Näin levottomana ajankohtana voinee taas kirjoittaa vähän levottomampia.
Nimittäin mielessäni on pyörinyt sellainen luomisoppi, missä melko vapaavalintaisesti pyritään luomaan jonkun maailmankaikkuden malli. (Tämän voisi ajatella vaikka niin, että mikä tahansa multiversumeista, jos niin haluaa ajatella).
Idea olisi se, ettei mitään havaintoja nykyisestä maailmasta olisi pakko (eikä ehkä edes suotavaa?) käyttää lähtökohdissa.
Kun malli olisi sitten joltisenkin valmis (matematisoitu?), sen käyttäytymistä tutkittaisiin. Ja jos mallilla pystyttäisiinkin simuloimaan jotain havaitsemassamme universumissa olevaa juttua, sattumaa ei voisi ottaa ensimmäiseksi selitykseksi.
"Tavoite" olisi, että parhaimmillaan joku noin luotu malli toimisi yhtä hyvin tai paremmin kuin nykyiset kosmologiat yms. todellisuuden ennustamisessa.
Kreationismia tässä on useammallakin tavalla. Kukin malli olisi joka tapauksessa enempi tai vähempi älykkäästi luotu. Toisaalta mallihan (tai sen syntyprosessi) kuvaisi mitä ilmeisemmin maailmankaikkeuden Luojan ajatuksenkulkua enempi tai vähempi tarkasti.
Ja tottakait tällä menetelmällä syntyisi suuri määrä utele-tyyppisiä hypoteeseja. Tärkeää olisi jotenkin saada kukin mallin rakentaja näkemään, että malli on hyvä omista lähtökohdistaan ja tuo arviointi yhteensopivuudesta fysikaalisen todellisuuden mallintamiseen pitäisi ehkä jättää toisille toimijoille.
Että tämmöistä tällä kertaa. Voin ehkä laittaa vähän yhtä esimerkkiäkin erään mallin kehityksestä myöhemmin.
Nimittäin mielessäni on pyörinyt sellainen luomisoppi, missä melko vapaavalintaisesti pyritään luomaan jonkun maailmankaikkuden malli. (Tämän voisi ajatella vaikka niin, että mikä tahansa multiversumeista, jos niin haluaa ajatella).
Idea olisi se, ettei mitään havaintoja nykyisestä maailmasta olisi pakko (eikä ehkä edes suotavaa?) käyttää lähtökohdissa.
Kun malli olisi sitten joltisenkin valmis (matematisoitu?), sen käyttäytymistä tutkittaisiin. Ja jos mallilla pystyttäisiinkin simuloimaan jotain havaitsemassamme universumissa olevaa juttua, sattumaa ei voisi ottaa ensimmäiseksi selitykseksi.
"Tavoite" olisi, että parhaimmillaan joku noin luotu malli toimisi yhtä hyvin tai paremmin kuin nykyiset kosmologiat yms. todellisuuden ennustamisessa.
Kreationismia tässä on useammallakin tavalla. Kukin malli olisi joka tapauksessa enempi tai vähempi älykkäästi luotu. Toisaalta mallihan (tai sen syntyprosessi) kuvaisi mitä ilmeisemmin maailmankaikkeuden Luojan ajatuksenkulkua enempi tai vähempi tarkasti.
Ja tottakait tällä menetelmällä syntyisi suuri määrä utele-tyyppisiä hypoteeseja. Tärkeää olisi jotenkin saada kukin mallin rakentaja näkemään, että malli on hyvä omista lähtökohdistaan ja tuo arviointi yhteensopivuudesta fysikaalisen todellisuuden mallintamiseen pitäisi ehkä jättää toisille toimijoille.
Että tämmöistä tällä kertaa. Voin ehkä laittaa vähän yhtä esimerkkiäkin erään mallin kehityksestä myöhemmin.
Vastaukset 14
Vanhimmat
onko kolmion kulmien summa älykkäästi luotu?
"jos mallilla pystyttäisiinkin simuloimaan jotain havaitsemassamme universumissa olevaa juttua, sattumaa ei voisi ottaa ensimmäiseksi selitykseksi."
Jaa miksei? Vai olisiko malli jotenkin rajattu siten? Sattumaa tai luonnonvalintaahan voi mallintaa simulaatiolla, eikä tämä edellytä, että mallin toiminta vaatisi mitään 'älykästä suunnittelijaa'.
Sitä en vain ymmärrä, miksi joidenkin on niin vaikea ymmärtää, että jos sattumaa ja luonnonvalintaa simuloidaan, niin malli toimii satunnaisuuden, ei 'suunnittelijan' mukaan => ID/kreat väittävät yleensä typerinä, että tällainen malli on 'älykäs' automaattisesti. Otetaanpa sitten esimerkki: jos on ohjelma joka pyörittelee arpanoppia satunnaisesti, niin mikä niiden tuloksista 'älykkään suunnittelijan' tekemiä tekee... ei mikään.
Se että ohjelma on älykkään suunnittelijan, ei tarkoita, että sen päällä ajettava ohjelma toimisi joidenkin ohjeiden mukaan.
Minusta eräs vahva argumentti 'älykästä suunnittelua' vastaan on edelleenkin luonnon 'älyttömyydet', jotka lähtevät liikkeelle pikkujutuista, kuten surkastumat; jatkuvat 'huonoon suunnitteluun', kuten vaikkapa ihmisten silmät ja päätyvät siihen jännään kysymykseen, että jos maapallo on kaiken napa ja ainoa paikka missä on elämää ja ihminen kaiken tämän kruunu, niin miksi helevatassa maailmankaikkeudessa on niin järjettömästi ylimääräistä (aurinkoja, kuita, planeettoja sun muuta) Miksei ole vain maa, siinä kupu päällä ja tähdet ledeinä katossa - eihän yhdelle planeetalle ja sen ihmisille muuta tarvita.
Koska minulla on aikaa ja ketjun aloituskin on tekemäni, olet sentään (ilmeisesti) vakiokeskustelija jne, vastaan poikkeuksellisen kattavasti viestiisi. Tämähän ei nyt tarkoita täydellistä tai aukotonta vastaamista, mutta toivottavasti edes riittävää.
a...[Jaa miksei? Vai olisiko malli jotenkin rajattu siten?]
Kysehän on samasta asia kuin väittää, että kaikki löydetyt luonnonlait vai sattumalta ennustavat osuvasti. Ts. sattuman käyttö _ensimmäisenä_ selityksenä on aivojen heittämistä narikkaan. Et ehkä itse huomaa tätä puolta?
Sattuman simulointi on sitten ihan toinen juttu. Esim. noppa on _suunniteltu_ simuloimaan tai tuottamaan sattumaa (vaikka kyseistä sattuma ei olisikaa voitu todistaa olemassaolevaksi!). Jos nopan kaltaisen sattumageneraattorin tuloksessa on lyhyenkö merkkijono, esim. "Apua", siihen ei yleensä kannata reagoida eikä pitää nopan älyllisen toiminnan tuloksena. Todennäköisyyslaskenta antaa joltisetkin eväät sattumasuodattimen rakentamiseen. Eli jos tulostusjonossa on "Olen älykäs noppa ja kaipaan apua" merkkijonoa kannattaa pitää älyllisen toiminnan tuloksena. Itse epäilisin ensimmäiseksi älykästä jekuttajaa.
Eikä sattumageneraattoreiden käyttäminen osana "kreationistista" maailmanmallia olisi minusta mitenkään kiellettyä tai suunnittelun älykkyyttä vähentävää. Milteipä päinvastoin jonkin toimivan tavan poisjättö viittaisi älyn vähyyteen.
a...:[...kuten surkastumat;...]
OlkiukkoID:ssä nuokin voivat olla ongelmia. Raamatun ilmoituksesta käy selkeästi ilmi, ettei nykyinen luomakunta ole täydellisessä tilassa, vaan turmelluksen tilassa:
"...koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. ..."
a...:[...jatkuvat 'huonoon suunnitteluun', kuten vaikkapa ihmisten silmät ...]
Minua häiritsee näissä huonon suunnittelun esimerkeissä, että niiden esittäjät eivät itse ole osoittaneet osaavansa parempaa suunnittelua. Koska kriitikkojen kaikkitietävyyskin on jokseenkin kyseenalaista, huono suunnittelu on jäänyt heikosti perustelluksi. Esim. ihmisen silmän parannusehdotukset mustekalasilmän suuntaan (Dawkins muistaakseni) johtaisivat sokeutumiseen (lääkäri Reinikaisen ja monen muun lääketieteeseen perehtyneen arvio). Lopputulos näistä ihmisen rajallisuuksista ja puutteista voisi tiivistyä kysymykseen: mikesei Luoja tehnyt ihmisestä kaikkivaltiasta?
a...:[...päätyvät siihen jännään kysymykseen, että jos maapallo on kaiken napa ja ainoa paikka missä on elämää ja ihminen kaiken tämän kruunu, niin miksi helevatassa maailmankaikkeudessa on niin järjettömästi ylimääräistä (aurinkoja, kuita, planeettoja sun muuta)]
Ensiksikin et ehkä ole tietoinen, että joskus 1900-luvun alkupuoliskolla ateistien eräs argumentti maailmankaikkeuden Luojaa vastaan oli juuri se, että kun se on niin pieni! (C.S.Lewis muistaakseni kertoi tästä)
Toisekseen, en käsitä, miten voit vetää johtopäätöksen maailmankaikkeuden tarkoituksettomuudesta (tai luomattomuudesta) sillä perusteella, ettet itse tunnu tietävän sen tarkoitusta (tietänetkö omaa tarkoitustasikaan?). Ja jos sinulle kerrottaisiin yksi, kymmenen tai tuhat eri tarkoitusta kuvailemallesi tilanteelle (oletetaan, että se olisi tosi), niin vaikuttaisiko se sinuun mitenkään? Ts. millainen tarkoitus maailmankaikkeuden suuruudelle tyydyttäisi sinua?
a...:[Miksei ole vain maa, siinä kupu päällä ja tähdet ledeinä katossa - eihän yhdelle planeetalle ja sen ihmisille muuta tarvita.]
Niin, vakuuttaisiko tuollainen tilanne sinua suunnittelusta? Entä jos kerroittaisiin syy siihen, miksei asiat ole noin, mitä sitten tekisit? Vai onko toiveesi se, että asiat olisivat tavalla A ja pystyttäisiin osoittamaan, etteivät ne voi olla millään muulla tavalla? Sekö todistaisi sinulle maailman luomisesta, sulkien pois sattuman, luonnonlait yms?
Vastaukseni muodostui siis kohtuullisesta määrästä vastakysymyksiä, mutta myös sinulle ilmeisestikin uutta tietoa. Jään odottamaan, miten reagoit tähän mielestäni kattavaan vastaukseeni.
Mallin rakentamiseen tarvitaan aina joitakin rakennuspuita, palikoita, virtuaaliatomeja tms.
Eräs lähestymistapa voisi olla lähteä lisäämään ulottuvuuksia ja tarkastella kyseisiä olioita matemaattisesti, tietoteknisesti ja mikseipä vaikka hakien osumakohtia havaintomaailmastakin tai kilpailevista malleista.
Eli jos lähdemme absoluuttisesti pienimmästä määrästä ulottuvuuksia, niin sehän on 0-ulotteinen maailma ja/tai atomi tms. (Negatiiviset ulottuvuusmäärät jätän rauhaan)
O-ulotteinen olio on matematiikassa tunnettu jo tuhansia vuosia, siis geometrinen piste. Pisteellä ei ole oikeastaan ilman ulkomaailmaa muita ominaisuuksia kuin olemassaolo. Yleensähän se kuitenkin sijaitsee ulkomaailmassa, tasossa tms, jolloin siihen voidaan liittää paikkakoordinaatit.
Yksinkertaisin luotavissa oleva maailma olsi ilmeisestikin 0-ulotteinen maailma. Kyseisessä maailmassa ei voisi olla mitään useampiulotteisia olioita, mutta entäs "pino" 0-ulotteisia olioita? Tässä ehkä tarvittaisiin jotain periaatetta, missä ko. tilanne joko sallitaan tai kielletään maailmalta (siis yhdessä paikassa ei voi olla yhtäaikaa monta). Yksinkertaisimmillaan 0-ulotteinen maailma vain joko on tai ei ole. Ja ehkä se onkin kaikki siinä?
Tietoteknisenä toteutuksena bitti on lähin vastine 0-ulotteiselle maailmalle (tai oliolle). Bitti joko on tai ei ole (päällä). Sillä ei ole muita ominaisuuksia, eikä se sisällä mitään yksityikohtaisempaa.
Nykyisin yleisessä kosmologisessa mallissa alkuräjähdyksen alkutila muistuttaa jonkin verran tätä 0-ulotteista pistettä, tai ekstrapolointi johtaa siihen. Ulottuvuuksien generoituminen "räjähdyksessä"?
