Metaskeema heitti väiteen että mikään ei ole syntiä.
Väite:esiaviollinen ja avioliiton ulkopuolinen seksi ei ole syntiä vaatisi minusta kyllä vähän enemmän pohdintaa.
Aloitetaan tuosta ensimmäisestä, esiaviollisesta seksistä. Onko tuo ajatus sen synnillisyydestä vain kasvatuksen tulos? Minusta se ei ole.
Tästäkin voidaan varmaan olla montaa mieltä. Silti haluan tuoda joitain asioita esille miksi esiaviollinen seksi ei ehkä kuitenkaan ole yksipuolisesti vain hyvä juttu. Tai asia joka vain raamatussa "kiusallaan" mainitaan.
Hyvin nuorten kohdalla voidaan varmaan todeta se että vaikka fyysisesti seksi voisi onnistua he eivät hekisesti ole siihen valmiita. Näin ollen seksikokeiluja ei voi missään tilanteessa puolustella.
Vähän vanhempien kohdalta taas täytyy todeta se että muodostuuko parisude seksin ja seksuaalisuuden ympärille jos se on mukana alusta alkaen. Onko muilla asioilla edes niin suurata merkitystä kuin sillä että seksi sujuu. Jos se taas ei suju voidaan lähteä eri teille?
Ajattelisi että parisuhteen alkuvaiheessa muut asiat pitäisi olla paljon tärkeämpiä kuin seksi. Ehkä seksi voi sujua ilman ihmisuhdetta siinä vain perimmäisenä ajatuksena ei ole ehkä meidän seksuaalisuus vaan minun seksuaalisuus. Toimiiko tälläinen ihmisuhde siinäkin tilanteessa kun seksuaalisuus ei toimi syystä tai tosesta tyydyttävällä tavalla. (Näitä vaiheita jokainen parisuhde käy läpi pidempinä ja lyhyepinä jaksoina)
Onko parisuheessa hedelmällistä se että molemmilla on ollut useita kumpaeita ja tuleeko väistämättä tehtyä vertailuja entisen ja nykyisen kumppanin välillä. Sen sijaan että oltaisiin valmiita tekemään töitä sen parisuhteen ja seksin eteen mitä eletän tässä ja nyt.
Jos hyäksyy esiaviollisen seksin ajattelisin että hyvväksyy myös avioliiton ja avio ja avo eron. Lähdetäänkö tekemään töitä loppuelämäksi? Vai ajetaanko itsekkäästi omia tarpeita ja haluja. Onko meidän tarpeet se päälimmäin asia tai sinun tarpeet?
Ajattelen esiaviollista seksi jollain tasolla itsekyytenä. En voisi ajatella että seksuaalisuus olis asia jonka voisi jakaa kaikkien kanssa. Se jaetaan vain harkinnnan ja sitoutumisen jälkeen. Sitten kun molemmat sitoutuvat tekemään sen etteen pyytetöntä työtä yhteiseksi hyväksi. Tämä on myös tahdon asia.
En epäile etteikö ihasunut ja rakastunut ihminen kykenisi nauttimaan seksistä. Kysymys kuuluukin mitä sitten kun arki tulee voiko se muuttua rakkaudeksi. Aina niin ei käy vaan kun ihastuminen loppuu loppuu kaiken elämisen sujuminen. Onko lähdetty väärin ajatuksin parisuhteeseen vain kokeilemaan.
Avioliiton ulkopuolisesta suhteesta taas täytyy todeta etten voi sitä missän tilanteessa ymmärtää (tai ymmärrän mutta selvennän ajatuksia vähän laajemmin). On totta että aikuisuus avioliitto tai edes usko ei tee meistä immuuneja toisten ihmisten viehätysvoimalle. Se tuskin on syntiä vaikka kävelee pahki mieheen josta täytyy todeta että - oh hoh. Näitä tilanteita jokainen käy läpi enemmän ja vähäemmän. Tämä pitää osata kääntää oman suhteen eduksi. Ja miten se sitten tedään.
Sen sama piirre joka tuossa vieraassa ihmisessä saa minut havahtumaan löytyy suurella todennäkäisyydellä myös omasta aviopuolisosta. Sitä vain voi olla arjessa vaikea nähdä. Se palaute jonka saamme toisten ihmisten kautta sekä itsestämme että muista ihmisitä auttaa meitä näkemään ne asiat joihin aviopuoliso on minussa rakastunut ja päin vastoin. Näkemään ne asiat sieltä arjen harmaudesta jotka aidosti ovat säilyttämisen arvoisia.
