Miksi?

muutaman vuoden. Tällä kiistalla tarkoitan uskovien (tässä tapauksessa kristinuskon edustajia) ja ateistien välistä väittelyä.

Argumentit ovat jokseenkin samoja ja miksi ne kovasti vaihtelisi sillä nämä puhuvat eri "kieltä" ja riippuen siitä mikä on katsantokanta aiheeseen niin puhuvat enemmän tai vähemmän toistensa ohi sillä "katsovat" eri asioita.

Suurin ero lienee kun puhutaan luomistyöstä miten maailma on syntynyt jne. Tämä keskustelu on mielestäni kovin turhauttavaa ja siinä joudutaan miltei aina sivurateille eli nimittelemään toisiaan "korukielellä".

Kun taas puhutaan jumalakokemuksesta niin tämä on asia jossa mielestäni voisi tunnistaa jokainen tiettyjä asioita joille toinen selittää jumalalla ja toinen voi selittää ne esim. psykologialla.
Tässä melko lähekkäin on kaksi aloitetta jotka mielestäni kuvaavat mitä tarkoitan. Ensimmäinen on "Menetin uskoni jumalaan" ja toinen "Jumala antaa ymmärrystä". Tässä kaksi henkilöä antaa oman näkemyksensä jonka perusteella määrittää suhtautumisensa elämänsä tapahtumiin. En ota kantaa siihen kumpi on oikeassa silla molemmat ovat sitä omasta näkökulmastaan. Haluaisin kiinnittää huomiota siihen mitä ihmisessä tapahtuu mielen tasolla kun hän löytää niin vankan näkemyksen joka ei aiheuta ristiriitaa vaan kantaa hänen elämänsä. Näkisin että nämä molemmat ovat omalla tahollaan löytäneet omansa.

Miten tämä on selitettävissä? Mitä minussa tapahtuu kun löydän sen "viisauden" jonka varassa olen mitä olen ja uskallan elää.

Syy miksi täällä sitten jaksetaan kuitenkin samoja argumentteja vääntää lienee kai se että väitellessään ihminen haluaa vahvistaa omaa näkemystään itselleen ja koetella sen pitävyyttä eikä niinkään kääntää vastustaja omalle kannalle.

Tässä tämä mutumenetelmällä tehty analyysi.

huomannut saman. Uskovien tyyli on yleensä hyvin hyökkäävä, varsinkin ateisteja kohtaan. Minun puolesta saa uskoa tai olla uskomatta, itse en usko. Esimerkkinä: viime joulun alla asematunnelissa nuori uskova nainen hyökkää tosi agressiivisesti lappuineen ja käy julistamaan (huutamalla) uskoaan. Tosi korni käännytys yritys. Pukeudun yleensä mustiin, luuli varmaankin saatananpalvojaksi, tai jotain...

Heidän pyhässä kirjassaan lukee jotain sen suuntaista, että tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Tämä käsky on aiheuttanut verenvuodatusta, kulttuurien alistamista, jalan ovenväliin tunkua... Noudattaakseen tätä käskyä, jotkut raamattuun uskovat harrastavat kaikenaikaa monenmoista häirikkökäyttäytymistä.

Törkeintä näkemääni on, kun joskus 80-luvun alkupuolella joku parkkeerasi auton erään aukean pienen mäennyppylän päälle helteisenä sunnuntai-iltapäivänä. Nyppylä oli erään tiuhaan asutun rinteen edustalla. Mieshenkilö alkoi paasata megafonilla jumalansanaa. Helteen takia ihmisillä oli ikkunat auki. Ääntä ei päässyt mihinkään pakoon. Pienet lapset eivät voineet siinä melussa päiväuniaan nukkua. Neuvokkaat mopopojat lähtivät taistoon ja ajoivat runtua saarnaajan ympärillä, ja megafonista kuului enemmänkin pörinää. Parempi sekin. Lähti se ukko lopulta, mutta kiusaa ehti tehdä. Sairasta touhua.