Sama Jumala

Jumala ei ole muuttunut. Jumalan laki ei ole muuttunut. Pelastuksen ehdot tai tapa ei ole muuttunut. Vanhan tastamentin Jumala on sama kuin Uuden testamentin Jumala.

Pelastus on aina ollut uskon asia. Aabraham pelastui yksin uskon kautta, samoin kaikki VT:n aikana eläneet pyhät. Miksi sitten heillä oli laki? Samasta syystä kuin meilläkin on edelleen.

Jumala on nähnyt hyväksi ilmoittaa luonteensa pyhät piirteet kirjoitetussa muodossa. Laki on meille velvollisuus, mutta ei pelastuksen tie. Sitä se ei ole koskaan ollutkaan, vaikka juutalaiset siitä sellaisen tekivätkin.

Jeesus poisti lailta kaiken ihmisen asettaman taakan. Jäljelle jäi alkuperäinen ja siinailla ilmoitettu Jumalan kymmenen käskyä. Jeesus teki täsät rakkauden kaksoiskäskystä vieklä erityisen suuren. Hän opetti että väärät vaikuttimetkin ovat lain henkeä vastaan, ei pelkät teot. Laki on kuin alasin jolla meitä taotaan ja muovataan taivaskelpoiseksi kuonat poistaen. Se näyttää meille synnin. Tiedämme mistä kaikesta olemme vapaita. Käskyt alkavat kauniisti: "Sinun ei pidä varastaman". Uskovan ihmisen ei tarvitse tehdä syntiä. Laki on oppaamme uskon kuuliaisuuteen.

Mutta vaarana voi olla juutalaisten kohtalo jos yritämme ansaita pisteitä teoillamme kerskaamalla. Jos suhde Jeesukseen ei ole kunnossa, voimme alkaa kulkea omavanhurskauden tietä. Vanhurskaus voi laista tulla vain synnittömässä tilassa, ja sitä me emme ole. Jeesus oli puolestamme.

Syntisiä olemme siihen asti kunnes pääsemme pois tästä maailmasta, mutta meidän ei tarvitse elää synnissä. Tahallinen synti on vakava rikos Jumalaa vastaan. Jokainen erehdymme, mutta laki näyttää aina missä rikoimme ja voimme anoa anteeksi.

Lepopäiväkysymys on juuri tällainen esimerkki. Sunnuntain itsepintainen väittäminen lepopäiväksi on tahallinen synti. Sapatin hetkien tahallinen häpäisy on tahallinen synti. Silti rikomme lakia vaikka yrittäisimmekin noudattaa sitä. Mutta siinä on ero tahallisuuteen. Täydellisiä emme voi olla, emmekä voi olla rikkomatta yhtäkään käskyä, mutta voimme olla tahallaan rikkomatta. Tahallisesta synnistä joudumme todella pahaan pulaan viimeisellä tuomiolla.
492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vanhan liiton laissa selvästi sanotaan, että Jahve on kiivas Jumala, joka kostaa isien pahat teot heidän lapsilleen kolmanteen ja neljänteen polveen asti (2 Moos.20:5; 4 Moos.14:18 jne.).

VT:ssa on silti täysin päinvastainen kohtia kuten Hes.18 luku ja 5 Moos.24:16: jokainen kärsii vain omista synneistään. Poikia ei rangaistakaan isien synneistä eikä isiä poikien synneistä. VT:ssa on siten teologisia ristiriitoja. Eri aikoina samoihin kysymyksiin vastattiin uudenlaisilla tavoilla ja näin totuus muuttuu (kehittyy).

Kostaminen on vahvasti läsnä Vanhassa testamentissa- Jahve käski kostamaan amalekilaisille sen, mitä he olivat tehneet israelilaisille (5 Moos.25:17-19). Rangaistukset olivat "sama teko samasta teosta"-periaatteella toteutettuja fyysisiä kostoja: silmä silmästä, hammas hampaasta, henki hengestä eikä sääliä saanut tuntea rankaisemisessa (5 Moos.19:21).

Vanhan liiton hurskaat rukoilivat Jahvea kostamaan ja rankaisemaan vihamiehiään erilaisilla fyysisillä kärsimyksillä sekä tuhoamaan heidät (Ps.11:6; Ps.31:18; Ps.69:22-29 jne.).

Uudessa liitossa kielletään kostamasta,kosto ei kuulu ihmiselle. Koston sijaan käsketään rakastamaan vihollisia ja tehdä heille hyvää, vieläpä "kääntämään toinenkin poski". Koston toteuttaminen käsketään jättämään Jumalalle, joka tuomitsee kaikki oikeudenmukaisesti (Room.12:16-21). UT ei opeta missään kohtaa rukoilemaan toisille ihmisille vaikeuksia ja kärsimyksiä, eikä kiroamaan ketään, vaan jokaista ihmistä pitää rakastaa lähimmäisenään.

Äänestä

Vanha liito sisälsi pitkän listan ajallisia kirouksia ja uhkauksia, jotka Jahve langettaisi niille juutalaisille, jotka eivät pysy Hänen liitossaan (5 Moos.29). Vastaavasti Jahve lupasi paljon ajallisia ja aineellisia siunauksia ja hyvinvointia jos juutalaiset noudattavat tarkasti ja uskollisesti Mooseksen lakia (5 Moos.28). Uusi liitto ei sisällä luetteloa ajallisista kirouksista (sairauksia ja muita kärsimyksiä), joilla Jeesus uhkaisi rangaista niitä, jotka eivät pidä uutta liittoa. "Kirous" tulee UT:n mukaan siitä päinvastoin, jos joku turvautuu vieläkin Mooseksen lakiin ja luottaa pelastuksessaan Mooseksen lain mukaisiin tekoihin (Gal.3-4 luvut). Perusvastakkaisuus Vanhan liiton ja Uuden liiton välillä on apostoli Paavalin mukaan juuri se, että emme elä enää lain alla, vaan armon alla (Pyhän Hengen johdatuksessa kantaen "Hengen hedelminä" rakkautta lähimmäisiämme kohtaan).

Eivätkä Jumalan siunaukset uudessa liitossa koske materiaalista menestystä ja ulkoista hyvinvointia (vaikka toki paranemisia sairauksista yms. voidaan saadakin Kristukselta), vaan siunaukset ovat erityisesti hengellisiä: osallisuus pelastukseen, syntien anteeksianto, sisäistä rauhaa, Pyhä Henki ja Hengen lahjat sekä iankaikkinen elämä Jumalan ja Kristuksen yhteydessä (Joh.14:27 jne.). Vapaus sairauksista, kärsimyksestä ja kuolemasta luvataan ikuisessa elämässä, ei maanpäällisen elämän aikana (Ilm.21:4; 22:2-5). UT:n mukaan on Kristuksen ja Hänen tarjoamansa pelastuksen hylkäämisen seurauksena on selvästi rangaistus, mutta tämä tuomio on nimenomaan lopunajallinen kadotustuomio, joka koetaan tulevaisuudessa, helvetissä (2 Tess.1:6-10 vrt. myös Joh.3:36, Room.5:9 Jumalan viha epäuskoisten osana). En käsittele helvetti-kysymystä tässä tarkemmin.

Jeesus ei UT:n mukaan tee Hänet epäuskossa torjuneen ihmisen ajallista elämää sietämättömäksi eikä "rääkkää" häntä sairauksilla ja onnettomuuksilla epäuskon tähden. Ks. Luuk.9:54-56 Jeesus nuhteli ankarasti opetuslapsiaan, jotka kysyivät haluaako Jeesus, että he käskevät tulta iskemään taivaasta ja tuhomaan samarialaiset, jotka torjuivat Jeesuksen. UT:n mukaan joskus Kristus voi rangaista myös jo tässä ajassa fyysisillä rangaistuksilla seurakunnassa tuhoa tekeviä "vääriä profeettoja", jotka itsepintaisesti johtavat Hänen seuraajiaan harhaan eivätkä suostu luopumaan vääryydestään, vaikka Kristus on antanut heille aikaa kääntymykseen (Ilm.2:14-16,20-23). Mutta muutoin tavallinen epäuskossaan pysyvä ihminen yksinkertaisesti jää "lihan" (= synnin turmeleman itsekkään luontonsa), synnin ja kuoleman turmiovaltojen valtaan (Room.8:5-9;Ef.2:11-12).

Äänestä

UT edustaa ehdotonta monoteismia Jesajan hengessä, monolatriasta ei ole enää merkkejä. Vastaansanomatta Uuden testamentin mukaan VT:n Jumala on sama kuin evankeliumin Jumala, eikä Jumala sinänsä ole "muuttunut" toisenlaiseksi UT:n kirjoittajien mukaan. Jumala-kuvassa on kuitenkin tapahtunut "evoluutiota" jos tätä sanaa halutaan käyttää, ja vähintäänkin näkökulmien radikaalia muuttumista: toisin sanoen tavassa miten Jumala ilmaisee itsensä ja niissä "järjestelyissä", joiden puitteissa Jumala ottaa ihmisen yhteyteensä sekä siinä, mitä Jumala ihmiseltä odottaa uuden liiton aikana. Kootusti tätä "evoluutiota" voi kuvailla mm. näillä jyrkillä vastakohtapareilla:

* laista ja vanhan liiton orjuudesta armoon ja vapauteen (Gal.3-5; Room. 3-8; 10:4; 1 Kor.10:23; 2 Kor.3:6-17)
* alaikäisyydestä ja orjan asemasta Jumalan lapseuteen (Gal.4:1-10)
* ulkoisista puhtaussäännöistä sisäiseen puhtauteen (Mark.7:18-23; Hebr.9:10)
* jatkuvista eläinuhreista yhteen kertakaikkiseen uhriin Kristuksen kuolemassa (Hebr.8-10)
* tiettyihin päiviin, kuten sapattiin ja paikkoihin sidotusta jumalanpalveluksesta ajasta ja paikasta riippumattomaan jumalanpalvelukseen -"hengessä ja totuudessa", Hengen mukaan eikä (VT:n) lain kirjaimen orjina (Room.7:6;Kol.2:14-23; Joh.4:20-24)
* paksun, ankaran ja pikkutarkan lakikirjan tilalle vain yksi käsky, joka täyttää koko lain: rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi, lähimmäinen ja hänen avuntarpeensa on sinulle "lakikirja": tee toiselle mitä haluasit itsellesikin tehtävän (Matt.7:12; Joh.13:34-35; Gal.5:14; 6:2).

