Minut Hän

2000 vuotta sitten, pääsiäinen lähestyi. Israelin kansa paastosi ja valmistautui juhlimaan sitä isiltä perityin tavoin.
Eräs mies tiesi, että se pääsiäinen tulisi olemaan Hänelle viimeinen, eikä Hän edes pääsisi perjantaita pidemmälle. Näin Häneltä jäisi juhla saavuttamatta ihmisenä ollessaan. Silti tämä mies oli rauhallinen ja kulki perjantaita kohden pälyilemättä, vaikka välillä niin tuskaisena, että hikosi verta. Hetki hetkeltä Hän kulki kiduttavaa kuolemaansa kohti. Miksi? Siksi, että Hän tiesi pelastavansa lukemattomia kuolemalta ja Hän tiesi senkin, että vaikka Hänen matkansa päättyisi perjantaihin ruumiissa elämisen osaltaan, Hän jatkaisi elämäänsä ikuisesti heidän kanssaan, jotka hän teollaan pelastaisi. Suostumalla ristinkuolemaan, Hän pelasti minut ja minä olen Hänen ikuisesti.

Jos sinä et ole tahtonut uskoa Jeesuksen ristintyöllä ansaittuun voittoon, niin voitko sinä kertoa kenen kanssa ja missä vietät elämäsi tämän valinnan ajan jälkeen. Onko sinulla mitään tietoa tulevasta ajastasi ja omaatko tätä varmuutta, joka meille Jeesuksen omille on annettu tulevasta ja ikuisesta ajasta?

Me elämme täällä mielellämme ja me muutamme täältä poissa mielellämme ja se johtuu vain Jeesuksen armotyöstä kohdallamme ja Hänen täydellisen pelastussuunnitelmansa onnistumisesta.

Mustat hevoset ovat saapuneet suomeen.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


pelasti!!! kirjoitti:

2000 vuotta sitten, pääsiäinen lähestyi. Israelin kansa paastosi ja valmistautui juhlimaan sitä isiltä perityin tavoin.
Eräs mies tiesi, että se pääsiäinen tulisi olemaan Hänelle viimeinen, eikä Hän edes pääsisi perjantaita pidemmälle. Näin Häneltä jäisi juhla saavuttamatta ihmisenä ollessaan. Silti tämä mies oli rauhallinen ja kulki perjantaita kohden pälyilemättä, vaikka välillä niin tuskaisena, että hikosi verta. Hetki hetkeltä Hän kulki kiduttavaa kuolemaansa kohti. Miksi? Siksi, että Hän tiesi pelastavansa lukemattomia kuolemalta ja Hän tiesi senkin, että vaikka Hänen matkansa päättyisi perjantaihin ruumiissa elämisen osaltaan, Hän jatkaisi elämäänsä ikuisesti heidän kanssaan, jotka hän teollaan pelastaisi. Suostumalla ristinkuolemaan, Hän pelasti minut ja minä olen Hänen ikuisesti.

Jos sinä et ole tahtonut uskoa Jeesuksen ristintyöllä ansaittuun voittoon, niin voitko sinä kertoa kenen kanssa ja missä vietät elämäsi tämän valinnan ajan jälkeen. Onko sinulla mitään tietoa tulevasta ajastasi ja omaatko tätä varmuutta, joka meille Jeesuksen omille on annettu tulevasta ja ikuisesta ajasta?

Me elämme täällä mielellämme ja me muutamme täältä poissa mielellämme ja se johtuu vain Jeesuksen armotyöstä kohdallamme ja Hänen täydellisen pelastussuunnitelmansa onnistumisesta.

Mustat hevoset ovat saapuneet suomeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu