Googlettakaa tämä!!

Laittakaahan lapsukaiset Googleen hakusana "tarkkailuluokka" niin eikös sieltä pompsahda silmille tälläinen teksti: Tarkkailuluokalle laitetaan oppilaat mitkä eivät sopeudu normaaliin koulunkäyntiin,vaan häiriköivät ja vandalisoivat muita oppilaita.Silloin kun minä olin nuori ko.instituuttia kutsuttiin apukouluksi,ja siellä oli "cepareita ja apareita" kuten eräs herra mainostaa.
5605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

jaapa jaa. Joskus pomppaa ihan mitä sattuu, ei aina edes ihan asiaa. :)

Äänestä

Jos nyt kuitenkin lähdetään siitä, että nettiin ei tule mitään absoluuttisia totuuksia, vaan ihmisten kirjoittamia juttuja, joissa on joskus faktaa ja joskus ei. Jonkin instituution sivuilta saa ehkä asiallisempaa tietoa.

Apukoulussa oli oman nuoruuteni aikaan ns. heikkolahjaiset lapset ja nuoret. Eli älykkyysosamäärä oli huomattavasti alle keskitason, eivätkä he selviä koulussa samoista asioista kuin ikätoverit. Nykyäänkin heillä on erityiskoulut, koska heitä ei ole vapautettu oppivelvollisuudesta. Tarkkikselle pistetään kai sopeutumattomat ja muut poikkeusyksilöt. Älyssä ei ole vikaa, mutta keskittymisessä ehkä senkin edestä.

Kai tarkkikselle on joskus joutunut vahingossa joku huippyälykäskin nuori, kun koulunkäynti on tuntunut lapselliselta, opetetut asiat ja opettajien ajatusmaailma alkeelliselta. Aika on käytetetty sitten muitten häiriköimiseen paremman tekemisen puuttessa.

Äänestä
  • äiti tai isä???

    Äänestä

on käynyt tarkkiksen? so what toiset pitäis asian piilossa, mutta Arille tuo ei ole mikään maata kaatava asia...sama se vaikka ei olis käynyt kouluja ollenkaan, laulaa se osaa ja siitä tulee sille ammatti tarvi mitään maisterintutkintoa,,,eipä nuo muutkaan musiikkikoululaisetkaan pärjänneet Idols kisassa,,Ari pesi nekin mennen tullen,.

Äänestä

levoton ja keskittymiskyvytön? Entäpä jos se johtuu siitä, että kotioloissa on vaikeaa? Ehkäpä jos on kokenut jotakin traagista? Ehkäpä jos herkkää ihmistä on lytätty tarpeeksi? Ja pitäiskö tämän sitten kostautua loppuelämään? Eikö saisi enää yrittää, osallistua laulukilpailuun tai voittaa sitä, vaikka on harvinaisen hyvä laulamaan? Pitääkö ihmistä lytätä maanrakoon, niin kauan, että alkaa toteuttaa ennnustetta, että kaikista tarkkilaisista tulee surkeita luusereita? MITÄ? Kuka tunnustaa ajattelevansa näin?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Erityistutkija kirjoitti:

Laittakaahan lapsukaiset Googleen hakusana "tarkkailuluokka" niin eikös sieltä pompsahda silmille tälläinen teksti: Tarkkailuluokalle laitetaan oppilaat mitkä eivät sopeudu normaaliin koulunkäyntiin,vaan häiriköivät ja vandalisoivat muita oppilaita.Silloin kun minä olin nuori ko.instituuttia kutsuttiin apukouluksi,ja siellä oli "cepareita ja apareita" kuten eräs herra mainostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu