Botnia katastrofi

MuteR

Onkohan rahavalta ollut todella niin anteeksiantamattoman typerä ja röyhkeä, ettei voi olla enää sivistyneen joukon jäsenenä. Kun katsoi "Silminnäkijä" ohjelman ja nyt uudestaan netistä:
http://www.yle.fi/silminnakija/
niin surku tulee.

Mitä jos Ruotsi rakentaisi vaikkapa suuren ongelmajätelaitoksen Tenojoen rannalle, ilman mitään keskusteluja Suomen kanssa, niin miltä tuntuisi. Tai Venäjä jotain typerää rajalle.
Nyt Botnia rakentaa hirveän näköistä putkien ja tornien sekamelskaa Uruguain ja Argentiinan rajajoen rantaan. Alkaa keittelemään sellua ja rahtaa sen sitten Eurooppaan ja Suomeen. Raaka-aine tietenkin Uruguaista. En väitä, että tehdas saastuttaa ympäristöään, mutta ymmärrän ihmisten huolen. Heitä ei ole mitenkään informoitu
eikä annettu selventävää tietoa. Nyt sitten ovat huhut ja epätieto saaneet vallan.

Liiemmin ei ole Suomen mediassa asiasta hälisty. Nyt oli tervetullut ohjelma televisiossa. Toivottavasti ei televisiossa nyt vaalien jälkeisen vallanvaihdon seurauksena ala sensuuri. Rahavalta ilman muuta on nyt sielläkin valta-asemassa. Hallintoneuvoston paikat jaettiin uudestaan.

9

1979

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joo o

      Kyllä Argentiina opettaa

    • Tässä esimerkki siitä, kuinka koulutetut ja älykkäätkin ihmiset on helppo aivopestä. Goebbels oli oikeassa: tarvitaan vain tarpeeksi suuri valhe, jonka tässä tapauksessa ovat esittäneet ympäristöjärjestöt. Lisäksi ripaus kansallistunnetta, sisäistä politiikkaa, aitoa huolta ympäristöstä, niin johan tunteet läikkyvät.

      • Kysehän on siitä, että Argentiinassa on tehottomia ja saastuttavia sellunkeittämöjä useita, mutta Uruguayissa ei ole ollut. Kun nyt naapuriin tulisi tehokas ja mahdollisimman vähän saastuttava laitos, jotain on argentiinalaistenkin keksittävä. Ja hyväntahtoisia hölmöjähän saa aina pelottelulla liikkeelle.

      • puolueeton tarkkailija
        tuttumies kirjoitti:

        Kysehän on siitä, että Argentiinassa on tehottomia ja saastuttavia sellunkeittämöjä useita, mutta Uruguayissa ei ole ollut. Kun nyt naapuriin tulisi tehokas ja mahdollisimman vähän saastuttava laitos, jotain on argentiinalaistenkin keksittävä. Ja hyväntahtoisia hölmöjähän saa aina pelottelulla liikkeelle.

        Uskon kyllä, että Botnia rakentaa sellutehtaan, joka vastaa liki täysin suomalaisia ympäristön suojelunormeja. Tälläisellä tehtaalla lienee mahdollista päästä suomalaisiin puhtausarvoihin sekä poistokaasuissa, että jätevesissä.

        Asia erikseen on kuitenkin ajokulttuuri. Kun maanosassa on totuttu saastuttaviin sellutehtaisiin, saattaa olla vaikea tottua suomalaisiin ajotapoihin.

        Kyllä varmasti kaikki rutiinitilanteet opitaan hallitsemaan muutaman opettelumunauksen jälkeen. Tilanne on toinen poikkeustilanteissa. Jos vaikka lauhteen pesuri vikaantuu, seisotetaanko koko tehdas muutamaksi viikoksi vai ajetaanko niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Omistajat ovat Suomessa, ja vaativat taloudellista tulosta. Tehtaan tavoite lienee tuottaa 1 milj. tonnia/a. Tähän ei päästä seisakeilla.

        Uruguayn valtion valvojien kokemus on paikallisilta (Argentiina, Brasialia tai Chile) tehtailta, joilla pieni haju haitta tai jäteveden rikkipitoisuuden nousu ei aiheuta toimenpiteitä. Usealla kehitysmaatehtaalla vierailleena sanoisin rahan ratkaisevan. Ehkä aluksi, suomalaisen johdon ollessa ohjaimissa ja seisakkien mennessä opettelun nimikkeelle, tehdas saatetaan pysäyttää. Kun koko henkilöstö on paikallista, tuotantoa jatkettaneen välittämättä haju tai jätepäästöistä. Tarvittaessa valvojet sokaistaan seteleillä.

