Kun kansankirkon jäsenen on vaikea käsittää, kuinka Yhdysvalloissa on syntynyt niin monia kansainvälisesti menestyneitä lahkoja, joilla kullakin on ollut oma karismaattinen perustajansa, ajattelin esimerkin vuoksi tuoda luettavaksenne muutaman sivun tekstiä teoksesta "Odotushuone", jotka sivut kirjailija Huljami Haittala on ystävällisesti luovuttanut käyttööni juuri tätä tarkoitusta varten.
Huomatkaa seuraavat kolme asiaa:
- teksti on fiktiivinen luomus, ja kaikki sen yksityiskohdat, jotka jollekin lukijalle saattavat tuoda mieleen jonkin olemassa olevan kirkkokunnan, ovat joko puhtaasti yhteensattumia tai perustuvat turmeltuneeseen mielikuvitukseen. Kumman mielikuvitus on turmeltuneempi, lukijan vai kirjoittajan, riippuu tietystikin kulloisestakin lukijasta.
- Huljami Haittalasta on turha hakea tietoja Googlella tai muulla hakukoneella, koska kyseessä on salanimi.
- tekijänoikeus tekstiin säilyy Haittalalla, joten jos tekstiä lainataan, lainauksen yhteyteen on liitettävä maininta "© Copyright Huljami Haittala"
Huomatkaa seuraavat kolme asiaa:
- teksti on fiktiivinen luomus, ja kaikki sen yksityiskohdat, jotka jollekin lukijalle saattavat tuoda mieleen jonkin olemassa olevan kirkkokunnan, ovat joko puhtaasti yhteensattumia tai perustuvat turmeltuneeseen mielikuvitukseen. Kumman mielikuvitus on turmeltuneempi, lukijan vai kirjoittajan, riippuu tietystikin kulloisestakin lukijasta.
- Huljami Haittalasta on turha hakea tietoja Googlella tai muulla hakukoneella, koska kyseessä on salanimi.
- tekijänoikeus tekstiin säilyy Haittalalla, joten jos tekstiä lainataan, lainauksen yhteyteen on liitettävä maininta "© Copyright Huljami Haittala"
Vastaukset 2
Vanhimmat
1
Ensimmäinen reaktioni oli tyrmistys. Että ne kehtasivatkin noin vain, minulta lupaa kysymättä ja mitenkään asiaa selittämättä, tuoda minut tänne, minut, joka sentään olen Sue–Ellen Orange, kansainvälisen, suuren ja rikkaan kirkkokunnan perustaja! Törkeyden huipuksi valitsivat vielä paikan, jota ei ole olemassakaan, ei ainakaan, jos minä olen oikeassa. Ja oikeassa minä olen tottunut olemaan. Ne, jotka ovat olleet kanssani eri mieltä, ovat olleet väärässä, enkä minä ole sitä salannut, päin vastoin! Ovat joutuneet katumaan, julkisesti ja yksityisesti ja ovat läksynsä oppineet, ainakin useimmat.
Taivas tämä ei ole eikä helvettikään. Kummankin niistä paikoista olen kirjoissani tarkkaan kuvannut. Ne tienoot näet on minulle näytetty etukäteen, niin kirjoissani olen kertonut. Ja minun kansani on oppinut luottamaan siihen, mitä minulle on näytetty ja mitä niihin oranssikantisiin kirjoihin on präntätty. Niitä on ilmestynyt epälukuinen määrä, oranssikantisia.
Sanovat, että olin kristikunnan tuotteliain kirjailija. En minä sitä kiistäkään, ei ole syytäkään. Kunnian minä olen ottanut vastaan aina, kun sitä on minulle tarjottu. Kunnia näet kuuluu sille, joka korjaa sen talteen. Väärä vaatimattomuus on epärehellisyyttä, ja minä olen rehellisyyden perikuva. Jotkut tosin ovat muuta väittäneet, mutta palataan siihen asiaan myöhemmin.
Toivat minut tähän paikkaan kuolemani jälkeen. Mikä tämä oikein on, sitä eivät kertoneet eivätkä sitäkään, kuinka kauan joudun vielä olemaan täällä. Ajan taju täällä menee, kun ei ole mitään, mistä voisi päätellä, mikä vuorokauden aika on. Eikähän ole sanottua, onko täällä vuorokausia tai aikaa ollenkaan. Ei näe kauaksi eteensä eikä sen puoleen mihinkään muuhunkaan suuntaan. Sen verran on sentään valoisaa, että näkee kirjoittaa.
Sen ne antoivat minulle työksi, kirjoittamisen. Kirjoita nyt tarpeeksesi, ne sanoivat. Paperi ei lopu kesken eikä muste eivätkä kynät, sen ne lupasivat. Ja lupauksensa ovat pitäneet, ainakin toistaiseksi.
Se minulla on sitten ollut ajankuluna, kirjoittaminen. Ainoan vaihtelun siihen ovat tuoneet hetket, jolloin minulle on näytetty—ja nyt minulle tosiaan on näytetty, päinvastoin kuin erinäisillä kerroilla, jolloin vain kerroin minulle näytetyn asioita—miten orangistikirkon elämän on soljunut poismenoni jälkeen ja kuinka maailman meno muotoutui aika lailla erilaiseksi, kuin kirjoissani ennustin.