En usko siihen että ruoho on aidan takana yhtään sen vihreäpää kokonaiuudessaan. Siellä vain jääpolte on syönyt ruohon eri kohdasta kuin omalla puolen aitaa.
Tietyllä tasolla ymmärrän että ihastuminen ja rakastuminen on ihana tunne. Kuitenkin sille tunteelle ei tarvitse olla aina uutta kohdetta vaikka niin helposti ajattelemme. Kuitenkin on niin että arki palaa aina vaikka kuinka vaihtaisimme kumpaania. Arki syö sen lähes kaikeen kuuluvan miellyttämishalun joskus olemattomiin asti myös uudessa suhteessa. Ja näin ollen en usko että uusi suhde auttaisi arkea pakoon.
Ymmärrän jollain tasolla että ihminen lähtee hakemaan huomiota au-suhteesta. Mutta se on myös tapa luovuttaa jättää asioita käsittelemättä ja antaa periksi. Kerätä rusinoita pullasta. Se on kovin inhimillistä muttei kovin hyvksyttävää.
Pettäminen on aina loukkaus toista ihmistä kohtaan. Se on aina merkki siitä että toinen ihminen ei kelpaa tai riitä ... tai ainakin se siltä tuntuu. Se kertoo myös siitä haluttomuudesta että toinen ei halua käydä asioita lopuun asti eikä halua muuttua vaan haluaa paeta. Ei halua etsiä yhteistä hyvää vain omaa. Ei halua tehdä töitä yhteisen hyvän eteen.
Se rikkoo kaiken sen luottamuksen mille suhde on rakennettu. Enkä voi nähdä missään tilanteessa että pettäminen rakentaisi enemmän kuin purkaa. Inhimillisen ihmisen voi olla sitä mahdoton antaa anteeksi niin syvä loukkaus se on. Ja onko toisella oikeus sitä pyytää? Ehkä on ehkä ei?
Au ulkopuolisesta suhteesta voi saada paljon sellaisia asioita joita ajattelee ettei voi saada omasta suhteesta. Tässä ajatuksessa vain on se itsekkyys että kaikki samat olisi saatavissa omasta avioliitosta mutta se vaatisi myös itseltä sitä antavaa (enkä tarkoita nyt seksiä) mieltä ja pyyteettömyyttä mutta myös nöyryyttä ja itseltä useimmiten halua muuttua.
Jatkakoot joku muu näitä ajtelmia jos tuntee siihen tarvetta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
ole syntiä sinun mukaasi. Mitä täällä tikustelet pikkuasioista
Oma kantani on muuttunut iän ja elämän kokemuksen myötä. Vl-näkemys pohjautuu ehdottomasti Raamatun opetukseen asiasta. En näe esiaviollisia suhteita hyvinä siinä mielessä, jos tarkoiuksellisesti tai tahattomastikin liihotetaan kukasta kukkaan. Pahimpana käytännön vitsauksena tällaisesta seuraa kaikenmaailman sukupuolitaudit. Kuitenkaan en usko, että vl-piirien ulkopuolella on kovin tavallista olla harrastamatta seksiä ennen avioliittoa. Se ei ole, ei voi olla eikä saa olla suhteen ainut kasassa pitäjä. Se on mielestäni kuitenkin hyvin merkittävä ja tärkeä osa parisuhdetta.
Nyt jos jälkiviisastelisin itselleni, neuvoisin ettei sänkyyn kannata kenen tahansa kanssa mennä heti suhteen alkajaisiksi... Nyt elän avoliitossa (avoliitto on aika vammainen sana! en tykkää siitä) ja olemme luvanneet, että pysymme yhdessä elämämme loppuun ja menemme sopivan ajan tullen naimisiin, koska avioliitolla nyt vain on virallisuutta. En kannata edelleenkään näitä avoliittoja ilman mutinoita, mutta mielestäni asia on aina tapauskohtainen. Ja vaikken ennen aikaisemmissa ihmissuhteissa siihen uskonutkaan, niin sen muuten tietää kun on löytänyt "sen oikean"!!! =)