Mielestäni Annan tekemä versio Jumalasta oli kamala! Kertosäkeistössä oli selvää, että Anna ei pysty laulamaan r'n'b -äänellään sitä, joten välillä kuului se "peruslauluääni". Itse en pitänyt yhtään. Jotenkin kamalaa sekoittaa r'n'b -tyylistä laulua tälläiseen rokkibiisiin, kun biisiä ei edes vedetty musiikillisesti eri tavalla vaan rokkibiisinä.
Siitä A dios li pidos (?) laulusta. Tuntui kuin hän olisi joissain kohdissa laulanut väärin tai unohtanut sanat. Ainakin pähkäili sillä viisiin ympärilleen hämmentyneenä ja nolona.
Ärsyttää myös jatkuva huulten suussa pitäminen. Sitä voisi varoa.
Oli kyllä upeaa kuulla muitakin kuin englannin tai suomenkielisiä biisejä! Kristianin ranskalainen laulu oli upea, jopa itse huonolla ranskankielen ymmärryksellä tajusin jotain :)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Näytti kyllä todella pahasti siltä, että olisi unohtanut sanat välillä.
En mäkään tykännyt Jumala- kipaleesta, oli jotenkin ponneton?
Biisi oli ihan väärästä sävellajista, joten Anna joutui laulamaan kertosäkeen matalammalta kuin itse säkeistöt :D Kaikki alkuperäisen biisin tuntevat tietävät, että kertosäkeen pitäsi olla räjähtävä ja mennä korkealta. Outo sovitus.
lähtee laulamaan, jos ei ole ääntä! Sen verran vaikeita ne on... ja Annalla on nätti ääni, mutt ei todellakaan sovi rosoiseen Apulantaan.
annan veti jumala biisin mielestäni erittäin huonosti!
tuntuu, että kaikki ennakkosuosikit vetävät tällä hetkellä rimanalituksia. kristiina hyötyy tästä, sillä työllä ei ole minkään näiköisiä paineita, koska on jatkuvasti pudotusuhan alla.