He ovat

he, jotka saavat Jumalan Hengen lepämään pohjolan yllä. Kuulkaa heitä.
487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

on!

Äänestä

"HE OVAT - TULLEET - he jotka saavat Jumalan Hengen lepäämään Pohjolan yllä. Kuulkaa heitä."
------------------------------------------------------
Vieläkö muistatte, kun Lusifer vallanhimossaan hihkui nousevansa pohjimmaiseen pohjolaan - Jumalan vertaiseksi? Väistämättä tulee mieleen Lusiferin tavoitteet, kun joku luulee tuoneensa Amerikasta sen oikean hengen lepämään sapatinlepoaan "pohjoisen maan yllä", "Pohjolassa"!

Paholainen ei luovu tavoitteistaan, ei vielä 1000-vuotisen valtakunnan lopussakaan. Se halusi olla "niinkuin Jumala" ja nousta ylimmäksi tuomariksi, niinkuin kissa etsii korkeinta paikkaa, uuninpankoa tai muuta vastaavaa. Mutta tuonelaan hiilikasaksi päätyy kaiken ajan lopussa:

Jesaja:
14:13 Sinä sanoit sydämessäsi: 'Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan.
14:15 Mutta sinut heitettiin alas tuonelaan, pohjimmaiseen hautaan.
-----------------------
Sakarja tarkoittaa tuolla pohjoisella maalla Syyrian seutua, Israelista pohjoiseen - ja herätystä siellä. Näin ilmeisesti Lähi-Idän herätys alkaa Syyriasta - jolla seudulla Saulus Tarsolainen taannoin liikkui paljon.

Ilmeisesti herätys Syyriasta käsin leviää merkittävässä määrin Israeliin ja palestiinalaisten keskuuteen, koskapa se on Raamatussa mainitsemisen arvoinen.
"Lepäämään" voidaankin kääntää myös: "vaikuttamaan siellä".

Niinpä. Evankeliumin julistus, tuo sapatinlevon koittaminen ja rauha tulee valtaamaan alaa SYYRIAN SEUDULLA. Syyria, Siidon, Assur, Assyria, laajat alueet Damaskoksen ympärillä, niistä on kyse - ei meidän Pohjolastamme:

SAKARJA: 6:8 - HENKI LEPÄÄ - SIIS TOIMII

Sitten hän huusi minut ja sanoi minulle näin: "Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun HENKENI LEPÄÄMÄÄN POHJOISESSA MAASSA."
------------------------
Israelista, Jerusalemista, Jumalan "silmäterästä" käsin asioita Raamatussa katsotaan, kun on kyse maista ja kansoista, eikä Raamatun ole tapana tähyillä aivan kauas sieltä. Merkityksellistä on se, MITÄ ISRAELISSA JA SEN YMPÄRILLÄ TAPAHTUU. Maan napa, Israel:

Hesekiel:
38:12 Sinä aiot saalista saada, ryöstettävää ryöstää, ojentaa kätesi raunioita kohti, jotka on saatu asutuiksi, ja kansaa kohti, joka on koottu pakanakansain seasta, joka on hankkinut karjaa ja omaisuutta ja asuu maan navassa.

Israelin välittömässä läheisyydessä ja lähempänäkin ovat nuo, pohjoinen ja etelä; kuten Taaborin vuori ja Herbonin:

Psalmit:
89:13 Sinä loit pohjoisen ja etelän; sinun nimestäsi riemuitsevat Taabor ja Hermon.

TÄSSÄ VOI OLLA KYSE SYYRIAN EPÄMÄÄRÄISTÄ, LAAJAA ALUETTAKIN SUUREMPI ALUE KYSEESSÄ ELIKKÄ JOPA BABYLONIA:

Daniel:
8:4 Minä näin oinaan puskevan länteen, pohjoiseen ja etelään päin, eikä yksikään eläin kestänyt sen edessä, eikä kukaan voinut pelastaa sen vallasta. Se teki, mitä tahtoi; ja se tuli suureksi.

Hesekiel:
32:30 Siellä ovat kaikki pohjoisen maan ruhtinaat ja kaikki siidonilaiset, jotka ovat astuneet surmattujen pariin kauhistavaisuudessaan, ovat tulleet häpeään sankaruudessaan ja makaavat ympärileikkaamattomina miekallasurmattujen parissa ja saavat kantaa häpeänsä hautaanvaipuneitten parissa.

Jeremia:
1:13 Minulle tuli toistamiseen Herran sana, näin kuuluva: "Mitä sinä näet?" Minä vastasin: "Minä näen kiehuvan padan; se näkyy pohjoisen puolelta."
46:24 Häpeään joutuu tytär Egypti, hänet annetaan pohjoisen kansan käsiin.

"POHJAN KUNINGAS" ON SYYRIAN TAI SYYRIAAKIN LAAJEMMAN SEUDUN RUHTINAS.

Kun Pohjan kuningas käyttää myös laivoja, se ei liene kaukaa sisämaasta saakka. Se vesistöhän ei voi olla muu kuin Välimeri. Tällöin voisi ajatella Turkinkin olevan mukana siinä - Israelin liittolainen tätä nykyä.

Piskuisesta ja Lähi-Idän kannalta merkityksettömästä Skandinaviasta ei tietenkään voi olla kyse.

DANIEL JA POHJAN KUNINGAS

11:6 Ja vuosien kuluttua he tekevät keskenään liiton, ja Etelän kuninkaan tytär menee Pohjan kuninkaan tykö saadakseen aikaan sopimuksen. Mutta häneltä menee hänen käsivartensa voima; eikä pysy Pohjan kuningas, ei hänen käsivartensa. Ja tytär itse annetaan alttiiksi ja ne, jotka olivat hänet tuoneet, ja hänen isänsä ja se, joka häntä aikoinaan auttoi.

11:11 Silloin Etelän kuningas kiukustuu ja lähtee sotimaan häntä vastaan, Pohjan kuningasta vastaan. Tämä nostattaa suuren joukon, mutta se joukko joutuu hänen valtaansa.
11:13 Pohjan kuningas nostattaa jälleen joukon, entistä suuremman, ja muutaman ajan, muutaman vuoden kuluttua hyökkää suurella sotavoimalla ja runsailla varustuksilla.
11:15 Ja Pohjan kuningas hyökkää ja luo vallin ja valloittaa varustetun kaupungin. Eivät kestä Etelän käsivarret, ei sen valioväki, ei ole sillä voimaa seisoa vastaan.

11:40 Mutta lopun ajalla Etelän kuningas iskee yhteen hänen kanssansa. Ja Pohjan kuningas käy tämän kimppuun vaunuilla ja ratsuilla ja monilla laivoilla, hyökkää hänen maihinsa, tulvana leviten niiden ylitse.

Aika näyttää, mitä "maan navassa" ja sen ympärillä - pohjan kuninkaan ja etelän kuninkaan - mailla tapahtuu.

_AnttiVKantola_

Äänestä
  • liikehdintää. Kristittyjen saarnaamiset ovat
    kuoleman uhalla kiellettyjä. Ellet usko tätä,
    niin mene kokeilemaan saarnaamista Kristillisissä merkeissä. Saat ensin varoituksen, ja sitten jos kiellosta huolimatta
    jatkat, tulet kadottamaan pääsi.
    Toivotan sinulle hyviä lähetys haluja.

    Äänestä

  • Herätys kirjoitti:

    liikehdintää. Kristittyjen saarnaamiset ovat
    kuoleman uhalla kiellettyjä. Ellet usko tätä,
    niin mene kokeilemaan saarnaamista Kristillisissä merkeissä. Saat ensin varoituksen, ja sitten jos kiellosta huolimatta
    jatkat, tulet kadottamaan pääsi.
    Toivotan sinulle hyviä lähetys haluja.

    Apostolien teot:
    11:9 Niin vastasi ääni taivaasta toistamiseen ja sanoi: 'Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi.'

    Matteuksen evankeliumi:
    9:12 Mutta kun Jeesus sen kuuli, sanoi hän: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.
    9:13 Mutta menkää ja oppikaa, mitä tämä on: 'LAUPEUTTA minä tahdon enkä uhria.' Sillä en minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä."

    _AnttiVKantola_

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulleet, kirjoitti:

he, jotka saavat Jumalan Hengen lepämään pohjolan yllä. Kuulkaa heitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu