Ihmetys

Ihmettelemme monien kanssa että miten katolilaiset ja ortodoksit voivat kutsua itseänsä Kristityiksi.

Esimerkiksi kuvien ja ihmisten (pyhimyksien) palvonta, käskyjen muuttaminen (sapatti siirretty viikon ensimmäiselle päivälle),erään käskyn pois jättäminen 10. käskystä...??

Missä on se alkuperäinen seurakunta, joka pysyy Sanassa?
4565
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tätä on kuultu jo aikaisemminkin.
Ja viimeisen 2000 vuoden aikana on pysytty Sanassa.

Äänestä

ihmettelen miten Sinä ja hengenheimolaisesi voitte kutsua itseänne lukutaitoisiksi. Sen verran huonoa näyttää olevan taitonne ymmärtää lukemaanne (jos yleensä luette muutakin kuin omienne tekstejä). Kirjoitustaito Sulla ainakin on tallella kun tällekin palstalle kirjoittelet. Meillä savolaisilla kuitenkin luku- ja kirjoitustaito on sillä tavalla yhteistä, että jos osaa toisen niin osaa sen toisenkin.

Äänestä

Ortodoksien osalta nuo eivät ainakaan pidä paikkaansa.

1. Ortodoksinen kirkko kieltää kuvien ja ihmisten palvomisen. Sen sijaan kyllä pyhissä ihmisissä esiin tulevaa Jumalan voimaa sekä heitä ja Jumalaa kuvaavia kuvia tulee kunnioittaa.

2. Ortodoksisen kirkon sapatti on aina ollut ja on edelleen viikon viimeinen päivä eli lauantai. Jumala tosin lepäsi haudassa sapatin ja pyhitti sen täydellisesti, eikä siksi enää edellytetä pidättäytymistä työstä sapattina. Sunnuntaita kirkko on alusta alkaen viettänyt ylösnousemuksen päivänä ja ensisijaisena ehtoollisen viettopäivänä.

3. Ortodoksisen kirkon käskyissä 2. käsky on kuvakielto, sitä ei siis ole poistettu, eikä viimeistä käskyä jaettu kahteen osaan.

Äänestä
  • hyvä Theoforos - kunnon apologeetti noille pakanoille :).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


juunatan kirjoitti:

Ihmettelemme monien kanssa että miten katolilaiset ja ortodoksit voivat kutsua itseänsä Kristityiksi.

Esimerkiksi kuvien ja ihmisten (pyhimyksien) palvonta, käskyjen muuttaminen (sapatti siirretty viikon ensimmäiselle päivälle),erään käskyn pois jättäminen 10. käskystä...??

Missä on se alkuperäinen seurakunta, joka pysyy Sanassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu