Sinisilmäiset miehet.

Miehet ovat niin ihanan sinisilmäisiä vaikka omistaisivat ruskeat taikka vihreät silmät.
He luulevat ja uskovat AINA naista mikä on tosi hyvä juttu. Jatkakaa valitsemallanne tiellä.
Tuotte jännitystä elämäämme, on ihanan miellyttävää ja jännittävää PELÄTÄ että jää kiinni valeesta vaikka ei jääkkään koskaan.
17567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Piti kertoman että juuri hetki sitten nappasin mieheni lompakosta 10 euroa että voin huomenna huoletta pelata pokeria ostoskeskuksessa.

Äänestä
  • tänään kerroin hänelle että hammaslääkärilasku oli 55 euroa vaikka se olikin vain 30 euroa, ja mistä minulla sellaisia rahoja olisi. Sain häneltä(hyväsudämiseltä mussukaltani) 30 euroa.

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    tänään kerroin hänelle että hammaslääkärilasku oli 55 euroa vaikka se olikin vain 30 euroa, ja mistä minulla sellaisia rahoja olisi. Sain häneltä(hyväsudämiseltä mussukaltani) 30 euroa.

    Me naiset osaamme elää. Voi teitä mies ressukoita kun ette yllä naisen tasolle valehtelussa, nimittäin jäätte melkein aina kiinni me sen sijaan emme juuri koskaan.

    sinä olet ikävä ja pelottava ihminen...
    Toivottavasti en koskaan törmää tuollaiseen

    Äänestä

  • jacko kirjoitti:

    sinä olet ikävä ja pelottava ihminen...
    Toivottavasti en koskaan törmää tuollaiseen

    ystäväiseni sillä me naiset olemme juuri tällaisia
    vaikka joku nainen saattaakin toisin väittää. Jutelkaa rakkaat urokset vain sodasta niin me naiset toimimme.

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    ystäväiseni sillä me naiset olemme juuri tällaisia
    vaikka joku nainen saattaakin toisin väittää. Jutelkaa rakkaat urokset vain sodasta niin me naiset toimimme.

    ...ite hommata rahakasta työtä...
    Tuohan on sama kuin huijata rahaa uskovaisilta vanhuksilta...
    Mitäs jos miehes saa selville...sitte se ottaa viinaa ja pieksee sut.
    Sellasia me ollaan...mut se on teijän syy!!

    Äänestä

  • jacko kirjoitti:

    ...ite hommata rahakasta työtä...
    Tuohan on sama kuin huijata rahaa uskovaisilta vanhuksilta...
    Mitäs jos miehes saa selville...sitte se ottaa viinaa ja pieksee sut.
    Sellasia me ollaan...mut se on teijän syy!!

    Mies ei ole uskovainen eikä väkivaltainen. Ja onhan minulla omakin toimi mutta ei lisä pahitteeksi.

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Mies ei ole uskovainen eikä väkivaltainen. Ja onhan minulla omakin toimi mutta ei lisä pahitteeksi.

    että huijaisiko rakastava tyttöystäväni minua tuolla tavoin...joskus olen hänelle rahaa heittänyt.
    EI EI EI!!! En suostu uskomaan...PISTE!!!

    Äänestä

  • jacko kirjoitti:

    että huijaisiko rakastava tyttöystäväni minua tuolla tavoin...joskus olen hänelle rahaa heittänyt.
    EI EI EI!!! En suostu uskomaan...PISTE!!!

    Kyllä hän huijasi mutta ei se mitään me kolminkertaistamme sen.

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Kyllä hän huijasi mutta ei se mitään me kolminkertaistamme sen.

    paljastaa kataluutene täällä kaikelle kansalle??
    Nyt me miehet tiedetään olla varuillaan...menee rahapussin nyörit kyllä tiukemmalla!!!

    Äänestä

  • jacko kirjoitti:

    paljastaa kataluutene täällä kaikelle kansalle??
    Nyt me miehet tiedetään olla varuillaan...menee rahapussin nyörit kyllä tiukemmalla!!!

    fiksua, mehän OLLAAN fiksuja koska me rakastamme teitä niin paljon* Eihän muulla ole mitään väliä ukkoseni.

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    fiksua, mehän OLLAAN fiksuja koska me rakastamme teitä niin paljon* Eihän muulla ole mitään väliä ukkoseni.

    Kylähän minä voin vähän maksaakin jos kulta vain jatkaa rakastamista...
    Kunhan ei tule suureksi taloudelliseksi rasitteeksi...
    Ehkä kaikki on hyvin näin!!!

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Me naiset osaamme elää. Voi teitä mies ressukoita kun ette yllä naisen tasolle valehtelussa, nimittäin jäätte melkein aina kiinni me sen sijaan emme juuri koskaan.

    Jo on aikoihin eletty ku ei muuta oo ku yrittää petkuttaa miesparkaa.... kannattaa katella rikkaampaa ukkoa,että voi varastaa enempi ku 10 euroo...ja en kyllä ees huolis miesystäväks petkutettavaa ukkoa, se on itsensä aliarvioimista.

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Me naiset osaamme elää. Voi teitä mies ressukoita kun ette yllä naisen tasolle valehtelussa, nimittäin jäätte melkein aina kiinni me sen sijaan emme juuri koskaan.

    ei siinä muusta ole kyse, jos kaksi naista puhuu ristiriitaisesti, ei kumpaakaan uskota (jollei ole tunnesiteitä jompaankumpaan) mutta jos mies ja nainen puhuvat ristiriitaisesti, uskotaan aina naista

    Äänestä

  • Jos juttu olisi tosi....mitä suuresti epäilen, kuka noin tyhmä olisi...niin mitä järkeä? Jos asuu ja elää yhdessä, on aivan sama kuin varastaisit itseltäsi, samassa nipussahan perheen rahat ovat, oli niiden sijainti sitten kumman tahansa lompakko.
    Jos se taas tuo jännitystä elämääsi, niin sinulla mahtaa olla kivaa käydessäsi omalla lompakollasi ja miettiessäsi huomaaatko aamulla sieltä kadonneen rahaa...

    Äänestä

Miehet pelkäävät enemmän kuin naiset vaikka näyttelevätkin kovista.
Rakastamme teitä ihanat miehet kuitenkin.
Uskokaa taikka älkää.

Äänestä

Etpäs minun lompakolleni pääse! Pienet on sullaki rahasummat, joilla tulet onnelliseksi. Etkö todellakaan pääse suoraan miehesi tiliä rokottamaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nainen kirjoitti:

Miehet ovat niin ihanan sinisilmäisiä vaikka omistaisivat ruskeat taikka vihreät silmät.
He luulevat ja uskovat AINA naista mikä on tosi hyvä juttu. Jatkakaa valitsemallanne tiellä.
Tuotte jännitystä elämäämme, on ihanan miellyttävää ja jännittävää PELÄTÄ että jää kiinni valeesta vaikka ei jääkkään koskaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu