Sovintopäivän evankeliumia

Vuosi 1844 aloitti maailman historian viimeisen kauden, suuren sovintopäivän taivaallisen pyhäkön pyhimmässä. Tämä taivaallisen pyhäkön sovintopäivä jää kertakaikkiseksi ilmenee sanoista: "On siis välttämätöntä, että taivaallisten kuvat tällä tavalla puhdistetaan, mutta että taivaalliset itse puhdistetaan paremmilla uhreilla kuin nämä.
Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkein pyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.
Eikä hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa, niin kuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkein pyhimpään, vierasta verta mukanaan,
sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä." Hepr.9:23-26.

Tämä teksti osoittaa taivaan pyhäkön tulevan kerran puhdistettavaksi sinne kerääntyneistä ihmisen synneistä. Ne ovat taivaan kirjoissa olevia merkintöjä synneistämme. Ennen kuin ne voidaan poistaa, täytyy tapahtua kirjojen tarkastus, eli tutkiva tuomio, jotta ilmenisi, voiko jonkun nimi jäädä elämän kirjaan vai täytyykö se pyyhkiä sieltä pois.

Ja tämähän ei tapahdu siksi, että Jumala ei tietäisi kaikkea, vaan siksi että luodut, lankeamattomat, olennot eivät tiedä kaikkea. Heidät saadaan vakuuttuneeksi tutkivalla tuomiolla jotta taivaaseen ei todellakaan pääse mitään epäpyhää ja että Jumalan tuomiot ovat totiset ja todet.

Tämä asettaa meidät vakavan paikan eteen. Eikö meidän tulisi luopua kaikesta synnistä jo nyt? Ajattele jos tekisit syntiä silloin kun nimesi on esillä tuomiolla ja kohtaloasi ratkaistaan. Siksi nyt, jos koksaan, on tehtävä parannus.

Johannes sai katsella, kuinka "Jumalan temppeli taivaassa aukeni, ja hänen liittonsa arkki näkyi Hänen temppelissään." Ilm.11:19. Jumalan "liitonarkki" sijaitsee kaikkein pyhimmässä ja sisältää Kymmenen käskyä. Liitonarkin näkyminen taivaan temppelissä ilmaisee, että maailman loppuaikana Jumalan iankaikkinen siveyslaki tulee olemaan keskeisenä niiden ajatuksissa, jotka tahtovat Hengessä ja totuudessa palvella Herraa. Kristuksen siirtyminen kaikkein pyhimpään aloitti siis tuomion ajan, jota pyhäkön puhdistaminen tarkoittaa.

Lähteenä hyvä vanha kirja 1960-luvulta: J.L.Shuler, "Kirjoitettu on", Kirjatoimi
5156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onko niin että A-kirkossa on A-jäseniä ja B-jäseniä ja mahdollisesti jopa C-jäseniä?

Koska en itse ole adventisti, en väitä tietäväni tai että olisin oikeassa päätelmissäni, mutta olen kuitenkin saanut sellaisen käsityksen, kun luen näitä kirjoituksia, että A-kirkko on organisaatio missä ei keskustella vaan enemmänkin kuunnellaan ja sanan vapautta ei juurikaan ole jos vähänkin poikkeaa kirkon opettamalta linjalta. Että jokaisen on "ääneen" omaksuttava A-kirkon opetukset loppuun asti jos mielii olla mukana, ainakin jos mielii kuulua A-jäseniin. B-jäsenet ovat niitä jotka maksavat kymmenyksensä sen enempää protestoimatta, vaikka eivät oikeastaan kaikkea pysty uskomaankaan mitä A-kirkko opettaa. Sitten tulee nämä C-jäsenet jotka kyseenalaistavat asioita ja eivät vaikene siitä vaan haluavat selityksiä ja ovat täten häiriöksi A ja B-jäsenille. Kaikki ihmiset A-kirkossa eivät selvästikään tunne oloaan kotoiseksi - onko kirkon asenne näihin vähemmän "onnistuneisiin" A-kirkon jäseniin liian nurja ja siitä nyt sitten kärsii kaikki muutkin?

Monia häiritsee esimerkiksi se että A-kirkon sisällä on Ellen G Whiten kirjoitukset nostettu (ainakin aika ajoin) lähes saman arvoisiksi kuin Raamatun Sana. Onko Ellen G Whiten kirjoituksiin uskominen välttämättömyys kaikille A-kirkon jäsenille? Tällä en halua väittää että Ellen olisi väärässä joka kerta ja kaikessa vaan vain että monet A-kirkon jäsenet eivät pane Ellen G Whitea sen korkeammalle kuin muitakaan uskovaisia.

Liitetäänkö Ellenin kirjoitukset esimerkiksi kastelupaukseen?

Toinen merkille pantava asia mikä ihmetyttää, mistä johtuu että monet entiset A-kirkon jäsenet väittävät A-kirkkoa lakihenkiseksi ..

Yllä oleva (totta tai ei) ei luonnollisestikaan anna kenellekään oikeutta siihen epäkristilliseen käyttäytymiseen adventisteja kohtaan mitä täällä niin usein voi havaita. Mielestäni kysymykset ovat kuitenkin oikeutettuja: Hallitseeko A-kirkossa enemmänkin lahkolaisuus kuin Jumalan rauha ja vapaus? Mikä on Ellen G Whiten kirjoitusten asema Raamatun kirjoituksiin nähden?

Äänestä
  • Jäsenten jaottelua en tunne eikä sellaista ole adventtikirkossa. Ainoastaan ihminen itse voi sijoittaa itsensä eri kastiin muihin nähden. Se kuuluu ihmisluonteeseen ja on poistettavissa ainoastaan Jeesuksen avustuksella.

    Kirkko ei suhtaudu eritavalla erilaisiin ihmisiin, mutta kirkkoon kuuluva joka ei toimi kuten kirkko opettaa voi olla hankala olla mukana. Onhan se vaikeaa olla vaikka kommunistina kokoomuspuolueessa.

    Yksittäiset ihmiset ovat voineet nostaa Ellen Whitea erityiseen asemaan ja tulkita hänen lausuntojaan väärin. Virallisen kirkon suhde Ellen Whiteen on selvempi ja sen voi lukea kirkon virallisilta sivuilta.

    Kastettavalle opetetaan Ellen Whiten asema ja kirjoitusten tarkoitus ja häneltä odotetaan että hän hyväksyy kirkon opetuksen. Jos ei hyväksy tätä ja vastustaa Ellen Whiten asemaa seurakunnan opetuksessa, en usko että hän haluaa uskoa muuhunkaan seurakunnan opetukseen, joten miksi vaivautua kasteelle ja liittyä seurakuntaan?

    Lakihenkisyydestä syyttävät ovat yleensä niitä joiden elämä ei ole sopusoinnussa Jumalan lain kanssa eivätkä he tahdo alistuakaan sen alle. Taivaassahan emme näe sellaisia ihmisiä.

    Lahkolaisuushan on muka sitä uskoa mitä Paavali edusti (maailman silmissä ja uskonnollisen enemmistön). Todellisuudessa lahkolaisuutta on Jumalan käskyjen vastustaminen ja totuudesta lupuminen (katolisuus ja muut kirkkokunnat jotka eivät elä Raamatun totuuden mukaan).

    Ellen Whiten kirjoitukset eivät ole osa Raamattua. Niiden tehtävä on ainoastaan selventää Raamatun totuuksia ja olla pienenä valona suurempaan valoon. Ne eivät missään syrjäytä Raamattua eivätkä lisää siihen mitään, nutta ne selittävät sitä ja laajentavat näkemystä totuuksista.

    Äänestä

  • kolme-enkeliä kirjoitti:

    Jäsenten jaottelua en tunne eikä sellaista ole adventtikirkossa. Ainoastaan ihminen itse voi sijoittaa itsensä eri kastiin muihin nähden. Se kuuluu ihmisluonteeseen ja on poistettavissa ainoastaan Jeesuksen avustuksella.

    Jos nyt sítten oikein ymmärsin niin ne jotka eivät ota vastaan koko A-oppia pysykööt muualla?

    Ellen G White tulkitsee Raamatun ja seurakunta ottaa vastaan.

    Toivoisin sinun olevan tietoinen siitä että Ellen oli vain erehtyväinen ihminen. Kirjoitti PALJON, joskus asiaa ja joskus ei. On luonnollista että jokainen ihminen joka kirjoittaa ja neuvoo muita niin paljon kuin hän, tekee myös paljon virheitä.

    Äänestä

  • kolme-enkeliä kirjoitti:

    Jäsenten jaottelua en tunne eikä sellaista ole adventtikirkossa. Ainoastaan ihminen itse voi sijoittaa itsensä eri kastiin muihin nähden. Se kuuluu ihmisluonteeseen ja on poistettavissa ainoastaan Jeesuksen avustuksella.

    Kirkko ei suhtaudu eritavalla erilaisiin ihmisiin, mutta kirkkoon kuuluva joka ei toimi kuten kirkko opettaa voi olla hankala olla mukana. Onhan se vaikeaa olla vaikka kommunistina kokoomuspuolueessa.

    Yksittäiset ihmiset ovat voineet nostaa Ellen Whitea erityiseen asemaan ja tulkita hänen lausuntojaan väärin. Virallisen kirkon suhde Ellen Whiteen on selvempi ja sen voi lukea kirkon virallisilta sivuilta.

    Kastettavalle opetetaan Ellen Whiten asema ja kirjoitusten tarkoitus ja häneltä odotetaan että hän hyväksyy kirkon opetuksen. Jos ei hyväksy tätä ja vastustaa Ellen Whiten asemaa seurakunnan opetuksessa, en usko että hän haluaa uskoa muuhunkaan seurakunnan opetukseen, joten miksi vaivautua kasteelle ja liittyä seurakuntaan?

    Lakihenkisyydestä syyttävät ovat yleensä niitä joiden elämä ei ole sopusoinnussa Jumalan lain kanssa eivätkä he tahdo alistuakaan sen alle. Taivaassahan emme näe sellaisia ihmisiä.

    Lahkolaisuushan on muka sitä uskoa mitä Paavali edusti (maailman silmissä ja uskonnollisen enemmistön). Todellisuudessa lahkolaisuutta on Jumalan käskyjen vastustaminen ja totuudesta lupuminen (katolisuus ja muut kirkkokunnat jotka eivät elä Raamatun totuuden mukaan).

    Ellen Whiten kirjoitukset eivät ole osa Raamattua. Niiden tehtävä on ainoastaan selventää Raamatun totuuksia ja olla pienenä valona suurempaan valoon. Ne eivät missään syrjäytä Raamattua eivätkä lisää siihen mitään, nutta ne selittävät sitä ja laajentavat näkemystä totuuksista.

    Sanot: "Ellen Whiten kirjoitukset eivät ole osa Raamattua. Niiden tehtävä on ainoastaan selventää Raamatun totuuksia ja olla pienenä valona suurempaan valoon"

    Miten ihmeessä pimeys voi olla valoa. Niinpä, kun pimeydellä eli Ellenin opetuksilla on katseltu Raamattua, niin kaikki tuossa "valossa" Raamattua katselleet ovat pitäneet totuutta vääryyden vallassa ja heidän ymmärtämättömät sydämensä ovat pimentyneet. (Room 1)

    Äänestä

  • uskova_1 kirjoitti:

    aikuisten keskusteluun. Jokainen tietää jo sinun "Ellen fobiasi", joten ei sinun tarvitse sitä enää kenellekään osoittaa..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kolme-enkeliä kirjoitti:

Vuosi 1844 aloitti maailman historian viimeisen kauden, suuren sovintopäivän taivaallisen pyhäkön pyhimmässä. Tämä taivaallisen pyhäkön sovintopäivä jää kertakaikkiseksi ilmenee sanoista: "On siis välttämätöntä, että taivaallisten kuvat tällä tavalla puhdistetaan, mutta että taivaalliset itse puhdistetaan paremmilla uhreilla kuin nämä.
Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkein pyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.
Eikä hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa, niin kuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkein pyhimpään, vierasta verta mukanaan,
sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä." Hepr.9:23-26.

Tämä teksti osoittaa taivaan pyhäkön tulevan kerran puhdistettavaksi sinne kerääntyneistä ihmisen synneistä. Ne ovat taivaan kirjoissa olevia merkintöjä synneistämme. Ennen kuin ne voidaan poistaa, täytyy tapahtua kirjojen tarkastus, eli tutkiva tuomio, jotta ilmenisi, voiko jonkun nimi jäädä elämän kirjaan vai täytyykö se pyyhkiä sieltä pois.

Ja tämähän ei tapahdu siksi, että Jumala ei tietäisi kaikkea, vaan siksi että luodut, lankeamattomat, olennot eivät tiedä kaikkea. Heidät saadaan vakuuttuneeksi tutkivalla tuomiolla jotta taivaaseen ei todellakaan pääse mitään epäpyhää ja että Jumalan tuomiot ovat totiset ja todet.

Tämä asettaa meidät vakavan paikan eteen. Eikö meidän tulisi luopua kaikesta synnistä jo nyt? Ajattele jos tekisit syntiä silloin kun nimesi on esillä tuomiolla ja kohtaloasi ratkaistaan. Siksi nyt, jos koksaan, on tehtävä parannus.

Johannes sai katsella, kuinka "Jumalan temppeli taivaassa aukeni, ja hänen liittonsa arkki näkyi Hänen temppelissään." Ilm.11:19. Jumalan "liitonarkki" sijaitsee kaikkein pyhimmässä ja sisältää Kymmenen käskyä. Liitonarkin näkyminen taivaan temppelissä ilmaisee, että maailman loppuaikana Jumalan iankaikkinen siveyslaki tulee olemaan keskeisenä niiden ajatuksissa, jotka tahtovat Hengessä ja totuudessa palvella Herraa. Kristuksen siirtyminen kaikkein pyhimpään aloitti siis tuomion ajan, jota pyhäkön puhdistaminen tarkoittaa.

Lähteenä hyvä vanha kirja 1960-luvulta: J.L.Shuler, "Kirjoitettu on", Kirjatoimi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu