Viime syksynä niksautin selkäni töissä, luulin että "lapalihas" vaan muljahti, mutta fyseossa todettiin niskanikaman siirtymä ja jonkin asteinen välilevynpullistuma navan korkeudella.Toisesta kädestä ei löytynyt refleksiä.
Sairaslomalla selkä voi ihan kivasti, mutta kun työt jatkuivat, kivut palasivat välittömästi. Työni on melko raskasta ruumiillista työtä, missä on paljon nostoja, työntöjä sekä vääntöjä.
Olen pinnistellyt pysyäkseni töissä, mutta nyt selkä on niin jumissa ettei esim. viikonloppuisin tarvitse miettiä mitään harrastuksia, yläselkäkipu(lapojen seutu sekä niskaranka suht alhaalta) ja päänsärky herättää aamulla 7 aikaan ja pää alkaa kääntymään parin tunnin hereillä olon jälkeen. Ei oikein pystyisi istua mutta seisoakkaan ei koko päivää voi.
Välillä koko selän alueelle särkee, siis ihan ristiselästä hartioihin asti ja kyljestä toiseen, aivan kuin olisi mailalla piesty.
Nyttemmin on myös takareidet, pers' posket sekä sormet ovat ruvenneet puutumaan.
Nukkumaan mennessä jalat tuntuvat omituisilta, tekisi mieli nousta kävelemään, tai sahata jalat polvien kohdalta poikki, ei mitään kipuja vaan sellainen omituinen paine tai joku vastaava....
Olen pyytänyt(heti sairasloman jälkeen) töissä siirtoa toisiin työtehtäviin(oma työni on kiistatta firman raskain) mutta tuloksetta, joten nyt on ratkaisun paikka, jatkanko töissäni ja kärsin kivusta myös vapaa-ajallani, vai otanko lopputilin ja toivon josko löytäisin toisen työn?Hävettää mennä maanantaina lääkäriinkin kun en ole tottunut valittamaan ei-näkyviä vaivoja.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Ota se lopputili niin, että perustelet sen selkäkivuillasi jos et muuta hommaa löydä. Pyydä lääkärinlausuntoja ja todistuksia. Sen jälkeen esität asian Kelalle ja työvoimatoimistolle. (Työvoimatoimistoon en itse oikein jaksa luottaa, mutta siitä huolimatta.) Yritä kouluttaa itsesi uuteen ammattiin ja käytä aika myös kuntoutukseen ja harrastustoiminaankin. Tee koko projektista oma kansio kaikille asiakirjoille jotta järjestys säilyy myös omassa mielessä, mutta älä tee siitä huolimatta asiasta elämän päätarkoitusta.
sano työnantajalle että sun täytyy hakea puolivuotta sairaslomaa selkäkipujen takia niin löytyy kevyempiä töitä. älä ota lopputiliä ilman B lausuntoa ja työvoima viran omaisten hyväksyntää. jos et löydä heti töitä tulee 3kk karenssi itse aiheutetusta työttömyydestä eisaa sossustakaan rahaa tuleepi nälkä.käy kaustisten kansanparantajilla erkki aaltonen on paras selkä manipuloija eikannata heti antaa leikata jos ei ole halvaantumis riskiä
Mikset hae apua selkävaivaasi?
Mikä on fyseo???
Oletko edes käynyt millään kunnon lääkärillä?
Ei yleislääkärit osaa hoitaa kuin virus- ja bakteeritauteja.
Käy vaikka kansanparantajalla.
Tässä pari linkkiä:
http://www.kansanlaakintaseura.fi/
http://www.terveysinfo.net/toimialat/terveys/suomen kansanparantajaseura r.y./
http://personal.inet.fi/koti/faro/Selkasivut/Parannu.html
Itse kävin Luomalla Turussa.
"Mikset hae apua selkävaivaasi?"
Olen käynyt työterveyslääkärillä ja hänen kirjoittamien lähetteiden kanssa fyseossa useamman kerran.
"Mikä on fyseo???"
Fyseoterapeutti/-nen hoito
"Oletko edes käynyt millään kunnon lääkärillä?"
Olen käynyt työterveyden lääkärin vastaanotolla, sekä kahdella eri fyseoterapeutilla(yksityisellä sekä työterveyden omalla).
Fyseot. auttoikin siihen asti kunnes piti jatkaa töitä.
"Ei yleislääkärit osaa hoitaa kuin virus- ja bakteeritauteja."
Entä tuo fyseoterapeuttinen hoito?
"Käy vaikka kansanparantajalla."
Auttaako se jos paikat ei enää kestä työ raskuutta? Olen tehnyt tätä hommaa 8 vuotta.
Pitää harkita, käyn kuitenkin nuo vakuutuksen korvaamat hoidot ensin?
Kiitos linkeistä!
... fysioterapeutti / fysioterapeuttinen!!! Siis I:llä, ei E:llä..
Mene ihmeessä kansanparantajalle! Minua auttoi, vaikka en moiseen uskonut ennen kuin näin / koin. :)
ota sairaslomaa... laki vaatii työnantajan antamaan sinulle kevyempää työtä! Ole niin kauan sairaslomalla kunnes tulet kuntoon tai sitten saat todistuksen esim. uudelleenkoulutuksesta...
Selkäkipu todellakin tekee elämästä helvetin. Minulla leikattu selkä ja jäykistetty pitkältä matkalta. Juuri samanlaista painon/turvotuksen tunnetta sekä tikkuilua, kutittelua jne tuntuu ja jäykkyyttä, holtittomutta sekä käsissä että jaloissa.
Samat kysymykset pyörii mielessä, ottaako lopputili ja jos ottaa niin mihin pystyy koskaan menemään töihin jos kivun vuoksi pitää oma nyk. työ lopettaa.
Minulla on tosin se tilanne että olen myös sairaslomillani kovasti kipeä eli en pelkästään töissä kipeydy vaan olen vaan kipeä kroonisesti! Kuka minua osaa neuvoa miten pärjään selkäni kanssa vielä vuosia? Liikuntaa harrastan ja hoikkakin olen.
Lisäksi olen joutunut esimieheni taholta kiusaamisen kohteeksi tämän sairauteni vuoksi.
Mene kansanparantajalle, joka korjaa sen nikamansiirtymän ja muutkin viat. Eikös paras vaihtoehto ole korjata viat niin kivutkin poistuu..?
Oletko siis käynyt asiantuntevan fysiatrin vastaanotolla? Itse en saanut apua fysioterapeutilta enkä fysioterapiasta asiaa lähti eteenpäin asiantuntevasti hoitamaan fysiatri. Suosittelen. Kansanparantajista minulla ei ole kokemusta.
Huomenna on aika napropaatille, saa nähdä auttaako mitään....