Jokaisella on varmasti tullut joskus luettua kirja, joka on jollain tavalla koskettanut ja saanut miettimään elämää toiselta, hieman erilaiselta kannalta.
Itse luin Kyllikki Kerolan ja Sylvi Santalahden kirjoittaman kirjan Jukka ja Lauri suljetun maailman pojat, joka kertoo kahden autistisen pojan elämästä aikana, jolloin autismista ei juurikaan paljoa tiedetty. Kirja on kirjoitettu vanhemman näkökulmasta ja eroaa siinä suuresti ns. tieteellisistä julkaisuista, joita nykyään on jo paljonkin saatavilla.
En oikein pysty sanoin kuvailemaan sitä kunnioitusta jota tunnen kirjan kirjoittajia kohtaan. Itse kahden terveen ja suhteellisen vilkaan lapsen vanhempana pystyn vain kuvittelemaan sen työn määrän, jonka nämä ihmiset ovat elämässään tehneet lastensa hyväksi. Omat arjen ongelmat tuntuvat niin vähäpätöisiltä ja turhilta sen rinnalla mitä nämä ihmiset ovat läpikäyneet. Se taito löytää iloa ja onnistumisenriemua todella pienistä asioista on taito joka meidän jokaisen tulisi oppia ja sisäistää tänä aikana, jolloin ihmistä arvostellaan sen perusteella kuinka tuottava hän on yhteiskunnalle tai kuinka paljon hän maksaa yhteiskunnalle. Kaikkea ei voi mitata rahassa!
Olen kuitenkin huomannut, että näin se vaan menee tänäpäivänä. Lasketaan ihmisen elämälle hinta ja jos se ei mahdu budjettiin niin annetaan olla. Ihmistä yritetään viimeiseen asti muutamaan vastaamaan yhteiskunnan tarpeita, eikä siinä juurikaan ajatella sitä mitä elämänlaatu on! Ihmiset kuitenkin tulevat onnelliseksi eri asioista. Joku tulee onnelliseksi siitä, kun saa ylennyksen ja palkankorotuksen. Toinen saa riemua siitä, kun oppii ottamaan ulkovaatteet pois päältä nukkumaan mennessään. Kumman elämä ja onni on arvokkaampi?
Voin sanoa, että kyyneitä pyyhin kirjaa lukiessani ja varmasti saan peiliin katsoa ja useaan kertaan niin vanhempana kuin ammatikasvattajanakin. Tekee helvetin hyvää laskeutua maanpinnalle ja kysyä omalta peilikuvalta että teenkö oikeasti parhaani vain teenkö vain sen mikä on pakko?
Itse luin Kyllikki Kerolan ja Sylvi Santalahden kirjoittaman kirjan Jukka ja Lauri suljetun maailman pojat, joka kertoo kahden autistisen pojan elämästä aikana, jolloin autismista ei juurikaan paljoa tiedetty. Kirja on kirjoitettu vanhemman näkökulmasta ja eroaa siinä suuresti ns. tieteellisistä julkaisuista, joita nykyään on jo paljonkin saatavilla.
En oikein pysty sanoin kuvailemaan sitä kunnioitusta jota tunnen kirjan kirjoittajia kohtaan. Itse kahden terveen ja suhteellisen vilkaan lapsen vanhempana pystyn vain kuvittelemaan sen työn määrän, jonka nämä ihmiset ovat elämässään tehneet lastensa hyväksi. Omat arjen ongelmat tuntuvat niin vähäpätöisiltä ja turhilta sen rinnalla mitä nämä ihmiset ovat läpikäyneet. Se taito löytää iloa ja onnistumisenriemua todella pienistä asioista on taito joka meidän jokaisen tulisi oppia ja sisäistää tänä aikana, jolloin ihmistä arvostellaan sen perusteella kuinka tuottava hän on yhteiskunnalle tai kuinka paljon hän maksaa yhteiskunnalle. Kaikkea ei voi mitata rahassa!
Olen kuitenkin huomannut, että näin se vaan menee tänäpäivänä. Lasketaan ihmisen elämälle hinta ja jos se ei mahdu budjettiin niin annetaan olla. Ihmistä yritetään viimeiseen asti muutamaan vastaamaan yhteiskunnan tarpeita, eikä siinä juurikaan ajatella sitä mitä elämänlaatu on! Ihmiset kuitenkin tulevat onnelliseksi eri asioista. Joku tulee onnelliseksi siitä, kun saa ylennyksen ja palkankorotuksen. Toinen saa riemua siitä, kun oppii ottamaan ulkovaatteet pois päältä nukkumaan mennessään. Kumman elämä ja onni on arvokkaampi?
Voin sanoa, että kyyneitä pyyhin kirjaa lukiessani ja varmasti saan peiliin katsoa ja useaan kertaan niin vanhempana kuin ammatikasvattajanakin. Tekee helvetin hyvää laskeutua maanpinnalle ja kysyä omalta peilikuvalta että teenkö oikeasti parhaani vain teenkö vain sen mikä on pakko?
Vastaukset 36
Vanhimmat
että niillä korteilla pelataan, jotka syntymän paikkeilla on jaettu. Jos käteen sattui jäämään seiska-hai, kannattaa vaihtaa peliä pokerista johonkin muuhun. Jos taas tuli värisuora tai synnyit suomenruotsalaiseksi, voit nokittaa hieman vähemmän, tasoittaaksesi peliä vähempiosaisten hyväksi.
Parasta on kuitenkin itse pelaaminen, ei alituinen voittaminen.
tai miten voisimme saada sen seskahain tuntumaan värisuoralta vaihtamatta kuitenkaan peliä?
ettei kaikille edes jaeta viittä korttia. Siinä saattaa se seiska-hai olla hyvä käsi.
En minä nyt sitä tarkoita, että pelkällä positiivisella ajattelulla hommia ratkaistaan, mutta eipä tuo ainakaan haittaa.
että positiivinen ajattelu kantaa negatiivista ja ongelmakeskeistä ajattelua pidemmälle.
ei vain ole vielä käsitetty.
No onhan tietty toivottomiakin tapauksia kuten nyt vaikka Kadunmies ja Jermu, mutta poikkeus vahvistanee säännön.
...luin omalle näkökannalleni sopivan hajatelman että pessimistinen elämänasenne on paras valinta, koska silloin maailman näkee niin huonona että väkisinkin joutuu miettimään kuinka sitä saisi paremmaksi..
..että olen toivoton tapaus, vaan pikemminkin erittäin haastava tapaus...siinä on minun mielestäni hiuksenhieno sävyero..
Optimisti näkee jo kaiken hyvänä..mitäs syytä hänellä on valittaa tai muuttaa mitään?
Sitten vielä ne yltiöoptimistit erityisesti jotka eivät edes ymmärrä lähestyvää lumivyöryä...
..läpi, hyvä yritys kuitenkin ;)
Kyllä varmaan "kaikkea" pitää olla sopivassa suhteessa, äärimmäisyyksistä ei ole kuin harmia..
...on alkanut omatunto soimaamaan siksi että epäilen että olen saanut pastillin mielenrauhan järkkymään viattomilla ja hyväntahtoisilla kirjoituksillani, ei hän muutoin tällaista avausta olisi tehnyt ellei olisi välittömän kriisiavun tarpeessa..tiedä vaikka olisi saanut jutuistani sen kauhian struuman..vai trauman.. tai mikä se nyt oli.. ?
soimaat itseäsi. Käsuttääkseni tämä mielerauhan järkkyminen on saanut minun kehitykseni kulkemaan positiiviseen suuntaan. Joskus se vaatii sen trauman, että osaa pysähtyä ja katsoa jokaiseen ilmansuuntaan sen sijaan että kulkisi aina laput silmillä ja suoraan!
..tuon selkeämmin ilmaista...
Avauksesi pistää pohtimaan olisiko minusta isäksi autistiselle tai muutoin vaikeastikin vammaliselle lapselle, nyt on helppo sanoa etten siihen pystyisi kunnialla, mutta ehkäpä siihen rooliin kasvaisi sisälle, ja luovuttaminen olisi varmaan vieläkin vaikeampaa tuollaisessa tilanteessa..
on positiivisuutta xD
..sitten minua on feikattu, irtisanoudun jyrkästi tuosta viestistä, pitäisiköhän "painaa poista oma viesti" nappulaa?
nappuloilla poisteta, oi hymyhuuli xD
..aina kirjoituttaa uusiksi, ikävät pitkämuistiset aikalaiset voi kävelyttää lankulta mereen tai käyttää giljotiiniä..sitten vaan kynät savuamaan ja historia on mieleinen, SuurTsaarina sinun tulisi tuo tietää
se rakkaus omaa lasta kohtaan saa venymään uskomattomiin suorituksiin. Kaikki eivät kuitenkaan jaksa tai osaa hakea heille kuuluvia palveluja ja oikeuksia ja se tekee vanhemmuuden ja perheen tukemisen entistä tärkeämmäksi. Eriarvoisuus näissä asioissa vaikka asuinpaikasta riippuen on yksi asia joka pitäisi saada kuntoon miljoonan muun asian ohella!
Pahanilkiset ovat diktatuureihin verranneet demokratian aikoja itäisessä naapurissamme. Politiikka on kaiken pahan alku ja juuri väärissä käsissä. Me joviaalithan siinä yleensä kärsimme. Kansan parasta aina ajatelleena on moista menoa haikea katsella.
Pamautti piplialla kunen osannu ensimmäistäkää käskyy vai mitä tirektiivei ne oli.
tämä konkreettinen tiedon päähän hakkaaminen sinut oppimaan ne tirektiivit?
kirjoittaja oli Deporah Spunken. Huomasin etten kuitenkaan muista kaikkia siitä joten joudunkin lukemaan sen kolmanteen kertaan.
Kuitenkin se kertoo ylivilkkaasta lapsesta joka elää omaa mailmaansa, on itse tuhoinen eikä välitä muista, sekä on agressiivinen muita kohtaan. Tämä kirjan on sellainen että se pitää itse kunkin lukea. Suosittelen.
Olen kirjan lukenut ja ihan hyvä kirja olikin.
mutta saiko se sinut miettimään että miten herkkiä voimme olla syntyessämme. Mitä kaikkea voi lapsillemme tapahtua meidän tietämättämme.
Voi vitsi..kerroit vain että olet lukenut kirjan, mutta sanot sen kuin se olisi yks hailee.
Toki muitakin surullisia tapahtumia on maailmassa enkä niitä vähättele, mutta nyt kyllä väitän ettet ole lukenut koko kirjaa.
Jos olisit, tietäisit heti kenestä on kysymys. Tai sitten tämä kirja on potaskaa.
taas mesoat? Kyllä minä olen lukenut sen kirjan ja monta muutakin yhtä surullista kirjaa. Mistä päättelit, etten tiedä kenestä on kysymys? Kuten jo aiemmin sanoin, kirja on hyvä, mutta koska sen lukemisesta on jo kauan aikaa sen aiheuttamat tunteet eivät juuri nyt ole pinnassa.
Joskus sinunkin olisi hyvä opetella olemaan töksäyttelemättä asioita. Jos sinä haluat kutsua minua valehtelijaksi, niin avaa sitä varten uusi ketju ja tee niin, mutta älä pilaa hyvää aihetta omilla perusteettomilla väitteilläsi!!!
poistitko itse eiliset viestit.
koska hänen viestinsä on jäänyt viimeiseksi. Seriffi poistaa asiattomat viestisi jos sinä et älyä itse.
Enkä tarkoita, etteivätkö myöskin nuo hulvattoman hauskat yliampuvat juttusi olisi hyviä. Ainakin minua ne ovat monesti naurattaneet, sillä juuri sinulle ominaisella yltiöpäisellä huumorillasi.
Autismi on kiintoisa ilmiö. Se on varmasti rankkaa perheessä, jossa on autistinen lapsi. Kehitystä ei voi mitata keskivertoisin käyrin. Autistinen on täysin omanlaisensa kehityksen mukaisessa mittakaavassa.
Olen seurannut jokseenkin läheltä paria tapausta ja myönnän niiden liikuttaneen hyvinkin syvältä.
Kiinnostavaksi asian tekee uusien henkisten näkemysten valossa se, että autismi nähdään sielun valintana. Olen lukenut artikkeleita, joissa kerrotaan autistisen kuuluvan näihin indigo lapsiin. He ovat inkarnoituneet sellaisista tietoisuuksista, joissa heillä on erittäin kehittynyt yhteys henkiseen olemukseensa, mutta heiltä puuttuu ihmisen inhimillinen kyky eritellä tunteitaan. Lisäksi he eivät kykene sietämään kaaottisuutta, jota meidän maailmassamme on liikaakin. He jäsentävät kokemustaan tiukasti rajatulla järjästyksellä. Lääketieteessä tuo luokitetaan aivojen ongelmaksi. Viestitys ei kulje totuttuja" hermoratoja pitkin.
Luultavasti olemmekin vasta alkumatkalla ymmärryksessämme, millaisia kaikkia mahdollisia sielullisia olentoja ihmissukuumme tulla tupsahtelee.
Olisi kiintoisaa tietää, mitä nämä autistiset oikein meistä muka ns. normaaleista ihmisistä oikein ajattelevat.
että hyvin, hyvin mielenkiintoinen näkemys asiaan:)
Kyllähän tuollainen näkökanta autismiin on varsin virkistävä ja herättää ajatuksia. Totta on että biologialla on suuri osuus asiassa, mutta varmasti on myös niitä " henkimaailman" juttuja, joita tuskin koskaan saadaan selville. Autistin ajatusmaailmasta sen verran, että autismiakin on niin montaa erilaista lajia. Lievimmissä tapauksissa kommunikaatio verbaalisesti voi olla hyvinkin sujuvaa, vaikkakin aina tulee muistaa se, että he tulkitsevat ilmeitä, äänenpainoja ja ruumiinkieltä hieman eri vinkkelistä joka tekee kommunikaatiosta hieman haastavampaa kuin ns. normaalin kanssa. Vaikeammassa muodossaan taas ei verbaalista kommunikaatiota ole juuri ollenkaan ja yleensäkään kontaktin saaminen voi olla työn ja tuskan takana, jos saa ollenkaan. Tässä nimen omaan minun mielestäni toimitaan sitten siellä henkisellä tasolla ja pitkälti arvailujen ja tulkintojen varassa.
On myös väitetty, että autistilla olisi erityisen kehittynyt hajuaisti, jonka perusteella hän luokittelee ihmiset luotettaviin ja ei niin luotettaviin henkilöihin. Ihminen kuitenkin erittää tietämättään niin paljon erilaisia hormooneja ja tuoksuja riipuen tilanteesta jossa toimii. Kun on sanonta että pelko haisee, niin se voi hyvinkin pitää paikkansa. Tämä voisi esim selittää miksi autisti saattaa hyökätä toisen kimppuun kuin raivopää, kun taas toisen kanssa on lauhkea kuin lammas. Jospa hän haistaa pelon ja epävarmuuden ja reagoi siihen hyökkäämällä? Otappas siitä sitten selvää:)
on ihmisten mystiikalla tai henkisyydellä tai joillain uusilla ulottuvuuksilla halu selittää pelkästään biologisia tosiasioita.
Aivot toimivat toisilla eri tavoin kuin toisilla ja jotkut haluavat nähdä siinä jotain selittämätöntä jota pitää selittää selittämättömällä.
antaa ajattelemisen aihetta monella tapaa. Mainitsemaasi kirjaa en ole lukenut, mutta lisäsin sen jo 'listalle'. Tulkoon myös heti kerrotuksi, etten ole autismiin tutustunut muullakaan tavalla syventävästi. Osaisin hyvin pinnallisesti ja muutamalla sanalla (mahdollisesti jopa väärin valituilla sanoilla) kuvailla autistista lasta, jos joku sitä minulta pyytäisi. Tuttavapiirissäni on yksi aikuinen mies, jolla on asperger - mutta hänkään ei ole läheisimpiä ystäviäni. Omakohtaista kokemusta asiasta siis ei ole ja jätänkin tämän aiheen siksi rauhaan.
Luen paljon, ja voisin luetella valtavan määrän kirjoja, jotka ovat koskettaneet minua tavalla tai toisella. Jostain syystä avausta lukiessa ensimmäisenä tuli mieleen Vladimir Nabokovin 'Lolita'. Siitä on jo jonkin verran aikaa, kun tuon klassikon luin, mutta se on yksi niitä, joita aion varmasti lukea uudelleen. Yksityiskohdat ovat mielessäni jo hämärtyneet ja sekoittuneet muiden luetuiksi tulleiden kirjojen kanssa. Muistan tarttuneeni kirjaan hieman pelonsekaisin tuntein. Aihe (insesti) itsessään on jo koskettava ja inhonsekaisia ajatuksia herättävä. Kirja on kuitenkin niin taitavasti kirjoitettu, että tarinasta tulee melkeinpä kaunis - saippuakuplamaisen ohut ja herkkä, joka yhdenkin naulanterävän kommentin alla hajoasi, harha pettäisi. Muistan ihailleeni kirjailijan taitoa saada lukijassa esiin niin monia, jopa ristiriitaisiakin tunteita; vihaa, rakkautta, surua, kiukkua, ymmärrystä, sääliä... Päästyäni kirjan loppuun muistan pidelleeni sitä kädessäni ja tunteneeni itseni jotenkin 'likaiseksi', koska olin pitänyt kirjasta!
Mieleen tulivat myös Torey Haydenin kirjat sekä Dave Pelzerin kirjoittama Pimeän poika.
Toisentyyppisistä minuun vaikutuksen tehneistä kirjoista voisin mainita Anam Cara - Kelttiläistä viisautta (John O'Donhue) ja vaikkapa Äitini tuuli - intiaanitietäjän elämä ja opetukset (Bear Heart / toim. Molly Larkin). Ne antavat molemmat ajattelemisen aihetta ja ovat tervetulleita herättämään kysymyksiä tämän hektisen maailmanmenon vastapainoksi. Kuitenkaan ne eivät ole mitään 'oppaita tasapainoiseen elämään', vaan antavat lukijalle mahdollisuuden itse löytää itsestään asioita, tunteita ja ajatuksia, joiden avulla on helpompi hyväksyä oma ehkä hiukan 'normeista' poikkeavakin arvojärjestys.
ollaan luettu. Torey Haydenin Tiikerin lapsi oli myös aikanaan kirja, joka sai kyynelkanavat toimimaan ja antoi todellakin ajattelemisen aihetta.
Olen täysin samaa mieltä, että myös erilaisia näkökantoja tulee ottaa huomioon vaikka ne tuntuisivat kuinka älyttömiltä tahansa. Itseltään kyseleminen ja oman toiminnan ja tapojen kyseenalaistaminen ja kriittinen tutkiskeleminen on joskus paikallaan ja kyllä huomattavasti avartaa jos antaa sille mahdollisuuden. Sitä kuitenkin usein estää ainainen oikeassa olemisen pakko ja mahdollinen väärässä olemisen häpeä.
ainaiseen oikeassa olemisen pakkoon ja väärässä olemisen häpeään olen nyt viime kuukausina vahvasti törmäillyt. Murrosikää lähestyvän tyttäreni sanoista ja käytöksestä on ollut helppo lukea kaikkien yhteiskunnallisten Vaatimusten raskaana painava taakka. Ja tietysti minä äitinä olen asettamassa omia vaatimuksiani... Lähinnä olen joutunut miettimään sitä, mitä omalla mallillani tyttärelle siirrän/opetan. Avainsanoina olen omassa elämässäni pitänyt mm. hyväksymistä, avoimuutta, kunnioittamista ja anteeksiantoa. Nyt olen kuitenkin saanut huomata, että tyttäreni toisinaan jopa kärsii noudattaessaan neuvojani. Hänen olisi paljon helpompaa olla ajattelematta itse - ei joutuisi selittelemään ja perustelemaan omia mielipiteitään usein ilkeästikin käytäytyville kavereilleen. Ystävällisyyttä tässä maailmassa palkitaan yhä harvemmin ja harvemmin... Toisaalta ihmiseltä, joka aina on läsnä apua tarvitsevalle, sitä ollaan myös aina - ei pyytämässä - vaan vaatimassa.
Koulu ja jopa jo päiväkoti ovat ympäristöjä, joissa opetetaan vahvasti mustavalkoista maailmankatsomusta; joko oikein tai väärin. Kiellettyä tai väärin tehtyä asiaa toiselta kannalta katsovaa lasta ei juuri noteerata. Aikuiset ovat aina ja kaikkialla oikeassa. Tiedä sitten, tulenko kasvattaneeksi lapsiani 'väärin', väittäessäni, että kovinkovin harvaan asiaan on olemassa vain yksi oikea ratkaisu (en puhu nyt matikantehtävistä) tai että tuskinpa on olemassa mitään sellaista kuin absoluuttinen totuus.
Ihmisellä, joka uskaltaa kyseenalaistaa asioita, pitäisi olla mielettömän hyvä itsetunto, jotta hän ei tulisi massojen tallaamaksi ja jäisi yksin.
lähes kaikki kirjat lukenut olen. Kauniisti ja lempeästi ja ennen kaikkea kiihkottomasti hän osaa kirjoitaa vaikeista asioista.
Toisenlainen kirjailija eli siis fiktiivinen kirjailija John Irving kirjoittaa kirjoja joita luen uudestaan ja uudestaan.
Varsinkin hänen kirjansa Ystäväni Owen Meany - missä kerrotaan pienikasvuisen ja muutenkin erikoisen ihmisen elämästä ja ystävyydestä kirjan minän kanssa on - siis vain huh.
Toki Irvingin "Oman elämänsä sankari" tai "Garpin maailma" ja unohtamatta "Kaikki isäni hotellit" ovat aikamoisia kertomuksia erilaisista ihmiselämistä.
Suosittelen heille, jotka jaksavat lukea ajatuksella.
Kun olin pieni, niin sattuipa kerran, että kirja putosi kirjahyllystä päähäni. Tajuhan siinä meni hetkeksi enkä enää muista mikä kirja oli kyseessä, mutta sen muistan että kosketti se, tosi kovasti !
Sen niminen kirja on tuossa lähellä ja sitä tulee useinkin silmäiltyä aihe kerrallaan, varsinkin jos on kuullut puhuttavan mielen ja käyttäytymisen poikkeavuuksista. Hämmästyttää ja kummastuttaa kuinka paljon ihmismieltä on jo vaihtelevin tuloksin tutkittu ja kuinka paljon siinä vielä riittää savottaa. Ehkä on kuitenkin hyvä, ettei mieltämme koskaan avata aivan levälleen.