millainen suhde ortodokseilla on alkoholiin? Olen ollut pyhiinvaellusmatkoilla ja he ryyppäävät, jopa naiset tulomatkalla huppeluksiin asti. Minusta tuntuu että varsinkin naiset ovat tekopyhiä ja tuomitsevat muita herkästi.
kyllä luterilaisetkin ryyppäävät ja tekopyhäilevät. Kaksinaismoraalia riittää? varmuuden vuoksi sanon että kaikki eivät ole alkoholisteja, eivät edes juoppoja vaan viinan silloin tällöin käyttäjiä. Mikä on kirkon kanta?
kyllä luterilaisetkin ryyppäävät ja tekopyhäilevät. Kaksinaismoraalia riittää? varmuuden vuoksi sanon että kaikki eivät ole alkoholisteja, eivät edes juoppoja vaan viinan silloin tällöin käyttäjiä. Mikä on kirkon kanta?
Vastaukset 15
Vanhimmat
kerran elämässään liikaa viiniä ja hoiperteli kadulla, muistettiin juoppona nunnana. Hän teki paljon hyviä tekoja, mutta niitä ei muistettu! Tämä kuvaa viinan mahtia ihmisten mielissä. Kerran juovuksissa julkisesti, aina juovuksissa.
näkyä. Rehelliset juopot jäävät kiinni. Kaksinaismoralistit tulevat kirkkoon sädekehä loistaen ja edellisen illan viinan hajut peitettynä tuomitsemaan niitä, jotka eivät kätke syntejään.
Kirkonmiehet ryyppäävät kabineteissa ja köyhät papit pubeissa kansan kanssa. Kummat ovat pahmnpia?
myös alkoholin suhteen.
Alkoholia saa käyttää, mutta juopua ei saa. Se on Raamatunkin opetus.
MItä tulee kaksinaismoralismiin, niin mitäs se minulle kuuluu jos joku harrastaa sitä (siis kaksinaismoralismia vaikkapa alkoholin suhteen). Minulla on täysi työ huolehtia omista asioistani, en ehdi muiden juomiseen tai juomattomuuteen tms perehtyä.
alkoholia tulee käyttää kohtuullisesti. Missään tapauksessa ei saa juopua.
Missään ei ryypätä niin paljon kirkon piirissä kuin kuorojen na. karonkoissa, jotka järjestetään ihan vaan sitä varten että saadaan syy ryypätä, ja kuorojen reissut ne vasta kosteita ovatkin! Sitte kirkossa seistään hurskaina laulamassa krapulalta haisten tai jopa vielä hönössä, etenkin Pääsiäisenä!
tuo äänestä ja käytöksestä. Ylimielisiäkin vielä ollaan1 Varsinkin siinä riitaisessa seurakunnassa!
Mutta kuorohan ei ole Jumalanpalvelija siinä mielessä, että siitä voisiarvostella tai antaa laulamiskieltoa!
Kuorohan on olennainen osa palvelusten toimittamista ja näin myös vastuullinen käyttäytymisestään, kaikki laulajat eivät vaan sitä ymmärrä!
eipäs taas yleistetä. On olemassa myös ort.kuoroja, jotka juhlivat kohtuudella ja pystyvät hoitamaan työnsä - haisematta vanhalta viinalta ja olematta edelleen hönössä.
On nääs osattava sanoa 'ei kiitos'. Ja toinen; kaikkea viinaa ei tartte juoda pois samalla istumalla.
ja vielä paaston aikaan ort.papit söivät ja joivat ja varsinkin joivat!Älkääkä hurskastelko että se tapahtui vapaa-ajalla!
ei MATKALLA paastota! Täytyy papinkin joskus syödä, katso vaan itseästi; onko toisten arvosteleminen ja kyttääminen kovin "paastoa", jonka pitäisi sisältää muutakin kuin syömisen vahtimista!
Lainaanpa munkkidiakoni Serafim Seppälän kirjaa 'Tie ylösnousemukseen', sivu 17: "Esimerkiksi riittänee hurskas ortodoksi, joka herkutteli suuren paaston aikana mantelirouheella kuorrutetuilla liekitetyillä banaaneilla hunajakastikeessa, vieläpä soijasta tehdyn kermavaahtojäljitelmän kera [siis pelkkiä paastoruoka-aineita], mutta ei voinut olla paheksumatta lähimmäistään, joka panin kahviinsa tilkan maitoa."
Esimerkissämme on siis kyse farisealaisuudesta "hei, kaveri tekee noin - enhän minä vaan tee missään tapauksessa niin". Just, joo.. kytätään vaan muita - mitäs väliä itsestä on.
minä ryyppään humalaan asti, vaikkakin tunnen nämä ratkaisut tehdessäni, että se ei ole oikein ja teen pahaa itselleni. syyllisyys on kova ja pakko on anteeksi pyytää. Juon jos juon, ei mun ainakaan tartte sädekehä pään päällä kulkea, enkä kirkkoon krapulassa kehtaisi mennä.
kun itse en ryyppää ja kateeksi käy kun muut pystyvät. Minulla on muita paheita, joista en kerro julkisesti. Minun sädekehäni on sammunut jo kauan sitten. miksi muuten opettajia on niin paljon ort. luottamustehtävissä? Vihasin heitä jo koulussa, miksi pitäisi rakastaa kirkossa?
Jeesus valmisti viiniä vedestä! Mitä tämä koohotus viinasta on? Kuka muuten keksi viinan, ei kai munkit? Viini olisi riittänyt!
Pääsiäinen tulee! Viina vapaata pääsiäistä!
juhlia olan takaa. Hesan ort.papit juhlivat yhtä lukuun ottamatta. Iltalehti ei kirjoittanut! Ilmeisesti matkalla olivat hyvävelikerhon jäsenet!