Jos taas ajattelisimme jotain usempiulotteista "tilavaa" maailmaa, jonka perusatomit olisivat 0-ulotteisia olioita, maailman "materia" olisi jotenkin tasa-aineista, jatkuvaa. Tietotekninen mallintaminen atomitasolta ei olisi mahdollinen, koska bittejä ei ole koneissa riittävästi. Mitenkähän 0-ulotteisten olioiden välillä vallitsisi vuorovaikutuksia?
Yhdellä ulottuvuudella ei siis ehkä pärjätä, mikäli halutaan saada mallille jotain vastaavuutta nykyisin havaittavaan maailmaan?
Kun jätämme ajattelematta desimaalilukuisten ulottuvuuksia, seuraava tilanne on 1-ulotteinen maailma. Yksiulotteisia matemaattisia olioita on mm. jana, soikio ja suora.
Janassa on reunat, suorassa ja suljetuissa viivoissa ei. Voisiko sanoa, että yksiuolotteisia maailmoja voi rakentaa erilaisilla topologioilla? Vaihtoehtojen määrä siis lisääntyy, on ainakin reunalliset (ja samalla äärelliset) maailmat, reunattomat maailmat, jotka voivat olla joko äärellisiä tai äärettömiä.
Yksiulotteisessa maailmassa voi olla myös yksiulotteisia atomeja ja niillä ominaisuuksia ja vuorovaikutuksia.
Eräs lähestymistapa voisi olla lähteä lisäämään ulottuvuuksia ja tarkastella kyseisiä olioita matemaattisesti, tietoteknisesti ja mikseipä vaikka hakien osumakohtia havaintomaailmastakin tai kilpailevista malleista.
---
Tätähän ei tietenkään ole koskaan tehty?
Olet varsin myöhässä kehitelmiesi suhteen. Kannattaisi varmaan opetella perusasioita.
Pythagoras oli varmaankin ensimmäisiä. Missä hän meni pielee jne. on sitten toinen juttu.
Käytettäisiin mitä tahansa mallia, niin seuraavanlainen ongelma voi tulla eteen:
Olkoon A0,...,An sarja haluttuja asioita.
Ideaalissa mallissa A0 -> A1, A1 -> A2, A2 -> A3, ..., An-1 -> An, ...
Mutta kun mallia sovelletaan johonkin todelliseen (materiaan?), niin
A0 -> A1 E1, missä E1 on virhetermi.
Edelleen voisi olla siedettävissä, jos
A0 -> A1 E1, A1 E1 -> A2 E2, ..., An-1 En-1 -> An En
mutta saattaa olla, että jossain vaiheessa haluttua vaihetta Ai ei ole enää olemassa:
Ai-1 Ei-1 -> Ei
ja sen jälkeen
Ei -> Ei 1 -> Ei 2 -> ... En
Jossain vaiheessa koko homma kannattaa lopettaa.
Tässä mallissa alkutilassa A0 ei ole vielä mukana mitään virhettä. Virhe tulee vasta matkan varrella. Mielestäni tämä ajatus sopii jossain määrin kreationistiseen ajatteluun. Voidaan esimerkiksi ajatella, että jokin välivaihe Aj olisi ollut erityisen tärkeä tapahtumaketjussa, jne ... .
Millaisissa muodoissa tämä mainitsemasi virhe voisi esiintyä esimerkiksi aineen tapauksessa.
Vai oliko kyseessä IC valepuvussa?
Lähinnä mielessä oli ikivanha jo antiikin Kreikassa pohdittu ideoiden ja todellisuuden välinen suhde. Voidaanko parhaatkaan ideat toteuttaa täydellisesti kun jo neliön sivujen ja lävistäjän suhde tuottaa ongelmia.
Käsittääkseni aineessa esiintyy epäjatkuvuutta. Ajan ja paikan muutokset eivät voi olla kuinka pieniä tahansa. Malli todennäköisesti perustuisi jatkuvuuteen eli ero mallissa ja toteutuksessa.
Aloituksen aihetta on tosiaan pohdittu jo ansiokkaasti antiikin Kreikassa.
Olen ymmälläni. Kirjoittamani jälkeen aloin ihmetellä miten planeetat pysyvät radoillaan. Kasautuvan virheenhän pitäisi suistaa planeetat pikkuhiljaa pois radoiltaan. Kuitenkin todellisuudessa ne pysyvät radoillaan. Päädyin siis samaan käsitykseen kuin Newton aikoinaan. Tässä asiassa malli ja todellisuus pitäisivät paremmin kutinsa kuin esittämäni virheen mahdollisuus. Todellisuudessa täytyy siis olla jokin tekijä, jota en osannut ottaa huomioon. Tämä tekijä tukee mahdollisen ideaalisen mallin soveltamista käytäntöön.
Olin siis väärässä.
Fysikaalinen todellisuus ja abstrakti matematiikka eivät tosiaan mene täydellisesti päällekkäin, vaan fysikaalisia ilmiöitä voi lähinnä hahmottaa matemaattisesti laskettujen likiarvojen kautta. Jokaista tapahtumaa kuvaava matemaattinen malli on approksimaatio todellisuudesta, ja pelkkä varjo todellisesta tapahtumasta.
Vaikka aineen pienimmät yksiköt eivät voisikaan aina vuorovaikuttaa täydellisellä matemaattisella tarkkuudella (joka on vain meidän luomamme ideaali todellisuudesta) toistensa kanssa, löytäisivät osat aina vaihtoehtoisia konfiguraatioita joiden keskinäiset virheet kumoaisivat toisiaan sitä merkityksettömimmiksi mitä kauemmaksi mittakaavassa niistä liikutaan.
Mallissasi esitit virheen kumuloituvan. Jos virheet ovat suuntaamattomia, niitä sattuu kaikissa vaiheissa yhtä todennäköisesti, mutta suuntaamattomasti. Näin virheet eivät kumuloidu läheskään yhtä tehokkaasti, vaan myös kumoavat toisiaan.
Voi olla, että olen ymmärtänyt mallisi väärin.
Tietojen käsittelyssä yksiulotteisuus on peruskamaa. Kirjoitettu teksti on tyypillisesti merkkijonoa, eikä sanaristikon tapaista taulukkoa. Tiedonsiirrossa tyypillisesti bitit menevät peräkkäin. DNAssa tieto on yksiulotteisesti, vaikka se ohjaa 3-ulotteisten tuotteiden valmistusta.
String-teorian "atomit" ovat yksiulotteisia lenkkejä.
Ilmeisesti mikä tahansa äärellinen n-ulotteinen olio voidaan kuvata rajattoman tarkasti 1-ulotteiseen (mutta ei 0-ulotteiseen) esitykseen (vrt. TV-kuva, tiedonsiirto).
Jos koko maailma on 1-ulotteinen, siellä kullakin yksilöllä voi olla korkeintaan 2 välitöntä vuorovaikutuskumpaania. Tämä rajoittanee maailman kompleksisuutta. Yksiulotteisen maailman vuorovaikutustapoja voinee konkretisoida helminauhalla ja -taululla sekä sellaiselle monikuulaheilurilla, missä yhteen päähän osuva kuula heilauttaa toisessa päässä kuulaa.
Luodaan kaksi maailmaa, ideoiden maailma ja aineen maailma. Mutta ideoiden maailma ei olisikaan mikään passiivinen maailma vaan sen sijaan jokainen idea olisi itsenäisesti prosessoiva olio. Ideoiden maailma ohjaisi aineen maailmaa.
Varsinainen maailma olisi aineen maailma.
Ideoiden maailman oliot skannaavat jatkuvasti aineen maailmaa ja aina kun idea-olio havaitsee jonkin sille määrätyn hahmon, niin käynnistyy liipasin. Tämä liipasin voi todeta idean
havaituksi, ohjata havaitun olion liikeitä tai mahdollisesti käynnistää uuden idean (prosessin) ideoiden maailmassa.
Ideoiden maailmassa olisi erilaisia alkeisideoita ja enemmän tai vähemmän kehittyneitä ideoita. Luonnonlait voisivat myös olla ideoita.
Useiden ideoiden samanaikainen laukeaminen voisi johtaa uuden idean syntymiseen.
Samat ideat ohjaavat sitten aineellisen maailman havaitsemista hahmontunnistuksen kautta.
Se mikä pitäisi suunnitella on miten ideoiden ja aineen maailmat liitetään toisiinsa.
Kerroksellisuutta voi olla enemmänkin kuin kaksi (aine, ideat).
Mitähän mieltä Platon olisi ollut tästä.