katotaan miten saa paremmin keskustelua aikaan: nimimerkillä vai ilman?
Protestanttien ongelma
”Protestantilla, joka väittää Raamatun olevan ainoa uskon ohje, ei ole mitään perustetta sunnuntain viettämiselle. Tässä asiassa seitsemännen päivän adventistit ovat ainoita johdonmukaisia protestantteja”. Tämä katolisen aikakausilehden toteamus viittaa protestanttien ongelmaan, mikä koskee lepopäiväkysymystä.
Adventistit löysivät sapattitotuuden tutkittuaan Raamattua rukoillen. He huomasivat että sapatin olevan Jeesuksen asettama ja yhä voimassa oleva pyhäpäivä. Ilmestyskirja suuressa uskonpuhdistussanomassa he näkivät selvän viittauksen sapattikäskyyn (Ilm.14:7).
Protestanttien enemmistö on joutunut hankalaan asemaan ja ristiriitaiseen tilanteeseen adventistien esille nostaman sapattikysymyksen vuoksi. Haluttomuus uskonpuhdistuksen toteuttamiseen myös lepopäivän kohdalla on pakottanut protestantit kehittämään teologisia argumentteja toisaalta sapatin eli Jeesuksen lepopäivän torjumiseksi, toisaalta sunnuntain eli kirkollisen arvovallan ja tradition pönkittämän lepopäivän voimassapitämiseksi. Tässä on ilmennyt siten omalaatuinen ongelma: sunnuntain puolustajat eivät pääse yksimielisyyteen siitä, miksi he puolustavat sunnuntaita. Tässä heillä on kaksi vastakkaista näkemystä.
1. ”Sabbataarinen” näkemys sunnuntain pyhyydestä. Sen mukaan lepopäiväkäsky koskee viikon ensimmäisen päivän viettoa, joten sunnuntaita tulee kunnioittaa samalla tavoin kuin sapattia kunnioitettiin ennen Kristuksen ylösnousemusta. Niinpä monet uskovatkin että sunnuntain vietto on kymmenen käskyn lain sapatin viettoa.
2. Toista suuntausta edustaa puolestaan oppi, jonka mukaan sapatti kumoutui koko Siinailla annetun lain mukana silloin kun Jeesus ristiinnaulittiin. Sen jälkeen kirkko ei ollut velvollinen noudattamaan mitään lepopäivää, mutta se katsoi soveliaaksi viettää viikon ensimmäistä päivää Kristuksen ylösnousemisen kunniaksi.
Protestantit ovat näin asettaneet itsensä tilanteeseen, jossa heidän on valittava jompikumpi seuraavista kestämättömällä pohjalla lepäävistä vaihtoehdoista: heidän on valittava joko sapatinmuutosteoria, mikä edellyttää sitä, että kirkollinen auktoriteetti ylittää raamatullisen auktoriteetin tai kymmenen käskyä kumoava teoria, joka hävittää kaiken teologisen perustan sunnuntain vietolta.
Miten paljon yksinkertaisempaa, johdonmukaisempaa ja ennen kaikkea raamatullisempaa olisikaan palata takaisin Jeesuksen lepopäivän noudattamiseen hänen käskynsä ja esimerkkinsä mukaan! Miten paljon merkityksellisemmäksi muodostuisikaan kristillinen jumalanpalvelus, jos se pidettäisiin Herran sitä varten siunaamana ja pyhittämänä päivänä!
Lähde: Olavi Rouhe, Raportti Jeesuksen uskosta. Kirjatoimi.
Mikä on protestantti
4
487
Vastaukset
kuinka paljonon protestantteja oli ja mitä juhlia heillä on?
## Mikä on protestantti
tietämäätöön
28.3.2007 11:01
katotaan miten saa paremmin keskustelua aikaan: nimimerkillä vai ilman?
Protestanttien ongelma ##
KOVIN ON JAKOMIELINEN tuo aloitus. Nimimerkki tietämätön esiintyy tietämättömyydestään huolimatta kuin olisi suurikin tietäjä. Mutta tässä tietoa protestanttisuudesta,
http://fi.wikipedia.org/wiki/Protestantismi
Sieltä on helppo klikata kiinnostavat syventävät linkit, esimerkiksi 11 seuraavasta aiheesta :
1 Protestanttisuuden merkitys
2 Kalvinismin ja luterilaisuuden erot
3 Muita suuntauksia
4 Luettelo protestanttisista suuntauksista
5 Katso myös
6 Lähteet
Eri protestanttisilla suuntauksilla on arviolta seuraavat määrät kannattajia[1]:
Reformoituja 75 milj. (ml. reformoidut kirkot, presbyteerikirkko, puritanismi, yhdistyneet kirkot).
Anglikaaneja 77 milj.
Baptisteja 110 milj.
Metodisteja 70 milj.
Luterilaisia 64 milj.
Adventisteja 17 milj.
http://www.opinto.net/uskonto/timomuola/vapsuunn.html- Minä haluaisin
tietää, että kuinka paljon maailmassa on helluntalaisia?
Eikö helluntalaiset olekkaan protestantteja? Minä haluaisin kirjoitti:
tietää, että kuinka paljon maailmassa on helluntalaisia?
Eikö helluntalaiset olekkaan protestantteja?Helluntailaisuus on vähän niin ja näin. Monessa teologisessa kysymyksessä he ovat protestantteja, mutta kaikki eivät lue heitä perinteisiin protestanttisiin kirkkoihin kuuluvaksi siksi, että heillä ei ole yhtenäistä kirkollista taustaa eikä oppia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad971625- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4201041- 166962
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126762- 51698
- 81689
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38665- 57661