RaivoSairas

Eikös tämä ole tuo "kokeilu" joka on joissain kaupungeissa ollut jo kauan aika pitkälti sama homma kuin tuo Sailaksen ehdotus ?

Työttömät eivät saa valtion miljoonista jotka tuhlataan työttömien kiusaamiseen ja ahdistelemiseen senttiäkään vaan on lähdettävä orjiksi suuripalkkaisten sossutanttojen valvonnan alle erinäisiin tarpeettomiin paskahommiin. Sosiaalitantat pitävät huolen etteivät työttömät pääsekään töihin ja "koulutus" on samaa orjantyötä toisella nimellä, takuulla hyödytöntä ja takuulla kallista valtiolle eli veronmaksajille, kun tantat sen valitsevat. Paljon halvempaa olisi antaa työttömien olla rauhassa kun kumminkaan ei esimerkiksi makseta muuttoa kaupunkiin jossa töitä olisi.

Mikä lie Tetra Yhteispalvelut ainakin niitä järjestää. Yhteistyössä Tekevän kanssa, hauska siellä sitten olla duunissa jonkun heposta päänsä sekaisin saaneen kanssa joka käy kimppuun kun et tiennyt istumasi tuolin kuuluvan hänelle. Samaa kusetusta on myös jokin wire-projekti niminen joka vielä toistaiseksi on vapaaehtoista.

http://www.tetrayhteispalvelut.cjb.net

Kiitos Sailas, ei tarvitsekaan muuttaa pois kun sama paska leviää muuallekin.
1118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

voisi tarjota kaikille turhille kansalaisille niskalaukauksen, jäisi turhan aikainen nöyryytys välistä pois. Niskalaukauksen hintakin olisi vain murto-osa turhanpäiväisen "kaivaa kuopan, täyttää kuopan" "työn" teettämisen kustannuksista.

Sailas ei selvästikkään hoida täysin järjettömän ehdotuksensa perusteella edes omia hommia mitenkään erinomaisesti, kuinka hän voi vaatia sellaista muiltakaan. Koittaisipa itse elää 400?/kk., niin olen varma että hän vetäisi kiireesti ehdotuksensa anukseensa ja olisi ehdotuksistaan visusti hiljaa.

Töitä nyt ei vain pers..le riitä kaikille, sen olen ainakin huomannut jos en mitään muuta, miten pohjalla olevien lisälyöminen tilannetta parantaa.

Herkkuna pohjalla, sain helmikuun alussa hyvän työpaikan ja sovin työnantajan kanssa milloin aloitamme. Kuitenkin työvoimatoimisto sanoi että "et voi sinne mennä koska valtion työllistämistukirahat ovat jo tältä vuodelta loppu". En voinut mennä ja mielessä olisi haastaa joku pelle oikeuteen asiasta.

Tekisivät tuon yrittämisen helpommaksi ja vähemmän verotoimiston päähänpistojen alla toimivaksi, niin voisi auttaa jo tuhannesti paremmin jos on joku ongelma.

Kummaa on viha valmiiksi vähäosaisia kohtaan täällä kotimaassa, pitäisikin varmaan lähteä ihmiskilveksi Bagdadiin, niin pääsisivät parempiosaiset meistä turhasta joukosta, ja saisivat olla humaaniista asenteestamme tulevat sukupolvet niin helvetin ylpeitä, edes jostain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Eikös tämä ole tuo "kokeilu" joka on joissain kaupungeissa ollut jo kauan aika pitkälti sama homma kuin tuo Sailaksen ehdotus ?

Työttömät eivät saa valtion miljoonista jotka tuhlataan työttömien kiusaamiseen ja ahdistelemiseen senttiäkään vaan on lähdettävä orjiksi suuripalkkaisten sossutanttojen valvonnan alle erinäisiin tarpeettomiin paskahommiin. Sosiaalitantat pitävät huolen etteivät työttömät pääsekään töihin ja "koulutus" on samaa orjantyötä toisella nimellä, takuulla hyödytöntä ja takuulla kallista valtiolle eli veronmaksajille, kun tantat sen valitsevat. Paljon halvempaa olisi antaa työttömien olla rauhassa kun kumminkaan ei esimerkiksi makseta muuttoa kaupunkiin jossa töitä olisi.

Mikä lie Tetra Yhteispalvelut ainakin niitä järjestää. Yhteistyössä Tekevän kanssa, hauska siellä sitten olla duunissa jonkun heposta päänsä sekaisin saaneen kanssa joka käy kimppuun kun et tiennyt istumasi tuolin kuuluvan hänelle. Samaa kusetusta on myös jokin wire-projekti niminen joka vielä toistaiseksi on vapaaehtoista.

http://www.tetrayhteispalvelut.cjb.net

Kiitos Sailas, ei tarvitsekaan muuttaa pois kun sama paska leviää muuallekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu