"Satakunta venäläisen Bogo–ljubovon kylän asukasta on kieltäytynyt vaihtamasta vanhoja passejaan uusiin, koska he pelkäävät asiakirjan sisältävän saatanallisia symboleja, televisio kertoi.
"Uskomme, että nämä passit ovat syntisiä", kylän iäkäs asukas Valentina Jepifanova sanoi pitäen tiukasti käsissään vanhaa, riekaleista passiaan.
"Niissä on sellaiset viivakoodit ja ihmiset sanovat, että niissä on kolme kuutosta. Olemme sitä vastaan", hän sanoi Rossija-televisiokanavalle.
Bogoljubovan kylän nimi tarkoittaa venäjäksi "jumalaa rakastava".
Osa Bogoljubovan kylän asukkaista on myös lopettanut eläkkeiden noston paikallisesta postista.
Selityksenä on se, että myös eläkkeiden mukana tulevissa maksukuiteissa on viivakoodeja, jotka saattavat kyläläisten mielestä sisältää paholaisen merkin, Rossija-televisiokanava kertoi."
http://www.hs.fi/maailmanihmisia/artikkeli/Kyläläiset pelästyivät saatanallista viivakoodia/1135226040795
Kuulostaa melko huvittavalta mutta onko se sittenkään niin huvittavaa? Eipä tästä kauaa ole, kun erinäisten lahkojen piirissä lietsottiin samankaltaista hysteriaa väittämällä mm. sairaskertomuksen sisältävien implanttien sekä muidem mikrosirujen olevan "pedon merkki" ja asian Raamutussa ennustetun "lopun ajan merkkinä".
Mikä on syy joidenkin uskonnollisten ihmisten todellisuuskäsityksen murenemiseen? Missä kulkee raja, että käsitykset voidaan katsoa harhaisiksi?

Vastaukset 1
Vanhimmat
-yhteen aikaan ihmiset todella luulivat viivakoodin eli EAN koodin olevan kuviteltu pedon luku,-sitten selvisi,että se ei olekkaan sellainen...tosin kun todellinen pedon merkki tulee voidaan mitä erilaisimpia viivakoodeja jms, käyttää ihmisten hallinnassa,apuvälineinä jne...
-ajattelisin että pedon merkki on jo kyllä kehitetty mutta se odottaa aikaansa ,tullakseen markkinoille,-koko ajan mikrosiruteollisuus,kehittää mitä erilaisempia mikrosiruja joita kehitetään jatkuvasti,-yksi hyvä esimerkki on koirien nahkan alle neulalla,-pistettävä tunnistesiru jne...
-tiedä sitten onko se jokin kokeilu eläimillä jne..
-samoin on vangeilla kokeiltu erilaisia siruja heidän valvonnassaan ja vanhuksille jotka on pahasti dementoituneet jne...
-kuitenkin pedon luku jotenkin tulee liittymään pedon merkkiinkin se on varmaa..Raamatussa todetaan että se tullaan laittamaan joko käteen tai otsaan tai molempiin ja että sen hallintavalta on niin suuri että,kukaan jolla ei merkkiä ole,-ei voisi ostaa eikä,-myydä tuona aikana,-maailmassa !
-toivottavasti Herran omien ei tarvitse olla maanpäällä enää sitä touhua katselemassa jne !
-varmaankin pedon merkki tulee markkinoille suurena turvallisuusvälineenä koska sitä ei voi poistaa elävästä solukosta tai se lakkaa,-toimimasta...ihmisen kehossa voimakkaimmat aineenvaihdunnan alueet ovat juuri kämmenselässä ja otsan pinnassa !
-venäjällä tuon tilanteen ymmärtää vallan mainiosti koska se teknisesti on aikamoinen takapajula jne,-siellä on varmaanki vielä sellaisia heimoja jotka eivät ole olleet sivilisaation kanssa,-missään tekemisissä,-jossain siperian takana :-)