Me suomalaiset olemme olleet iänikuisesti nöyrää kansaa ulospäin. Olemme oppineet nielemään
kaikenlaista sontaa ensin lapsina opettajiltamme ja myöhemmin pomoiltamme.
Olemme pienissä piireissä tottuneet valittamaan saamaamme kurjaa kohtelua, muttemme ole tottuneet yhtenäisenä kansana nousemaan epäkohtia vastaan.
Tämä on sitä vanhaa mallia.
Nyt on selvästi meneillään uudet tuulet. Meidän suomalaisten paljon parjattu huono itsetuntoisuus on selvästi väistymässä. Oppilaat uskaltavat sanoa opettajilleen suoran rohkeasti mielipiteensä.
Enää ei voi pomot pompotella meitä miten sattuu ilman, etteivät jossain vaiheessa joutuisi siitä vastuuseen. Ihmiset ovat alkaneet keräytymään yhteen uskaltaen siten nousta vastustamaan tärkeäksi kokemaansa asiaa.
Tämä ilmiö mikä nyt pyörii Ari Koivusen ympärillä on ääritapaus, joka mielestäni hyvin kuvaa sitä, ettei enää nuoret suostu olemaan nöyrästi hiljaa ja kuuntelemaan auktoriteettihahmona symbolisoivia tuomareita ilman, ettei sanoittaisi omaakin mielipidettä.
Ari-ilmiö nostattaa kahdensuuntaista reaktiomalleja:
Vanhaa mallia kannattavat puolustavat linjaansa: nuoren pitää olla hiljaa ja kuunnella tuomaria, joka on auktoriteettiasemassa.
Uuden linjan edustajat puolustavat Arin oikeutta sanoa sanottavansa itselleen tyypilliseen tapaan.
Nyt ollaan törmäyskurssilla vanhojen ja uusien mallitusten kanssa.
Sitä tämä Ari-ilmiö hyvin kuvaa.
Muutosvastarinta on voimallista kuten on myös halu muutokseen.
Ari on tahtomaattaankin ja kokemattomuuttaan joutunut tämän muutosprosessin keskelle.
Hän on ikään kuin shakkinappula mitä heitellään suuntaa ja toiseen riippuen kumman linjauksen edustaja on kirjoittamassa – vanha vai uuden.
Ari symbolisoi muutosta. Arin olemassa ololla on paljon suurempi merkitys kuin vain Idolikilpailun osallistujana. Hän on tavallansa uranuurtaja nuorten saadessa äänessä kuuluville hänen kauttaan, mikä vastavuoroisesti herättää voimakasta vastarintaa vanhojen mallien ylläpitäjissä.
’Sota’ tarvitsee aina uhrinsa. On vain ikävää, että siihen osumakurssille joutuu nuori mies.
Mikä siis neuvoksi?
Olisiko mitkään rauhanneuvottelut mahdollisia?
Voidaanko saada aikaan sopuratkaisua niin, että sekä vanhojen että uusien linjojen edustajat saisivat jollakin kurin tyytyväisyyden eikä kumpikaan osapuoli kokisi menettäneensä mitään?
kaikenlaista sontaa ensin lapsina opettajiltamme ja myöhemmin pomoiltamme.
Olemme pienissä piireissä tottuneet valittamaan saamaamme kurjaa kohtelua, muttemme ole tottuneet yhtenäisenä kansana nousemaan epäkohtia vastaan.
Tämä on sitä vanhaa mallia.
Nyt on selvästi meneillään uudet tuulet. Meidän suomalaisten paljon parjattu huono itsetuntoisuus on selvästi väistymässä. Oppilaat uskaltavat sanoa opettajilleen suoran rohkeasti mielipiteensä.
Enää ei voi pomot pompotella meitä miten sattuu ilman, etteivät jossain vaiheessa joutuisi siitä vastuuseen. Ihmiset ovat alkaneet keräytymään yhteen uskaltaen siten nousta vastustamaan tärkeäksi kokemaansa asiaa.
Tämä ilmiö mikä nyt pyörii Ari Koivusen ympärillä on ääritapaus, joka mielestäni hyvin kuvaa sitä, ettei enää nuoret suostu olemaan nöyrästi hiljaa ja kuuntelemaan auktoriteettihahmona symbolisoivia tuomareita ilman, ettei sanoittaisi omaakin mielipidettä.
Ari-ilmiö nostattaa kahdensuuntaista reaktiomalleja:
Vanhaa mallia kannattavat puolustavat linjaansa: nuoren pitää olla hiljaa ja kuunnella tuomaria, joka on auktoriteettiasemassa.
Uuden linjan edustajat puolustavat Arin oikeutta sanoa sanottavansa itselleen tyypilliseen tapaan.
Nyt ollaan törmäyskurssilla vanhojen ja uusien mallitusten kanssa.
Sitä tämä Ari-ilmiö hyvin kuvaa.
Muutosvastarinta on voimallista kuten on myös halu muutokseen.
Ari on tahtomaattaankin ja kokemattomuuttaan joutunut tämän muutosprosessin keskelle.
Hän on ikään kuin shakkinappula mitä heitellään suuntaa ja toiseen riippuen kumman linjauksen edustaja on kirjoittamassa – vanha vai uuden.
Ari symbolisoi muutosta. Arin olemassa ololla on paljon suurempi merkitys kuin vain Idolikilpailun osallistujana. Hän on tavallansa uranuurtaja nuorten saadessa äänessä kuuluville hänen kauttaan, mikä vastavuoroisesti herättää voimakasta vastarintaa vanhojen mallien ylläpitäjissä.
’Sota’ tarvitsee aina uhrinsa. On vain ikävää, että siihen osumakurssille joutuu nuori mies.
Mikä siis neuvoksi?
Olisiko mitkään rauhanneuvottelut mahdollisia?
Voidaanko saada aikaan sopuratkaisua niin, että sekä vanhojen että uusien linjojen edustajat saisivat jollakin kurin tyytyväisyyden eikä kumpikaan osapuoli kokisi menettäneensä mitään?
Vastaukset 206
Vanhimmat
Näinhän se just menee, me suomalaiset olemme mollivoittoista kansaa, kävellään pää alaspäin hartiat kasassa ja se kuuluisa itsetunto siitä ei ole mitään hajuakaan :)
Minusta on hienoa huomata, että löytyy ihmisiä jotka eivät anna polkeaan itseään maahan, vaan uskaltavat sanoa suoraan niinkuin ajattelevat, jokaisella on oikeus sanoa mielipiteensä, ja oikeus olla oma itsensä eikä kulkea lauman mukana, itse vaikka olen vanhempi niin ärsyttää suunnattomasti kun vieläkin jotkut yrittävät sanella minulle sääntöjään, joita en hyväksy jos minusta itsestäni on kysymys, laki on asia erikseen sitä pitää noudattaa muttei koskaan toisen ihmisen ylivaltaa, siihe ei tarvitse kenenkään alistua, eimen.
ihan tyhmää tehdä tällaista numeroa. Voisimme tehdä numeron mieluummin suomalaisesta perseennuolennasta ja suhteilla etenemisestä.
Mitä sille voi että on heavy mies. Jos on aina laulanut heviä niin sen jälkeen pitäisi laulaa joitan iskelmää ihan tyhmää
eikä mikään heavylaulaja !!!
eikä mikään heavylaulaja !!!
Häpeä nilkki...
Olet aivan oikeassa! Ei kaikesta tarvitse tehdä numeroa, vaikka se vähän ärsyttäisikin! Minusta Ari on koko porukan paras tällä hetkellä(Nisse oli kuitenkin ykkönen!), eikä minua ainakaan yhtään huvittaisi tehdä numeroa mistään tuollaisista pikkujutuista.
ARI ROCKS!
taitaa olle kateutta ilmassa.ehket omaa yhtä hyvää ääntä hah ja muka hevari ku ei tunnista hyvää heviääntä!
pussihousupaska oot!
nasse -setä on paras!
vaikka muuta väitettekin.
Tai ei.. Kakaran ääni sillä ainaki on.. Ja keltasta päässä..
ei tarvitse olla itsetunto kysymys ,jos leikkiin ryhtyy, tietänee säännöt hänkin.Eihän ole minkään nuolemista,jos käytöstavat omaa,jo nuorena.
vain nuorille ja alemmassa asemassa oleville. Se on tämän maan tapa. Tuomarit ja pomot voivat ihan hyvin loukata ja olla ilkeitä.
kannustavat usein läheisiä ilkeään käytökseen ja käyttäytyvät itsekin sikamaisesti, aina siitä on jotain hyötyä tai iloa. Heillä on siihen oikeus aivan samoin kuin tällaisen mielipiteenilmauksen tuomitsemiseenkin. Kuitenkin täytyy aina ensin nuolla persettä, jotta voi olla ilkeä ja epärehellinen.
Pullappua puhutta edelliset. Jos Ari-ilmiö riistäytyy käsistä, niin nuoriso ei edelleenkään kunnioita vanhempia. Nähtiinhän se kun tuli, että lasta ei saa ollenkaan kurittaa, niinkuin ennen, niin tulee just niitä mummonpotkijoita yhä lisää. Jos tuolla asenteella, kuin Ari ruetaan olemaan, niin yhteiskunta on täysin sekaisin.(kurituksella en tarkoita voimakasta väkivaltaa, vaan vitsaa persauksille ja tukkapöllöä, on muuten tervettä kuritusta.
Oma mielpide on Arista laulajana, täysin yhdellä äänellä kirkuja, takapäästäkin jokainen saa paremman sävelen ulos.
NÄÄ KAKS KIRJOTUSTA MUN EDELLÄ ON SILKAA ASIAA!!
Ari olet saastaa...!
valitettavasti valitettavasti kierojen on pakko hyväksyä se, että maailmassa on niinkin suorasukaisia ihmisiä, etteivät he koskaan opikaan kieroilemaan ja kulkemaan nätisti orjalaumassa. Hyvä käytös on nöyryyttä ja siunaus pahuudelle.
Hei. Minun mielestäni tämä Ari ei välttämättä tullut Idos-kilpailuun voittaakseen. Hän ajatteli ehkä osallistua kilpailuun, kun siihen vain nyt kaikki vaan saavat osallistua. Hän ehkä osallistui kilpailuun, kun siihen nyt voi osallistua ja ehkä joku on ehdottanut hälle kilpailuun osallistumista. Sen jälkeen hän tuli ja lauloi ja sen hän teki hyvin ja pääsi jatkoon. Kukaan ei voi sanoa, että hän ei osaisi laulaa. Hän on hyvän äänen omaava kaveri, joka nyt on tällaisessa kilpailussa ja pääsi siinä eteenpäin. Hän on mielestäni muutoksen tekijä. Hän ei ole välttämättä sitä mitä Idols-formaatti hakee, mutta hänellä on rahkeet tehdä jotain. (Kaikki nämä mielipiteet on vain yhden ihmisen mielipidettä eli minun.)
Ari (en muista sukunimeä) tulee tekemään jotain musiikin alalla, se on melkoisen varmaa. Ja antakaa hänen tehdä. Kyllä se nöyrä osaa myös olla ja pitää ollakin. Jos hän teidän mielestänne on sanonut jotain väärin, en usko että tosissaan haukkuu ihmisiä. Hän on ehkä ihan suht kiva nuori ihminen, joka sanoo asioita jossain hiton nettikeskuestelussa pösilösti ja vahingossa jossain muuallakin. Hän on nuori mies, joka hakee paikkaansa ja suotakoon se hänelle. Antakaa hänelle anteeksi, hän on varmasti hyvä tyyppi. Kyllä se sen lopettaa, ton no mitä nyt vikaan menee. Mutta laulaa hän osaa, ja se on varma. Ja tekee, jos voittaa, että koko tommonen pahuksen Idols-juttu ei enää ihmisiä kiinnosta (toivottavasti), kun se on liian markkinointijuttu, rahastusta ja ketä se voi kiinnostaa. Terv. Lopettakaa jo, antakaa Arin ja kaikkien niiden laulaa ja yrittää
Minulla on kaksikymppinen poika joka kunnioittaa vanhempiaan;kunnioitusta ei ole hankittu ruumiillisella kurituksella vaan terveellä kasvatuksella toista(lasta) kunnioittaen. Hän on aina saanut sanoa omat mielipiteensä vapaasti ja ilman minkäänlaista uhkaa. Asioista voi aina olla eri mieltä ja niistä pitää pystyä myös keskustelemaan ja perustella mielipiteensä. Ari on esittänyt mielipiteitä joita moni on mielessään ajatellut vaan eipä ole uskaltanut ääneen sanoa,esimerkiksi se ettei Remu todellakaan osaa laulaa,huutamistahan se Remun laulu on joka kappaleessa ollut.Ilkka on ikävä kyllä vaipunut unholaan melko pian voittonsa jälkeen.