Jeesus ei julistanut ihmisille "kiivasta koston Jumalaa, joka rankaisee isien teot lapsille", vaan Jumala on korostetusti armollinen, rakastava taivaallinen Isä, joka antaa lahjojaan tasapuolisesti niin "hyville" kuin "pahoillekin". Esikuvalliseksi "piirteeksi" Jumalassa Jeesus asetti armahtavaisuuden, eikä suinkaan "kiivautta" eikä ankaraa kostonhalua - olkaa armahtavaisia kuten taivaallinen Isä (Luuk.6:36).

Äänestä
  • Unohdit KOKONAAN JUMALAN?

    JEESUKSEN OPETUS LAISTA:
    Matt,22:36-40.kuuluu näin:
    Opettaja mikä on SUURIN KÄSKY LAISSA?
    Niin JEESUS SANOI HÄNELLE:
    RAKASTA HERRAA,sinun JUMALAASI,kaikesta
    sydämestäsi ja kaikesta sielustasi,
    ja kaikesta mielestäsi.TÄMÄ ON SUURIN JA
    ENSIMMÄINEN KÄSKY.


    Toinen tämän vertainen on:
    Rakasta lähimäistäsi,
    niinkuin itseäsi.

    Näissä KAHDESSA käskyssä riippuu
    kaikki laki ja profeetat.

    Siunausta,terv.Elina.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toinenadventti kirjoitti:

Jumala ei ole muuttunut. Jumalan laki ei ole muuttunut. Pelastuksen ehdot tai tapa ei ole muuttunut. Vanhan tastamentin Jumala on sama kuin Uuden testamentin Jumala.

Pelastus on aina ollut uskon asia. Aabraham pelastui yksin uskon kautta, samoin kaikki VT:n aikana eläneet pyhät. Miksi sitten heillä oli laki? Samasta syystä kuin meilläkin on edelleen.

Jumala on nähnyt hyväksi ilmoittaa luonteensa pyhät piirteet kirjoitetussa muodossa. Laki on meille velvollisuus, mutta ei pelastuksen tie. Sitä se ei ole koskaan ollutkaan, vaikka juutalaiset siitä sellaisen tekivätkin.

Jeesus poisti lailta kaiken ihmisen asettaman taakan. Jäljelle jäi alkuperäinen ja siinailla ilmoitettu Jumalan kymmenen käskyä. Jeesus teki täsät rakkauden kaksoiskäskystä vieklä erityisen suuren. Hän opetti että väärät vaikuttimetkin ovat lain henkeä vastaan, ei pelkät teot. Laki on kuin alasin jolla meitä taotaan ja muovataan taivaskelpoiseksi kuonat poistaen. Se näyttää meille synnin. Tiedämme mistä kaikesta olemme vapaita. Käskyt alkavat kauniisti: "Sinun ei pidä varastaman". Uskovan ihmisen ei tarvitse tehdä syntiä. Laki on oppaamme uskon kuuliaisuuteen.

Mutta vaarana voi olla juutalaisten kohtalo jos yritämme ansaita pisteitä teoillamme kerskaamalla. Jos suhde Jeesukseen ei ole kunnossa, voimme alkaa kulkea omavanhurskauden tietä. Vanhurskaus voi laista tulla vain synnittömässä tilassa, ja sitä me emme ole. Jeesus oli puolestamme.

Syntisiä olemme siihen asti kunnes pääsemme pois tästä maailmasta, mutta meidän ei tarvitse elää synnissä. Tahallinen synti on vakava rikos Jumalaa vastaan. Jokainen erehdymme, mutta laki näyttää aina missä rikoimme ja voimme anoa anteeksi.

Lepopäiväkysymys on juuri tällainen esimerkki. Sunnuntain itsepintainen väittäminen lepopäiväksi on tahallinen synti. Sapatin hetkien tahallinen häpäisy on tahallinen synti. Silti rikomme lakia vaikka yrittäisimmekin noudattaa sitä. Mutta siinä on ero tahallisuuteen. Täydellisiä emme voi olla, emmekä voi olla rikkomatta yhtäkään käskyä, mutta voimme olla tahallaan rikkomatta. Tahallisesta synnistä joudumme todella pahaan pulaan viimeisellä tuomiolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu