Ironisesti adventistit, jotka väittävät olevansa reformaattorien työn jatkajia ja täällä Suomessa etenkin viittaavat mielellään Lutheriin ovat pelastusopissaan lähempänä juuri sitä katolisuutta, jota he vastustavat: adventistien vanhurskauttamisoppi muistuttaa Trenton konsiilin vanhurskauttamisoppia hämärtäen ja sekoittaen toisiinsa vanhurskauttamisen ja pyhityksen (sekä päästäessään teot mukaan, varsinkin sapatin pitämisen ja ruokasäännöt) ja vaatiessaan perfektionismia: "luonteen kehittämistä" tahrattomaksi. Pelastusvarmuuden puuttuminen on väistämätön johtopäätös adventistisesta pelastusopista.
http://www.believersweb.org/view.cfm?ID=569
Perinteinen adventismi on vararikossa teologisesti ja liikkeen sisällä - myös sen johtajiston, saarnaajien ja oppineiden joukossa - on käymistilaa ja kädenvääntöä liikkeen suunnasta, joten voi olla, että adventismi hajoaa tulevaisuudessa ja kutistuu ellei se kykene opilliseen reformiin. Adventismi kuitenkin kääntyi tienhaarassa ollessaan 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla valitettavasti perinteelliseen, vanhoilliseen "whitelaiseen" suuntaan eikä lähtenyt evankelikaalisuuden tielle, mille moni adventisti halusi liikettä viedä.
Mutta opillisen reformin tekeminen ja kaikista adventismin tyypillisistä opeista luopuminen - sekä kulteille tyypillisestä "ainoan oikean Jumalan jäännöskansan" vaatimuksesta ja toisten kristittyjen käännyttämisestä luopuminen - merkitsisi sen oksan poikki sahaamista, jolla adventistit istuvat: ei olisi enää järkevää syytä adventismin olemassaololle, jos sen sanoma ei olisi muuta kuin armon evankeliumi. Miksi pitäisi erota omasta kirkkokunnasta ja liittyä adventismin järjestöön, kun samaa armon evankeliumia kuulee muuallakin? Niinpä adventistijohtajien "työkalupakin" tyypilliset keinot perustellun teologisen kritiikin vaientamiseksi ja vähättelemiseksi - salailu, sensuuri, vähättely, syyllistäminen, vaientaminen palkitsemalla eli antamalla arvoasema yhteisössä - todennäköisesti ovat käytössä vielä pitkään. Mutta eikö jo alkaisi olla rehellisen ja avoimen uudelleenarvioinnin aika: 161 vuotta on kulunut eikä adventismin pioneerien oikeassa olemisenhalu ja kasvojenpelastamisentarve luulisi olevan enää mikään motiivi, johon voisi samastua ja tukeutua teologian tekemisen käytinvoimana.
http://www.parse-error.com/display_page.php?page_id=131

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mutta kolmen-enkelin sanoma löytyy Raamatusta mutta ei sen adventistista tulkintaa miltään kristilliseltä seurakunnalta.