Ihmettelen että eläinten hautausmaalla on risti, mihin se perustuu. Toisaalta ihmettelen myös mikä on se peruste jolloin miespappi kieltäytyy työskentelemästä naispapain kanssa niinkuin taas sai lehdestä lukea. Kyllä on outoa!
Ristin
merkki
5206
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Se on jotenkin ymmärrettävää...
Risti on muuta kuin harhautettujen usko. Se on murha-aseen tunnus. Miekan tunnus, miekan jolla tapettiin esimerkiksi kasteesta kieltäytjät mutta risti on myös Jeesuksen murha-aseen tunnus.
Eli se on saatanaa herranaan palvelevien murha-aseen tunnus, herra saatanaa jumalanaan palvelevien keskuudessa joko tietoisesti tai ymmärtämättömyyttään harhautettujen ja siten saatananpalvelijaksi johdettujen urien yhteinen tunnus.
" Ilmestyskirja 13:14
Niillä tunnusteoilla, joita sillä on valta tehdä ensimmäisen pedon nimissä, se johtaa harhaan kaikki maan asukkaat, niin että saa heidät tekemään patsaan sen pedon kunniaksi, jota on isketty miekalla mutta joka on vironnut henkiin.
" tekemään patsaan sen pedon kunniaksi, jota on isketty miekalla mutta joka on vironnut henkiin "
On ristinuskon risti jossa roikkuu verta vuotava, kidutettu ihminen. Syy miksi hän on "peto" on, että se on väärä, epäjumalallinen kuva.
Ilmestyskirja 13:15
Se on saanut vallan antaa pedon kuvalle hengen, niin että kuva jopa kykenee puhumaan, ja se on myös saanut vallan tappaa kaikki, jotka eivät kumarra pedon kuvaa.
Pappi jolla on kaapu risteineen päällä. Ja kaikki jotka eivät uskoneet, tapettiin.
Ilmestyskirja 13:16
Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.
Ilmestyskirja 13:17
Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku.
Pappi ottaa lapsen vastaan vanhemmilta, piirtää merkin sen otsaan ja antaa lapsen vanhemmille. Hän antaa vanhemmille kirjan, lehtiön mittä on sen merkki (risti, kirkon nimi, osoite, puhelinnumeroo j.n.e.). Sen jälkeen lapsi maksaa kirkollisveroa, y.m. mitä kuuluu hautaan saakka - ja jopa sen jälkeenkin.
"
Risti tunnuksena on edelleenkin pelkoa psyykkisesti herättävä koska sen historia saatanallisuuksien suhteen tunnetaan kristinuskon murhaajan historiassa.
Jeesus ei ollut kristitty ja Hän ei koskaan kantanut muuta ristiä kuin mahdollisesti sitä ristiä jolla Hänen murhattiin. Ne kauniit kuvat Jeesuksesta raamattu ja risti kädesään ovat valetta ja harhaan johtavia.
Jeesuksen seuraajien tappajana ja tapattajana kristinusko jo silloin valitsi herrakseen saatanan jota jumalanaan palvelee. Paavali oli tukemassa murhaamalla Jeesuksen seuraajia ja sai ansioituneesta murhaajan työstään kunnian kirjoittaa raamattuun tekstejään, tosin niitä ilmeisesti saatanallisuus väärensi myöhemmin ja murhasivat Paavalinkin ettei se paljastuisi.
Ymmärtääkseni käsien ristiminenkin rukouksissa jne on saatanan "tunnustamista" herraksi tai/ja kristittyjen jumalaksi.
Usko ja Jumallallisuuden tietous ovat kaukana toisistaan. Kristinusko seuraa Jumalaa ja Jeesusta jotta osaisi toimia Heitä vastaan eikä sen vuoksi että toimisivat Heidän tahdon noudattajina. Sen kristinuskon murhaajan historia osittaa miljooonien, todennäköisesti satojen miljoonien syyttömien murhilla osoittaakseen herrakseen herra saatanan jota jumalanaan palvelee...
Suuret murhat jopa omia uskovaisia murhaten joihin kristityt ovat syyllistyneet:
- Jeesusta seuranneiden murhat
- mustasurma
- ristiretket murhineen
- pakanavainot
- noitavainot murhineen
- intiaanien murhat
- orjakauppojen aikaiset murhat
- etelä amerikassa tehdyt murhat
- pakanavainot murhineen
- kristinuskon poliittisin perustein suorittama murhat
(esimerkiksi suomen sisällissota 1918)
Siis satoja vuosia jatkuneet ihmisten murhaamiset kristinuskon taholta.
vainoharhaisiin viesteihin!
Onhan se niinkin että totuus on selvästi ja kiistattomasti historiassa. Murhaaja ja murhauttaja ei ole Jumalan ja Jeesuksen asialla vaan älä tapa käskyä vastaan rikkova saatananpalvelija.