Jos joku väittää ettei Arilla ole laulunääntä ja nuottikorvaa niin on kyllä hakoteillä.Ari on ainut
joka osaa laulaa nuotilleen ja omaa monipuolisen ja kauniin äänen.
Ennen kuin arvostellaan Arin kommentteja pitää kuunnella miten typerää tekstiä tuomarit päästävät
suustaan,niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Ari, ja niin ihana kuin vain hän voi olla. Oma ihana aito itsensä. Ei esitä mitään muuta kuin mitä on. Juuri siksi niin ihastuttava. Ari hurmasi jo heti alusta asti persoonallisuudellaan, kolahti välittömästi, eikä tunnu yhtään pahalta. Fantastinen nuori mies.=)
... jotain muuta sielt perseestä tulee, mut ei nyt sentään ihmisiä, eikä varsinkaan Ari !
Arin ei tarvitse hävetä mitään, ja Voittoa odotellessamme , hiljentykäämme: HYVÄ ARI !
Ari on Idoli, ainakin mun silmissäni ja sydämessäni, olkoonkin sijoitus sitten mikä tahansa, että näin täällä ! =)
...niin kovin kovasti korviain raastaa ...auts , heh
Niin ainakin itse on sanonut...
mielipiteet huumorilla tai ilman, kunhan ne vaan sanotaan, joillekin on rikkaus omistaa verbaalinen kyky..
Todellinen hatunnosto Arille.
ite aluksi tykkäsin arista mutta vähän hiukan nopsaa on kusi virrannut siihen pieneen härökorva päähän... maku meni on pokkaa haukkua remutkin ja muita artisteja.. voi voi pitää vaan toivoa et arin tulevat levyt näkee kaupan ale kopassa :D
Remu ei todellakaan osaa laulaa,kuuntele sen englannin mujerrusta.-ja hyvä nykyaika,vanhat lakoon,ahdistuneet omaan linjaansa.
Miksi ihminen ei saisi sanoa mielipiteitään? Itse olen asiakaspalvelu työssä oleva, jolla ei ole kauheasti mahdollisuuksia sanoa asiakkaalle aivan kaikkea mitä mieleen tulee. Ari on ulospäin suuntautunut ja varmasti pärjää hyvän lavaesiintymisen ja lauluäänen lisäksi myös sillä, että uskaltaa sanoa suoraan mielipiteensä.
Remun haukkuminen tyylillä, että tämä ei osaa laulaa, oli vitsillä heitetty laukaus. Lehdet nyt vain saavat kärpäsen näyttämään härältä.
On hyvä saada ohjelmaan muutakin, kuin hissukka-poppi-teinejä.
Olen ollut erittäin tyytyväinen Ariin koko ohjelman ajan, jätkässä on asennetta!!!
PS: HEVILLÄ EI HÄVITÄ!!!
pokkaa haukkua Ari kusipääks... miksei Ari voi ilmaista mielipidettään, kuten sinä? ei se Arikaan sen kummempi ole kuin sinäkään. Uskaltaa seisoa sanojensa takana omana persoonanaan. Vaikkakin joutuu yleisön ja julkisuuden painostamana pyytämään anteeksi joitain kommenttejaan.
...onhan tuo aika rankka yksinkertaistus. Vähän niin kuin tyyliin, jos tädillä olisi munat se olisi setä. Aina on ollut olemassa ylimielisesti vanhempiaan, tai auktoriteetteja kohtaan suhtautuvia nuoria. Ei siinä mitään - rajoja pitää kokeilla. Arilla on vain jäänyt tuollainen uhmaikä vähän päälle, eikä hän osaa hillitä sanomisiaan vielä tuosa iässäkään. Voihan se olla synnynnäinen oire, mihin Ari itsekin vihjaisi sanomalla, että pää on jo niin täynnää tuubaa, ettei sinne enää nestettä mahdu nousemaan.
vielä löytyy että poju laitetaan ojennukseen
Siis oikeassahan Ari oli esim Remun suhteen, oli kommentit sitten hjuumoorii tai ei:) Mutta onkohan meillä tässä kehkeytymässä uusi Matti Nykäs ilmiö, siinä pitäis Arin olla varovainen. Suora saa olla, muttei töykeä, koska on nuorison idoli. Varmasti tarvitaan erilaisia idoleita, mutta näin äitinä pidän kisaa kuitenkin suht nuorten tyttösten fanitus-juttuna, muuttuuko siis Idolsin fanitkin Arin myötä, pastellit naulaan, mustaa ja ketjua kehiin!? Arilla on upea ääni, ei nyt pilais koko touhua millään 7 päivää julkisuudella. Kristian taas tippui koska oli liian aikuinen ja vaikutti liian viksulta...huolestuttavaa eikö????
En tiedä, mitä sontaa olet joutunut nielemään ja keneltä, mutta yhtenäisen kansamme nousun miehittäjää vastaan taisit unohtaa.
Jos olet sattumoisin suomessa toteutettavaa työmarkkinapolitiikkaa, tilanne on aivan päinvastoin ja valitettavasti pomojen pomotus, "herrojen vittuilu" tulee tulevina vuosina lisääntymään.
Tämä kohu Ari Koivusen ympärillä osoittaa vain sen, että tällaiset nykynuoret ovat niin malttamattomia, etteivät malta odottaa omaa vuoroaan. Sitä sanotaan etuilemiseksi.
"Ari-ilmiö" nostattaa kahdensuuntaisia reaktiomalleja(olipa hienosti sanottu):
Ne jotka ymmärtävät, minkälaista mediateerenpeliä täällä pelataan.
Ja ne, jotka ei ymmärrä.
Ainoa törmäys tapahtui, kun kirjoituksesi törmäsi tällä palstalle.
Sodan osumakurssille, voi herranjeesus(sori)
Mikä siis neuvoksi? Final Solution.
Siteeraan loppuun EM:iä: You just don`t get it.
>>mutta yhtenäisen kansamme nousun miehittäjää vastaan taisit unohtaa.>"herrojen vittuilu" tulee tulevina vuosina lisääntymään.>Tämä kohu Ari Koivusen ympärillä osoittaa vain sen, että tällaiset nykynuoret ovat niin malttamattomia, etteivät malta odottaa omaa vuoroaan. Sitä sanotaan etuilemiseksi.
Ne sorvit ei ole enää suomessa, kun suuret ikäluokat on eläkkeellä. Siinä saamme Arin kanssa painaa pitkää päivää jossakin laskettelukeskuksessa tai siwan kassalla, että saadaan teidän eläkkeet maksettua. Tsori tuo loppu oli ihan outer space.
ei nyt tarkoittanut kirjaimellisesti sorvia. Pitääkö Sinulle kaikki vääntää rautalangasta.
Täällä on paljon töitä, joita ei voi tosiaankaan siirtää pois Suomesta.
Tuohon loppukaneettiisi sitten. Miehelläni ja minulla on ollut oma yritys kymmeniä vuosia ja olemme aivan itse maksaneet eläkkeen itsellemme....ja meitähän ei muuten Suomesta mihinkään raijata....ehei, meidät hoidetaan täällä, se on varma juttu.
Muutenkin tuohon loppukaneettiisi, Sinun kannattaisi ottaa asioista aivan "aikuisten oikeasti" selvää ja puhua vasta sitten.
Eikö tääl pitäny kirjoittaa Arista,nyt tääl 2 idioottii kinaa työehtosopimuksista vuodelle 2012.tääl on varmaa sekin osasto jossa käydään tätä keskusteluu......
http://www.iltalehti.fi/keskustelu/forum.jspa?forumID=1220
...on riepotellut poikaa pienistä sanomisista. Kukaan ei esimerkiksi huomannut, kun Remu kutsui tyttöä (Kristiina), jonka nimeä ei muistanut TV-lähetyksessä, kinkuksi.
On todella ärsyttävää lukea joka päivä lehdistä mitä Ari on sanonut. Ne vääntävät lauseista aina etusivun jutun mahdollisimman negatiivisessa muodossa. Kaikilla on oikeus olla omaitsensä ja oikeus omiin mielipiteisiinsä. Lehdet saattavat antaa ihan eri kuvan Arista kuin mitä tämä oikeasti on.
ISO-A on kuulkaas niin kova kundi,et mita vittua,jos se kerran menee aukomaan nuppiaan tuomarille??????????SUOMI on ***** vapaa maa
Ole tarpeeksi nöyrä ollakseen idoli nuorille! ANNA VOITTOON!
Sosiologi Lars Dencik on kirjoittanut kirjassaan vuonna 1989:"Ahdistuneiden, varovaisten ja omantunnontarkkojen aikuisten asemasta tulevasta sukupolvesta saattaa tulla vähemmän halukas hyväksymään asioita sellaisenaan, avomielisempi ja suorasukaisempi ja ehkä vähemmän tunnontarkka".
Hyvä Ari, hyvä nuori sukupolvi ! Älkää ottako vastaan kaikkea kyseenalaistamatta asioita !
Wnha sukupolvi myös.
Missä muuten menee uuden ja vanhan sukupolven raja. Olemmeko HARMAALLA alueella?uuuuu
ketä kiinnostaa arin julkisuus?`lehdissä ym muissa yritetään kirjottaa idols-finalisteista kaikkia paskaa myös tottakin mutta muunneltuja tarinoita joitaki ehkä! tuossaki sen näkee ku ari pääsee lehtien kanteen!? onko siinä järkiä!?
en tajua mite tuommosesta "pikkuasiasta"voi tulla suuri`?
Olen samaa mieltä, nuorten
täytyy saada ilmaista mielipiteensä,
eikä tyytyä kaikkeen mitä jotku
30 ikäiset sönköttää. Ari jatkoon!
Pitäähän ihmisen saada sanoa mitä haluaa. Onhan Suomalaisilla kuitenkin vielä sananvapaus. Ari on tosi hyvä idoli. Se ei ainakaan nuoleskele ketään, vaan sanoo suoraan mitä ajattelee.
nuorisolle. Hyppii vanhempien silmille, polttaa kuin korsteeni (1 1/2 askia päivässä) ja muutenkin sormieleet ovat kaikkea muuta kuin fiksua.
Olishan se kamalaa, jos kaikki nuoret käyttäytyisivät tuohon malliin. Onneksi on vielä sivistynyttäkin nuorisoa. Ei se tarkoita, että he olisivat päähän potkittuja. He tietävät ajan ja paikan, missä on kelvollista suunsa avata.
SAAHAN SITÄ SANOA, MITÄ HALUAA, MUTTA VOI SEN KOHTELIAAMMIN HOITAA.
Jos laulutaito lettiin kihahtaa, sekin osoittaa henkilön kypsymättömyyttä.
Sanoisin, että pois vaan.
Kyse on myös käytöstavoista, johoin ari ei ole saanut kasvatusta.
ari on vaan nulikka joka on kakarana saanut tehdä ihan mitä huvittaa.
ankara, "joka vitsaa säästää se lastaan vihaa ja muuta tuubaa."
