Ari ei osaa laulaa

Toisin kuin väitetään Ari ei osaa laulaa. Arin ääni on keskenkasvuisen kakaran rääkyntää johon pystyy kuka tahansa jolla on pokkaa toimia kontrolloimattomasti.

Tämä on kuin sadusta Keisarin uudet vaatteet. Kaikki luulevat uskovansa että Ari osaa laulaa.
8365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sinä varmaan luulet osaavasi laulaa kun on pokkaa tulla väittämään ettei Ari osaa laulaa

Tuskin 22-vuotias enää on keskenkasvuinen. Sinä kommentistasi päätellen olet....kaateellisuus pilkistää läpi...heh.

Äänestä
  • Jos minä väitän, että joku ei osaa hypätä mäkihyppyä, onko minun silloin itseni osattava? Tai muuten pidettävä suu kiinni? Ari ei osaa laulaa. En osaa minäkään, mutta silti pystyn sanomaan, ettei Arikaan osaa.

    Äänestä

Arin äänen ja laulutaidon tuomaristokin on moneen kertaan tunnustanut. Painostus koskee sitä mitä Arin pitäisi laulaa, jotta tyhmempikin sen ymmärtää. Hevi kun on vaikea laji, eivätkä siitä kaikki pidä. Silloin kaksi täysin erilaista kappaletta kuulostaa samalta.

Äänestä
  • muuten kyllä pösilö jätkä, kun ei kritiikkiä kestä ja antaa tyhmiä lausuntoja...

    Äänestä

nelikosta ei osannut laulaa, on Kristiina. Hän porskuttaa eteenpäin selkeästi eri syystä...

Panu oli samalla tasolla, kuin Kristiina... En pitänyt. Johanna, Kristian, Ari ja Anna; siinä suosikkini. Kuka tahansa niistä olisi voinut voittaa.

Äänestä

kun vaan laulais muutakin kuin heviä ... vaikka "KIRKAA" Kirkan muiston kunniaksi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!


Kiitos!

Äänestä
  • ari vetelis rollingstonesia. onhan ari kuullemma laulanut billy joelia ja sitä kun ei ketjun aloittaja varmaan osaa? Kyll kait ari on kova ukko, kun pitää piänsä, osoo hienosti jos nyt on totta pistää tuomareita alta lipan ? onhan arilla hiukka rytmitajua, eks tajuu? häh! arilla on jo kova karisma? oman tiensä kulkija! ihan on jo tähden elkeet, eikä vielä ole kuin karaoke laulaja, mitä häh. nyt arin pitäis vielä laulaa jussi björlingiä tai carusoa? kuis olis vaikka ruusujahopeamaljassa/erkki junkkarisen esittämä biisi, muistaaksen jauhiaisen tekemä, korjatkaa jos olen väärässä, etenkin tuo kärkäs arvostelija.

    Äänestä

Arin kädet pitäisi sitoa nippusiteellä selän taakse ja sivellä munat tärpätillä niin johan syntyisi oikeata HEVIÄ!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Viirulainen kirjoitti:

Toisin kuin väitetään Ari ei osaa laulaa. Arin ääni on keskenkasvuisen kakaran rääkyntää johon pystyy kuka tahansa jolla on pokkaa toimia kontrolloimattomasti.

Tämä on kuin sadusta Keisarin uudet vaatteet. Kaikki luulevat uskovansa että Ari osaa laulaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu