Fiktiosta kiinnostuneille 2

4

Yhdysvallat on ihmeellinen mahdollisuuksien maa. God bless America, vaikka tuskin Hän kumminkaan siunaa tätä maata, jos minun ennustukseni toteutuu. Vielähän siinä asiassa ei ole kirjoitettu viimeistä lukua. Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa.

Missä muualla kuin Amerikassa olisi minun kaltaiseni nainen päässyt niin pitkälle kuin minä, ja vielä niin olemattoman heikoista lähtökohdista ponnistaen, pelkästään kekseliäisyyden ja nopeiden hoksottimien avulla? Tarvittiin siinä tosin tahdonvoimaakin ja nimenomaan juuri sitä. Jotkut orangismista luopuneet lääketieteilijät ovat väittäneet, että minulla olisi ollut terrierin luonne, täydellinen periksi antamattomuus. Ovat puhuneet epilepsiastakin ja sanoneet, että minulla muka olisi ollut epileptikon luonne. Sellainen ilmiö kuulemma tunnettiin silloin, kun epilepsialääkkeitä ei vielä ollut. Nyt kai asiat siinä suhteessa ovat toisin, epileptikoilla siis. Minun luonnettani lääketiede ei onneksi ole päässyt muuttamaan.

On kuitenkin pelkkää panettelua, että en koskaan olisi muuttanut mieltäni, ikinä antanut periksi. Annoin minä myöten housujupakassakin ja hameen helman korkeudessa. Kaipa minä siitäkin vielä kirjoitan, mutta tässä yhteydessä muistutan vain, että Jumalalta saatuna ilmoituksena tulin esittäneeksi, että jokaisen orangistisisaren on pukeuduttava uskonpuhdistuspukuun. Esitin sen mallin, mitat ja kaavan. Minä jopa kaupittelin sen puvun kaavoja ja sievoisella hinnalla. Siitäkös mekkala nousi! Ne naikkoset ryhtyivät kapinoimaan, kieltäytyivät hankkimasta reformihametta ja päälleen pukemasta. Se oli mukamas kammottava katsella ja epämukava käyttää. Vaati turhan paljon kallista kangastakin, väittivät. Siinä ne puhuivat palturia. En minä sanonut, että kankaan on oltava kallista. Siinä ne tosin olivat oikeassa, että metrikaupalla enemmän kangasta se vaati, uskonpuhdistuspuku, kuin tavallinen puku, mutta olisihan se saanut olla vaikka säkkikankaasta tehty. Ei se minua olisi haitannut, vaikka olisivat vielä ripottaneet tuhkaa päänsä päälle. Olisi ollut aihettakin moiseen katumusharjoitukseen, turhamaisilla ja himokkailla sisarilla. Miestä ne halusivat vain metsästää ja ne, joilla sellainen jo oli, sen myös pitää.

Niinpä minun oli suoritettava taktinen vetäytyminen. Kerroin, että taivaassa on murhemielin seurattu sisarten maailmallisuutta ja uhmakkuutta ja että minulle oli esitetty, että uskonpuhdistuspukua ei tällä erää tarvitsisi eikä saisikaan ottaa käyttöön, mutta asia ei jäisi siihen. Taivas kyllä maksaisi potut pottuina ja, kun se päivä koittaisi, sisaret polvillaan kontaten rukoilisivat anteeksi ymmärtämättömyyttään ja maailmallisuuttaan.

© Copyright Huljami Haittala

Ympyrä ceen?

eräässä dekkarissaan kirjoitti tähän tapaan:

"Tietenkin M joutui kaunistelemaan elämäntarinaansa tavattuaan C-C:n. Vähitellen jutut muuttuivat todeksi sitä mukaa kuin hän kertoi niitä, yhä tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin. Joskus hän ajatteli, että se oli kuin ehostus tai pikkuinen kauneusleikkaus: hyvin esitettynä kukaan ei nähnyt, miten jokin asia oli alun perin ollut.

Hän ei valehdellut. Hän loi totuutta.

M oli jo lapsuudessaan ymmärtänyt, että kunhan vain paneutui petokseen, piti siitä kiinni eikä antanut sille koskaan yliotetta, valheista tuli tosia. Oikeastaan totuus oli vain niitä varten, joilla oli siihen varaa"

(M ja C-C ovat alkuperäistekstissä nimiä, jotka olen jättänyt pois).


Miten tämä liittyy uskontoon yleensä tai nykyajan profeettoihin erityisesti?


Ne, jotka ovat asioita tutkineet, ovat joskus tällaista ounastelleet ja suljetuilla palstoilla keskenään tällaisesta mahdollisuudesta keskustelleet ja/tai väitelleet.

"Näkemällä nähkää, älkääkä ymmärtäkö."

5

Huonosti kai minun olisi käynyt elämässä, jollei olisi ollut "Wild" Bill Willeria. Siitä miehestä riittäisi puhuttavaa, miehestä ja hänen aikaansaamastaan herätysliikkeestä, Willerismista. Ja kun aikaa on ja aihetta piisaa, pitänee kohta kertoa miehestä ja taustoista. Ihan mielelläni minä se teenkin.

Sitä ennen haluan kuitenkin korjata kiusallisen väärinkäsityksen. Syystä, mikä ei ole minulle selvinnyt ja mitä ei ole minulle näytetty, puhutaan vain neljästä suuresta yhdysvaltalaisesta 1800–luvun naispuolisesta uskonnollisesta johtajasta. Ei minulla sinänsä ole mitään numeroa neljä vastaan, mutta ongelmana on vain se, että ne kirkkohistorian tuhertelijat, jotka tyrkyttävät tuota lukua neljä, lukevat siihen määrään vain Mary Baker Eddyn, Catherine Boothin, Ellen Gould Whiten ja Alma Whiten. Kuten jokainen asioita seurannut tietää, kaksi viimeksi mainittua eivät ole sisaruksia, ja kumpikin perusti eri kirkkokunnan. Ja vaikka Booth miehensä kanssa perusti Pelastusarmeijan, mikä ei ole ihan tuntematon liike sekään, niin silti kaikki nuo neljä ovat pelkkiä kanapiikoja minun rinnallani.

Orangistikirkolla on sentään tällä hetkellä kaksikymmentä miljoonaa kannattajaa virallisen tilaston mukaan. Todellinen lukumäärä on jotain vallan muuta, mutta paljonko, sen minä saatan vielä joskus mainita, samoin kuin senkin, miksi virallinen tilasto on pelkkää potaskaa. Raha sentään on kovaa faktaa, ja tosiasia on, että noiden "neljän suuren" perustamien puljujen yhteenlaskettukin varallisuus jää selvästi jälkeen orangistikirkon omaisuuden määrästä. Minun kirkkoni vuosittainen rahan hävikkikin on suurempi kuin Pelastusarmeijan liikevaihto.

© Copyright Huljami Haittala