Naispappeuden vastustaja ei tullut töihin
25.3.2007 14:38
Miespuolinen kappalainen ei saapunut työvuoroonsa, koska vuorossa oli naispappi.
Vammalassa koetellaan ensi kertaa piispankokouksen syksyllä tekemää päätöstä, jonka mukaan pappien työvuorolistoja ei saa enää järjestellä sukupuolen mukaan.
Vammalan seurakunnan miespuolinen kappalainen jätti sunnuntaina saapumatta työvuoronsa mukaiseen jumalanpalvelukseen, koska vuorossa oli myös naispappi. Kappalainen perusteli asiaa vakaumuksellaan, jonka mukaan Raamattu ei hyväksy naisten pappeutta.
Seurauksena pahimmillaan virasta pidättäminen.
Tässä taas näemme kuinka vanhanaikaista sakkia kirkon palkkalistoilla on.
25.3.2007 14:38
Miespuolinen kappalainen ei saapunut työvuoroonsa, koska vuorossa oli naispappi.
Vammalassa koetellaan ensi kertaa piispankokouksen syksyllä tekemää päätöstä, jonka mukaan pappien työvuorolistoja ei saa enää järjestellä sukupuolen mukaan.
Vammalan seurakunnan miespuolinen kappalainen jätti sunnuntaina saapumatta työvuoronsa mukaiseen jumalanpalvelukseen, koska vuorossa oli myös naispappi. Kappalainen perusteli asiaa vakaumuksellaan, jonka mukaan Raamattu ei hyväksy naisten pappeutta.
Seurauksena pahimmillaan virasta pidättäminen.
Tässä taas näemme kuinka vanhanaikaista sakkia kirkon palkkalistoilla on.
Vastaukset 31
Vanhimmat
'Enemmän tulee totella Jumalaa, kuin ihmisiä', kuten Raamatussa sanotaan. Ihmisoikeudet myös omaatuntoa noudattaville miespapeille.
Toivottavasti mies noudattaa muitakin Raamatun sääntöjä yhtä tarkasti. Esimerkiksi hiukset eivät saa olla pitkät yhden kohdan mukaan, mutta niitä ei saa leikata toisen kohdan mukaan. Tottelemattomat lapset saa kivittää, tyttären myydä orjaksi, raiskauksen kuitata maksamalla isälle ja ottamalla raiskattu puolisoksi (josta raiskattu varmaan 'pitää') ja naisen käsi pitää hakata irti, jos se osuu vieraan miehen häpyyn.
Jos hän noudattaa näitä muitakin, niin siitä sitten vain kieltäytymään työnteosta naisen kanssa. Ellei noudata, niin silloin hän on kaksinaismoralisti.
ole jollakin tapaa myös valtionkirkon päämies...tai tässä tapauksessa päänainen?
Jos nainen ei voi olla raamatun ja näiden pappien mielestä seurakunnan paimen vielä nykyäänkään, niin miten he pystyvät yleensäkään tekemään töitään naisen alaisuudessa?
Pastori, paimen=yhden vaimon mies.
Jumalan sana sanoo näin ! (sanokoon ev.lut kirkollis kok mitä tahansa).
Kristus on seurakunnan pää.Mies perheen pää.
Tokihan kappalaisen pitäisi tuntea Luuk. 18, 18-25.
Raamattu sanoo muutakin. Noudatatko itse edes Kristuksen suorasanaisesti antamia ohjeita?
Luuk. 18. 18-25.
Hehehheh...aivan kipeä "hyvän" uskonnon kirja :)
ja raamatun "totuuksilla" ei ole mitään tekemistä keskenään.
VT:tti on tulkittava Uuden Testamentin valossa! Vanha testamentti oli lakiliitto, Israelin historiaa ja ennustuksia tulevasta, jotka Uudessa Testamentissa toteutuivat.
Esim kun Jeesus sanoi, että JOS kätesi viettelee sinua syntiin, parempi on,että hakkaat sen pois, kuin että kaksikätisenä synnintekijänä menet helvettiin.
Jos käsi ei toisen omaisuudesta pysy erillään, parempi noin. tällä Jeesus teroitti synnin seuraamusten kauheutta, helvetin tuomiota, varoitti siitä.
Aviorikoksesta kivitettiin kuoliaaksi molemmat osapuolet VT mukaan, mutta nyt jos sellaista tapahtuu, Jeesus sanoi, että "en minäkään sinua tuomitse, mene, äläkä enää syntiä tee"
Ja toisesa tapauksessa Hän sanoi, että älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotain pahempaa tapahtuisi. Synnin harjoittaminen saa huonoja asioita aikaaan ihmisen elämässä.
Kun ihminen tekee parannuksen pahoilta teiltään, saa armon.
- Tässä mielessä ei saa VT pitää ohjenuorana enää!!!
Onhan toki kymmenen käskyä, joita tulee noudattaa ihan nykyaikanakin, vain pari esim;
- ei saa varastaa, siitä joutuu tuomiolle
- ei saa harjoittaa haureutta, alaikäiset ja seksi, siitä joutuu tuomiolle
Miksi juuri noita kymmentä käskyä eikä joitakin muita VT:n 613:sta käskystä?
Kuullut kun tiedemiehet löysivät Jeesuksen haudan, aika mielenkiintoisia juttuja toivat esille. Esimerkiksi Juudas oli Jeesuksen poika, Maria oli Jeeskuksen Vaimo, Joosefin juttua en oikein muista, mutta siittä löytyy dogumentteja paljon, oli kuulemma otettu DNA testit ja varmistettu asia. Tämän mukaan raamattu on satukirja, uskoo ken haluaa, mutta varmasti asiasta viellä kuullaan.
kyllä pyrin noudattamaan.Koska olen huomannut että se mitä Raamattu sanoo ja käskee tekemään mm. seuraamaan Jeesuksen esimerkkiä, tuo elämään Jumalan siunauksen :) Tee sinä samoin.
Jeesuksesta paljon, paljon muutakin tämän 2000v aikana ja sanojia riittää.
Mutta Raamatussa, Jumala sanoo kuinka tulee olla ja elää!
Jos pilkulleen seuraisi Jeesuksen esimerkkiä, niin ristillehän tässä pitäisi päätyä.
Vai pitääkö tässäkin tulkita sitä, mitä Jeesuksen seuraamisella tarkoitetaan?
vaimo ei YMMÄRRÄ ANTAAA. Sanokoot vaikka että käy nussimassa piispaa.
En ymmärrä tällaista käytöstä lainkaan. Voiko esim. hoitoalalla työskentelevä naisihminen kieltäytyä työstä miespuolisen hoitajan kanssa vedoten "omaan" uskoonsa? Jos oma uskoni on sitä luokkaa, että Jumalahan ei miestä hoitajaksi luonut, voinko kieltäytyä työskentelemästä mies puolisen työtoverini kanssa vetoamalla siihen, että hänellä on erilaiset sukupuolielimet kuin minulla? En voi, vaan minä saan kenkää ja se on ihan oikeen! Raamattu on hyvin ristiriitainen kirja ja vetoamalla johonkin yksittäiseen, asiayhteydestään erotettuun kohtaan, saadaan syntymään vaikka mitä sammakoita. Jos mies luistaa työtehtävistään hän saa siitä hyvästä potkut. ( korjaan; tulisi saada) Viisaana miehenä hän itse eroaa yhteisöstä, jonka palkkalistoilla työskentelee myös naisia, jos ei koe yhteisöä tarpeeksi pyhäksi. Jos raamattu kirjoitettaisiin tänä päivänä siellä saattaisi olla kohta, jossa todetaan, että pienten lasten vanhemmat eivät sovi papin vaativaan virkaan. Kunnioitan kyllä raamatun sanaa, mutta en hyväksy naisen rasistista alistamista mihinkään tekosyyhyn vedoten. Naiset lähetettiin ensimmäiseksi viemään viestiä siitä, että Kristus on noussut kuolleista. Missä miehet silloin luurasivat?
miehet piilottelivat kotonaan lukkojen takana peläten henkeään. Vain naiset uskalsivat lähteä haudalle.
minkälaisia vetoomuksia ja selityksiä, mutta niitä ei saa sekoittaa hengelllisiin asioihin.
Kun Jumala on kerran sanonut,että seurakunnan kaitsija on mies, niin miksi sitä pitää yrittää tulla Jumalan yläpuolelle ja sanoa, että ei ole oikein, kun nainen ei saa olla pappi. Millä oikeudella tuokin teet??
Ja maallisilla viroilla vertaileminen ei sovi hengellisiin pykäliin.
Mies on perheen pää
Mies on seurakunnan kaitsija
Kristus on universaalisen seurakunnan, kaikkien uskovien pää
Jumala on Kristuksen pää
Jumalalla on logiikka kaikessa, me turhaan pyristelemme vastaan, hyväksytään vain Raamatun imoitus ja kaikki pelaa paremmin.
Ei tässä ole siis mistään syrjinnästä kysymys, vaan Jumallisesta järjestyksestä. Jumala on järjestyksen Jumala.
Tasa- arvoisia olemme Jumalan lapsina,siellä ei eroitella miestä, eikä naista.
Kun seurakuntaviroista puhuu Raamattu, pappi on aina mies!!!! Ei muuksi muutu, pitäsi meidän kaikien tyytyä siihen, ei muutu, vaikka voissa paistaisi. :)
Jos Raamatussa vain lukee toteamus siitä ettei nainen saa toimia pappina, niin miten oikeutat tämän itsellesi? Millä perusteilla ei saa, kai jotenkin selität itsellesi miksi ei, miksi Jumala näin tahtoo?
On aika outoa hyväksyä vaikka se kohta, että jos miehellä on pitkä tukka, se on huono asia ja häpeä (Jeesuksella itellään kai oli pitkät hiukset..). Tai se kohta, että menkää, ja kivittäkää homot.
Usko mihin lystäät, mutta jos jumalasi on antanut järjen sinulle, eikä missään kielletä sen käyttöä, kannattaa asioita pohtia ihan itsekin.
Yksi naispappi sanoi, että pappi ei julista itseään, vaan Jumalan sanaa. Selitä minulle, mikä tekee naisen sopimattomaksi tähän tehtävään?
Jos tarkoittat sitä Paavalin sanomaa "nainen vaietkoon seurakunnassa", niin olen kuullut uskonnonopettajaltani (teologi, yliopistossa opiskellut uskontoa), että se saattaa olla jonkun lisäys Raamattuun, koska Paavali muuten ei ole puhunut mitään tuollaista, vaan tasa-arvosta. Hän esitti myös kannan, että osa on sitä mieltä, että tämä vaikeneminen viittaa naisten sipisemiseen kirkossa.
(tiedäthän myös sen, että Raamatussa on kaksi luomiskertomusta: toisessa Eeva luodaan Aatamin kylkiluusta, toisessa heidät molemmat luodaan maan tomusta..)
puhui papeista, joiden piti kaikkien olla Leevin sukua. Mitä nykyiset papit eivät ole.
"Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi."
"Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
Mihin nämä säännöt on unohdettu? Alkuaan kristillisessä kirkossa ei ollut pappeja, vaan diakoneja, ja diakonit olivat sekä miehiä että naisia. Paavali mainitsee vain apostolit ja opettajat. Vähitelleen syntyi piispan virka. Papit tulivat seurakuntiin vasta joskus 300-luvulla, joen sen paremmin Jeesuksella kuin Paavalillakaan ei ollut heistä mitään sanottavaa, ei sukupuolesta eikä muistakaan ominaisuuksista.
langesi syntiin! Nainen on heikompi astia, Jumala on luomistyössään tehnyt AVUN naisesta miehelle.
Naisesta EI ole hengelliseksi johtajaksi.AAMEN!
Raamatullsia ja Raamattu on ajaton, muuttumaton Jumalan tahdon ilmentymä!!!
"Raamatullsia ja Raamattu on ajaton, muuttumaton Jumalan tahdon ilmentymä!!!"
Luet Raamatun käännöstä. Mikä seuraavista Raamatun käännöksistä sinun mielestäsi on ajatonta ja muuttumatonta Jumalan Sanaa?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Raamatun_käännökset
Suomeksi löytyy
* Wanha Biblia (1642)
* Wanhan Biblian revisio (1683/85)
* Biblia (1776)
http://www.rukoilevaisuus.com/biblia.php
* Biblian revisio (1859)
* Vanha kirkkoraamattu (1933/38)
http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/
* Uusi kirkkoraamattu (1992)
http://www.evl.fi/raamattu/1992/
* Jumalan Kansan Raamattu (Uuras Saarnivaaran käännös) (1992)
* Raamattu Kansalle (1999-)
* Raamattu 2005 (2005-)
* Uuden maailman käännös (Jehovan todistajien käännös)
* Tutkijan käännös
Englanniksi löytyy mm.
* King James Bible 1611
* Quaker Bible 1764
* Thomson's Translation 1808
* Joseph Smith Translation of the Bible 1830
* Webster's Revision 1833
* Brenton's English Translation of the Septuagint 1851
* Ferrar Fenton Bible 1853
* Young's Literal Translation 1862
* Julia E. Smith Parker Translation 1876
* Darby Bible 1890
* Revised Version 1895
* American Standard Version (ASV) 1901
* Revised Standard Version (RSV) 1952
* Revised Standard Version Catholic Edition (RSV-CE) 1966
* New English Bible (NEB) 1970
* New American Standard Bible (NASB) 1971
* Good News Bible (GNB) 1976
* New International Version (NIV) 1978
* New King James Version (NKJV) 1982
* Revised English Bible (REB) 1989
* New Revised Standard Version (NRSV) 1989
* 21st Century King James Version (KJ21) 1991
* American King James Version (AKJV) 1999
* Recovery Version (RcV) 1999
* Original Bible Project tai Symmetrical Bible (OBP) 2003
* Today's New International Version (TNIV) 2005
* World English Bible (WEB) 2006?
* Green's Modern King James Version (MKJV)
Ruotsiksi löytyy:
http://sv.wikipedia.org/wiki/Bibeln#Officiella_svenska_.C3.B6vers.C3.A4ttningar_och_revisioner
Officiella svenska översättningar och revisioner
* Gustav Vasas bibel (1541), Nya Testamentet utkom 1526
* Gustav II Adolfs bibel (1618, nytryck av Gustav Vasas bibel med tillägg av versindelning m.m.)
* Karl XII:s bibel (1703, revision av Gustav Vasas bibel)
* 1917 års kyrkobibel (1917), NT 81 (1981, Nya Testamentet), Tillägg till Gamla Testamentet (1986, Gamla Testamentets apokryfer)
* Bibel 2000 (2000 officiell översättning för de flesta svenska kristna samfund)
Andra svenska översättningar
* Helge Åkessons översättning fribaptistisk, 1911
* David Hedegårds översättning endast Nya Testamentet, komplett 1964/65
* Bo Giertz översättning endast Nya Testamentet, 1981
* Svenska Folkbibeln icke stadfäst alternativ till Bibel 2000
* Normalupplagan två översättningar av NT som använts mycket utan att vara stadfästa
* Reformationsbibeln av Reformationsbibelsällskapet, NT 2003, grundad på * Karl XII:s bibel
* Nya världens bibelöversättning Jehovas vittnens bibelöversättning, 1992 och 2003
* Nya Levande Bibeln Internationella Bibelsällskapet, Nya Testamentet, 2003
Kaikkien näiden välillä on painotuseroja ja eri tapoja kääntää tai tulkita alkutekstiä. Mikä näistä siis on ajatonta ja muuttumatonta Jumalan sanaa?
sen tiedon mukaan, jonka olen saanut Israelista, Hebrean alkukielen asiantuntijoilta;
Suomeksi kaikkein tarkimmin on käännettu Biblia, siitä on otettu monta käännöstä, koska kieli on kehittynyt. Lestadiolaiset ovat ihan oikeassa siinä, että mitä vanhempi käännös,sitä luotettavampi.
On hyviä raamatunkäännöksiä, "Jaakon käännös" on eritäin hyvä ja tarkka asiantuntijoitten mukaan.
Ajaton ja muuttumaton an Hebrean alkuteksti!
Myös Novum on hyvä 1-5 (kreikan kielesta)
Tuollainen listA on turhaa karrikointia, mulle riittä nämä kaksi, tai yksikin, Biblia. En ole lestadiolainen.
Listassasi on yksi, joka on mitätön ja se on jehovalaisten Uuden maailman käänös, joutaa roskkin ja samaa tutkijat sanovat -92 suomalaisesta käännöksestä
"Suomeksi kaikkein tarkimmin on käännettu Biblia"
Rohkenen epäillä. Viimeisen 230 vuoden kuluessa on käännöksestä karsittu pois virheitä ja vääriä painotuksia. Aika outoa olisikin, jos nykyiset tutkijat eivät saisi alkuperäiskieltä (muinainen heprea, aramea ja kreikka) paremmin käännettyä kuin 1700 - luvulla. Ajallisesti molemmat ovat kaukana "alkuperäisestä" eli Alexandrian piispa Athanasioksen vuonna 367 esittelemästä nykyraamatuksi muodostuneesta kirjoituskokoelmasta ja vielä kauempana heprean ja aramean kielisistä Vanhan testamentin alkuteksteistä.
Naispappeuden kannalta tällä asialla eli Raamatun käännösten tarkkuudella ei sinänsä ole merkitystä. Kyseessä on evankelisluterilaisen kirkon päättävän elimen eli kirkolliskokouksen virallinen päätös ja linjanveto, jota kirkon jäsenten on syytä noudattaa.
Jos työnantaja edustaa väärää aatetta niin on aika vaihtaa työnantajaa. Tämä koskee myös kirkon palkkalistoilla olevia naispappeuden vastustajia. He tietävät aivan varmasti, että kirkko ei tule enää pyörtämään päätöstään naispappeusasiassa joten nyt on heidän hetkensä lähteä.
lähteä kirkosta, joka on pois suistunut ilmoitusesta. Raamatun numeraalinen tutkinta myöskin paljastaa sen, että naispappeus ei ole Jumalan suunnitelma! Toivottavasti kaikki papit, jotka vastustavat naispappeutta Raamatullisesti, lähtevät pois maallistuneesta evlut kirkosta! Uuspakanuus on tullut suomeen!
Ymmärsit asian väärin.
Näit, mutta et ymmärtänyt.
Vanhanaikaista sakkia ovat ne, jotka eivät hyväksy tärkeintä - vakaumusta!
Sen puolesta on taisteltu ja kuoltu!
Vaadin tasa-arvoa miespapeille, joilla on se tärkein: Usko ja vakaumus!
vaatia tasa-arvoa ihmisille, jotka eivät hyväksy tasa-arvoa?
Ketä tarkoitat?
Islaminuskoisia, ortodokseja, roomalaiskatolisia, 300 miljoonaa muuta, vai
tarkoitatko ev. luterilaisia miespappeja, joilla on usko ja vakaumus.
Tietenkin tarkoitat, sillä meillähän, heti, minulle, kaikki, mitä uskosta, kunhan on hyvä meininki.
Vain osa naisista äänestää politiikassa pelkästään miehen ulkonäön vuoksi = revi siitä!
Ovatko miehet vähän enemmän tasa-arvokkaampia kuin naiset? Sitäkö yrität kertoa? Entä voiko naisella olla uskoa lainkaan, vai onko hän heikompi lihan iloille?