        Ei ole pitkä aika, kun Kaukas pilasi täydellisesti Saimaan rannat ympäristössään mustalipeäpäästöllä. No siitä selvittiin rahalla, koska asukkaat olivat suomalaisia ja tottuneita siihen, että sellutehdas saastuttaa aina välillä. Uimarantaturismihan ei ole Lappeenrannan pääelinkeino.

        Muutama vuosikymmen sitten paljastui, että Lievestuoreella väärennettiin systemaattisesti jätevesien analyysituloksia. Todelliset päästöt olivat kait kymmenkertaisia kerrottuihin verrattuna. Näin Suomessa.

        Onkohan Suomessa monta sellutehdasta, josta ei ole joutunut poikkeustilanteessa sellaista jätevettä poistoon, joka ei täytä viranomaisten laatukriteereja. Kuka Suomessa liikkuva ei ole nyrpistänyt nenäänsä sellutehtaan hajulle. Tavallisesti haju on nykyisin lievää. Poikkeustilanteessa se haisee vieläkin selvästi "rahalle".

        Hekilöille, jotka pitävät Argentiinan huolta vain pikkumaisuutena tai kiusantekona kehottaisin ajattelemaan esimerkiksi helsinkiläisten reaktioita, mikäli UPM ilmoittaisi rakentavansa sulfaattisellutehtaan vaikkapa Ruoholahteen. Vertaa taistelua jätteenpolttolaitoksen sijoituksesta.

        Raikas ilma ja puhdas vesi ovat ne valtit, joilla argentiinalaiset ovat myyneet lomapaikkaansa suurkaupunkien saastuneen ilman väsyttämille asukkaille. Jo kerta tai pari epäonnistumista tehtaan ajossa saattaa viedä asukkaiden elinkeinon.

      • puolueeton tarkkailija kirjoitti:

        Vaikka kirjoituksestasi kävikin ilmi asiaan perehtyneisyytesi, jätit kokonaan huomioimatta Argentiinassa jo toimivat ja varmasti saastuttavat tehtaan. Eikä mitään prostesteja niitä vastaan edes Argentiinassa.

        Sitä en todellakaan tiedä, onko uudella Botnian tehtaalla jotain erityisjärjestelyjä poikkeustilanteiden varalta. Ei ehkä. Enkä tiedä, onko hetkittäisistä päästöistä mahdollisuus sakottaa tehdasta.

        Niinpä absoluuttiseen saasteettomuuteen ei päästäne, mutta kuitenkin verrattuna Argentiinan tehtaisiin saastutus on todennäköisimmin minimaalista. Ja tämähän on hyvä asia.

        "Raikas ilma ja puhdas vesi" siis unohtuu niin helposti.

      • Puolueeton ajattelija

        Olet aivan oikeassa Argentiinan olemassa olevien tehtaiden suhteen. Varmasti niissä on päästöt tuotettua sellutonnia kohti aivan toista suuruusluokkaa. Koska kuitenkin Botnian tehdas on tuotannoltaan täysin ylivoimainen Argentiinan olemassa oleviin tehtaisiin verrattuna, saattavat Botnian päästöt olla suuremmat kuin minkään Argentiinan tehtaan päästöt.

        Toinen huomioitava asia on tehtaiden sijainti. Olemassa olevat tehtaat ovat sijainneet paikoillaan jo kauan. Alueista on muodostunut teollisuusalueita. Siellä ei pyritä toimimaan saastumattoman luonnon ehdoilla.

        Botniassa asia on toinen. Ympärillä on luonnonkaunis jokimaasto. Kansa elää kauppaamalla vapaa-ajan palveluksia tuiristeille. Asiakkaat saapuvat suurista saastuneista kaupungeista nimenomaan luonnon ja puhtauden takia. Mikäli asiakkaiden loman vietto tuhraantuu saasteen takia vain kerrankin, on epävarmaa, tuleeko asiakas enää koskaan. Argentiinassa kyllä on tilaa luonnosta nauttimiselle.

        Kuten itsekin totesit, saasteetonta tehdasta ei kannata rakentaa. Normaali suomalainen tehdas saattaa aiheuttaa kertapäästöllä turistivirtojen kääntymisen toisiin paikkoihin. Tämä on kohtalokas isku alueen turismista elävälle asujamistolle.

        Ei ole pitkä aika, kun itäiselle Uudellemaalle haettiin lupaa uraanikaivoksen mahdollisuuden tutkimista varten. Paikallinen kansa nousi lähes kapinaan. Kysymys ei ollut teollisten myrkkyjen jatkuvasta käytöstä, vaan tutkimuksen aloittamisesta. Eikä alue elä turismista. Kuitenkin lupahakemus hylättiin lähinnä asujamiston painostuksesta. Sitä pidettiin luonnollisena !!!!!!

      • Goodwin
        Puolueeton ajattelija kirjoitti:

        Sekä bisneksien, kansainvälisen maineen ja monen muuan asiaan vaikuttavan tekijän summana tuskin voi todeta muuta kuin:
        Botnia on iskennyt kätensä kyynärpäätä myöten paikallisen laatuhevosen paskaan.

        Tähän asti jutusta on selvitty lähinnä reklamoinneissa kiemurtelemalla. Lopullinen invoice tulee sitten aikanaan.

        Mielestäni Etelä-Amerikka nykyään on niitä ainoita lupaavia tulevaisuuden talouden tantereita
        - joten onko härmämiesten pakko mennä taas ensimmäisten joukossa sinne munaamaan itsensä, Mojovasti?

      • Rommelhof
        Goodwin kirjoitti:

        Kyseessä on vain ja ainoastaan argentinan kateus Uruguayta kohtaan. Omaa ahdinkoa pönkittääkseen Argentina pyrkii kaikin tavoin mustamaalaamaan hanketta. Tällä jupakalla ei ole mitään tekemistä ympäristön kanssa, tällainen uskomus on propagandan aikaansaannos. Onnistuivat tekemään Göbbelsit.

        Mitä sellutehtaaseen tulee, on etelä-amerikka luonnonvarojen osalta ylivoimainen investointikohde. Jopa niin hyvä että kannattaa ottaa hartioilleen pientä poliittis- ja infrastruktuuriluonteista riskiä. Juuri tällainen rohkea investointipolitiikka on ainoa joka voi pelastaa Suomen paperiteollisuuden (eli yhtiöt, ei tietenkään kotimaisen tuotannon).

      • Goodwin
        Rommelhof kirjoitti:

        Tässä mulla on taas kovan tason globalisaation pyytteetön itkumarssi.

        Kauankohan tämäkin uskonto jaksaa pitää pinnalla?

        Kovan tason globalisaattorit eivät tällaisia (arvelluttavia) mielipiteitä viitsi edes julkituoda.
        Ilmeisimmin homma kulkee siten, että palkolliset tekevät (ilmaiseksi?)tarvittavan agitaatiotion.

        Oli miten oli - Argentiina maana on niin monta kertaa puhdistettu, ryövätty ja kusetettu maa, ettei ole lainkaan ihme että nyt kun jonkunlainen
        vapaampi ilmapiiri kukoistaa, kansa alkaa panna hanttiin näissä hommeleissa.

        Minua ei kiinnosta suomalaisen metsäteollisuuden tila pätkänkään vertaa, mutta kenties kannattaa harkita missä seuraavan kerran hakataan päätä seinään. Siperia kyllä opettaa, kuolematon lausahdus muuten. Tällä kertaa vaikka puutullien kautta.
        Itku ei auta markkinoilla. Sen tietää jokainen alan mies.

        Kaupallisessa mielessä Etelä-Amerikka on tulevaisuuden tanner - monessa mielessä, mutta lienee sietää oppia mantereen tavat ajoissa.

        Tämä yksittäinen rajajoen paskaaminen muistetaan siellä pitkään.
        Totuushan lienee se, että kaikesta huolimatta Caracasin Hugo alkaa olla niissä maisemissa kova sana - jota ainakin tarkkaan kuunnellaan.
        Öljyhanojen ottaminen omiin käsiin onnistui yllättävän juoheasti: Ainoastaan pari mainittavaa
        firmaa hyppäsi kelkasta - muut jäivät. Lienevät laskeskelleet että pienemmälläkin marginaalilla kannattaa toimia.

        Onkohan Botnian jäpiköille juolahtanut lainkaan mieleen asia, että joku kaunis päivä jopa pehmolelu Montevideossakin voisi tapahtua yhtä hassusti?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      85
      1219
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      27
      759
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      12
      744
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      31
      696
    5. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      695
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      668
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      655
    8. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      68
      639
    9. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      617
    10. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      57
      607
    11. 60
      573
    12. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      41
      571
    13. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      83
      569
    14. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      46
      540
    15. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      534
    16. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      517
    17. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      52
      503
    18. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      502
    19. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      475
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      27
      457
    Aihe