Niistä välähdyksistä voi osapuilleen päätellä, kuinka kauan minä olen täällä jo ollut. Noin sadaksi vuodeksi minä sen ajan arvioisin ihmiskunnan historiassa.
Tästä paikasta vielä: paavin kannattajat kai sanoisivat, että tämä on välitila. Ei taivas, ei helvetti, ei kiirastuli, vaan välitila. Kun paavius on ollut minulle kuin punainen vaate härälle, en minä usko sen luopiokirkon opetuksia, en yhden yhtäkään. Väärässä ne ovat joka asiassa. Niinpä tämä on jokin muu paikka, mutta mikä, se selvinnee aikanaan. Ja sitä, aikaa, täällä tuntuu riittävän. Kokemuksen tuomalla varmuudella sanoisin, että ensimmäiset kymmenen vuotta täällä ovat vaikeimmat, mutta sen jälkeen alkaa hiukan helpottaa.
© Copyright Huljami Haittala
2
Mikään rangaistuksen paikka tämä ei voi olla. Jos olisi, eivät ne olisi panneet minua kirjoittamaan. Sitähän minä ole tehnyt pienen ikäni. Ja mikä on nyt kirjoittaessa, kun mikään ei häiritse ajatuksia. Ei ole vilu eikä helle. Ei tule nälkä, jano tai uni. Ei ole niin sanottuja luonnollisia tarpeita, joiden luonnollisuuteen tai synnillisyyteen olen ottanut kantaa useasti ja raskaalla kädellä.
Kun joskus saisi keskittyä kaikessa rauhassa kirjoittamiseen, siitähän minä usein haaveilin. Nyt se unelma on toteutunut. Palkinnoksihan se on selvästikin katsottava, korvaukseksi siitä uurastuksesta, joka oli osanani perustaessani orangistikirkon, suuren, mahtavan ja maailmanlaajuisen. Harvat ovat ne maat YK:n tunnustamien valtioiden listalla, joissa orangisteilla ei olisi toimintaa tai jäseniä. Ne vähälukuiset maapahaset, joita kirkkoni ilosanoma ei vielä ole tavoittanut, ovat enimmäkseen pieniä takapajuloita. joissa ei suvaita muita uskontoja kuin islamia, ja sitäkin vain sen ahdasmielisimmässä muodossa.
Islam onkin niitä asioita, jotka minua kaivelevat. Mikäpä minun oli ollessa profeettana 1800–luvun Amerikassa. Kaikki oli niin ennustettavaa. Asiat joko suurenivat, pienenivät tai pysyivät ennallaan. Kun protestantit olivat kauhun vallassa sen vuoksi, että maahan muutti laumoittain roomalais–katolilaisia Irlannista ja Italiasta, minä monen muun uskonnollisen johtajan mukana ennustin, että katolisuuden ja paavin valta Yhdysvalloissa lisääntyy. Niinhän siinä kävikin. Ihan hyvä ennustushan se oli. Jos olisi käynyt päin vastoin, kannattajani olisivat voineet aina turvautua siihen lohdutukseen, että tuo vähenevä suuntaus olisi vain väliaikaista ja että lopussa sittenkin kävisi niin kuin minulle taivaasta näytettiin.
Islamista sen sijaan yleinen käsitys oli, että se oli kutistuva uskonto ja jäisi kristinuskon jalkoihin. Niinpä minä en juurikaan kirjoittanut siitä. Näin jälkikäteen ei voi olla huomaamatta, että edes muutama näky olisi pitänyt asiasta nähdä ja muutama lehtiartikkeli kirjoittaa.
Profeetallisessa mielessä asiat kävivät vaikeiksi, kun siirryttiin 1900–luvulle. Wrightin veljesten lento yllätti minut tykkänään. Ennen sitä en ollut sanallakaan viitannut siihen mahdollisuuteen, että tekniikka kehittyisi niin pitkälle, että ilmailu tulisi mukaan kuvioihin. Se on ollut kirkkoni kannalta kiusallinen asia. Onhan sitä tosin yritetty paikata toistelemalla, kuinka SEO — siis minä Sue–Ellen Orange — näki, että onnettomuudet merellä, maalla ja ilmassa tulevat maailman loppua kohden lisääntymään. Totuus on, että tuo "ja ilmassa" on seuraajieni sepittämä, näppärä keksintö, jolle on ollut paljon käyttöä.
Kommunismi ja Neuvostoliitto olivat nekin asioita, joita minulle ei näytetty. Sen vuoksi orangistikirkossa pantiin liikkeelle huhu, jonka mukaan asia kyllä näytettiin minulle, mutta se oli niin arkaluonteinen asia, että uskoin sen salaisuutena vain harvoille ja valituille, jotta aikanaan Neuvostoliiton orangistit eivät joutuisi tarpeettomasti vaikeuksiin.
Täytyy sanoa, että hyvin ovat pojat hoitaneet henkistä perintöäni. Taloudellinen perintö onkin sitten vallan oma lukunsa.
© Copyright Huljami Haittala