Ari-parka on joutunut samanlaisen demonisoinnin kohteeksi kuin Agnes edellisellä Idols-kierroksella. Milloin Agnesin lapsesta tehtiin suuri kohu, milloin ihmeteltiin kuinka äiti "hylkäsi" lapsensa surkeaan Puolaan, milloin Agnes oli ollut tanssityttönä vähintäänkin epäillyttävissä olosuhteissa, milloin Agnesin avioliitto oli kuralla, jne.
Nyt Ari on saanut saman viitan harteilleen. Hyvä niin: jos jotakuta pitää kiusata, tehkää se Arille, koska Anna ja Kristiina olisivat jo romahtaneet moisesta.
Lehdet kirjoittavat aivan järjettömistä asioista: ketä oikeasti kiinnostaa, jos Ari on sanonut Ilkan pikkusiskolle "vetävänsä Ilkkaa turpaan"? Liekö tuo edes totta vai helluntailaismafian liikkeellelaskema huhu. Täytyy muistaa, että Ari laulaa helvetillistä heviä ja Ilkka taas käy suviseuroilla. Aika eri linjoilla siis...
Toki entinen tarkkislainen voi tehdä tyhmyyksiä ja laukoa suoria mielipiteitään ilmaan. Ei Ari ole mikään diplomaatti eikä todennäköisesti edes pulmunen. Kannattaa kuitenkin asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin eikä tehdä kärpäsestä härkästä.

Vastaukset 8
Vanhimmat
minua Ari miellyttää ja se riittää ;) aivan sama vaikka haukkuisi koko Suomen heh sitähän mäkin teen harva se päivä kun oikein veetätyttää niin ei kukaan säästy, ja mä teen sen ilman huumoria..Ari onneksi osaa käyttää lahjaansa "huumria" sillä pääsee pitkälle, ja ne jotka eivät sitä huumoria ymmärrä voivat ostaa herneitä 100 kiloa ja 1000 pipoa sillä Ari on ja pysyy hevikartalla..
... eilen. Ja mitä enemmän Aria haukutaan lehdissä ja täällä, sitä varmemmin äänestän häntä ylihuomenna. Että näin. Ari on kuitenkin porukan paras laulaja, ja mua kiinnostaa ennen kaikkea musiikki.
eikä millään muulla asialla, kukaan meistä ihmisistä ei sovi kenellekään toiselle idoliksi, jokainen tekee ja tulee tekemään elämässään virheitä, joita sanotaan "valinnoiksi" aina tulee tehtyä vääriä valintoja, mutta sitähän se elämä on ja näistä virheistä opitaan :)) jokainen on joskus ollut nuori ja muistaa mitä tuli tehtyä, uups mutta kun julkisuuteen päästään niin pitäisi alkaa käyttäytymään kuin rippikoululainen, miksi? jos muuten elät normaalia elämää ei sun tarvitse sitä tuppisuuna elää..
Tässä on koko ajan ihmetelty Arin käytöstä ja vastaanpistämistä mutta entä tuomarit. Mitä olisi sanottava tuomarista, joka huutaa yleisölle että hiljaa lapset???
ylivallankäytöksi, valtaa hiljentää muut ihmiset ympäriltä, että saavat haukkua suorassa lähetyksessä suoraan kilpailijan, tapa jolla haukutaan oli vieläpä ärsyttämistä ei mitään tekemistä arvostelun kanssa.
Tuomarithan eivät sitä voineet etukäteen arvata, mutta lopulta tämä koko kohu nousi kunnolla heidän sanomisistaan. He sanoivat Aria ylimieliseksi ja vetivät Remunkin mukaan tilanteessa, jossa sitä ei olisi pitänyt tehdä.
Nyt pojasta keksitään uusi ilkeys joka päivä, vaikka Ari on vähintäänkin viimeisestä finaalista ollut täysin hiljaa, mitä nyt kolmella sanalla yrittänyt puolustaa itseään kysyttäessä. Eipä mahda hänelläkään olla mikään mahtava fiilis nyt... Ainakin oppii julkisuuden kirot nyt kantapään kautta, jos ei muuten.
Kun mietimme, ketä pitäisi äänestää, joudumme valitsemaan yhden finalisteista. Emme äänestä tuomareita. Vaikka tuomaristossa istuisi neljä clovnia, niin siitä huolimatta Arin käytös on idolille sopimatonta. Turha Aria on puolustella jonkun muun käytöksellä. Kukin vastaa itsestään.
ari vertautuu siinä suhteessa ilkkaan, että kun ilkalla oli äänestämässä sokea helluntailaismafia, arilla on vastaava armeija hevi-osastolta, jotka äänestää sitä, laulaa se sitten kuinka heikosti tai yksipuolisesti. Ja luultavasti ilkan pikkusisko pystyis paremminkin vetään turpaan aria.