Adventismin opeille sapatin pitämisestä uudessa liitossa ei ole perusteita Raamatun kirjoituksissa. Eikä mitään tukea ole heidän eskatologisille tulkinnoilleen sapatista viimeisenä "kuuliaisuuden kokeena", joka ratkaisee pelastumisen. Koko Ilmestyskirjassa ei kiistattomasti puhuta mitään sapatista eikä sunnuntaista, mutta tässä artikkelissa ei oteta muutoin kantaa Ilmestyskirjan tulkintaan tai tarkoitukseen. Uuden testamentin teologiassa -etenkin Paavalin kirjeissä - sen sijaan osoitetaan kristillisen vapauden ja koko ansiottoman armon evankeliumin vastaiseksi vaatimukset noudattaa sapattia ja ruokasääntöjä ja ylipäätään vanhan liiton lakia (ks. myös Hebr.8:13; 9:10). Sapatin ja ruokalakien noudattamisen vaatimus on rinnastettavissa Paavalin vastustamaan "toisenlaiseen evankeliumiin" ja palaamiseen juutalaiseen alkeelliseen varjojen ajan jumalanpalvelukseen ja täyttymyksensä saaneisiin esikuviin, jotka lakkautettiin Kristuksen ristillä.
Sunnuntain viettäminen ei ole mitään "luopumusta" Uuden testamentin teologiassa, vaan apostolisessa alkukirkossa aloitettu käytäntö vapauden hengessä. Jokainen kristitty suhtautuu erilaisten päivien viettämiseen haluamallaan tavalla ja kristittyjen tulee kunnioittaa toisiaan rakkauden hengessä, toisiaan loukkaamatta. Tuomion mittapuuna viimeisenä päivänä on ainoastaan usko Kristukseen ja se, miten lähimmäisiä on kohdeltu. Epäusko Kristuksen evankeliumia kohtaan johtaa kadotukseen. Pelastuksen etsiminen Mooseksen lain mukaisista teoista tai Mooseksen lain mukaisten tekojen asettaminen pelastumisen ehdoksi päinvastoin kadottaa ja merkitsee evankeliumin mitätöintiä. Sapatin pitämisen korostaminen ja kristittyjen tuomitseminen sunnuntain viettämisen takia on -varsinkin Kolossalaiskirjeen varoituksien valossa - osoitus hengellisestä ylpeydestä ja farisealaisesta omahyväisyydestä, halusta olla muita parempia.
Sama pätee ruokaan liittyviin sääntöihin ja kieltoihin, jotka ovat täysin vieraita koko UT:n teologialle. Ruokien syömistä koskeviin kielloista on tärkeä apostolinen opetus 1 Tim.4:1-5, jossa todetaan selkeästi, että sellaiset kiellot ovat "pahojen henkien oppeja" ja "eksyttävien henkien seuraamista". Nämä "riivaajien opit" rinnastetaan tekopyhyyteen (so. farisealaisuuteen) ja uskosta luopumiseen. Kaikenlainen asketismi ja normaaleista elämän iloista kieltäytyminen on vastoin evankeliumia. Paavali opettaa, että kaikki, minkä Jumala on luonut on hyvää eikä mikään ole hylättävää - ei siis sianliha, simpukat, jänis, kahvi, tee, viini eikä mikään muukaan- kun se nautitaan kiittäen, sillä Jumalan sana ja rukous pyhittää kaiken Luojan luoman. Jokainen voi vapaasti ja hyvällä omallatunnolla syödä ja juoda mitä haluaa ja hyväksi näkee, eikä hänellä ole siitä mitään tilinteon velvollisuutta ihmisille - eikä Jumalalle, sillä Jumala ei ole kiinnostunut sellaisista asioista.
http://www.parse-error.com/display_page.php?page_id=56
Sunnuntain viettäminen ei ole mitään "luopumusta" Uuden testamentin teologiassa, vaan apostolisessa alkukirkossa aloitettu käytäntö vapauden hengessä. Jokainen kristitty suhtautuu erilaisten päivien viettämiseen haluamallaan tavalla ja kristittyjen tulee kunnioittaa toisiaan rakkauden hengessä, toisiaan loukkaamatta. Tuomion mittapuuna viimeisenä päivänä on ainoastaan usko Kristukseen ja se, miten lähimmäisiä on kohdeltu. Epäusko Kristuksen evankeliumia kohtaan johtaa kadotukseen. Pelastuksen etsiminen Mooseksen lain mukaisista teoista tai Mooseksen lain mukaisten tekojen asettaminen pelastumisen ehdoksi päinvastoin kadottaa ja merkitsee evankeliumin mitätöintiä. Sapatin pitämisen korostaminen ja kristittyjen tuomitseminen sunnuntain viettämisen takia on -varsinkin Kolossalaiskirjeen varoituksien valossa - osoitus hengellisestä ylpeydestä ja farisealaisesta omahyväisyydestä, halusta olla muita parempia.
Sama pätee ruokaan liittyviin sääntöihin ja kieltoihin, jotka ovat täysin vieraita koko UT:n teologialle. Ruokien syömistä koskeviin kielloista on tärkeä apostolinen opetus 1 Tim.4:1-5, jossa todetaan selkeästi, että sellaiset kiellot ovat "pahojen henkien oppeja" ja "eksyttävien henkien seuraamista". Nämä "riivaajien opit" rinnastetaan tekopyhyyteen (so. farisealaisuuteen) ja uskosta luopumiseen. Kaikenlainen asketismi ja normaaleista elämän iloista kieltäytyminen on vastoin evankeliumia. Paavali opettaa, että kaikki, minkä Jumala on luonut on hyvää eikä mikään ole hylättävää - ei siis sianliha, simpukat, jänis, kahvi, tee, viini eikä mikään muukaan- kun se nautitaan kiittäen, sillä Jumalan sana ja rukous pyhittää kaiken Luojan luoman. Jokainen voi vapaasti ja hyvällä omallatunnolla syödä ja juoda mitä haluaa ja hyväksi näkee, eikä hänellä ole siitä mitään tilinteon velvollisuutta ihmisille - eikä Jumalalle, sillä Jumala ei ole kiinnostunut sellaisista asioista.
http://www.parse-error.com/display_page.php?page_id=56
Vastaukset 6
Vanhimmat
on vastattu monta kertaa ja väitteesi voidaan kumota. En jaksa sitä taas tehdä.
Perustuuko sinun uskosi Raamatun oppien kumoamiseen?
Toiset taas lukevat Raamattua vahvistaakseen uskoaan!
Raamatusta.
Johannes kertoo (Ilm.1:10): "Minä olin hengessä Herran päivänä, ja kuulin takaani suuren äänen, ikäänkuin pasuunan äänen."
Mikäli Johanneksen tarkoittama Herran päivä = sunnuntai, Raamattu puhuu silloin sunnuntaista.
Oli kuinka oli! Alkuajan kristityt joka tapauksessa nimittivät sapatin jälkeistä, viikon ensimmäistä päivää, eli meikäläisittäin sunnuntaita, Herran päiväksi.
mitään todisteita tuollaisesta. Sunnuntaita alettiin nimittää Herran päiväksi vasta toisen vuosisadan lopussa. Sitä ennen toisella vuosisadalla pääsiäissunnuntaita oli sanottu Herran päiväksi, mutta ei viikkosunnuntaita.
Sitä paitsi Johannes sai näkynsä sapattina, joka on Raamatussa Herran päivä, kun puhutaan lepopäivästä.
että Johannes näkynsä sapattina olisi saanut?
Myös vaikuttaa, että todisteita sunnuntaista Herran päivän merkityksessä löytyy niin Apostolien teoista, kuin edellä mainitsemastani Ilm.kirjan kohdasta sekä myös Apostolisten isien kirjoituksista.
Ainakin, äkkiä katsoen, mm. Nikolainen, kirjassaan "Rajankäyntiä" näyttäisi olevan tätä mieltä.