Tosi asiaa tuo koko teksti. ilmeisesti "yhteiskunnallinen" on tutkinut asiaa. Ja itsekkin sen voin nuorena todeta, että näin alkaa tapahtua... Nuoret tuovat omat mielipiteensä esiin,eivätkä vain ole hiljaa ja sitten puhu pskaa omissa piireissään. Vanhojen opettajien mielestähän tämä on aivan kauheaa, koska he ovat tottuneen siihen, että oppilaat vain kuuntelevat. Mutta uudet opettajat ymmärtävät nykyään oppilaita, ja osaavat ottaa oppilaitten mielipiteet huomioon.
Itse olen tällä uudella kannalla, sillä minusta se tuntuu varsin käytännölliseltä. Ainakin koulussa, kouluilmapiiristä tulee lepposampi, ja opettaja pääsee "lähemmäksi" oppilaita, jolloin opetus on paljon laadukkaampaa. Tämä on minun mielipide tästä asiasta.
Kamoon, Hanz, kolmas kivi auringosta, come back.
Ari putoaa kisasta lapsellisen käytöksensä vuoksi.
Lapsellinen p.....
ari ei tipu mihinkään, vaikka tuomarit niin väittäis, että ihan saman laisii biisejä kaikki. Mutku ei oo ari on tullut jo näin pitkälle voittamaan ei nyt luovuteta, eikä myöskään anneta tuomareiden pompottaa itseään. Miettis ne tuomaritki et ARILLA ON HELVETIN HIENO ÄÄNI ja ainaki kaikki tietää että Ari on hevilaulaja eikä mikään lässyttäjä! Mun mielestä Ari kuuluu voittaa koko kilpailu ku on niin hyvä! JOTEN HYVÄT IHMISET ÄÄNESTÄKÄÄ ARI VOITTOON, JA ANTAKAA SUOMEN IDOLS 2007 UUTTA ILMETTÄ AIRN AVULLA !
Aina on ollut ilkiöitä ja pikku-hitlereitä. Ari kuuluu tähän kastiin. Alusta asti hän on ilkeillyt muita kilpailijoita kohtaan. Luulen että Johannaakin sattui tosi pahasti, vaikka ei fiksuna likkana näyttänyt sitä julkisesti. Sinulle "yhteikunnalinen" teini, tiedoksi: Arin esittämällä tyylillä ei pikälle potkita.
Vanha sanan lasku: Wolkkarillakin voi ajaa kurviin sataa, mutta vain kerran.
jumalauta. ALATKO HAUKKUMAAN TÄSSÄ METALLIGENREÄ? Arin tyyli? Arin tyyli on hevarin tyyli.
Aria sanotaan teini idoliksi`? jonko tyylillä ei pitkälle päästä? No joo-o...Anna se teini pissis on. "Nyt äänestetään Annaa koska se on niin nätti" Poppareita tässä maailmassa riittää riitämiin. Anna on kopio jostain Alicia Keys:stä.? kirjotinko ees oikein..:D Mutta empä satu tietämään ketään jolla ois samallainen ääni kun Arilla. Ja ne jutut jostain Pikku G:n haukkumisestä on vanhaa juttua joka on sanottu kaveri porukassa ja kaivettu nyt esiin nyt. Ja siitä että onko Ari sopiva roolimalli niin luulen että parempi kun joku Anna. Ari ehkä juo ja polttaa tupakkaa mutta on sentään täysiikäinen toisin kun Anna joka juo ja polttaa myös...pikku diiva.
Olen sitä mieltä että tottakai ihminen saa puolustaa kantaansa mutta täytyyhän jonkunlaiset käytöstavat olla herra isoA:llakin?? Niitä käytöstapoja ei ole näkynyt lähiaikoina..
Alusta asti ärsyttäny muutenki sen pärstä.. :)
vaik ois ulkonäkö perseestä niin ääni voi olla taivaasta. Eikä Ari ny mikään pahannäkönen oo. Ihan keskiverto sanoisin siis näön suhteen. Laulun suhteen aatelia.
Ei hyvän laulajan tartte vetää mitään kolme tunnin gutbusters-treeniä joka keikalla ja vetää sitten keikan päätteeks rauhoittavia että saa koneen tasaantumaan, kun pelkkä äänikin ja perusshow riittää. Tän pitäis tuomareidenkin ymmärtää. Ei todellakaan siis mitään fägäri-meininkiä. Ihan pellejä nää tuomarit, Niina Tapio ei valittanut Annan vireestä, vaikka vire noudatti lähinnä sydänfilmiä.
Joko sulle rupeaa valkenemaan?
Hei - jos et ole huomannut tää on laulukilpailu, eikä mikään pärstäkerroin kilpailu - ihan normi suomalainen kundi - homo tai ei - mitä se kenellekään kuuluu....
Yksinkertaisuudessaan. (otsikko)
Entäs se itsevarmuus ja halu voittaa. Ottiko Ari vaan liian monen päänahan siinä. Eihän siinä mielipiteistä kilpailla, sitähän varten on eduskuntavaalit :D
..tämä on kilpailu jossa säännöt, ei keskusteluohjelma..ne on erikseen..
..kyllä Suomessa nuori saa sanoa kelle tahansa mielipiteeensä nykyaikana, tapa miten sanoo ei tarvii olla v-tyyli kuten Arillla nyt ollut, joka osoittaa
henkisen kehityksen keskeneräisyyttä, jokainen osaa v- tyylin jos haluu käyttää, mutta osaappa sanoa asiasi fiksusti ja kunnoittavasti, rakentavasti..se jo paljon vaikeampaa..
..ja ne säännöt on hyvä oppia joissa on mukana millon sanotaan mitäkin, "ylimielisyys " luo aina
epämiellyttävän kuvan on se kuka tahansa !
...sitten?
Omat mielipiteensä pitää sanoa! Mutta joissakin tilanteissa kannattaa pitää suunsa kiinni.. Ari käyttäytyy mielestäni aivan oikein. Ei Ari hauku artisteja, hän vaan sanoo mitä he eivät osaa ja mitä osaavat.
SE ON POIS. LEHDET MYY JA ARI SENKUN LAULAA VAAN. KIVA MENNÄ KEIKALLE KUN HAUKKUU SEURAAVAKSI EHKÄ YLEISÖN. IHAN SAMA MÄ MEEN AINAKIN KATTOO PIKKU ARIA...
Hyvä tosiaan, että tuomareillekin joku uskaltaa sanoa takaisin. He ovat jo monta vuotta löylyttäneet rumillakin sanoilla (toki jotku pitää saada maanpinnalle) ja hieman liian kovaa kilpailijoita.
Ja kuten Ari itse haastattelussa sanoi, että pieni ristiriita on kun hänen lavaesiintymistään sanotaan liian nöyräksi/ei maailmantähden luokkaa vaikka ääni on sitä ja toisaalla sitten taas haukutaan ylimieliseksi.
Kyllä me Arista kuullaan vielä, vaikka tippuisikin!
vaikka uskaltaa sanoa auktoriteille vastaan,niin silti pitää muistaa käyttäytyä asiallisesti.Ja pitää kunnioittaa muita ihmisiä.Se on suuren ihmisen merkki.Asiallinen keskustelu on aina hyvästä.
Ari on tehnyt itsestään PELLEN... =)
jos tarkoittaa Ei Vois Vähempää Kiinnostaa, niin miksi sitten otat yleensä kantaa ja luet näitä kirjoituksia ?! ;))
Ari on ainut jäljellä olevista kilpailijoista, ketä uskaltaa edes vastata tuomareitten kommentteihin.
Kristiina sanoo aina kiitos, kiitos
ARI IDOLSIN VOITTOOON!!!!!!
Kristiina TIPPUU!!!!
Kyllä tälläinen selvä adhd-tapaus ei ole sopiva miksikään idoliksi,tippuisi jo pois,mutta tavikset äänestää taas haudanryöstäjän jatkoon.Jo ulkonäkö pelottaa samoin ääni....sanalla sanoen kamalaa..ari esimerkki huonosta käytöksestä ja muiden kunnioittamisen puolesta.Meillä loppui kkatsominen siihen kun joukkueesta kaikista parhaiten idoliksi sopiva tippui.
siinä taas yksi tiukkapipo lisää laariin .HYVÄ ARI jatka samaan tahtiin ei ne pukeutumiset ja ulkoasu ole ennenkään olleet piruilmiöitä saatika musiikin kuunteleminen olet hyvä laulaja.sano suoraan mielipiteesi se on tärkeää.
Täälä näköjään innostuttiin haukkuun jo ihmisiä, joilla on perinnöllinen/varhaislapsuudessa koettujen järkyttävien kokemuksien laukasema sairaus. Kandeis sunki vähä miettiä mitä puhut, Ari ei sentään o ketään sairautensa takia haukkunu. Sitäpaitti, tää mun 5v adhd-poika on HYVÄ laulaan, peittois sut varmaan mennen tullen biisissä Taivas Lyö Tulta ja Älä Mene Metsään. Pissis!
eiks ihmisen kuitenkin pitäis hyväksyä muittenkin mielipiteet eikä aina rynnii toisten päälle ari:"Hevi on ainoaa oikeaa musiikkia!" tai miten se meni mut aika karsee kommentti kuitenkin kun pitäis kuitenkin hyväksyä muittenkin mielipiteet ... ARI VETÄÄ AIVAN LIIKAA OMAA LINJAANSA!
Sehän on kaikkein rehellisintä. Pitäskö Arin hehkuttaa pop-biisejä, kun kerta tykkää hevistä? ei musta vaan. Pitää sanoa niinkuin asia on.
KILPAILUSSA TUOMARIN SANA ON LAKI! EI SIIHEN SAA MENNÄ PÄÄLLE PUHUMAAN! HIRVEETÄ KÄYTÖSTÄ! Ymmärtäis jos Ari ois sellainen 16 vuotias murrosikäinen ... mutkun se on ihan AIKUINEN IHMINEN! JOTAIN RAJAA OIKEESTI!!!
ja vellit sekaisin. Tuomarina toimii äänestäjät, sillä heillä on tuomiovalta. Sitten on tuo "asiantuntijaraati", joka kilpailun tässä vaihessa kai lähinnä pyrkii ohjailemaan äänestyskäyttäytymistä.
ari nyt vaan on paras ja se ääni!! juttelin arin kaa ku oli käymäs lapis ja kyl se letkee jätkä on! ei mitään annaa jatkoon jolla on pissi noussu päähän ja teiniys jääny päättymättömälle kasetille pyöriin... kristiina mielummin....!
asia, että nykymaailmassa myös lapsia ja nuoria KUUNNELLAAN. Heidän mielipiteensä otetaan vakavasti, eikä aliarvioida, niinkuin omassa lapsuudessani -40 luvulla. Mutta se, miten omat ajatuksensa tuo esille on tosi tärkeää. Mielestäni Ari ei ole toiminut fiksusti!?...Ehkä:liian paljon,liian kokemattomana? Onnea hänen elämäänsä.
http://youtube.com/watch?v=EpfroM9uMPs
Katsokaa hei nyt että kuinka toi juttu meni. Ari yritti selvittää omaa mielipidettään mutta ei, jonku taikapeilipelle-ninan pitää keskeyttää ja alkaa sinne väliin selittää jotai! Aria syytetään ylimielisyydestä mutta ylimielinen on kyllä Nina joka luulee että voi noin keskeyttää toisen!
Mutta toisaalta :
Ari kyllä haukkunut jo mm. Pikku G:n, Ilkka Jääskeläisen ja Remu Aaltosen... En ole mitenkään itse näiden minkään fani mutta kyse on periaatteesta ja jos on mielipiteitä niin tässä tilanteessa niitä ei ehkä kannata antaa julki niin jyrkästi.
Tää toisten haukkuminen kertoo vaan huonosta itsevarmuudesta ja ainakin mun silmissä Arin pointsit laski aika alas.
Mutta kaikilla olkoon oma mielipide asiasta :)
mielestäni auktoriteetteja pitää kunnioittaa ihan jo pelkästään sen takia että ne ovat juuri niitä joita kuuluu kuunnella. Opettajat, pomot ja etenkin VANHEMMAT! Minulle ainakin on pienestä pitäen opetettu että vanhempia täytyy kunnioittaa. En toki aina ole samaa mieltä heidän kanssaan, mutta osaan pitää turpani kiinni ja pitää mölyt mahassa juuri tämän kunnioituksen takia. Kaupungilla kun käppäilee ja tulee itseäni 4-6 vuotta nuorempia jannuja vastaan heilutteleen sormea ja huuteleen alapääjuttuja, ni kyllä se pistää miettii, kun ite 14-16 vuotiaana uskalsin tervehtiä vanhempia ja hymyilin kiltisti tuntemattomille. Ei muutaku entisajan risut ja tukkapöllyt käyttöön ni joha alkaa kakarat oppii kunnoitusta.
nyt joku puhuu asiaa kunnioitus muita ihmisiä kohtaan vie eteenpäin
tragedia: selitätte itsellenne että tavallaan ansaitsitte jokaisen selkäsaunan, ja kun kerran teistä tuli tuon nöyryyttämisen ansiosta niin hyviä, pyhiä, virheettömiä, ja ennen kaikkea nöyriä ihmisiä, niin tuntuuhaan se huutavalta vääryydeltä, että on ihmisiä joita ei nöyryytetä. Se mitä te haluatte on se että Ari luhistuisi lavalla krittiikin alla, pyytäisi anteeksi ja häpeäisi, häpeäisi, ja häpeäisi. "Siitäs sai, mokomakin kukkoilija, saatiinpa vähän opetettua tapoja" eli yksi lammas lisää katraaseenne.
kehotat ruumiilliseen kuritukseen siksi että Ihminen nimeltä Ari vastaa/argumentoi/ilmoittaa miksi toimii niinkuin toimii periaatteittensa mukaan toiselle Ihmiselle nimeltään Nina, joka ensin nyrkki pystyssä huutaa yleisölle "hiljaaa!!!!"ja sitten osoittaa sormellaan juuri kaikkensa antanutta kilpailijaa ja taas huutaa. Kuten nostaa ääntään Koivunenkin. Kannattaisi käydä katsomassa Ranskan television keskusteluja ja kilpailuja, joissa osataan eri mieltä olemisen tekniikka, myös päälle puhumisen jalo taito ilman että nokkiinsa ottamista. Minä olen kasvanut kurittamisen koti- ja koulu-ilmapiirissä, kuten kai kaikki suuren ikäluokan sodanjälkeisten vuosien lapset. EI, sitä aikaa en tahdo takaisin. Tervetuloa uuteen maailmaan!
Ei tuollaisella käytöksellä ja toisten parjaamisella mitään hyvää ainakaan saavuta. Asioista ei tarvitse olla samaa mieltä ja kaikkea ei tarvitse niellä. On taito sinänsä tuoda kantansa fiksusti esille.
Ja tähänkö suuntaan yhteiskunnan pitäisi sitten muuttua. Naurettavaa tuo väite,etteivätkö muka suomalaiset olisi kautta aikojen olleet suoria! Muissa kulttuureissa käytöstavat ovat aivan toista luokkaa...
Ja jos se on vielä enemmän tuollaiseen suuntaan menossa,taidanpa lähivuosina vaihtaa maisemaa!!
maailmaa enkä ole missään nähnyt näin arvostaan arkaa kansaa kuin omani on. Voin selittää sitä pitkällä alamaishistorialla, sisällissodalla ja ties millä, mutta en toivoisi lapsenlapsieni joutuvan pitämään päätään alhaalla siinä pelossa että joku lyö. Maiseman muuttaminen tekee aina hyvää. Välimeren maissa miehet läiskivät kyllä lapsiaan mutta osaavat myös nauraa ja halata... Rakastakaa hyvät ihmiset heitä joiden odotatte rakastavan meitä.
MINÄ ÄÄNESTÄN ARIA! FOREEVER..SANOI SE MITÄ VAAN!
Se, että jollakin on hyvä lauluääni, ei tee idolia. Se, että on värikäs persoona, ei sekään tee idolia. Vaan kokonaisuus ratkaisee. Ari on osoittanut olevansa hyvä laulaja ja karismaattinen lavaesiintyjä, myös hauska persoonallisuus. Mutta jotain on pielessä.
Tämä jotain on yhteiskunnallinen ilmiö. Sen näkee jo ala-asteikäisissä lapsissa, jotka kapinoivat niin opettajia kuin vanhempiaankin vastaan. On hyvä osata sanoa mielipiteensä ja pitää puolensa, mutta tästä ei selvästikään ole kyse. Kyse on "kaikki mulle heti"- asenteessa. Pitää osata ottaa vastaan palautetta ja myös antaa sitä. Ei kunnioiteta vanhempia, ei muita ympärillä olevia vaan valokeilassa nähdään vain oma itsensä. Valitettavasti näen tällaistä samanlaista ylpeyttä Arissa. Käytöstavat heitetään likaviemäriin ja keskitytään omaan itseensä. Kohteliaat käytöstavat kuuluvat idolille. Mielipiteidensä ilmaisu on tärkeää, mutta se on osattava tehdä niin, että ei anna itsestään "kiukuttelevan lapsen"- kuvaa vaan asiasta opikseen ottavan aikuisen roolimallin.
Toivoisin, että Ari opettelisi vastaanottamaan kritiikkiä tuomareilta. Kyllä tuomareillakin on oikeus sanoa mielipiteensä. Sehän on koko jutun juoni. Kritiikkiä täytyy voida ottaa vastaan ja huonon käyttäytymisen sijaan kasvaa ja esittää mielipiteensä tyylillä. Kyllä katsojat osaavat sen verran itsekin ajatella, että tuomareiden kommentit eivät äänestyksessä paljoa paina.
Arista kuullaan vielä. Ja toivotaan, että poika nielisi liiallisen ylpeytensä ja nousisi todellisten idolien joukkoon. Idolien, jotka eivät ole moksiskaan arvostelevasta kritiikistä.
Torstaina nähdään onko edistystä nähtävillä...
tuomareille kenellekään päin naamaa mitään mistä tuomareiden pitäisi esim. loukkaantua, mutta kummasti tuomarit saavat haukkua Aria *pikku paskapääksi* tuoko on sitten hienoa käytöstä ja suotavaa vanhemmilta ihmisiltä, joiden pitäisi olla esimerkkinä nuorille, jos Ari yrittää puolustaa itseään se katsotaan ylimielisyydeksi, kyllä tässä on mennyt pahasti vellit ja puurot sekaisin, Ari on ihan ok. ihmisenä sen ei tarvitse hävetä mitään sanomisia, mutta täällä kirjoittavien tulisi hävetä samassa karsinassa tuomareiden kanssan :D
pitää muistaa että se joka osaa ottaa kritiikkiä vastaan kehittyy varmasti.Ja hyvä käytös ei ole pahasta.Ei ihmisen tarvitse nöyristellä mutta mielipiteet voi tuoda julki asiallisest.Kyllä elämä aria vielä opettaa.Muuten arilla on pirun hyvä ääni ja karisma on loistava lavalla
haukutte Aria suureen ääneen, kyllä tekin vielä kehitytte ja opitte arvostamaan muitakin ihmisiä..toivottavasti..mikäli se ei ole jo liian myöhäistä :D
Olen aika paljon miettinyt itsekin näitä asioita. Niin nuorten käytöstä,kuin myös vanhemman sukupolven meininkiä.
Nuorena äitinä sitä miettii...
56v. Mieheni aika paljon antaa vanhemman sukupolven näkökantaa, joskaan en nuoren ikäni takia niele ihan nuin vain,kyseenalaistan,ihan kuten muutkin nuoret.
Joskus,kun mieheni kans otan yhteen, niin puolustaudun sanoen:" ijällä ei ole mitään merkitystä oppimisen kanssa."
Ja sitä mieltä olen. Pitäisi osata puolin ja toisin antaa kritiikkiä,keskustella asiallisesti ja perustella kantansa.(vanhempi sukupolvi on vain aina niin itsevarmaa ja syy muka elämänkokemus. siksi ristiriitoja syntyykin.)
jätkän käytöksestä ja olemuksesta, ettei sillä ole mitään jakoa musiikkibisneksessä. Painuis vaan vetämään karaokea lähiökuppilaan, sinne
se kuuluu eikä miksikään esikuvaksi nuoremmille.
Kusipäisiä tyyppejä kun on jo ennestäänkin
repimässä turpaansa jokaiselle vastaantulijalle.
Alkeellisimmat käytöstavat pitäisi ensin oppia ja
sitten vasta näyttää finnistä naamaansa julkisuudessa. Häpeä helvetin HINTTI!!!!!!!!
Toivoisin, että Ari opettelisi vastaanottamaan kritiikkiä tuomareilta. Kyllä tuomareillakin on oikeus sanoa mielipiteensä. Sehän on koko jutun juoni. Kritiikkiä täytyy voida ottaa vastaan
Puolustamatta mitenkään Aria. Niin tähän kommentoisin, että kyllä tuomareittenkin kommentit joskus on aika typeriä vaikka etupäässä se on semmosta verbaalivoimistelua kuten Jonella joka lähinnä hymyilyttää. Näin katsojan näkövinkkelistä.
Kyllä idoli kokelaskin saa sanoa mielipiteensä, mutta se kannattaisi esittää asiallisesti perustellen. Eikä niin, että sohitaan sinne ja tänne niinkuin se remun soittotaitokin vedetiin mukaan, kun ei sillä ole mitään tekemistä idols-ohjelman kanssa. Olisi siis arvioinut vain sitä kyseistä tilannetta ja missä olivat väärässä.
Minun mielestä Ari tekee ihan oikein kun kertoo omat mielipiteensä, mielipiteitään ei pidä hävetä! Hyvä Ari!
Aria kun ei ole mikään hiirulainen joka käpertyy koloonsa, vaan uskaltaa sanoa mielipiteensä vaikka ronskistikin, ei mielipiteet ole vielä ketään tappanut :) turhaa melua turhasta, kun Kurosen poistui julkisuudesta niin pitäähän sitä jotain sitten haukkua kun se kuuluu kansallistuntoon kun nyrkki silmään---ja iskunkohteeksi otettiin Ari? kertoo paljon suomalaisesta itsetunnosta...
no ensiksi tämä on väärin idols tuomarit eivät tiedä pätkääkään hevistä!!!! jone ja ellen oooo mitäs te olette menneet tekemäään?!!!!!!!!!!!!!!!
MIKÄ IHMEEN vasemmisto keskustelu tääkin on "herrojen vittuilua" plaaplaa mieluummin kuuntelen herrojen vittuilua kun teen töitä kommunisti kolhoosissa jossa kaikki jaetaan kaikkien kesken ja mitä jos sinusta tulisi herra mitä sitten ajattelisit tästä? miettikääpä sitä...
Tuommoinen pikkulikan näköinen kakara ei kyllä ole mikään "ilmiö". Kotiin kasvamaan tai vaikka armeijaan. Ihan pelle kersa.
siis tosiaan kuinka tuollaisen kanssa töitä voisi tehdä? ;kuinka onnistuu? vastarannan kiiski. mä rakastuin arin ääneen, mutta...???...!!!
Nuoret pieksävät ja tappavat toisiaan, särkevät kaupungilla pulloja ja ikkunoita, jne... Mikähän mahtaa olla syynä tähän? Vastaus: se, etteivät nuoret kunnioita auktoriteetteja...
Ari pois Idols-kisasta!
kanssasi ja tunnistan sinussa äitini äidin, joka kuoli muutama vuosi sitten vanhuuteen. Nuoret pilalla? Eivät ainakaan yhtään sen enempää kuin vuonna -65 syntyneet nuoret, ja meidän nuoruutenhan se auktoriteettien vastustaminen kuului. Kuunneltiin kun Maukka Perusjätkä lauloi että kytät on sikaniskoja, tai kun Hassisen kone lauloi että rappiolla on hyvä olla. Aika ja ikääntyminen tasoittavat, mutta "jollei kaksikymmppinen ole kapinallinen, niin hänellä ei ole sydäntä" (vapaa lainaus en muista keneltä).
pikkuisen liian pitkälle tuolla kommentillasi. Vaikka sanoo vastaan ja mielipiteensä ei se tee heti nuorista huligaaneja.
Mietihän hippiaikaa 60-70-luvulla kyllä silloinkin nuoret tappelivat vanhempiaan vastaan..
Ari jatkakoon kisoja!
Äiti myös
Haluavat olla lastensa kavereita. Ns. vanhemmista on oikeesti coolia ottaa omien lasten kanssa boolia. Kaikki mitä tekivät omassa nuoruudessaan, pitää tottakai sallia kaksinkerroin omille lapsille, vähän nuorempana vieläpä.
"Naapurin lapset on nössöjä, elleivät ole rippikouluikään mennessä imaisseet lärvejä."
"Mutsi hei, tuo taas kaupasta viikonlopuksi pari dogia." Sanoi naapurin tenava 17v, kun äiti teki ostoksille lähtöä.
Äiti toi.
Se että nuoret riehuvat ei todellakaan johdu siitä ettei auktoriteetteja kunnioiteta.Mene kuule ittees ja tule sitten vasta puhumaan.Lapsille ja nuorille ei yksinkertaisesti ole enää sellaisia auktoriteetteja joita he voisivat kunnioittaa, eikä se ole meidän nuorten syy.Ari on todella hyvä esimerkki nuorille, koska hän sanoo tasan sen mitä haluaa!Siksi nuorilla on niin vaikeaa nykyään koska he eivät saa olla mitä haluavat, koska aina on joku "aikuinen" tukahduttamassa!
aina radion kiinni kun Beatlesit rupesivat laulamaan. Niillä kun oli pitkä tukka.
Mitä enemmän kateutta sitä enemmän paskapuhetta.^^
Annettiin tukkapöllyä vikuroivalle vekaralle, nurkkaan jouduttiin häpeämään tekosiamme, pieniä tekosia olivat, jos verrataan vuoden 2000 jälkeisiin. 60-luvulla tunnettiin häpeää ja katumusta, tiedettiin milloin tehtiin väärin ja milloin käyttäydyttiin sopimattomasti.
Rikosoikeudellisesta vastuuseen joutumatomuudesta ei tiedetty, kun ei tehty rikoksiakaan. Kolttosia kyllä tehtiin ja ne riittivät antamaan elämään jännitystä.
Jaa´a. Met kuuntelimma Transylvaniaa ja Sad Wings of Destinya.
oli valtaisa rakennemuutos, nuoriso kapinoi ja sai ensimmäisen kerran olla "nuorta", sitä ennen oltiin kaikki pieniä aikuisia. Minä elin oikeasti sitä muutoksen aikakautta ja sain lapseni sen vuosikymmenen lopulla. He ovat myös onnekseen kapinoineet. Kasvattivat minuakin, paljon opittiin. Eivät vain joutuneet häpeämään niin paljon kuin oma sukupolveni, koska meitä oli jo kunnolla nöyryytetty. Bob Dylan lauloi vuonna 1964 "The Times They Are A-Changin'" ja me uskoimme sen. Nyt näyttää taas pahalta...
nykyvanhemmista löytyy vanhempia ja kaverivanhempia.
jälki on sen mukaista, kumpaan ryhmään luokittuu.
hyvään vanhemmuuteen kuuluu kauhistella nuorisoa, vanhempien kuuluukin olla nuorten mielestä kalkkiksia.
paksulla lompakollakin saa paljon pahaa jälkeä, erityisesti, jos raha on vanhemmuuden korvike.
Nuoret ovat kapinoineet ja tapelleet aina. Kapinoinnin asearsenaali on tosin muuttunut. Yllättävän moni kapinoitsija kantaa mukanaan teräaseita ja ampuma-aseitakin löytyy kapinoivilta teineiltä.
Suosittelen vapaaehtoistyötä nuorten parissa, siinä työssä aukeaa monen aikuisen silmät näkemään todellisuuden.
aviomies kuin sinäkin. ja itse juuri nykynuorisoon kuuluuvaa sukupolvea olen.
hmm... Olemme jopa nauraneet mieheni kans,että kyllä hänenkin nuoruus muistoiltaan löytyy samat kuviot...ei kuule uutta auringon alla mitenkään! ;)
Jos taas Poliittisesti ajatellaan, niin voi tietenkin radikaali muutos olla lähellä. Mutta sekin on jo tiedossa. Onhan tuota pitkään jo ounasteltu, että kapina alkaa ennen pitkää tulla, kun nuoriso pistetään kovinkin ahtaalle.
Pitääkö muistuttaa,että eipä ole nuorisoa paljon helpotettu elämään nöyränä,kun vanhempi sukupolvi vetää omaan pussiin.
On unohdettu opintotuki asiat,asuntoasiat,elatusasiat ylipäänsäkin nuorten kohdalla. Ja tähän voi lukea mukaan lapsi perheet,koska pienikin lapsi saa jo lapsesta asti vaikutteita poliittisista päätöksistä ja se näkyy kotona venhempien ahdistuneisuutena.
Moniko ikätovereistasi on kokenut jonkin kohdan allaolevista ennen 25 ikävuotta?
Montako lusinutta tiedät ?
Entä armeijan keskeyttänyttä?
Moniko vapautettiin palveluksesta ennen armeijaa?
Montako huumeiden-lääkkeiden-alkoholin koukuttamaa?
Montako sossun elättiä?
Montako avioerolasta?
Montako itsemurhaa tehnyttä?
Montako rikosrekisteriläistä?
Montako peliriippuvaista?
Montako koulunsa keskeyttänyttä?
Montako työtöntä?
Montako lapsivanhempaa?
Montako psyykkisitä häiriöistä/sairauksista kärsivää?
Montako liikalihavaa?
Montako huonosti käyttäytyvää?
Kun olet vastannut, voit esittää itsellesi saman listan kysymyksiä nykyisistä alle 25-vuotiaista.
Verratessasi vastauksia, mitä sait tulokseksi?
sitä paitsi, -65 syntyneistä ja sen jälkeen syntyneistä vanhemmista lapset ovat saaneet itselleen parhaita kavereita.
olin pikkuinen tyttö ja muistan kuinka nuoret miehet ottivat yhteen kylällä. Pari jengiähän siinä tappeli, aseina mm. nyrkkirautoja, heinäseipäitä, kettinkejä ym.
Enkä asunut edes kaupungissa.
Pari 2-kymppistä nuorukaista "retkeilivät" eräänä yönä...kävivät ensin kirkossa juomassa ehtoollisviinit, siirtyivät siitä kilometrin verran hautausmaalle ja kantoivat vainajat pois kappelin alakerrasta.
Turha meidän kalkkisten on tekopyhää esittää, kyllä sitä ennenkin on "osattu".
Myöskin silloin jotkut vanhemmat kailottivat kurkku suorana, kuinka "nykynuoriso" on pilalla.
Eikös olekin hassua, että se silloinen "nykynuoriso" on nyt n. 6-kymppistä porukkaa :D
Muuten asiaan; mitä Ari on muka tehnyt, ettei sopisi idoliksi? Minä ainakin nostan hänelle hattua, että on pystynyt pitämään itsestään huolen, tekee huumeidenvastaista työtä, eikä ole nuoleskellut tuomareita. Ja vielä yksi tärkeä juttuu: HÄN OSAA LAULAA.
Meillä yksi lapsistamme on hevin ystävä, samoin puolisonsa. Lapsensa osaavat käyttäytyä kauniisti, koska heidän vanhempansa ovat heidät opettaneet. Niin ja muuten, tämä "hevilapsemme" on Suomen Oikeuslaitoksen palveluksessa. Että revi siitä!
Kuusikymppinen mummo astuu eteeni ja sanoo:
-Revi siitä!
Ari Koivunenko tekee huumeiden vastaista työtä?
Mummolla on nyt mennyt kapselit vääriin lokeroihin.
Niin, kyllähän Andy McCoy'kin tekee sitä samaa juu.
Outo ilmentymä jos hevimummot nostaa räkänokka rääväsuulle hattua.
Ilmeisesti vanhoilla rouvilla alkaa hevittämään ennen kuin he alkavat hävittämään =(muisti pätkii).
ja on hyväksi malliksi kenelle tahansa nuorelle.
Naurettavaa väittää että Ari olisi keskeyttänyt tuomaroinnin. Kyllä se oli niin että tuomari keskeytti Arin kommentoinnin. Jos Ari myöhemmin yritti keskeyttää Kallosen naurettavaksi käyneen kuritusoperaation, niin siinäpähän oli juuri hetkeä aiemmin toinen tuomari antanut mallia, mitenkä toisen voi surutta keskeyttää.
Ari on aikuinen ihminen ja on todella nöyryyttävää kohdella aikuista ihmistä kuin jotain lasta ja lapsellekin tuollainen kohtelu olisi ollut nöyryyttävää ja täysin väärän laista kasvatusta.
Hävetköön moukat tuomarit.
Kyllä Suomen kansa on noussut joskus sortajaa vastaan, joka on tullut milloin mistäkin suunnasta. Joskus jopa omasta porukasta. Yleislakko 1950-luvulla ja äänioikeustaistelu 1900-luvun alussa tulevat ensimmäisenä mieleen.
Ari ei ole mikään yhteiskunnallinen vaikuttaja, vaan vähän huonotapainen, joskin lahjakas suurisuu, joka korkeintaan näyttää rooliesimerkkiä samantapaisille yläasteen pojille.
Ari on pelkkää viihde- ja mediailmiö, vähän kuten olivat joku Maukka Perusjätkä ja 1980-luvun punkkarit ja muut ahdistuneet nuoret, jotka eivät kokeneet saavansa ääntään kuuluville muutoin kuin huutamalla ja kiroilemalla. Joka vuosikymmeneltä löytyy omat huutelijat ja räyhääjät, ei tämä ole mikään uusi ilmiö.
Nyttemmin on näistä "kapinallisista" tullut aivan rauhallisia ja sävyisiä keski-ikäisiä perheenisiä ja -äitejä, jotka vähän naureskellen omaa hoopouttaan toimivat kunnon kansalaisina ja veronmaksajina ja moittivat lapsiaan niistä töppäilyistä, joita aikoinaan itse tekivät.
Kyllä tämä yhteiskunta tarvitsee muuttuakseen vähän isompia asioita taakseen ja ajettavakseen, kuin pelkät teinilaulukilpailun räyhääjäpojan sanomiset.
Huono käytös on huonoa käytöstä jolla vain kaivetaan omasta nenästä verta, ei muitten. Siinä suurimmat "yhteiskunnalliset" muutokset sitten ovatkin. Joidenkin tarvitsee oppia elämää kantapään kautta. Arin täytyy olla tyhmä, jos hän torpedoi oman uransa ja levyhaaveensa sillä, että alkaa vittuilla omille työnantajilleen ja pomoilleen. Se on huonoa käytöstä joka ei muuta mitään muuta kuin räyhääjän oman tulevaisuuden - huonoon suuntaan.
Jos Ari jää pelkäksi tähdenlennoksi yhteistyökyvyttömyytensä vuoksi, niin häntä ei kukaan muistakaan enää viiden vuoden päästä. Jos hän ei polta kynttiläänsä molemmista päistä heti loppuun, hänestä saattaa tulla loistavakin laulaja ja tähti, joka häveten muistelee papparaisena ja isoisänä niitä möläytyksiään, joita saa sitten kuulla omien lastenlastensa suusta.
Saahan ihmisellä olla mielipiteitä, vaikka se haukkuuki julkkiksia jne. Kyllähän teki ootte monia ihmisiä haukkunu yms, mutta Arihan on justiinsa Idols tähdeksi pyrkimässä, vaaditaan täydellisyyttä, mun mielestä tuossa on tärkein se että se osaa laulaa ja näin, ku se miten se ilmaisee mielipiteensä ihmisistä. -.-' älkää takertuko pieniin asioihin ja tehkö kärpäsestä härkästä.
