Ben&Teller Huumeaineet

''Eli miksi rikollisten ja valtiovallan molempia osapuolia hyödyttävä sota marihuanaa vastaan vain jatkuu ja jatkuu? ''

Siksi kun marihuana on riippuvuutta aiheuttava huume. Hallusinogeeni.
Erinomainen huume , mutta surkea leipä kansalle.
Otetaan esimerkki maasta jossa se kasvaa luonnollisesti luonnossa, niissä marihuanan , cannabiksen käyttö on rangaistavateko lähes kuolemanrangaistuksen nojalla.

Valtio suojelee väestöään, ei siinä sen kummempaa ole. Koittakaa jo tajuta ettei rajoitukset ole olemassa vain vahingoksesi vaan turvaksesi.

tai kahdet päivässä pitää lantun kondiksessa!

Tekstit oli poissa, yes, onneksi taloudessa töllötti vain sujuvan englanninymmärryksen omaavia. hiton hyvä jakso, muutens. Taas sivistyin hieman, oma näkökantani muuttui kyllä melkomoisesti tässä aiheessa. Hitto miten selkeästi jäsennetty pätevä argumentaatio toimiikin. Kylmät väreet meni melkein...

Sehän on sanottua että tupakka aiheuttaa osalle käyttäjistä yhtä kovan riippuvuuden kuin heroiini. Mitens se nyt menikään, kannabis ei ole aiheuttanut yhtä ainutta kirjattua kuolemantapausta...

***

Tekstin on kirjoittanut Markku Soikkeli, STAKES - mulla on myös lähdeluettelo mutta se on niin perhanan pitkä etten laita sitä tämän viestin yhteyteen :P

-----
Oudossa valossa

Miltä puolelta lainsäätäjän retoriikka valaisee kohteensa ja mitä puolia hänestä se kätkee? Keihin hänet rinnastetaan ja keistä erotetaan? On muistettava, että nämä toimet ja suhtautumiset laukaiseva tekijä on ainoastaan se, että henkilön tiedetään joskus elämässään käyttäneen laitonta huumausainetta ja jääneen siitä kiinni. Muuta hänestä ei välttämättä tiedetä.

Huumausaineita on elämässään kokeillut vuonna 2002 tehdyn väestökyselyn mukaan 12 prosenttia aikuisista. Säännöllisten käyttäjien osuus näyttäisi olevan 1-3 prosenttia suomalaisista. Suomessa on joskus elämänsä aikana huumeita käyttäneitä 450 000, viimeisen vuoden aikana käyttäneitä noin 100 000 ja viimeisen kuukauden aikana käyttäneitä noin 40000 henkilöä. Eri rekistereiden perusteella kerätystä tiedosta on päätelty, että koko maassa oli vuonna 2002 noin 16 000-21 000 huumausaineiden ongelmakäyttäjää, mikä on 0,6-0,7 % maan 15-55-vuotiaasta väestöstä. (Virtanen 2004). Ongelmakäyttäjien osuus siitä joukosta, joka saattaa joutua edellä kuvattujen kontrollitoimien kohteeksi, olisi siis neljän-viiden prosentin luokkaa.

Kuitenkin lainsäätäjän retoriikkaa hallitsee ongelmakäyttäjän kuva: Huumeiden käyttäjäksi uskottu henkilö saattaisi houkutella lapsia käyttämään huumeita, vaarantaa päihdepäissään näiden turvallisuuden tai varastaa työpaikaltaan. Hän on riski liikenteessä ja töissä, koska hänen uskotaan olevan kykenemätön pidättäytymään rattiin tai töihin menemisestä päihtyneenä, aivan kuten alkoholin ongelmakäyttäjä. Tavallinen alkoholinkuluttaja sitä vastoin on vastuullinen ja käyttäytymisensä hallitseva, ellei näyttöä rattijuopumuksesta tai alkoholiriippuvuudesta erikseen tule poliisin tietoon. Vastuullisesti toimivaa ja itsensä hallitsevaa huumausaineiden käyttäjää tai kokeilijaa ei tässä retoriikassa ole olemassa. Edes termiä "huumausaineiden kohtuukäyttäjä", niin looginen ja perusteltu kuin se esimerkiksi edellä esitettyjen tilastotietojen valossa olisikin, ei missään tapaa, ja sen käyttöön ottaja saisi varmasti omakohtaista kokemusta tabun rikkojan kohtalosta. Ongelmaton suhde päihteisiin, kohtuullinen tai satunnainen käyttö tai edes pidättäytyminen huumeiden käytöstä kiinni jäämisen jälkeen ei vaikuta niin, että laittomien huumausaineiden käyttöön kerran yhdistetty henkilö voitaisiin rinnastaa alkoholia kohtuullisesti tai satunnaisesti käyttävään vastuulliseen kansalaiseen. Lainsäädäntö jopa sabotoi huumausaineiden käyttäjän vastuullista käyttäytymistä: esimerkiksi nuorten suosima "selvän kuskin" taktiikka menettää merkityksensä, kun selvältäkin voi verikokeessa löytyä perusteet rattijuoppoustuomiolle.

Huumausaineiden kokeilu ja käyttö ovat niinkin laajalle levinneitä kuin ovat, ja kun käyttö uhrittomana rikoksena paljastuu suhteellisen harvoin. Voi siis päätellä, että huumausaineita kokeilleita tai käyttäneitä henkilöitä on työskennellyt ja tulee lainsäädännön juuri asiaan vaikuttamatta edelleen työskentelemään lasten parissa. Kuitenkin on vaikea muistaa yhtään tapausta, joissa lapset olisivat joutuneet jonkun työntekijän harjoittaman huumausaineiden mainonnan tai levittämisen kohteiksi. Se että heillä olisi jokin tarve levittää huumeita, on muiden kuin ongelmakäyttäjien osalta myytti. Ongelmakäyttäjät taas ovat niin syrjäytyneitä ja sairaita, ettei heidän pitämisekseen poissa työmarkkinoilta erityistoimia tarvita.

Huumausaineen käyttörikoksesta seuraa käytännössä rangaistusmääräys, pieni sakko, jonka poliisi voi suoraan kirjoittaa ilman oikeudenkäyntiä, aivan kuten liikennerikkomuksesta. Kuitenkin rikostaustaote-säädös rinnastaa hänet muiden oikeuksia loukkaavien ja seuraamuksiltaankin vakavien rikosten tekijöihin. Edes rikollisena häntä ei kohdella yhdenvertaisesti. Teon rikosoikeudellinen arvio ei oikeuta rinnastamaan häntä vastuullisiin, lainkuuliaisiin kansalaisiin, jotka myös saattavat joskus syyllistyä lievästi rangaistaviin rikkomuksiin.

Useat ihmiset tekevät elämässään paheksuttuja tai oman hyvinvointinsa kannalta epäviisaita valintoja, mutta eivät joudu niiden takia syrjivän viranomaiskontrollin kohteiksi. Huumausaineiden käyttäjäksi leimatun saama viranomaishuomio ei ole perusteltavissa mahdollisen käytön seurauksilla, kun kerran kansalaiset yleensä saavat riskeerata terveytensä tai vahingoittaa sitä rauhassa.

Näiden kontrollikeinojen verkkoon jää tietysti myös niitä, jotka riippuvuutensa ja siihen liittyvän elämänsä takia on pidettävä poissa työpaikoilta ja liikenteestä ja jotka periaatteessa voivat hyötyäkin siitä, että käyttöön puututaan. Ei vain ole perusteita uskoa, että nämä keinot ovat tarkoituksenmukaisia heidän tavoittamisekseen. Niiden vaikutus on päinvastainen: ne leimaavat henkilön ja heikoin perustein eristävät hänet sellaisista arkielämän yhteyksistä, kuten työstä ja liikenteestä, jotka ovat ihmiselle elintärkeitä ja itsessään ehkäisevät päihdeongelmien syntymistä tai syvenemistä.

Huumetestit eivät erottele päihtymystä työssä ja vapaa-aikana, eivät myöskään käytön mahdollista ongelmallisuutta. Niiden tärkein perustelu on rikollisuuden pelko. Ei työturvallisuus vaan työntekijän yleisen luotettavuuden selvittäminen näyttää olevan testeistä haettu etu. Huumeiden käyttäjän tulkitseminen rikolliseksi on myytti, joka perustuu moralistiseen ajatusmalliin: epämoraalisuus kylvää epämoraalisuutta, ja niin on luonnollista nähdä huumeiden käyttäjä myös varkaana (Bothas 2005).

Huumeiden käyttäjät tai heiksi leimatut eivät myöskään rinnastu oikeusvaltion suojasta nauttiviin täysivaltaisiin kansalaisiin. Huumeretoriikan voima ilmenee myös siinä, kuinka helposti näissä säännöksissä on poikettu oikeusvaltion yleisistä periaatteista:

* Käytöstä rankaiseminen rikkoo jyrkän paternalismin kieltoa: täysivaltaista kansalaista ei pitäisi pakolla suojella itseltään. Rikosoikeus ja rangaistukset ovat olemassa suojatakseen oikeuksiamme muiden taholta tulevilta loukkauksilta.
* Liikenteen nollatoleranssi rikkoo tarkoitussidonnaisuuden periaatetta, joka kieltää menemästä pakon käytössä pidemmälle kuin on välttämätöntä säännöksen tarkoituksen savuttamiseksi, tässä tapauksessa liikenneturvallisuuden.
* Syyttömyysolettama kumoutuu jo siinä, että useissa näissä säännöksissä oletetaan kerran huumeita käyttäneen käytävän niitä edelleen, ilman näyttöä hänet leimataan rikoksen uusijaksi. Ajokorttidirektiivissä on todistustaakka käännetty päälaelleen: ihmisen on erikseen osoitettava, ettei ole riippuvainen huumeista, ja kärsittävä ajokortin tilapäinen menetys sitä todistaessaan, vaikka oletukselle huumeriippuvuudesta ei ole perusteita.
* Rikostaustaote rikkoo muun muassa kansalaisten yhdenvertaisuutta.



Lukija arvioikoon, ovatko lainsäätäjän ja viranomaisten retorisesti suorittamat yhdistämis- ja erottamisoperaatiot osuvimpia mahdollisia ja onko ne tehty relevanteimmilla käytettävissä olevilla perusteilla. Tästä hän voi tykönään päätellä, toteuttaako tämä uudempi säännöstö formaalisen oikeudenmukaisuuden periaatteen, jonka mukaan relevanteissa suhteissa samanlaisia on kohdeltava samalla tavalla ja erilaisia eri tavalla (Sarvanti 2001, 83).

Huumausaineiden käyttäjiä syrjäyttävä ja leimaava retoriikka joka tapauksessa uhkaa tehdä tyhjäksi sosiaali- ja terveysviranomaisten, poliisin, vankilaviranomaisten ja monien muiden syrjäytymisen vastaiseen strategiaan sitoutuneiden ponnistelut. Syrjivä retoriikka elää arkisen päihdetyön ylä- ja ulkopuolella, poliittisen eliitin ja sitä myötäilevien tiedotusvälineiden ajattelussa, ja näiden vaikutuksesta myös yleisön mielipiteissä ja asenteissa. Retoriikan näkyväksi tekeminen ja kyseenalaistaminen on yksi tapa raivata rationaalisen ja humaanin huumepolitiikan esteitä.

"Salaliittovainuni kertoo," lol.. ;)

Minusta kirjoituksesi on vähän kaukaahaettua.. JIM on uusi kanava, ja siellä on tekstitykset ja kuva sekoilleet tuon tuostakin. Ainakin pari kertaa on mennyt Penn&Telleristä kuva hetkeksi, että ääni kuului, mutta kuva katosi. Myöskin just pari päivää sitten JIMillä oli dokumentti jostain, ja sitten tekstitykset jatkuivat mainoskatkolla, siis mainoksia näkyi, ja siinä vain silti jatkui ja jatkui ne ohjelman tekstitykset. Joten yhtä mahdollista että tekstitykset lähtee..
Katso uusinta lauantaina, jos sillonkaan ei olisi edes tekstityksiä niin sit näkee.. Kysy JIMiltä.


Mut siis Penn& Teller on huippuja, ja jakso oli asiaa. Ja jos sua harmittaa tuo tekstityksien puute ja jos osaat edes vähän enkkua, niin Youtubessa on nuo, hae "Penn & Teller, Drug war" niin pitäsi löytyä (luulen että puhutte tuosta jaksosta).