Tähtimerkkien varjot - rapu, skorpioni, kalat

RAPU - murskaava kritiikki; pitkät varpaat; jyrkät mielipiteet

Kaikkihan tuntevat Ravun: tunteellisen ja herkän, pehmeän ja suojelevan, tunteissaan oudosti vaihtelevan. Välillä melkein ihon alle tunkevan ja toisessa hetkessä etäisen ja sisäänpäin kääntyneen tyypin, jonka Kuunauru välillä helähtää ja täyttää tilan. Rapu on taitava lukemaan tunteita ja käyttämään niitä hyväkseen. Minua hymyilytti, kun luin Greenen Ravun varjoja kuvailevan luvun ensimmäisestä kappaleesta tutun lauseen: ”Onko ihan pakko aina puhua kaikesta? Ei kaikkea tarvitse sanoa ääneen.” Rapu on hyvin taitava vaistoamaan tunnetiloja, niin omiaan kuin muiden. Ja hellyydenosoituksilla voi välttää hankalia puheenaiheita, missä Rapu on mestari. Sitä voisi kutsua kiristykseksi tunteilla. Ennen kuin huomaatkaan, harmin aihe on haihtunut atomeiksi ja polvia heikottaa taas. Pitemmän päälle kestämätön tilanne.

Varjot ovat yleensä vastakkaisia merkkien yleisimmille ominaisuuksille. Tunteellisen ja hellän Ravun synkemmältä puolelta on pakko löytyä terävät sakset valmiina iskemään. Jotain sellaista, mitä ei päältä päin uskoisi. Vesielementin salatussa puolessa onkin jotain samankaltaista ilmamerkkien kanssa. Nimittäin murskaava kritiikki. Ilkeimmät ja pahantahtoisimmat juoruilijat löytyvät ravun merkistä. Tämä on sitäkin uskomattomampaa, kun muistelee vaikka viimeisintä keskustelua Rapu-persoonan kanssa. Sitä taivastelua ja hyväntahtoista ihmettelyä! Rapu on mitä sympaattisin henkilö ja täynnä myötätuntoa - kunhan aihe saa riittävästi Rapumaisia sympatiapisteitä. Perhe, eksyneet kissanpennut, vanhukset jne. Auta armias, kun kyse on jostain muusta: selän takana ei armoa anneta. On muistettava, että Rapu ei ymmärrä toimivansa väärin. Hän ei tarkoita pahaa, nautinnollinen juoruilu ja mustamaalaus, jonkun täydellinen teurastus aivan mitättömien pikkupiirteiden takia on vain mukavaa ajankulua. Juoruilun kohteen ei vain ole viisasta olla tietoinen kaikesta, mitä Rapu on hänestä ladellut.

Kostonhimo on sitten eri asia; mustamaalaus on yksi Ravun keinoja kostaa aidot sekä kuvitellut loukkaukset. Pelottava taipumus, itse asiassa. Rapu ei *koskaan* unohda kokemaansa loukkausta eikä Rapua ole vaikea loukata - norsun muisti ja pitkät varpaat on ikävä yhdistelmä.

Rapu ei välttämättä piilota saksiaan kasvotusten, mutta aseet ovat teurastuspuukkoa ja -kirvestä huomattavasti pienemmät - puoliksi peiteltyjä pikku piikkejä ja pistimiä, suunta kuitenkin suoraan vyön alle. Rapu osaa iskeä näillä aseilla läheisiään. Arvostella lapsiaan tyyliin ”mikset voi olla kuin naapurin huippuälykäs/taitava Ville” tai ”joo, ihan hieno/hyvä tulos, ottaen huomioon...”. Kysyttäessä Rapu kuitenkin kiihkeästi kieltää vähättelevänsä tai olevansa kriittinen. Rapu ei tunnista omaa varjoaan.

Kaikkien vesimerkkien helmasyntinä on kyky olla armoton, julma ja jäätävän kylmä. Hellän ja sympaattisen Ravun varjo puhuu suun kautta. Miksi Rapu iskee perhettään, heitä, jotka ovat Ravulle arvokkainta maailmassa? Veden merkeille on tärkeintä ihmissuhteet: he eivät kestä olla yksin; eivät kestä eristämistä eivätkä hylkäämistä. Rapu, voimakkaiden tunteiden merkki, elää rakkaimpiensa kautta. Rapu on myös omistava, yhtä mustasukkainen merkki kuin Skorpionikin, vaikkakaan ei yhtä rajulla tavalla. Siis: Rapu löytää elämän tarkoituksen lähimpiensä kautta. Ja jokin hänen sisällään kapinoi sitä vastaan.

Katkeruus ja kauna - vaieten ja hiljaa haudotut kaunan tunteet ovat veden merkkien tunne-elämän suurimpia ongelmia. Ravun kohdalla katkeruus voi jalostua taiteeksi. Jossain syvällä, hellien ja lämpimien tunteiden kerroksen alla kaivertaa tunne, että elämän ohjat eivät olekaan omissa käsissä. Tämä on erityisen totta silloin, kun Rapu uhrautuu ja antaa antamistaan, mutta rakkauden ja kiintymyksen kohde ei olekaan valmis tulemaan, kun Rapu lopulta nykäisee siimasta. Tällöin katkeruus jalostuu kostoksi negatiivisen kritiikin muodossa. Veden merkeillähän oli syvälle piintyneitä ajatuksia. Kuten jos antaa ja antaa, itse asiassa kaikkensa, toinen on velkaa takaisin päin. Ja jos Ravun lahjaa ei palauteta sam

SKORPIONI - mustasukkaisuus, negatiivisuus

Mitä voi olla sanottavaa Skorpparin synkästä puolesta, kun hän itse tuntuu olevan siitä niin kovin hyvin perillä? Taas kerran Veden merkki, täynnä tunnetta, subjektiivisuutta suhteessa ihmisiin ja elämään yleensä. Skorpionilla riittää rohkeutta kohdata mitä tahansa, mutta tavallisimmin vain tunteiden sektorilla. Mitä hän ei pysty kohtaamaan on se, miten paljon hänen omat mielipiteensä ohjaavat reaktioita. Veden merkeillähän on taipumusta ennakkoluuloisuuteen, sillä ne ovat hyvin usein hukassa omien ajatusprosessiensa kanssa. Ollessaan niin kovin tunteellinen ja subjektiivinen, Skorpparin on vaikea saada selkeää kokonaiskuvaa asioista. Tässä piilee Skorpionin sokea piste. Hän voi olla tosi fanaattinen mielipiteissään, mikä voi johtaa väärään aikaan ja väärässä paikassa melko epämiellyttävään toimintaan, joka perustuu siis räikeisiin ennakkoluuloihin tai virheellisiin käsityksiin.

Otetan taas dialogi. Tyypillinen käsikirjoitus. Voimme kutsua sitä Othello-syndroomaksi. Muistattehan, venetsialainen mauri, jolla oli kaunis, vähän naiivi vaalea vaimo ja petollinen ystävä?

SKORPPARINAINEN: Missä ihmeessä olit koko illan? Lupasit olla takaisin kahdeksalta. Ja kello on yli puolenyön. (Syyttävällä äänellä, tehden selväksi, että oli selitys mikä tahansa, mikään ei uppoa).
ILMAMERKIN MIES: Sorry, kulta. Duunissa oli karsea päivä. Sitten auto hajosi ja käytin kaksi tuntia sen korjaamiseen. Tää oli taas näitä päiviä. (Hieman puolustellen. Harmistuneena kumppanin epäluulosta. Valmistautuneena kilpikonnapuolustukseen, mikäli tarpeen.)
NAINEN: (Hiljaisuus. Ilmapiiri muuttuu käsinkosketeltavan hyiseksi, jääpuikkoja tuntuu muodostuvan illallisastioden reunoihin. Kun mies yrittää koskettaa häntä, nainen väistää. Nainen miettii itsekseen: ”Mies prkl pettää. Ihan varmasti, niin ne kaikki tekevät lopulta. En totisesti anna käyttää itseäni tällä tavalla hyväksi. All right. Ei seksiä kuukauteen.)
MIES: Mikä vikana, rakas? (Kivettynyt katse. Nainen kuvittelee miehen tietävän hänen tietävän, ja yrittää saada hänet häpeämään. Miehellä ei ole pienintäkään käsitystä, mitä naisen mielessä liikkuu)

Tällainen näytös kerran viikossa, kerran kuussa, vuodessa, kymmenen vuoden ajan, ja käsissäsi on ehta kauhunäytelmä. Suoraan leffasta Kuka pelkää Virginia Woolfia? Skorpioni voi pilata avioliiton, rakkaussuhteen, kodin tällaisella käytöksellä. Skorpionia ei voi kuvailla pelkästään mustasukkaiseksi merkiksi. On monenlaista mustasukkaisuutta. Omistavaa, kyllä, mutta kaikki veden merkit ovat omistavia. Skorpionin patologinen mustasukkaisuus ei ole vain pelkoa rakkaan menettämisestä. Kaikkihan me pelkäämme sitä. Pohjamudista löytyy yleistä pettymystä ja katkeruutta elämää kohtaan, synkkää uskoa siihen, että jokainen mies ja nainen on pohjimmiltaan mätä tai jotain muuta yhtä synkkää. Skorpionin varjo on hänen negatiivisuutensa, sisällytettynä jyrkkiin mielipiteisiin jossain pinnan alla, jotka kiduttavat häntä jopa suurimman onnen hetkellä.

Skorpionilta ottaa pitkään oppia luottamaan ja antamaan anteeksi. Yleensä hän on oppinut epäluottamuksen jo varhaisessa vaiheessa, synkistä varjoista Skorpparin vanhempien, uskonnollisen kasvatuksen ja koulutuksen takana. Ne haavat kestävät kauan parantua. Onko sitten sattumaa, että monen todella pisteliään tai muuten ongelmaisen (ainakin itse tuntemani) Skorpionin taustalla on problemaattinen lapsuus. Kova ja kylmä äiti tai muita rajoituksia.

Kostonhimo ei ole Skorpionin perimmäinen ongelma. Vaikka meille on opetettu, että se on epäkristillistä tai epäsopivaa, ihan pikkuruinen kosto on usein terveellisempää kuin näyttää ulospäin leppynyttä, mutta hautoa sisällä tukahdettua vihaa, joka purkautuu sitten joitain muita kanavia pitkin ulos; kanavia, joita useat meistä pitävät hyvinä tai oikeutettuina. Ensimmäisenä tulee mieleen viina, eikö? Kun vetää pään täyteen, unohtaa ongelmat ainakin siksi aikaa kun on sammuksissa. Herätessä ongelmat odottavat, ja sitten taas pitää ottaa lisää. Huono keino. Sitä paitsi, pieni näpäytys voi olla hyväksi myös vastaanottajalle. S

KALAT - vallanhimoinen marttyyri, Väärinymmärretty Nero

Siis ei kaikki voi olla pelkkää ylimaallista valoa. Kaiken kauniin, puhtaan, kiintymyksen, hyvyyden, armon, myötätunnon ja uhrautumisen taustalla on pakko olla rumia mörköjä kellarissa. Näinhän se aina on, kaikella on vastavoimansa ja se on totisesti - vai sanoisinko Jumalan tosi - Kalojen kohdalla.

Kalathan ei tunne rajoituksia. Ainakin hengessä. Ei vähempää kuin liitto jumaluuden, itsensä elämän lähteen kanssa on Kaloille sopiva. Miten tämä sitten saavutettiin, uskonnollisella kaipauksella, luovalla ilmaisulla, heroiinilla, ei ole niinkään tärkeää kuin kokemus itse. Capisci? Ainakin Kalojen mielestä täysin ymmärrettävää ja oikein. Ja tumma kala syvyyksissä ei tunne rajoituksia myöskään. Hänen nimensä on Valta.

