Hyvä mielipide

Suunnilleen tätä mieltä minäkin olen EU:sta.

"On hyvin vaikea sanoa, onko EU:sta ollut suomalaisille hyötyä. Sekä innokkaimmat kannattajat että kiivaimmat vastustajat esittävät harhauttavia vertailuja. Edelliset unohtavat mielellään ETA:n eli sen, että kutakuinkin kaikki kauppaedut olisi saatu ilman jäsenyyttäkin. Jälkimmäiset taas panevat EU:n syyksi paljon sellaista, jonka globaalitalous olisi joka tapauksessa tehnyt. Vaikka ETA-sopimus olisi jättänyt maatalouden kansalliseen päätäntävaltaan, ei se sentään "itsenäisyyden ajan" tasalle olisi jäänyt, kuten jotkut näkyvät uskottelevan."

http://www.ilkka.fi/Article.jsp?article=255220
10618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mielipide on kuin persereikä, jokaisella on sellainen. Myös sinulla (ellet ole muumipeikko).

Äänestä
  • ... se totuus sinun persereiästäsi? Miksi muuten ulostat internetin etkä peräsuolen kautta?

    Äänestä

  • jäädä paitsi mistään hinnasta (sivullisen kommentti)

    Äänestä

Asia on juuri näin.

On huvittavaakin seurata, kuinka EU -jäsenyyttä kehutaan sanomalla kuinka EU on mahdollistanut sitä ja tätä. Samalla jätetään kertomatta, että valtaosa noista asioista olisi ollut mahdollisia ilman Unionin jäsenyyttäkin.

Pysymällä ETA-ratkaisussa olisimme saaneet liki kaikki samat edut, mutta välttyneet pahimmilta haitoilta.

Äänestä
  • enemmän turhanpäiväistä tehtävää ja munanjatketta

    Äänestä

  • Hävisitte vaalit. Häipykää ja antakaa EU:n kannattajien viettää voitonjuhlia. Muuten vietämme niitä veressänne.

    Äänestä

  • euroeliitti sai kirjoitti:

    enemmän turhanpäiväistä tehtävää ja munanjatketta

    VÄÄRIN!!!

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Hävisitte vaalit. Häipykää ja antakaa EU:n kannattajien viettää voitonjuhlia. Muuten vietämme niitä veressänne.

    kerroppas

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    VÄÄRIN!!!

    ei kunnian kukko EU:ssa laula

    Äänestä

"Vaikka enemmistö suomalaisista ei juuri unionista pidä, vain harva haluaisi Suomen siitä eroavan. Ihmiset tietävät eron käytännössä mahdottomaksi. Ei unionista pääse pois, ellei se itse hajoa."

Näin on! Suomella ei ole oikeutta erota EU:sta, koska kerran on liitytty. EU ei silti ole mikään vankila, vaan ikään kuin hyväntahtoinen sijoituskoti. Suomalaisten on EU:ssa hyvä olla.


"Uskon niin aikanaan käyvän, mutta aikaa saattaa kulua paljonkin. Neuvostoliittokin kesti 75 vuotta."

Tässä Hokkanen on väärässä. EU ei hajoa, ja vaikka hajoaisikin, ei noin lyhyessä ajassa!

Millainen on EU-Suomi 75 vuoden päästä?

"EU:sta puhuttiin äskeisten eduskuntavaalien alla vähän. Moni sitä valittikin."

Se oli oikein. EU on itsestään selvyys. Ei siitä tarvitse keskustella.

"Arvaan syyn. EU-mieliset puolueet tietävät unionin epäsuosion. EU:ta pitivätkin esillä lähinnä perussuomalaiset ja koko olemassaolonsa EU:n vastustamiselle perustava Itsenäisyyspuolue. Jälkimmäinen uhosi eroa EU:sta, mutta ei saanut ainuttakaan kansanedustajaa. Perussuomalaiset tyytyivät hankkimaan kannatusta arvostelemalla uskottelematta eroa mahdolliseksi. "Missä EU siellä ongelma" tiivisti Timo Soini, eikä juurikaan harhaan osunut."

PRÖÖT!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Soini, ipulistit ja persulistit ovat kaikki virheellisiä häpeäpilkkuja Suomen politiikassa. Hokkanen alentuu mielistelemään EU-vastustuksen myrkyttämiä Ilkan lukijoita.

Hokkanen! OLE YLPEÄ EU:n kannattajana olemisesta!!!

"Uskon minäkin, että EU luo enemmän ongelmia kuin niitä ratkoo. Mutta meneehän tämä näinkin."

Aivan oikein, Kari! Meneehän tämä näinkin! EU on Suomen kansan koti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fin. kirjoitti:

Suunnilleen tätä mieltä minäkin olen EU:sta.

"On hyvin vaikea sanoa, onko EU:sta ollut suomalaisille hyötyä. Sekä innokkaimmat kannattajat että kiivaimmat vastustajat esittävät harhauttavia vertailuja. Edelliset unohtavat mielellään ETA:n eli sen, että kutakuinkin kaikki kauppaedut olisi saatu ilman jäsenyyttäkin. Jälkimmäiset taas panevat EU:n syyksi paljon sellaista, jonka globaalitalous olisi joka tapauksessa tehnyt. Vaikka ETA-sopimus olisi jättänyt maatalouden kansalliseen päätäntävaltaan, ei se sentään "itsenäisyyden ajan" tasalle olisi jäänyt, kuten jotkut näkyvät uskottelevan."

http://www.ilkka.fi/Article.jsp?article=255220

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu