Markus Lehtipuu
Member posted 12-03-2006 17:33
Muistan kuinka "kylmyri" tuli foorumiin. Muistan, etta "kylmyri" oli ensimmainen, joka syytti meita palautuksen kannattajia "mielisairaiksi".
Valilla oli hyvin rauhallista, mutta viime aikoina foorumia ovat piinanneet ennen nakemattomat rienaajat, pilkkaajat ja solvaajat.
Oma tavoitteeni on ollut vastuksen antaminen.
Siksi on ollut mielenkiintoista, etta kun olen lojaalisti puolustanut kaikkia Karjalan palautuksen kannattajia, ovat monet heista itse asiassa kaantyneetkin minua vastaan.
Se on ollut mielenkiintoinen kehitys.
Yritin kerran jo poistua taalta, mutta provosoiduin takaisin.
Minusta keskusteluun kuuluu vastaaminen toisten vaitteisiin. Itse olen vastauksia antanut, mutta viime aikoina ei vastauksia ole enaa tullut. Olen kysynyt, kukaan ei ole vastannut.
KareliaForum on hajonnut, eika parannusta ole nakyvissa.
Jos poistun, jaa kylmyri syyllistamaan Suomen natsisyytoksin, SergeiMakarov jaa kehumaan Venajaa ja kehottamaan meita kumartamaan Venajan rikkauksia, energiaa ja kaasua. Oliver ja piikki jatkavat piikittelyaan ja palauttajien solvaamista, Vara-Putkinen jatkaa henkilokohtaisuuksiaan ja puuttumista keskustelijoiden yksityisasioihin - mista lie tyyppi ne onkinutkaan. Otso3 jatkaa myos keskustelijoiden piikittelya, ja jos Aleksei Venajalta ehtii, han tulee heittamaan hirmuisia syytoksiaan Pudkisia ja muita vastaan.
Sellaisesta hullujenhuoneesta kannattaa jo poistua.
Karjalan palautuminen ei naytakaan enaa todennakoiselta. Aika vaikeaa on jatkossa saada minua enaa innostumaan.
Suomalaiset ihan vakisin vaativat itselleen sita kohtelua, jonka alistettu maa saa. On mahdotonta taistella tuulimyllyja vastaan.
Karjala on ollut minulle 6 vuoden juttu, sita ennen en keskustellut enka oikeastaan kannattanut palautusta. Jos foorumi olisi onnistunut henkilokohtaisuuksien torjumisessa, mita olen aina vaatinut, olisi tasta voinut tulla jotakin.
Nyt foorumin ovat "kaapanneet" henkilokohtaisuuksiin menijat.
Miksi siis jaisin tanne? Kun Admin ei enaa puolusta keskustelijoiden kunniaa vaan polkee sen jalkoihinsa kuten nuo rienaajat, on suorastaan pakko heittaa hyvastit.
______
Markus tosiaankin sitten "poistui" forumilta.
:D

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.