"Arin täytyy olla tyhmä, jos hän torpedoi oman uransa ja levyhaaveensa sillä, että alkaa vittuilla omille työnantajilleen ja pomoilleen."
Onko kyseessä "akateemisen jos", vai onko hän todella vittuillut työnantajille ja pomoilleen?
Onko nöyristelyn vastakohta vittuilu?
Ari on todennut julkisesti, että vittuilu on hänelle tapa kommunikoida ts. se on normaalia kanssakäymistä hänen maailmassaan.
Tällaisen ilmoituksen pohjalta voi olla vaikea löytää yhteistyökumppania kenestäkään, hän puree sitä kättä joka ruokkii, mikä on osoitus jonkinlaisen loogisen ajattelukyvyn puutteesta.
Ari on ehkä viettänyt nuoruutensa porukoissa, joissa se on normaalia. Nyt pitäisi kyllä astua sieltä hölöpölöjuttujen parista bisnekseen, eikä sitä hoideta Arin tavalla ja ehdoilla. Valitettavasti.
Kuka sitä vittuilua ja keskeytyksiä kuuntelee esimerkiksi kokouksessa tai muissa neuvotteluissa.
Ari kaivaa koko ajan hautaa itselleen. Parempaa soisin - että hän käyttäisi lahjansa oikein. Jone on oikeassa.
OIS SE HIENOA JOS ARI VOITTAIS IDOLSSIT
http://s6.bitefight.org/c.php?uid=15773
Haloo, eikö suoraan sanomisella ja hyvillä käytöstacoilla ole vinha ero. Mitä siellä idolseissa tehdään koko tuomareilla jos ei malta kuunnella kommentteja loppuun asti. Eiköhän sitä voi odottaa omaa vuoroaan.
Pikkusen sinulla tuntuu olevan käsitteet sekaisin, jos mielestäsi kohteliaisuus ja näyristely on sama asia. Hyvät käytöstavat kunniaan, oli Ari tai joku muu.
Ehkä tässä nyt hieman liioittelet ns.Ari-ilmiön yhteiskunnallista merkitystä.Ainahan on ollut niin,että sukupolvet ottavat yhteen jollain tapaa.Itse olin ns.kapinallinen nuori 1960-luvun lopulla heppeinpään hippiaikaan.Koulussa,kotona,poliisin kanssa etc..etc...Selvisin nuoruudesta ja "hulluudesta"ihan hyvin kuitenkin vanhempieni avulla,josta olen heille kiitollinen.Lainaan tässä edesmenneen Gösta Sundqvistin sanoja,jotka hän lausui juuri ennen ennenaikaista poistumistaan keskuudestamme:OLKAA KILTTEJÄ TOISILLENNE!!!Se on hyvä ohje,joka ei suinkaan tarkoita sitä,että nöyristellään tai kumarrellaan millekään tai kellekään!!
Hyvät käytöstavat ovat aina kannattavaa ja palkitsevaa!Jotkut katkerat vanhemmat ihmiset tuntuvat kuvittelevan,että nuoret käyttäytyvät aina huonosti?!HAH,tunnen todellisia asholeja varsinkin työelämässä,mutta myös kaikilla muillakin tuntemillani elämänaloilla ja on todettava,että valtaosa niistä tyypeistä on keski-ikäisiä tai vanhempia!!Ollaan siis kilttejä ja kohteliaita,mutta ei nöyristellä!?
Arille terveisiä:Valitsemasi linja puree ja on ilmeisesti tietoisesti valittu!Olet hyvä artisti ja jahka ikää ja kokemusta tulee lisää,veikkaan sinulle menestystä jatkossa.Keep on rocking!!!
Ne ketkä Arin käytöstä ihailee, muistakaa että olette varsinaisia metsäläisiä ja näytätte ettei teillä ole tervettä itsetuntoa,poistukaa maasta.
Pidä pintasi kundi mie äänestän sinua. Pikku Leena
tykkään Arista!!Ja monet lehdet suurentelee juttua.Ensinnäkin Ari odotti mitä Nina sano ja sitten halus vaan perustella oman kantansa.Mutta Tapio rupes heti sönkkään et ei oo kyse mistään vuosikymmistä Arin puheen päälle.Arifaneille:Ari voittoon!!!
VAU odotan huomista, vaihdoin jopa työvuoroni et nään Arin.
Hyvä Arska, kerro totuus myös Väyrysestä!!
olen täysin samaa mieltä! Tämän Ari ilmiön soisi
laajentuvan kaikkien niiden nuorten keskuuteen,jotka tälläkin hetkellä opiskelevat nöyrästi täysin väärää alaa Suomen kouluissa,koska eivät ole koulutuspaikkojen määrän supistamisen vuoksi päässeet opiskelemaan haluamaansa alaa.Ottakaa oppia Arista...ei kukaan voi sanella teille mitä työtä teidän pitää
tehdä suurimman osan aikaa elämästänne(8h/päivä)
THINK!!!
Meikäläisen pärstässä ei ole mitään vikaa, mut ihan hintiltä vaikuttaa toi ari, ja vielä ylimielinen?
Kyllä sitä ulkonäköä kattoo aina, esim. lihavat karsiintuu aina jossakin vaiheessa pois.
ari on on täysin säälittävä tapaus! jos tollasia pellejä tulee suomesta lisää niin hohoh! mihin tää maailma on menossa kun kaikki kapinoi kaikkia vastaan ja ketään ei enää uskota kunnioiteta tai totella.
Sama homma kait on jone nikulalla kertoo asian kuin se on. Ari tekee samallalailla ja kyllä minäkin haukun kotona kirkaa ihmiseksi joka ei tehnyt ainottakaan kunnon biisiä vaikka saatan toisten mielestä olla väärässä, ja tuo ei ole mielestäni haukkumista vaan mielipide.
Aika hyvin, vai mitä "wanharouva".
Eiköhän lähdetä pistään pyllynsilmä kallelleen.
Ari on ainoa mahdollinen voittaja ehdokas noista kolmesta.Muut jää unholaan vaikka voittaisivatkin.Aivan niinkuin viime vuoden idolsit.Arilla on paras ääni ja kokemusta enemmän kuin tytöillä.
Hieno alustus keskustelulle. Mutta hieman liiottelua puhua "Ari-ilmiöstä" suorastaan naurettavaa.
Jätkä on ollut julkisuudessa muutaman kuukauden ja kerjäämällä sääli ym. pisteitä saadakseen huomiota. Ja kun raukka on päässyt muutaman kerran iltalehtien lööppeihin, omaamatta minkäänlaista karismaa, tahi tietoa, kokemuksesta puhumattakaan. Alkaa käyttäytymään lapsellisesti uhoamalla epäolennaisia asioita tuomareille tai muille julkisuuden henkilöille.
Toivottavasti äänestäjät ovat tämän käyttytymismallin yläpuolella ja jättävät raukan omaan arvoonsa.
Minusta pitää saada sanoa oma mielipide. Ja, eihn Ari sillä mitään sen kummempaa tarkkoittanut, olisi vain halunnut selittää omaa kantaansa, koska oli sitä vastaan, mitä se Nina sitten siellä olikaan sanomassa.
Minusta pitää saada sanoa oma mielipide. Ja, eihn Ari sillä mitään sen kummempaa tarkkoittanut, olisi vain halunnut selittää omaa kantaansa, koska oli sitä vastaan, mitä se Nina sitten siellä olikaan sanomassa.
jos Ari nyt kovasti muuttaa linjaansa se osoittaa vaan olevansa nössö joka antaa tuomareille periksi eikä sitä että on monipuolinen laulaja,onko tuomarit unohtaneet esim. Piano man esityksen? Ei kannata muuttaa linjaa,Ari on kuitenkin kisan kovin laulaja...
Kasvaisi aikuiseks... tommonen kakara joka odottaa viellä että murrosikä alkaisi.
Mun mielestä on mahtavaa, et Ari sanoo oman mielipiteensä asioista ja ei ala kenenkään takapuolta nuolemaan, mikä näyttää olevan niin yleinen suuntaus, jotta pääsis eteenpäin urallaan. Arissa on mahtavaa juuri se, et se on oma itsensä ja ei teesketele tai muutu joksiki muuksi.
ari osaa sanoa oman mielipiteensä kuten ei esim nämä hiljaiset hiisujat. viimeksikkään anna ei edes tajunnu ku se yks ruottalainen puhu englantia. pitää oikeeesti kertoo oma mielipide, eihän noita tuomareita oteta huomioon, tässä katotaan niit kilpailioita, ei tuomareita ja niitten huonoja kommentteja
pudottaa itsensä käytöksellään!!!!!!
ylimielinen renttumainen hevipelle ei ole hyvä esimerkki nuorille.
en ainakaan haluaisi,että oma poikani olisi tuollainen sitten tuossa iässä.siis 23vuotiaana kuin tarkkis luokkalainen joka uhmaa opettajiaan..
ja mielipiteensä voi sanoa ilman,että olisi v..mäinen.ja jos on oikeassa.eri aikakausina on ollut samantapaista musiikkia..viittaan arin viimekertaiseen urputukseen.
ei tarvitse olla liian nöyrä muttei myöskään leuhka,ylimielinen,pinnallinen..
toivottavasti pissi ei nouse enempään arin päähän ja tämän hetkinenkin pissa valuisi alas.
ja hän ymmärtäisi mitä tuomarit tarkoitti siis:laulaisi haastavampia erillaisia lauluja,eikä aina saman tapaista.näyttäisi onko hänen äänensä todella hyvä?
opettele kirjoittamaan.
Millä lihaksilla se Taikapeilin epävireinen eukkokin on siellä tuomaroimassa? Miten voisikaan olettaa kilpailijoiden olevan jotenkin ylimaallisen upeita ja fiksuja, kun tuomaritkin on tuota luokkaa?
Ari uskaltaa sanoa mielipiteensä ja vastustaa kaikenlaista perseennuolentaa, siksi on erittäin sopiva Idoliksi, ja saa minun ääneni tällä viikolla.
Mielestäni Arin käytöksestä on tehty turhaankin iso juttu. Kaveri on nuori ja ihan varmasti tekee vielä monta virhettä - jos virheinä sitten pidetään sitä, että hän olisi halunnut Niina Tapion kuuntelevan itseänsä ja on sanonut Remu Aaltosen olevan ei-hyvä laulaja...Mahtoiko Ari sanoa sen täysin tosimielellä - laukoi ehkä vain lieventääkseen omaa "tuomiotaan" - ja ne, jotka ovat Arin kanssa samaa mieltä Remun laululahjoista, pillastuivat asiasta - suotta :)
On niin, että KUKAAN ei ole täysi kymppi idolina eikä ihmisenä. Virheensä kullakin ja turha siitä on juttua jatkuvasti takoa. On ihan hyvä opettaa sitäpaitsi lapsille ja nuorille, että absoluuttisia auktoriteetteja ja idoleita ei ole, kaikissa on todellakin omat virheensä ja siitä huolimatta he ovat tai voivat olla ihan Ok ihmisinä...
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että on olemassa kultainen keskitie siinä, miten käyttäydytään ns. aktoriteetteja kohtaan. Persettä ei todella tarvitse nuolla (sitä ei Aria kyllä ole pyydetty tekemäänkään, siinä suhteessa hän teki virhetulkinnan - ehkäpä hiilestyi niin, että laukoi siksi, mitä laukoi?) ja mielipiteensä saa sanoa, mutta huonoa käytöstä taas ei myöskään tarvitse suvaita (pään aukomista vittuilumielessä tarkoitan).
... Idolin käyttäytyminen, tapa suhtautua ja jopa "siviilielämä" kuin ÄÄNI. Älkää hyvät ihmiset äänestäkö Idoliksi sellaista joka ei osaa laulaa mutta on muulla tavoin miellyttävä, kuten sympaattinen tai vitsikäs. Idolssissa haetaan LAULAJAA, ei jokapaikan tuppia. Antaa Arin ärhennellä jos on hyvä ääni ja antaa tuomareiden lausua mielipiteensä tuomareina siinä missä Arikin.
Näemme mallinkin vain kuvissa, ei meidän tarvitse päästä lähemmin katsomaan millaista deodoranttia idoli käyttää. Antaa jumalauta olla millainen vain kunhan on sopiva tehtäväänsä!
ARI VEDÄ TÄYSILLÄ
ja jatka samaa mallii.
EI NE TUOMARIT MITÄÄ JÄRKEVÄÄ KUITESKAA OIS SANONU!:D
Eiköhän tuossa käyttäytymisessä ole olennaista se että löytää sen kultaisen keskitien. Tosi asia on se että suomalaisten täytyisi hiukan saada itseluottamusta, nöyristelijöitä on turhan paljon. Se ei silti tarvitse tarkoittaa sitä että tarvitsee ruveta öykkäröimään, pienesti nostaa omanarvon tuntoa riittää.
Ei Ari öykkäri ole, vaan mies joka pitää linjansa rehellisesti. Tämä ylimielisyys puhe on tullut ajankohtaiseksi luultavasti sen vuoksi kun hän ei "suostu" hevistä luopumaan vaikka auktariteetit niin kehottaavat. Ja minusta Arin perustelut oli tälle asialle hyvä, miksi laulaa poppia nyt kun tulvaisuudessa fanit "joutuisivat" ostamaan hevilevyn, mikä on hänen genrensä. Jos hän poikkeaa hevistä niin hän tuntee huijaavansa kansaa.
yrittää olla rock-kukko, eikä rääpäle.. kuullut, että yrittämällä pääsee pitemmälle..
Kuulleppas nyt rouvaherraneitijätkä mikä lie oletkaan,olen täysin arin puolella..vaikka mitä tapahtui ja jos katsoit tarkkaan sitä torstai illan lähetystä jani antoi jo arille puheen vuoron,mutta nina änkesi paskapuheensa väliin. Ja sun kannattas oikeesti ostaa sieltä eBaysta sitä huumorintajua!Ari voittaa
hei, ottakaa huomioon; TÄMÄ EI OLE MIKÄÄN PARAS LUONNE- KILPAILU, vaan mun tietääkseni lauluun perustuva?? Ari on paras,, sanoitte te mitä tahansa,, anna osaa kyllä laula, mutta raiskaa biisejä liikaa, >://
Ari on paras, ei siinä oo mitään epäselvää. Uskomaton luonnonlahjakkuus, jonka tuomaritkin myöntäneet. Meen kananlihalle, kun kuuntelen Arin laulua. Oon 41 ja heavymusiikki iskee tajuntaan. Hienoa, kun saamme tälläisen Idols-voittajan tänä vuonna!
Kyllä meillä nuorilla pitää saada olla sana sanottavana eikä jotkut perhanan kaikki tietävät!!!!
ANNA MENNÄ ARI TÄYSILLÄ!!!!!
Ja myös.. Vaikka tuomareilla on sananvaltaa, niin sitä samaa on kansallakin!! Tuomarit on liian pikkuherkkiä, ei kaikista virheistä tarvitse ilmoittaa!
ARI VOITTOON!!
Ei elämä ihan näin yksinkertaista ole. Toki saa mielipiteensä esittää MUTTA MUTTA MUTTA??? En tässä Aria tarkoita. mutta on olemassa persoonalisuushäiriöisiä, ADHD, yms muita, jotka on vapaallajalalla, mutta aiheuttavat kanssa ihmisille melkoisen määrän harmia/harmeja. Näitä pitää hoitaa, eikä kunnioittaa. Mitä Jone Nikulaan tulee, niin hän on tosi fiksu ihminen vaikka ulkonäkö pettää. Onhan hän RUKIN käynyt ja sinne ei pääse joilla on ongelmia. Terveisin 11kk palvellut ilman jämiä mut elämässä tosi hyvin pärjäävä
kulkevia ADHD-tapauksia. Tämä nyt vähän leviää tämä aihe, mutta uskoakseni kukaan ei ole vielä osoittanut todeksi AK:n ylivilkkausdiagnoosia. Aika rauhalliselta pojalta tuntuu paitsi heviä vetäessään (ja laulaakin hyvin). Meidän perheessämme on ADHD-lapsi ja hän toivottavasti saa kulkea vapaalla jalalla aina ilman ymmärtämättömien ihmisten leimaa niskassa!! Täällä on uskomattoman paljon ihmisiä, joilla on lyömäaseena milloin homo, milloin asperger, milloin ties mitä. Teilläkö on otsaa huutaa asiallisen käytöksen perään?
ADHD ,jumaleissoni! Jätkä joka nukkuu suurimman osan vapaa ajastaan ei omista sitä.
Tutki ennen kun hutkit..menee muuten pieleen nää arvaukset.
Luulin tätä henkilöä naiseksi,kun näin telkkarista mutta sitten nimi tulikin ilmi ja ... =)
"Mummo-kampaus",kun jakaus on keskellä ja lisäksi pitkät hiukset!!
Heh, niin miten halusit ottaa osaa keskusteluun...? Kuule, äiti huutaa jo nukkumaan...
Suvereeni seksuaalisuuden erilainen ilmentymä ei häiritse muita kuin niitä, jotka ovat häpeissään omastaan tai eivät tiedä vielä suuntaustaan...
Totta, että auktoriteetteja ei pidä kumartaa niiden itsensä vuoksi. Mutta auktoriteetiksi kohonneella henkilöllä on yleensä kykyä perustella mielipiteensä, ja sitä pitää kunnioittaa. Vastalauseen aika on sen jälkeen, kun on ensin ymmärtänyt, mitä auktoriteetti on mieltä asiasta. Keskeyttäminen viestii siitä, että pelkää tuomiota tai on vain niin tahvo, että luulee tietävänsä jo kaiken. Taisi Kristian siteerata filosofia jotenkin niin, että "sano asiasi, jos se on hiljaisuutta arvokkaampi", röyhkeä väittely ei ole sitä koskaan.
On se ny nii vitu kakspiippune pelimaila sit et huh huh. kuka on oikees ja kuka vääräs. tottakai se ny on ihan selvä ettei sun tartte kuunnella jotai lässytyst et "oot paska ja huono ja tee sitä ja tätä ja lässyn lässyn" mut mis se raja sit menee? toi ari nyt on iha överi jätkä. pröysää minkä kerkee "joo oon nii hc ettei mitää järkee. remu on paska ja idols tuomarit on homoi ja pikku gee on pelle ja mä oon nii yyber hc et imekää kaikki lekaa ja rakastakaa mua".
koko ari juttu on iha sama ku höpötettäis siit et onks kokis parempaa ku pepsi...
> Pitäisi sen Arinkin tajuta se, että on osattava
> käytöstavat.
> Mitäs sitä valitta, jos itse vapaaehtoisesti
> menee esiintymään itoli kilpailuun ja mokaa
> siellä, sekä saa siitä ammattilaisilta, jotka
> ovat tuomareina kilpailussa palautetta.
> Sitä varten tuomarit ovat kissa! Pönttö!
> Jos et sitä vielä tähän mennessä ole tajunnut
> niin nyt tiedät sen!
Ari on jalat maassa oleva ihminen, joka uskaltaa sanoa oman mielipiteensä ja laittaa hankaan myös "vaikutusvaltaisimmille" ihmisille.
HYVÄ!
Tässä kerronnassa on monenlaista tekstiä.
Idols-kisa kertoo jo itsessään
melko pahasta ongelmasta. Tarvotaan myötäeläjiä ja myötämaksajia.
Jos homma on rehellistä, niin kenenkään ei tarvitse heittää lokaa toisensa silmiiin.
No mikä on Ari? Ari on kultsukka.
Kultsukka ei ole koskaan ollut töissä. Kultsukan hikiset sukat pesee äiti tai isi. Kultsukka ei ole hereillä kuin tarvittaessa - kun häntä kuvataan ja hän laulaa. Kultsukka kusettaa teitä kaikkia.
Petteri
Eihän se pikku-diiva osaa edes laulaa! Ylimielinen kusipää se on edelleenkin!
hänhän oli aivan loppuun asti auktoriteille ’pyllistäjä’.
Viimeisin haastelu, jonka hänestä näin, ei hän ollut tyyliänsä muuttanut
vaan sanoi asiansa suoraan ja kaunistelematta ja kirosanoja säätelemättä, kuten aina ennenkin.
Erotuksena Ariin, Juice oli jo pinnalla, kun hän tuli esille joitakin kansassa mieltä kuohauttavin mielipitein ja laulusanoituksin saaden kuitenkin ajan kanssa enemmistön kansasta arvostamaan itseään – mikä muuten ei ollut hänellekään tuosta noin saatuna.
Juice jakoi kansa kahtia kuten Arikin tekee nyt – tosin paljon suuremmassa mittakaavassa.
Arin ikäisellä nuorella miehellä kuulukin vielä olla tietynlaista uhoa.
Niinhän useimmilla kansanvaikuttajilla tuossa iässä on, mikä sitten iän myötä hioutuu paremmin jäsennellyiksi ja selkeämmiksi mielipiteiksi.
En nyt tarkoita, että Arista tulee Juice kakkonen vaan tuon esille vertailukohteeksi Juicen nuoruuden päivät Arin tämän hetkeen päiviin.
Mun mielestä toi oli aika mustavalkoinen näkemys... että kyseessä olisi se että joko tuppisuuna myönnytään kaikkeen, tai sitten avataan pää ja kunnolla avataankin. Mä en näe tätä tilannetta tuollaisena joko tai juttuna.
Voiskohan kyse olla vaik siitäkin että tuomareilla vaan sattuu olemaan sananvalta, heidän kuuluu sanoa, ei olla hiljaa.. se on osa ohjelmaformaattia. Ja toki laulajatkin saa sanoa, mutta voishan sitä miettiä miten sanoo ja miten tuo itseään esille. Se et osaa sanoa asioita ja tuoda itseään esille korrektisti, ei tarkoita sitä et olis nössö joka ei uskalla pitää puoliaan.
jauhaa muutaman päivän, sälli soittaa poskeaan muutamasta "julkkiksesta" ja sitä kutsutaan ilmiöksi.. Anna mun kaikki kestää. Eiköhän tämä ole levy-yhtiön julkisuustemppu, sillä vanha sanonta menee jotta "kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta". "ihan sama mitä puhutaan kunhan puhutaan.."
siis rattituomion saanut ketjupolttaja joka soittaa suutaan jokaiselle vastaantulijalle, eikä kunnioita tuomareiden auktoriteettiä on siis idolsehdokas?
Jos Suomen kännykkäkansa äänestää tämän liimaletin idolsiksi, häpeän silmät päästä.
Heavy metal, or no metal at all, whimps and posers leave the hall.
Tästä lähtien äänestän Aria, ihan vaan teidä kaikkien kiusaksi.
saman näkösenä kun kulkee kylillä. Täälläpäin on tommosia laitettu ojennukseen harvase viikko. Tervetuloo pohojanmaalle. Rupee läski tummuu.
Jengi on tainnut unohtaa jo, mitä perus rokki asenteeseen kuuluu. Mahtoikohan Ozzy Osbournea kiinnostaa mitä jeng ajettelee, puressaan lavalla lepakolta pään irti.
Tai mahtoiko Manowarin poikia kiinnostaa, muiden mielipiteet, kun he haukkuivat Twisted Sistersiä vääräksi metalliksi. Rock ja Hevi meininkiin kuuluu pieni kapinnallisuus, ja se että sanoo suoraan mitä on asioista mieltä.
Sitä paitsi Ari on ainoa idoli ehdokas, jonka ura voi kestää yli 15 vuotta. Kristiina ja Anna tekevät korkeintaan yhtä pitkän uran, kuin gimmel.
Kiva kun näit verhon taa!
Olen aivan samaa mieltä siitä kuinka huonon itsetunnon on aika väistyä. Staran elkeet on kuitenkin hiemat erit kuin terveen itsetunnon omaavan ryhdikäs ja rehti esiintyminen.
Kerrankin joku, joka ei kumarra julkisuutta, vaan uskoo siihen mitä tekee. Sätkynukkeja on jo nähty tarpeeksi. Muistetaan näyttää se myös äänestämällä!
En nyt ehkä ihan edelläkävijäksi Aria kutsuisi, mutta kaverilla on perus old school rock meininki.
Koskahan Aria aletaan syyttää saatanan palvonnasta, mies kuitenkin kuuntelee kotona salaa Lordia, ja ehkä peräti Children of Bodomia.
Vanhoille pieruille pitää sanoa niinkuin asiat ovat eikä jäädä ihmettelemään niiden mollausta, hyvä Ari!!
Eihän tuomarit tässä vaiheessa enää paljon ratkaise, mutta rohkaisua pitää antaa kaikille.
He ovat hyviä.
Aikuiset ihmiset haukkuvat nuoret,jotka ovat muutenkin silmätikkuna!
Riittää kun painavat sitä värinappulaa ja sillä siisti.
Tarvitaanko Heidän kommentteja enää ollenkaan kaikkenssa tehneille nuorille ?
moimoi
ARI ON KINGI
Se, ettei kestä kuulla kritiikkiä selittelemättä ei ole synonyymi hyvälle itsetunnolle - päin vastoin. Hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen osaa olla tarvittaessa myös nöyrä ja käyttäytyä tilanteen edellyttämällä tavalla.
Useimmat ihmiset, jotka esimerkiksi mollaavat jatkuvasti muita ja käyttäytyvät, kuin olisivat muita parempia kärsivät todellisuudessa huonosta itsetunnosta.
Hyvä itsetunto ei myöskään ole sama asia, kuin itsekeskeisyys.
Ari kestää kritiikkiä hyvin, hän ei anna sen häiritä, vaan pyrkii tekemään asiat niin kuin itse parhaaksi näkee, kritiikistä huolimatta.
Onkohan kukaan näistä Arin dissaajista edes katsonu viime viikon Idols lähetystä. Veikkaan että suurin osa näistä "Ari on ylimielinen homo" mielipiteistä on muodostettu iltalehden lööpin perusteella.
Ikävä juttu on myös se, että itse musiikki jää kokonaan taka alalle. Veikkaan kuitenkin että suurin osa Arin haukkujista ei äänestä myöskään Annaa eikä Kristiinaa, vaan jättävär äänestämättä kokonaan.
...täytyy sanoo, et osasit ältsyn hyvin kirjoittaa esiintyvästä taiteilijasta,nuoresta. Kaikki ne niinatapiot,jonenikulat ja askoeskokakopääkalloset, mitä ne lopulta on? Ne on vaan omaa menetettyä nuoruuttaan haikailevia fossiileja,jotka lopulta ovat kauheen kateellisia, että nuorisossa löytyy noin hienoja artisteja kun ari, anna, kristina,krister, ja kaikki muut jotka selvisi pitkälle. Ja myös kaikki ne sadat jotka osallistu karsintoihin, nekin voittaa esim. tuon nukula-nikulan mennentullen. PS. ehotuksena sanosin, et tollaset nikulat kalloset ja tapiot joutais pois tuomaroimasta, ja tilalle otettais alan ammattilaisia, jotka ei vittuilis kilpailijoille, vaan arvostais heidän kaikkien osaamista ja yritystä. PS. Ruma-Nikulan vois heittää laskiämpäriin,ei pajoa erottus sieltä paskasta.
Jokaisella meillä, ikään ja sukupuoleen katsomatta on oikeus omaan mielipiteeseen ja itsensä puolustamiseen, joten mä olen ihan täysillä sen kannalla että ei se Ari päätään sen kummemmin aukonut, kuhan vaan oman mielipiteensä sano kun sitä "morkattiin".
Jollain tasolla voin peilata Aria itseeni eli ei sitä pidä kuunnella tuppisuuna kaikkea mitä sun naamaan syljetään vaan sanoa takaisin ja puolustautua. Sitä oppii ajan kanssa ottamaan krittiikiä kehittävänä asiana vastaan ja oppimaan mutta tää ari-ilmiö on saannut ehkä aikaan sen että ihmiset joiden mukaan tää pallo pyörii on pirun pöyristyneitä että "tommoi tenava" sanoo sanottavansa eikä nöyristele.
Ja mä en mieti että on vanhaa tai uutta mallia,on vaan erilaisia ihmisiä...
Eikös jokaisella ole oikeus sanoa mielipiteensä suomessa!? Kaveri on vaan puhunu mitä mieltä on ja lehdet yrittää niillä kasvattaa myyntiä, mikä siinä nyt niin ihmeellistä on? Jos pikku g on jonkun mielestä paska niin sitten se on hänen mielestään paska. Piste. Naurattaa vaan että miten noi lehet osaakin löytää tommosia juttuja vaikka mistä keskustelupalstoilta yms. Ja loppujen lopuksi, ei tuolla mitään nuorisoidoleita etsitä vaan, tyyppejä jotka tuo rahaa eri puljuille. RAHA TÄTÄ MAAILMAA EDELLEEN PYÖRITTÄÄ! Kaikkeen on vaan yks syy eli se ihana raha:)
...aikka, tais olla toist puolt sekuntti, enneku mä tajusisi, et simmottii-tommottii määki se ajattelisisi. Vaikk en Turkkusest olisisisikka.
http://www.iltalehti.fi/nettitv/?15894943
Hei. Minun mielestäni tämä Ari ei välttämättä tullut Idos-kilpailuun voittaakseen. Hän ajatteli ehkä osallistua kilpailuun, kun siihen vain nyt kaikki vaan saavat osallistua. Hän ehkä osallistui kilpailuun, kun siihen nyt voi osallistua ja ehkä joku on ehdottanut hälle kilpailuun osallistumista. Sen jälkeen hän tuli ja lauloi ja sen hän teki hyvin ja pääsi jatkoon. Kukaan ei voi sanoa, että hän ei osaisi laulaa. Hän on hyvän äänen omaava kaveri, joka nyt on tällaisessa kilpailussa ja pääsi siinä eteenpäin. Hän on mielestäni muutoksen tekijä. Hän ei ole välttämättä sitä mitä Idols-formaatti hakee, mutta hänellä on rahkeet tehdä jotain. (Kaikki nämä mielipiteet on vain yhden ihmisen mielipidettä eli minun.)
Ari (en muista sukunimeä) tulee tekemään jotain musiikin alalla, se on melkoisen varmaa. Ja antakaa hänen tehdä. Kyllä se nöyrä osaa myös olla ja pitää ollakin. Jos hän teidän mielestänne on sanonut jotain väärin, en usko että tosissaan haukkuu ihmisiä. Hän on ehkä ihan suht kiva nuori ihminen, joka sanoo asioita jossain hiton nettikeskuestelussa pösilösti ja vahingossa jossain muuallakin. Hän on nuori mies, joka hakee paikkaansa ja suotakoon se hänelle. Antakaa hänelle anteeksi, hän on varmasti hyvä tyyppi. Kyllä se sen lopettaa, ton no mitä nyt vikaan menee. Mutta laulaa hän osaa, ja se on varma. Ja tekee, jos voittaa, että koko tommonen pahuksen Idols-juttu ei enää ihmisiä kiinnosta (toivottavasti), kun se on liian markkinointijuttu, rahastusta ja ketä se voi kiinnostaa. Terv. Lopettakaa jo, antakaa Arin ja kaikkien niiden laulaa ja yrittää
Ari ei kelpaa idoliksi pelkän hevin takia. se on turmiollista ja pahaa
Kirjoitit:
"Kukaan ei voi sanoa, että hän ei osaisi laulaa."
Varmasti jokainen joka on sitä mieltä, että Ari ei osaa laulaa, voi sanoa sen. Paitsi Suomessa.
Se nyt vaan ei ole aina kuulijan korvassa, vaan aika usein korvien v ä l i s s ä.
Näen asiat ulkosuomalaisen silmin, ja valitettavasti törmäsin näissä kommenteissa taas siihen ikivanhaan suomalaiseen (luonnevikaiseen?) asenteeseen erilaisuudesta.
Joku vouhotti jo, että kaikilla vanhemmilla tulee olemaan triplasti ongelmia, jos Arin käytös ...olikosenyt "hyväksytään". - HÄH???
Että kaikki jälkeläiset muka alkavat hankaliksi?
HALOO!!! HERÄTKÄÄ NUKKUMAAN!!!
Mistä tämä tarve saada kaikista suomalaisista samanlaisia oikein tulee? Venäjältäkö? Vaiko omien korvien välistä?
Suomalaiset ovat pelkureita kaikki tyynni. Ilman minkäänlaista suhteellista omanarvontunnetta. Valitettavasti. Onneksi älysin lähteä sieltä takapajulasta jo ajat sitten.
Anteeksi!Ei tuon yhden lauseen vuoksi ollut tarkoitus kiväärillä ampua.
Ketjussa vaan oli niin paljon älytöntä, että olisi pitänyt osata valita haulikko.
Kenestä arista on kysymys? Janne Ahosen valmentajasta Ari Saukosta, vai jostakin muusta Arista.
Jotain vikaa jätkässä on. Tuolla äänellä pitäis olla jo levyt tehty etenkin kun osallistunut niin moniin kisoihin jo ennenkin. Vois ehkä katoo omaan napaansa ja miettii mikä mussa on vikana kun diiliä ei ole?!?
Ja isän kädestä tuollaiselle hampille, joka menee tuomarillekkin kesken arvioinnin soittaan suutaan, hohhoijaa.
Käyhän kasvamassa poika pari vuotta kotona ja tule sit takasin. Ainakin 30% laski kannatus sen jälkeen kun suunsa aukaisi;)
Itsekin olin aivan myyty tuosta äänestä mutta jos ei laula niin on parempi olla sit hiljaa
Amerikkalainen tyyli inhottaa, jossa aina kehutaan ja nuollaan toisia.
Vaikka kaikki tietää että kulissien takana on toisin.
Tuollaiset tyypit, kuten Ari, sanovat suoraan, eikä iske puukolla selkään.
Nyt kumminkin Arina pitäisin jo kielen keskellä suuta, ettei mene ööveriksi.
Raikas tuulahdus, komea ääni, kaikkea menestystä hänelle.
Veikkaan että ari ei ole ennen idolssia edes yrittänyt saada mitään levysopimusta aikaiseksi, koska ei ole harrastanut laulamista kovin tossissaan.
Etkä tainnut sinäkään katsoa viime viikon idols lähetystä.
Ari on itsekeskeinen kakka...
Anna on paras laulaja mutta kaikista ärsyttävin se mukamas saa suosioo sillä ku on niin PIENI JA PIPPURINEN se sanoo sen itteki ÄLLÖÖ...
Ja Kristiina karsee BARBIE näyttää ja kuulostaa siltä.
Olen kanssasi samaa mieltä muista idols finaleista, mutta arista en...! Arilla on M A H T A V A ääni ja aivan ihana tyyli jne jne jne... ARI on yksinkertaisesti >PARAS! Korjaan muuten tuohon idols tuomareiden kanssa "väittelyyn" jota arin sanottiin harrastavan paljonkin, mutta se ei ole totta...Minusta kaikkien täytyisi saada mielipiteensä esille...Otetanpa esimerkki: Miksi esimerkiksi kaunis suomalainen Kristiina (idolssista) Sai väittää vastaan tuomareita vastaan? Mutta ronski miehen alku (ari) ei sitten millään saanut sanoa sanaakaan väliin, joten miettikää tätä...Ainiin naisethan ovat aina etusijalla...????????? MINUSTA HYVIN EPÄREILUA! ja tämä on sukupuolirasismia...Harmillista tämmöinen!
Okkei. Ari meni jatkoon Annan kanssa ja molempien silmät kiiluivat.
Eikäku mahtava porina 205 vastausta ja nyt 41 354 luettua.