Normaalisti, Kalat-henkilö pyrkii olemaan uhri. Tämä sama tyyppi on löydettävissä useista Kaloista. Juuri niitä, joita simputetaan, käytetään hyväksi, ryövätään, kiristetään kaikki sympatia ja myötätunto, saadaan tuntemaan vastuuta käyttämällä hyväksi Kalojen taipumusta tuntea syyllisyyttä missä ja mistä vain. Juuri Kaloista löytyy ne, joilla on väkivaltainen aviomies, mielisairas vaimo, vammainen lapsi, jotka pitävät huolta vanhasta äidistä, luopuvat siitä, tästä ja tuosta auttaakseen muita. On joskus vaikea sanoa, ovatko nämä samaiset suuret kärsijät ja auttajat juuri suurimpia kaikista ihmisistä maan päällä, aitoja pyhimyksiä ja enkeleitä, vai käyttävätkö he näin valtaansa saattaakseen muut loputtomaan kiitollisuudenvelkaan. Kenelläkään ei ole yhtä paljon valtaa kuin marttyyrilla. Ehkä Kalat ovat vähän kumpaakin.

Eugene O’Neillin näytelmässä The Iceman Cometh on henkilö nimeltä Harry, ihan tavallisen sorttinen mies, jolta löytyy sekä hyveitä että paheita. Harrylla on vaimo, joka on ilmiselvä Kalat-luonne. Harryn vaimo antaa tälle anteeksi kaiken. On hän sitten miten loukkaava, miten törkeä tahansa, vaimo ei koskaan korota ääntään, sano vastaan tai latele normaaleja haukkumasanoja. Hän antaa anteeksi, aina. Mikä on Harrylle pelkkää myrkkyä. Syyllisyydentunto johtaa vain katkeruuteen ja vielä huonompaan kohteluun. Harrylle kävi juuri niin. Kohta Harry pahoinpitelee, tuo kotiin toisia naisia, ja harrastaa mitä tahansa sikamaista. Harryn vaimo tekee sen mitä Kalat voi: antaa anteeksi. Hän ymmärtää. Tuntee myötätuntoa. Hän saa Harryn tuntemaan itsensä niin syylliseksi ja kurjaksi, että lopulta hänen aivan on pakko tappaa vaimonsa. Tämä on juuri, miten pyhimyksistä tulee marttyyreja. Pyhimyksiä he voivat kyllä olla, mutta samalla he saavat meidät muut tuntemaan itsemme kurjemmiksi ja huonommiksi. Ja jokainen, joka ottaa itselleen pyhimyksen osan, ottaa vääjämättä myös osan pahuudesta ja senkin kolminkertaisena.

Harryn tarinassa on mielenkiintoinen opetus Kalojen merkistä. Ensiksi, se kertoo, miten paljon voimaa tällä ‘heikolla’ merkillä voi oikein olla. Toiseksi, se näyttää myös, miten paljon Kalat sitä valtaa haluavat. Ulkoinen passiivisuus on petollista, sillä ihmisen tahdonvoiman on kohdistuttava johonkin. Joskus sen näkee purkautuvan ja ilmenevän merkillisissä Kaloissa kuten Ataturkissa ja Julius Caesarissa, joka vailla rajoituksia tietenkin, halusi valloittaa koko maailman.

Monilla Kaloilla on tämä salattu unelma. Tuntien olevansa kaikkein heikoimpia kuolevaisista, he salaa haaveilevat olevansa kaikkivaltiaita. Se on täysin ymmärrettävää. Mikäli sitä ei huomata, se voi muuttua huolestuttavaksi ja vaaralliseksi. Otettuaan vallan Turkissa 1930 Ataturk surmasi kokonaisen armenialaisten kansan, joka vain sattui olemaan hänen tiellään. Juuri tällainen mahtava hallitsija, joka katsoo parhaaksi pyyhkäistä tieltään joukoittain ihmisiä, täydellinen vastakohta kristitylle, jonka leijonat raatelevat areenalla. Joskus roolit vaihtuvat ja kristitty osoittautuukin leijonaksi.

Jos herkkää Kalat-henkilöä kohdellaan tarpeeksi kaltoin - ja usein heitä kohdellaankin, sillä muut näkevät heissä tahtomattaan omat heikkoutensa ja haavansa kuin peilikuvassa - he saattavat valita julmuuden itsensä ilmaisukeinoksi. Joissain Kaloissa on levottomuutta h