Kukaan ei vastannut kysymykseen - miksi tällä listalla ei ollut yhtä ainuttakaan oikean puolueen jäsentä?!?! Suurin osa KD, sitten joitain ihmehihhuleita... Se puhuu jo puolestaan.
Vaaliehdokkaasi ja uusi aborttilaki?
uusinta
9361
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Aborttioikeutta rajaava lakiehdotus on epärealistinen, sosiaalisten tilanteiden monimuotoisuutta huomioimaton, todellisuudesta irtautunut. Mikään oikea puolue, eli ei-populistinen puolue, ei lähde mukaan tuollaisiin ehdotuksiin.
Päivi Räsänen on lisäksi ihan törkeän kaksinaismoralistinen: hän suo abortin, jopa kannattaa sitä, tapauksissa joissa esim. todetaan sikiön vaikea kehitysvamma. Eli toisaalta hän populistisesti kalastelee aborttivastaisten ääniä (jotka onneksi ovat kuitenkin selvässä vähemmistössä), ja toisaalta hän jättää vastaamatta kysymykseen, miksi vain osa sikiöistä on pelastettava abortilta. Lääkäri Päivi Räsänen, miksi terve sikiö on arvokkaampi kuin vammainen sikiö? Näin huomaamme, että lakiehdotus rajaavasta aborttioikeudesta on äärimmäisen syrjivä ja fasistinen.
Itse kannatan liberaalia aborttioikeutta, ja lähestyn koko kysymystä sosiaalisista lähtökohdista.
säästetään sekä äitiä että vaikeevammasta sikiöö vielä suuremmilta kärsimyksiltä?? Useinhan ne niin sairaat kuolis kuitenki melko pian syntymän jälkeen! Miksi siis lykätä ja pitkittää molempien tuskaa?
...ei sitä voi etukäteen tietää koska lapsi tulisi kuolemaan, missä määrin kärsimään jne. Voihan esim. köyhiin olosuhteisiin syntyvä lapsi ja köyhiin tms olosuhteisiin lapsen synnyttävä äiti kärsiä tilanteesta, ja tästä huolimatta Räsänen ja muut rajattua aborttioikeutta kannattavat hyväksyvät abortin vain vammaisen sikiön kohdalla. Jos kerran Räsänen ja kumppanit ovat valmiita suojelemaan "köyhää sikiötä", miksi he eivät ole valmiita suojelemaan myös vammaista sikiötä?
Kuku määrittelee mikä on riittävän suuri kärsimys? Miksi potentiaalisesti kärsimään tuleva sikiö on abortoitava? Miksi ihmisarvo ja oikeus elämään vaihtelee kärsimyksen määrän mukaan?
Edelleen korostan, että minä kannatan vapaata eli liberaalia aborttioikeutta, olen abortinkannattaja. Esittämilläni kysymyksillä haluan vain tuoda esiin rajatun aborttioikeuden moraalisen kestämättömyyden.
hänellä on ammattikunnalleen tyypillinen moraali. Oikea elämänpuolustaja ei tietysti salli aborttia muussa tapauksessa kuin jos äidin henki on vaarassa.
Liberaali aborttioikeus sysää päätöksen abortista sen teettäjälle itselleen. Jos laki sallii lääkärin kieltäytyä abortin tekemisestä, se on OK.
Minusta mielenkiintoisempaa olisi kysyä Räsäseltä, miten hän itse olisi suhtautunut vahinkoraskauteensa jos sellainen olisi sattunut.
Epäilen, että silloin olisi tehty abortti ja lujaa... Ihminen piti yksityisvastaanottoa Helsingin kermalle jo alle 30-vuotiaana. Oli lähes kolmekympppinen myös saadessaan ensimmäisen lapsensa. Eli jos erhe olisi sattunut aikaisemmin, ei olisi uraa, ei kiiltokuva perhettä, jota esitellä naistenlehdissä...
En ymmärrä miten tuo pääsee kerta toisensa jälkeen eduskuntaan, sillä ei ole mikään varsinainen peruskansan osan edustaja. Rikkaana syntynyt, vielä rikkaammaksi noussut, tietenkin se kultalusikka suussa on auttanut kiipimään. Ei normaali nainen ihan tuollaista elämää koe, vaan lapsiperheen rankka arki tulee monelle varsin tutuksi. Miksi ihmiset haluavat itseään edustamaan ihmisen, joka kyllä tietenkin ratsastaa perhearvoilla, mutta ei kyllä tiedä perusperhe-elämästä mitään. Ei mitään, on kiva, että abortin vastustajillekin on edustajia, mutta on siellä kristillisten listoilla myös ihmisiä joilla on realistisia kokemuksia Suomalaisesta perhe-elämästä...
...monetkin sairaudet tunnetaan ja niiden kuolettavuus/kärsimykset on ennalta tiedossa. Miks niitä sikiöseulontoja muuten edes tehtäiskään?
Köyhä sikiö on kuitenki yleensä täysin TERVE!!
Et vastannut kysymyksiini. Kärsimys on subjektiivinen tila, mikä oikeus esim. Päivi Räsäsellä on mennä sanomaan, kuka nyt kärsii niin paljon, että hänelle ei saa antaa edes mahdollisuutta elämään? Miksi sairaan sikiön kohdalla ei puhuta oikeudesta elämään? Kuka puolustaa sairaita sikiöitä?
Muutama viikko sitten televisiossa haastateltiin äitiä joka oli synnyttänyt vaikeavammaisen lapsen; kaikista lääketieteellisistä ennusteista huolimatta lapsi elää, voi hyvin ja vaikuttaa onnelliselta.
Ehdotus rajatusta aborttioikeudesta on siis todella kaksinaismoralistinen ja tekopyhä. Mielestäni koko aborttikeskustelua tulee käydä aivan eri lähtökohdista: on luovuttava ajatuksesta, että alkio/sikiö on itsenäinen ja täydet oikeudet omistava ihmisyksilö, ja lähdettävä liikkeelle äidin oikeuksista omaan elämäänsä ja kehoonsa.
Jaa empä tiedä Räsäsen oikeuksista mutta jokainen tapaus on kai omansa ja jokainen miettii omalla kohdallaan kuinka sairaana/kärsivänä/jopa tiedottomana ilman tajua ympäröivästä maailmasta ITSE haluaisi elämäänsä elää..
Ja kyllä, kannatan muuten eutanasiaa..
"on luovuttava ajatuksesta, että alkio/sikiö on itsenäinen ja täydet oikeudet omistava ihmisyksilö, ja lähdettävä liikkeelle äidin oikeuksista omaan elämäänsä ja kehoonsa."
Niin?? Eikö näin sitten ole (valitettavasti..)?
Mitä puolustettavaa on muuten oikeudessa joka jo on?
"Niin?? Eikö näin sitten ole (valitettavasti..)?
Mitä puolustettavaa on muuten oikeudessa joka jo on?"
On onneksi nykyään. Juuri siksihän sitä PUOLUSTETAAN. Jotta joku ei muuttaisi nykyistä lakia sellaiseksi, että naisten oikeuksia kavennettaisiin.
Siis niiden, jotka muutosta haluaisivat saada aikaan, tulisi esittää kanta, jonka perusteella naisten oikeuksia alennettaisiin.