Väyrynen pitää eduskuntaa pilkkanaan

Minä-minä-minä Paavo Väyrynen pitää jälleen kerran eduskuntaa pilkkanaan.

Menneisyyden mies kuvittelee, että kiristämällä on mahdollisuus saada rahakkaampia hommia. Väykyltä lienee unohtunut, että hänen ihannemaansa Neuvostoliitto kaatui jo kauan sitten.

Rahanahneushan on Väyrysen ainoa syy sille, että hän näyttää keskisormea häntä eduskuntavaaleissa äänestäneille piruparoille.

Ahne Väyrynen nimittäin saa europarlamentaarikkona 5000 euroa kuussa enemmän käteen kuin rivikansanedustajana. Puhemiehenä tai ministerinä ero tasottuisi.

Mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen vain nettisekstailee ja tekstailee naikkosiensa kanssa. Häntä eivät demokratia ja isänmaan asiat kiinnosta piirun vertaa.
6290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Yksi Paavo ei tässä hetkauta eduskunnan hallitusvalmisteluja, mutta sinusta olen huolissani.

Onko Paavo Väyrynen mennyt korvastasi sisään ja siellä tekee temppujaan?

Äänestä

Sellaisia ne kepun pellet ovat.

Täällä ovat änkyräkepuloisetkin jo ihmeissään puolueensa menosta, moni vähemmän änkyrä on jo vaalien jälkeen ehtinut jättää kepun.

Näyttää hyvältä Isänmaamme tulevaisuuden kannalta.

Äänestä

...muistelmankirjoituskämpän kun ei raukalla muuten ole varaa. Sama etuus kuuluisi Väyryselle, kunhan se aika tulee.

Äänestä

Heh heh. Siellä kaksi kahjoa Kapi ja Känä.

Äänestä

eduskunnasta EU:n parlamenttiin on kaksinkerroin hyvä juttu. Molempien paikkojen älykkyysosamäärä nousee.

Äänestä

Jos kansanedustaja ehdokas valitaan eduskuntaan ja vieläpä huomattavalla reilusti yli 10 tuhannen äänen voimalla, tapahtuu usein demokratian tahto, eli edustaja menee läpi. Vaan aina ei käy niin, esim. Cronberg joutui kärsimään ankaran takaiskun demokratian rattaissa.
No nyt kuitenkin kansan valitsema ehdokas Väyrynen valittiin eduskuntaan. Toisaalta on surkuhupaisaa, että hän ei sitten olekaan vielä lähtenyt toteuttamaan kansanedustajan velvollisuuksia ja miettii vielä Brysselin ja Arkadianmäen välillä. Kai se on kuitenkin demokratiaa sekin, että edustaja voi ilmaista näin voimakkaasti oman mielipiteensä olla ottamatta vain tavallista rivikansanedustajan paikkaa. Väyrysen kannatus pohjoisesta valipiiristä jos muutetan eteläisen vaalipiirin väkirikkaiden vaalipiirien tasolle, niin äänimäärä pitää suhteuttaa kertomalla ainakin 7:llä, ehkä jopa 8:lla, jotta saadaan vertailukelpoinen lukema. Tällöin alkaa jo Sauli Niinistön valtava äänivyöry saada vakavan kilpailijan. Tässä valossa Väyrysen edesottamukset ovat perusteltuja. Hänelle kuuluu kiistattomasti varsin näkyvä paikka hallituksessa tai eduskunnan puhemiehenä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vehhapulla kirjoitti:

Minä-minä-minä Paavo Väyrynen pitää jälleen kerran eduskuntaa pilkkanaan.

Menneisyyden mies kuvittelee, että kiristämällä on mahdollisuus saada rahakkaampia hommia. Väykyltä lienee unohtunut, että hänen ihannemaansa Neuvostoliitto kaatui jo kauan sitten.

Rahanahneushan on Väyrysen ainoa syy sille, että hän näyttää keskisormea häntä eduskuntavaaleissa äänestäneille piruparoille.

Ahne Väyrynen nimittäin saa europarlamentaarikkona 5000 euroa kuussa enemmän käteen kuin rivikansanedustajana. Puhemiehenä tai ministerinä ero tasottuisi.

Mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen vain nettisekstailee ja tekstailee naikkosiensa kanssa. Häntä eivät demokratia ja isänmaan asiat kiinnosta piirun vertaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu