Olen fundeerannut aika rutkasti näitä fanaattisuus - uskonto - mielenterveys asioita.
Että miten nivoutuvat yhteen, yms.?
Olen itse neurologisesti poikkeava kun oon aspergeroireinen. Mun äiti on jehovantodistaja ja hänellä on myös sama neurologinen poikkeavuus, tämähän on perinnöllinen juttu, siis ns. luojan luomaa. Oireistoon ei kuulu "sekopäisyys" mutta ennen meikäläiset luokiteltiin ja sit väärin "hoidettiin" skitsofreenikoina. Sitämukaa nykyään kun tehdään as-oireisto diagnooseja niin skitsofreniadiagnosointi on vähentynyt samaa tahtia.
(Voin etsiä tilastotietoa aiheesta jos joku haluaa :)
Nooh.. Se mikä as-oireistossa, tässä autismin spektriin kuuluvassa lievemmässä autismissa altistaa johonkin yhdenasian kiihkoiluun, sen mekanismia ei vielä tiedetä, mutta oireistoon liittyy innostuminen jostakin yhdestä asiasta kerrallaan ja sit on potentiaalia addiktoitua siihen täysillä ja vaikka niin että muodostuu jopa haitallisia riippuvuuksia.
Yleensä kimmokkeen innostukseen antaa jokin mielihyvän tunne ja niin sitä sit vouhotetaan jotakin vaikka hamaan maailman tappiin.. eikä siinä muu ympäristö, ihmiset tai joku suurempi kokonaisuus paljoa hetkauta jos "se jokin" on ehtinyt täyttää kaikki elämänosa-alueet ja aika kuluu siihen.
Olen voinut tuolla jo perustella omat nuoruuden kiihkoilunki poliittisella rintamalla, kuin myös saanut selityksen meidän muorin, kuin hänenkin äitinsä kiihkeälle uskonnollisuudelle. Meillä on innostuksenkohteet alenevasti suuntautuneet jotenkin "maailmanparantamiseen". As-oireinen voi toki innostua ihan mistä vaan ja olla ihan hällävälistikin aatteellisesti, joskin olen havainnut että arvojen suhteen ollaan as-oireisina aika syvällisiä ja ehdottomia.. mutta siis niin että "kulkijoita monille eri sektoreille" riittää.
As-aktivisteissakin löytyy monen eri uskonnon ja aatteen kannattajaa.
Nuorempien on toki helpompaa peilata itseään suhteessa arvoihinsa toisin kuin mitä on ollut mun mutsilla, puhumattakaan sen äidistä, sillä näistä asioista on populaaristi tullut tietoa vasta n. kymmenisen vuotta.
Itsekin vasta hamottelen että kukas kumma se tämä Pönni oikeastaan onkaan.
Josta tuohon alun "kolmiyhteyteen", eli:
fanaattisuus - uskonto - mielenterveys
Sillä äidilläni ja mummollani, kuin muillakin tämän suku"vian" kantajilla on ollut aika pahojakin ongelmia mielenterveydellisesti. Depressiot ovat olleet meillä joskus kuin sitä "normaalia" olemista. Maailmantuskaa, huolta kaikesta mahdollisesta on kannettu kuin omaa nahkaa. On moralisoitu itseä ankarasti ja syyllistytty pienestä. Omanarvontunnosta ei ole aina ollut rippeitäkään jäljellä. Itsetunto on tietenkin horjunut.. mihinkäs sitä itseään vois peilata kun elämänhallinan, ajantajun, ties minkä sosiaalisten kontaktien, kommunikoinnin, vähän joka elämän osa-alueiden kanssa on pätkinyt ja muodostunut ongelmia, joista on poikinut lisää ongelm...
Sellainen lumipallo, tai -vyöryilmiöhän siitä seuraa jos ihmisen kykyprofiilissa on jotakin vajetta eikä ole vastetta muiden vastaaviin.
Häpeä.. siitä sanovat kärsineensä kaikki as-oireiset toinen toisensa jälkeen lapsuudessaan. Häpeä ja syyllisyys, ahdistuneisuus, jne olivat itsellekin lapsuudessa aika tavallisia mielentiloja.
En ollut niinkuin muut ja kuten tiedämme. Etenkin sitten kun mennään kouluun, silloin muut lapset voivat olla hyvin ilkeitä ja julmia. Tahattomasti tietenkin.. mutta niinhän se menee kun pikkuihimiset normittavat olemistaan ja poikkeavuudet noteerataan ja joko ymmärretään ja hyväksytään, tai sit ei ymmärretä, eikä hyväksytä.
Neurologinen poikkeavuus, silloin kun se on suuressa ristiriidassa valtaväestön kanssa, kun muut ovat ns. tyypillisä neurologisesti, "nenttejä" - se voi olla alpselle kohtalokasta jos siitä ei tiedetä eikä sitä ymmärretä.
Usein moinen altistaa vakaviinkin mielenterveysongelmiin.
Jos ympäristössä lisäksi on jotakin muuta, esim. asiantuntemattomia huoltajia, henkilöitä jotka ammattinsa puolesta (lastenhoitajat, opettajat, terveydenhuoltohenkilöt, jne.) kohtelevat lasta väärin.. puhumattakaan että lapsi joutuu jonkun ahdasmieleisen uskonlakhon painostettavaksi - esim. niin että lapsen oireilut, ne käytöshäiriöt, kurittomuus ja tavattomuus, yms. tulkitaan saatanan riivaamana olevaksi, tjms. niin ongelmatiikka senkun laajenee yhä.
Neurologisen oireiston lisäksi voi olla muitakin aivo- ja psyykeongelmia. Jotkut voi olla monivammaisia, esim. CP-vammaisuus, epilepsia, AD/HD-oireilu, ..voi.. luettelosta tulis pitkä jos siihen kaiken kirjais mitä ihmisellä voi vaivana olla.
Meikäläisittäin ongelmaiset, vaikka olis kyse vaan lievähköstä autismista, se jo saattaa altistaa ympäristön väärin kohtelulle - johon sisältyy hitonmoinen paradoksi!
Ongelmaihminen hakee apua jostakin.
jokainen ihminen kait elämänsä aikana ristii kätensä (siis sellainen joka on syntynyt kristillisen kulttuurin puitteissa) ja rukoilee apua jumalataan silloin kun elämässä on joku kriisi, kun epäonni tuntuu vainoavan, kun on oikein paha olla.
Paradoksaalista tässä onkin sit se että jumalan nimissä hääräillään jos jotakin.
Ihmiset jotka voivat vain uskoa jumalaan kun siitä ei ole mitään faktatietoa, kun kaikki siihen liittyvä on vain abstrahoitua kuvittelua.. Kun kuitenkin aina on niitäkin (kuka milläkintavalla poikkeavia) jotka ryhtyvät jumalan nimissä tuumasta toimeen, he voivat aiheuttaa suurta vahinkoa ihmisen psyykkeelle jos esim. lahko riistää ihmiseltä oma-aloitekyvyn, jne. ollessaan liian autoritäärinen ja alistava.
Toki.. sitä en toki kiistä etteikö joku ihminen voi tavallaan pelastuakin, eli elää hyvinkin täysipainoista elämää tyytyväisenä lahkolaisena.. mutta usein ongelmointi ulkoistuukin lähimmäiisiin ja he voivat sairastua mieleltään jos ajautuvat ristiriitoihin uskonlahkolle antautuneen kanssa.
Perhesuhteissa, kuin parisuhteissa.. niissä toki ne kaikkein kipeimmät asiat muuttuvat kenellä tahansa helposti ongelmiksi.
Ihmissuhteilu omasta perspektiivistäni on elämän osa-alueista se kaikkein ongelmallisin.
Noh.. olen itse äiti ja jälkeläisen suhteen ei ole mitään ns. normaalia isompaa ongelmaa. Meillä on nuorisopuoli valveutunutta näissä neurologia asioissa, suhtautuvat ymmärtäväisesti ja asiallisesti muorinsa vouhkaamiseen eikä ole siis mitään isompia mielenterveysongelmia itselläni eikä alenevassa polvessa.
olen hoksannut luovuttaa maailmantuskani huitsin nevadaan ja ottanut tietoisesti kiinni kohtuuden kultaisesta tiestä ;)
Mikään ei ole niin antoisaa kun asioiden tutkiminen, analysointi.. ymmärtäminen..
Joten.. sukuvika, mut nyt näin, eikä paeten ongelmia, alistuen auktoriteetille, ei kippeesti kyyryssä hattu kourassa armoa anoen - vaan terveesti ja reippaasti haasteita päin.
Heikkoudet voi kääntää vahvuuksiksi.
Joskus kärsin moitteista joita sateli.. nyt koen karaistuneeni kun oon ikäni kuunnellut:
Huono, väärässä, häpeä, tuhma, tyhmä, tottelematon, syntinen.. johon sit ympäristöstä tuli iänmyötä lisää.. hullu, huora, jne.
Mutta mitäs näistä kaanaan häistä kun huomenna on jerikossa jortsut. Harmi tietenkin jos nämäkin snat koetaan irstaiksi, rienaukseksi, jne. Harmi jos jonkun yöunet sivuuttuu rukoillessa synnintekijän puolesta.. nou hätä..
Mä taidan olla niitä "siunattuja hulluja", syntynyt jumalan armoon.. Elämä on kivaa.. ainakin silloin kun välittäjäaineet pelaa, ei oo liikaa stressiä, jne. Kun ei ahdista.
Pease & love :)
Että miten nivoutuvat yhteen, yms.?
Olen itse neurologisesti poikkeava kun oon aspergeroireinen. Mun äiti on jehovantodistaja ja hänellä on myös sama neurologinen poikkeavuus, tämähän on perinnöllinen juttu, siis ns. luojan luomaa. Oireistoon ei kuulu "sekopäisyys" mutta ennen meikäläiset luokiteltiin ja sit väärin "hoidettiin" skitsofreenikoina. Sitämukaa nykyään kun tehdään as-oireisto diagnooseja niin skitsofreniadiagnosointi on vähentynyt samaa tahtia.
(Voin etsiä tilastotietoa aiheesta jos joku haluaa :)
Nooh.. Se mikä as-oireistossa, tässä autismin spektriin kuuluvassa lievemmässä autismissa altistaa johonkin yhdenasian kiihkoiluun, sen mekanismia ei vielä tiedetä, mutta oireistoon liittyy innostuminen jostakin yhdestä asiasta kerrallaan ja sit on potentiaalia addiktoitua siihen täysillä ja vaikka niin että muodostuu jopa haitallisia riippuvuuksia.
Yleensä kimmokkeen innostukseen antaa jokin mielihyvän tunne ja niin sitä sit vouhotetaan jotakin vaikka hamaan maailman tappiin.. eikä siinä muu ympäristö, ihmiset tai joku suurempi kokonaisuus paljoa hetkauta jos "se jokin" on ehtinyt täyttää kaikki elämänosa-alueet ja aika kuluu siihen.
Olen voinut tuolla jo perustella omat nuoruuden kiihkoilunki poliittisella rintamalla, kuin myös saanut selityksen meidän muorin, kuin hänenkin äitinsä kiihkeälle uskonnollisuudelle. Meillä on innostuksenkohteet alenevasti suuntautuneet jotenkin "maailmanparantamiseen". As-oireinen voi toki innostua ihan mistä vaan ja olla ihan hällävälistikin aatteellisesti, joskin olen havainnut että arvojen suhteen ollaan as-oireisina aika syvällisiä ja ehdottomia.. mutta siis niin että "kulkijoita monille eri sektoreille" riittää.
As-aktivisteissakin löytyy monen eri uskonnon ja aatteen kannattajaa.
Nuorempien on toki helpompaa peilata itseään suhteessa arvoihinsa toisin kuin mitä on ollut mun mutsilla, puhumattakaan sen äidistä, sillä näistä asioista on populaaristi tullut tietoa vasta n. kymmenisen vuotta.
Itsekin vasta hamottelen että kukas kumma se tämä Pönni oikeastaan onkaan.
Josta tuohon alun "kolmiyhteyteen", eli:
fanaattisuus - uskonto - mielenterveys
Sillä äidilläni ja mummollani, kuin muillakin tämän suku"vian" kantajilla on ollut aika pahojakin ongelmia mielenterveydellisesti. Depressiot ovat olleet meillä joskus kuin sitä "normaalia" olemista. Maailmantuskaa, huolta kaikesta mahdollisesta on kannettu kuin omaa nahkaa. On moralisoitu itseä ankarasti ja syyllistytty pienestä. Omanarvontunnosta ei ole aina ollut rippeitäkään jäljellä. Itsetunto on tietenkin horjunut.. mihinkäs sitä itseään vois peilata kun elämänhallinan, ajantajun, ties minkä sosiaalisten kontaktien, kommunikoinnin, vähän joka elämän osa-alueiden kanssa on pätkinyt ja muodostunut ongelmia, joista on poikinut lisää ongelm...
Sellainen lumipallo, tai -vyöryilmiöhän siitä seuraa jos ihmisen kykyprofiilissa on jotakin vajetta eikä ole vastetta muiden vastaaviin.
Häpeä.. siitä sanovat kärsineensä kaikki as-oireiset toinen toisensa jälkeen lapsuudessaan. Häpeä ja syyllisyys, ahdistuneisuus, jne olivat itsellekin lapsuudessa aika tavallisia mielentiloja.
En ollut niinkuin muut ja kuten tiedämme. Etenkin sitten kun mennään kouluun, silloin muut lapset voivat olla hyvin ilkeitä ja julmia. Tahattomasti tietenkin.. mutta niinhän se menee kun pikkuihimiset normittavat olemistaan ja poikkeavuudet noteerataan ja joko ymmärretään ja hyväksytään, tai sit ei ymmärretä, eikä hyväksytä.
Neurologinen poikkeavuus, silloin kun se on suuressa ristiriidassa valtaväestön kanssa, kun muut ovat ns. tyypillisä neurologisesti, "nenttejä" - se voi olla alpselle kohtalokasta jos siitä ei tiedetä eikä sitä ymmärretä.
Usein moinen altistaa vakaviinkin mielenterveysongelmiin.
Jos ympäristössä lisäksi on jotakin muuta, esim. asiantuntemattomia huoltajia, henkilöitä jotka ammattinsa puolesta (lastenhoitajat, opettajat, terveydenhuoltohenkilöt, jne.) kohtelevat lasta väärin.. puhumattakaan että lapsi joutuu jonkun ahdasmieleisen uskonlakhon painostettavaksi - esim. niin että lapsen oireilut, ne käytöshäiriöt, kurittomuus ja tavattomuus, yms. tulkitaan saatanan riivaamana olevaksi, tjms. niin ongelmatiikka senkun laajenee yhä.
Neurologisen oireiston lisäksi voi olla muitakin aivo- ja psyykeongelmia. Jotkut voi olla monivammaisia, esim. CP-vammaisuus, epilepsia, AD/HD-oireilu, ..voi.. luettelosta tulis pitkä jos siihen kaiken kirjais mitä ihmisellä voi vaivana olla.
Meikäläisittäin ongelmaiset, vaikka olis kyse vaan lievähköstä autismista, se jo saattaa altistaa ympäristön väärin kohtelulle - johon sisältyy hitonmoinen paradoksi!
Ongelmaihminen hakee apua jostakin.
jokainen ihminen kait elämänsä aikana ristii kätensä (siis sellainen joka on syntynyt kristillisen kulttuurin puitteissa) ja rukoilee apua jumalataan silloin kun elämässä on joku kriisi, kun epäonni tuntuu vainoavan, kun on oikein paha olla.
Paradoksaalista tässä onkin sit se että jumalan nimissä hääräillään jos jotakin.
Ihmiset jotka voivat vain uskoa jumalaan kun siitä ei ole mitään faktatietoa, kun kaikki siihen liittyvä on vain abstrahoitua kuvittelua.. Kun kuitenkin aina on niitäkin (kuka milläkintavalla poikkeavia) jotka ryhtyvät jumalan nimissä tuumasta toimeen, he voivat aiheuttaa suurta vahinkoa ihmisen psyykkeelle jos esim. lahko riistää ihmiseltä oma-aloitekyvyn, jne. ollessaan liian autoritäärinen ja alistava.
Toki.. sitä en toki kiistä etteikö joku ihminen voi tavallaan pelastuakin, eli elää hyvinkin täysipainoista elämää tyytyväisenä lahkolaisena.. mutta usein ongelmointi ulkoistuukin lähimmäiisiin ja he voivat sairastua mieleltään jos ajautuvat ristiriitoihin uskonlahkolle antautuneen kanssa.
Perhesuhteissa, kuin parisuhteissa.. niissä toki ne kaikkein kipeimmät asiat muuttuvat kenellä tahansa helposti ongelmiksi.
Ihmissuhteilu omasta perspektiivistäni on elämän osa-alueista se kaikkein ongelmallisin.
Noh.. olen itse äiti ja jälkeläisen suhteen ei ole mitään ns. normaalia isompaa ongelmaa. Meillä on nuorisopuoli valveutunutta näissä neurologia asioissa, suhtautuvat ymmärtäväisesti ja asiallisesti muorinsa vouhkaamiseen eikä ole siis mitään isompia mielenterveysongelmia itselläni eikä alenevassa polvessa.
olen hoksannut luovuttaa maailmantuskani huitsin nevadaan ja ottanut tietoisesti kiinni kohtuuden kultaisesta tiestä ;)
Mikään ei ole niin antoisaa kun asioiden tutkiminen, analysointi.. ymmärtäminen..
Joten.. sukuvika, mut nyt näin, eikä paeten ongelmia, alistuen auktoriteetille, ei kippeesti kyyryssä hattu kourassa armoa anoen - vaan terveesti ja reippaasti haasteita päin.
Heikkoudet voi kääntää vahvuuksiksi.
Joskus kärsin moitteista joita sateli.. nyt koen karaistuneeni kun oon ikäni kuunnellut:
Huono, väärässä, häpeä, tuhma, tyhmä, tottelematon, syntinen.. johon sit ympäristöstä tuli iänmyötä lisää.. hullu, huora, jne.
Mutta mitäs näistä kaanaan häistä kun huomenna on jerikossa jortsut. Harmi tietenkin jos nämäkin snat koetaan irstaiksi, rienaukseksi, jne. Harmi jos jonkun yöunet sivuuttuu rukoillessa synnintekijän puolesta.. nou hätä..
Mä taidan olla niitä "siunattuja hulluja", syntynyt jumalan armoon.. Elämä on kivaa.. ainakin silloin kun välittäjäaineet pelaa, ei oo liikaa stressiä, jne. Kun ei ahdista.
Pease & love :)
Vastaukset 7
Vanhimmat
.. monet muutkin poikkeavuudet ja häiriöisyydet voivat altistaa ajautumisen johonkin uskonnollisen, polittisen, tms. vakaumuksen pariin.
Maanisuus, neuroottisuus, psykoottisuus.. mikä vaan joka menee jotenkin yli sellaisen ns. "normikäyttäytymisen.
Yksi joka erityisesti askarruttaa:
On tutkittu ja todettu että joillakin ihmisillää on jopa rakenteellisia ongelmia aivolohkoissaan ja mm. narsistinen persoonallisuushäiriö: NPH, tai psykopatia voivat olla häiriöitä joissa kykyä aitoon ampatiaan ei ehkä ole.
NPH:syyteen kuuluu tarve hallita. Ongelmaiselta puuttuu suhteellisuuteen, reaaliin pohjautuva minäkuva.
Toki se voi olla häiriintynyt vaikka mistä syystä.
Osa voi parantua, etenkin ne jotka ovat vaivansa saaneet liiasta lellittelystä tai liiasta kurituksesta, jne.
Se siitä, kun ei ole tässä yhteydessä oleellista.
Se mikä on olleellista:
Häiriökäyttäytyjän tarve hallita muita. Saada palvelemaan itseään.
Jotkut NPH:set ja psykopaatit voivat olla monilahjakkuuksia ja erittäin ovelia manipuloijia, viehättäviä, jne ja joku sellainen voi menestyä liike-elämässä.
Mutta.. liiketoiminta edellyttää useinkin tasa-arvoisuutta, etenkin demokratian puitteissa. Kilpailu on kovaa ja se vaatii terveyttä niin fyyistä kuin psyykkistä.
Usein käykin sit niin että tälläviisiä ongelmaiset ajautuvatkin politiisiin puolueisiin, yhdistystoimintaan eri järjestöihin ja uskonnollisiin liikkeisiin.
Itse sanoisin näin:
Kuta ahdasmielisempi aatteellinen/uskonnollinen yhdistys - sitä varmemmin johtajistossa esiintyy narsismia ja psykopatiaa.
Tämä on yleistä pohdiskelua asiallisesti.
Ei kantsi paljastaa/nolata/pilata itseään loukkaantumalla tästä :)
Hm.. ehkä itse kaikkivaltias maan ja taivaan luoja on antanut mulle tehtävän puhua tästäkin? =D
Mitäs jos alkaisit elämään aivan normaalisti,
normaaleiden ihmisten elämää.
Ainakin ihan tavallinen työnteko,
on aivan kivaa,
voin se kertoa 40 v työputken jälkeen ja nyt muutoma vuosi takaperin täytin 55 ja pääsin työttömyysputkeen.
Ei ole mitään valittamista.
En taida osata artikuloida tuolla tasolla, en ainakaan niin että mieltäisin ihan minkävaan työn tekemisen jollakinlailla normaaliksi tai tavalliseksi..
Taisipas olla jollakulla kiirus kuitata vaan jotakin ylimalkaista pohdiskelun vastineeksi?
Hyppään siis yli moisen.
Hm...
"En taida osata artikuloida tuolla tasolla,...."
En osaa keskustella tuolla tasolla,
olen työakanani joutunut elämään sääntöjen orjana, valtion virkamies kun olin,
enkä muutenkaan ole mikään fiksu, enkä halua olla.
Kun olin töissä, 55v sakka, vaihdoin puvun ja kravattipaidankin heti töissä pois ja laitoin verkkarit.
On vain katseltu elämää 60 vuotta ja
näillä eväillä on edellinen sukupolvemmekin elänyt,
mummot, papat, ovat pääset 91-98v ikään,
omat ja vaimon vanhempamme ovat nytkin ulkomaanmatkoilla,
koska terveyttä riittää kovasti, ovat 80–88 vuotiaita.
Eli kokemuksesta suosittelen normaalia elämää,
kannattaa miettiä mitä polkuja kulkee.
Tietysti "maasturilla ajan ja lapsetkin ovat menestyneet",
ei ole ollut avioeroja suvuissamme,
Luulen että elämäntyylimme on oikea,
kai olisi rangaistu, tuo yläkerran HERRA,
jos olisimme jotain väärin tehneet.
"Eli kokemuksesta suosittelen normaalia elämää,
kannattaa miettiä mitä polkuja kulkee."
Joo.. hauki on kala, tiedetään :)
Olipa Pönni pohtinut syvältä ja syvällisiä asioita.Yhdyn lähes kaikkeen pohtimaasi ,mutta ymmärsin, miten "sekoitat" uskon ja uskonnollisen seurakunnan toiminnan keskenään.
On muistettava tänäkin aikana miten terve usko vahvistaa ihmistä oikeaan suuntaan eli seurakunta ei alista tai näivetä ihmisen aloitekykyä tms.Esim. Mielenterveydestä kärsivää ihmistä todella pitää kannustaa ja ohjata pois niistä "alueista", jotka painostavat heitä arki käyttäytymisessään.
Kuten tiedostatkin, niin seurakunnassa pitää huomioida jopa ihmisen geneettiset poikkeavuudet.Arkuus ja jopa hahmottamisongelmat.
Nykyään vain pinnallisin asia on oikean opin sisäistäminen käyttäytymisineen.Jo tässä asiassa tulisi huomioida ihmisten erilaisuus.Uskon vahvasti, miten yhteisöjen johto paikoille on ohjautunut empaattisesti lahjattomat ihmiset.Seurakunnan vanhimmat ja paimen tulisi omata vahvan empaattisen piirteen.Siis nähdä erilaisten ihmisten tila.
Tuotapatuota..
Se mikä jollekulle on eduksi/hyväksi voi olla toiselle haitaksi/pahaksi.
Joten.. looginen johtopäätelmä tuosta on se ettei ole olemassa mitään sellaista "oikeaa oppia" jota voi soveltaa yksilöllisesti kaikkiin ihmisiin noin vaan.
Me hahmotamme itseämme ja kaikkeutta omasta perspektiivistämme lähtien ja sovittelemme (toivottavasti niin) sitä objektiiviseen todellisuuteen. Kukaan itsemme ulkopuolinen ei ole pätevä sanomaan mikä kenellekin on eduksi, toki tarvitaan yhteistä normittamista kuin "sitäjotakin" jota moraaliksi sanotaan.
Se mikä sitten moraalisesti on oikein, sen ihmiset yhdessä päättelevät, näin on pakko toimia kun ei jumala ole antanut yksityiskohtaisia toimintaohjeita kenellekkään.
Elämän eri osa-alueilla nousee esiin kysymyksiä siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Esim. homouden on todettu olevan synnynnäinen ominaisuus siinä kuin kenellä mitäkin muista poikkeavia ominaisuuksia on. Toinen tunteita kovin kiihdyttänyt kysymys on se miten pitää sitoutua ihmissuhteisiin, mennäkkö avioon, elääkkö avosuhteessa, jne.
Se mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle.
Normit ja moraali määräytyvät sitten sen mukaan mistä on haittaa ja mistä etua. Niin sen jokin luonnonlaki, ehkä jumala on säätänyt ja siihen ei kenelläkään ihmisellä liene mitään lisäämistä, ei ainakaan ilman kunnon perusteluita.
Vai.. mitä tuo oikea oppi tarkoitti?