Eclipse

Levitaatiohan merkitsee ihmisen kykyä leijua ilmassa. Muistan sinun joskus kertoneen omaavan moisen kyvyn. Kertoisitko siitä lisää, mistä ja miten sen kyvyn sait, miksi et ole kyvyilläsi kohahduttanut tiedemaailmaa ja miten tuo hämmästyttävä kykysi liittyy uskoosi ja Raamatun opetuksiin.
Mikäli muistan väärin, eli ettet itse omaa kykyä mutta uskot siihen, niin vastaa siltä pohjalta.
611215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Joutaisit pois täältä leijumasta tai sitten leijua näitten hevosnaamojen kanssa jänkhälle.
Tosi outoa haamuporukkaa?

Äänestä
  • joskus miettinyt.

    Äänestä

mutta en ole koskaan sanonut omaavani kyseistä kykyä.
Mutta sen sijaan olen sanonut sen sijaan en usko sen olevan mahdotonta (tieteessäkin on saatu tapahtumaan ko. ilmiötä esineillä), enkä ainakaan en ole tyrmännyt sitä eräiden totuuden torvien tapaan jotka tietävät kaiken ja hieman enempikin, sillä tuo on varsin helppo todistaa vääräksi; sitä joko leijuu tai ei leiju.
(Erään kaverini tuttu, vieläpä teosofi, sanoi tekevänsä tuon tempun, täytyykin kysellä miten on luonnistunut! Yleensä levitoinneet eivät ole tuota itse aina määränneet näet. :)

Sen sijaan sinun on sanottu olevan nainen, mutta muistaisin sinun itsesi sanoneen olleen perheellinen mies? Vai oletko vähän molempia sillä olet "theos"?

Äänestä
  • Aloitetaan lopusta.
    Pikkuruinen pilkkasi sanan theos kautta olkoon tälläkertaa. Ethän kykene määrittelemään sanan jumala merkitystä. (Raamatun Jumala on muuten maskuliini, jos et ole sitä tiennyt. Se ei toki liity sinänsä minuun.)
    Olen siis perheellinen mies.

    Mikä on voima, joka saa ihmisen leijumaan painovoiman vastaisesti?
    Miten tuota voimaa voi saada?
    Miksi tiede ei tunne sitä?

    Ei leijuminen on helppo todistaa todeksi, mutta miten on leijumisen kanssa?

    Äänestä

  • theos kirjoitti:

    Aloitetaan lopusta.

    Mitä tulee itse Jumalaan, ei voida puhua vain sanasta. Vaan itse ko. sana on vertauskuvauksen asemessa. Raamatun Jumalalla on monia nimiä, useita läpi Raamatun. Esim. eräs on femiininen.

    "Mikä on voima, joka saa ihmisen leijumaan painovoiman vastaisesti?"

    Mikä tahansa mikä osaltaan kumoaa painovoimaa. Very simple, mutta monimutkaisen selvityksen teko tälle palstelle ei palvele ketään.

    "Miten tuota voimaa voi saada? "

    Voima joka loi painovoiman, ja on olemassaolo, kyllä pystyy tuota säätelemään. Mutta että miten se tapahtuu luonnonlakien voimasta on asia erikseen.

    "Miksi tiede ei tunne sitä?"

    Tiede ei tiedä kuin vain prosentuaalisesti pienen määrän asioista. Mutta osan tästä ilmiöstä se tuntee nimellä diamagnetismi.

    Äänestä

  • Tieteessä ei ole kyetty todistamaan levitaatiota olevaiseksi.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    Sekoilet tosi pahasti tuossa diamagnetismissa. Se on aivan normaali koulutieteen opettama ilmiö.

    Diamagnetismi on tosiaan tuttu juttu. Siinä ei kuitenkaan ole mitään merkillistä henkimaailman asiaa kuten vähän annat ymmärtää.

    Atomeissa elektronit ovat ydintä kiertäviä sähkövarauksia ja liikkuvat varauksethan aiheuttavat magneettikentän. Makrotason magneettisuus kuitenkin riippuu siitä, mikä on atomin elektronien nettoimpulssimomentti (joka koostuu rataimpulssimomentista ja spinistä).

    Jos nettoimpulssimomentti on nolla, aine on diamagneettista. Magneetin lähelle tuotuna aineessa havaitaan heikko hylkivä vaikutus. Esimerkkinä kupari.

    Jos impulssimomentti poikkeaa nollasta, aine on paramagneettista ja magneetin lähellä havaitaan heikko vetävä vaikutus. Esimerkkinä titaani.

    Paramagneettisten aineiden erikoistapaus ovat ferromagneetit. Nämä johtavat sähköä ja niissä johde-elektronien ja sidottujen elektronien vuorovaikutuksesta muodostuu tietyn lämpötilan alapuolella alueita, joissa johde-elektronien magneettimomentit ovat samansuuntaisia. Magneetin lähellä havaitaan voimakas vetävä vaikutus. Esimerkkeinä rauta, koboltti ja nikkeli.

    Sitten on antiferromagneetit, joissa yksittäisillä atomeilla on nettoimpulssimomentti mutta joissa atomit esiintyvät pareittain niin että makrotasolla netto on nolla. Nämä ovat hyvin immuuneja ulkoiselle magneettikentille. Ihmisessä rautaa varastoiva proteiini l. ferritiini on tällaista ainetta, ruoste eli hematiitti (Fe2O3) samaten.

    Ja vielä antiferromagneettien erikoistapaus, ferrimagneetit, joissa atomit samaten pareittain mutta pareissa impulssimomentit eri suuruiset ja siten reagoivat ferromagneettien tapaan mutta ei yhtä voimakkaasti. Esimerkkeinä magnetiitti (Fe3O4) ja maghemiitti (g-Fe2O3), jolla on hematiitin kemiallinen koostumus mutta erilainen rakenne.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Tieteessä ei ole kyetty todistamaan levitaatiota olevaiseksi.

    SE että et tiedä mitä diamagnetismi on, on sinun päänsärkysi. Se on tieteellinen nimi levitaatiolle. Esim. Helikoptereinkin toiminta perustuu aerodynaamiseen levitaatioon.

    Äänestä

  • Hmmm kirjoitti:

    kerrankin joku joka hieman ymmärtää mistä on kyse joskaan ei kokonaan..
    "Diamagnetismi on tosiaan tuttu juttu. Siinä ei kuitenkaan ole mitään merkillistä henkimaailman asiaa kuten vähän annat ymmärtää."

    Levitaatiossa voi olla henkimaailmallista asiaa, kun taas diamagnetismi on eräänlaista levitaatiota.

    Se taas että yliluonnollisen asian tuloksia voidaan tutkia tunnetuilla menetelmillä ei sinänsä ole uutta.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Sekoilet tosi pahasti tuossa diamagnetismissa. Se on aivan normaali koulutieteen opettama ilmiö.

    miten diamagnetismi eroaa levitaatiosta ilmiönä?

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    miten diamagnetismi eroaa levitaatiosta ilmiönä?

    Diamagnetismi: materiaali ei magnetoidu pysyvästi. Sillä ei ole mitään tekemistä levitoimisen kanssa. Tiede ei tiedä mitään tapaa levitoida. Magneetti-"tyynyn" päällä voi toki esim juna "levitoida", mutta sehän on normaali maallinen fysikaalinen ilmiö, eikä mitään levitoimista.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    kerrankin joku joka hieman ymmärtää mistä on kyse joskaan ei kokonaan..
    "Diamagnetismi on tosiaan tuttu juttu. Siinä ei kuitenkaan ole mitään merkillistä henkimaailman asiaa kuten vähän annat ymmärtää."

    Levitaatiossa voi olla henkimaailmallista asiaa, kun taas diamagnetismi on eräänlaista levitaatiota.

    Se taas että yliluonnollisen asian tuloksia voidaan tutkia tunnetuilla menetelmillä ei sinänsä ole uutta.

    Diamagnetismi ei ole minkäänlaista levitaatiota!

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    kerrankin joku joka hieman ymmärtää mistä on kyse joskaan ei kokonaan..
    "Diamagnetismi on tosiaan tuttu juttu. Siinä ei kuitenkaan ole mitään merkillistä henkimaailman asiaa kuten vähän annat ymmärtää."

    Levitaatiossa voi olla henkimaailmallista asiaa, kun taas diamagnetismi on eräänlaista levitaatiota.

    Se taas että yliluonnollisen asian tuloksia voidaan tutkia tunnetuilla menetelmillä ei sinänsä ole uutta.

    "Levitaatiossa voi olla henkimaailmallista asiaa, kun taas diamagnetismi on eräänlaista levitaatiota."

    Diamagnetismi on nimitys sille, miten tietyllä lailla järjestyneet atomit kokonaisuutena reagoivat magneettikenttään. Sen avulla voinee saada esineitä leijumaan samoin kuin muilla magneettisilla menetelmillä, siivillä, naruun ripustamalla, ilmaa puhaltamalla (Speden speleissä oli aikanaan kisa, jossa hiustenkuivaajalla kellutettiin pingispalloa ilmassa) jne.

    Jos määrittelet levitaation noin, niin sittenhän se on aivan arkipäiväinen asia. Muistaakseni kuitenkin alun perin väitit että jotkut ihmiset pystyvät leijumaan ilman mitään apuvälineitä, edellä mainittuja esimerkiksi. Todisteena sinulla taisi olla valokuva, jossa joku levitoi mutta tarkempia tietoja siitä kuvasta en muista nähneeni. Siihen voisi ehkä palata, jos kuva on vielä tallella.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Diamagnetismi: materiaali ei magnetoidu pysyvästi. Sillä ei ole mitään tekemistä levitoimisen kanssa. Tiede ei tiedä mitään tapaa levitoida. Magneetti-"tyynyn" päällä voi toki esim juna "levitoida", mutta sehän on normaali maallinen fysikaalinen ilmiö, eikä mitään levitoimista.

    Millähän tavalla tuo junan levitointi olisi vähemmän levitoimista? Eikö voimat jotka loivat maailman voi aiheuttaa tuota samaa efektiä?
    Kun selailet koulukirjoja aiheesta, kannattaa myöskin yrittää käsittä mitä ne käytännössä tarkoittavat, helpottaa kummasti.

    Äänestä

  • Hmmm kirjoitti:

    "Levitaatiossa voi olla henkimaailmallista asiaa, kun taas diamagnetismi on eräänlaista levitaatiota."

    Diamagnetismi on nimitys sille, miten tietyllä lailla järjestyneet atomit kokonaisuutena reagoivat magneettikenttään. Sen avulla voinee saada esineitä leijumaan samoin kuin muilla magneettisilla menetelmillä, siivillä, naruun ripustamalla, ilmaa puhaltamalla (Speden speleissä oli aikanaan kisa, jossa hiustenkuivaajalla kellutettiin pingispalloa ilmassa) jne.

    Jos määrittelet levitaation noin, niin sittenhän se on aivan arkipäiväinen asia. Muistaakseni kuitenkin alun perin väitit että jotkut ihmiset pystyvät leijumaan ilman mitään apuvälineitä, edellä mainittuja esimerkiksi. Todisteena sinulla taisi olla valokuva, jossa joku levitoi mutta tarkempia tietoja siitä kuvasta en muista nähneeni. Siihen voisi ehkä palata, jos kuva on vielä tallella.

    jos kaksi objektia leijuvat, toinen esim. aerodyynamisesta nosteesta, ja toinen hengen voimasta, niin eikö kyseessä ole levitaatio?

    Milloin olen sanonut että minulla olisi ollut hallussa sellainen kuva?

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    SE että et tiedä mitä diamagnetismi on, on sinun päänsärkysi. Se on tieteellinen nimi levitaatiolle. Esim. Helikoptereinkin toiminta perustuu aerodynaamiseen levitaatioon.

    idiootti käyttää sanoja ja väitteitä joista sillä ei ole hajuakaan,saati jotain tietämystä.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    Millähän tavalla tuo junan levitointi olisi vähemmän levitoimista? Eikö voimat jotka loivat maailman voi aiheuttaa tuota samaa efektiä?
    Kun selailet koulukirjoja aiheesta, kannattaa myöskin yrittää käsittä mitä ne käytännössä tarkoittavat, helpottaa kummasti.

    Ei se ole mitään levitaatiota, jos objekti pysyy ilmassa fysikaalisen ilmiön vuoksi. Vai levitoiko helikopteri? Ei varmasti!

    Muuten, edelleenkään et käsitä mitä diamagnetismi on.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    jos kaksi objektia leijuvat, toinen esim. aerodyynamisesta nosteesta, ja toinen hengen voimasta, niin eikö kyseessä ole levitaatio?

    Milloin olen sanonut että minulla olisi ollut hallussa sellainen kuva?

    "jos kaksi objektia leijuvat, toinen esim. aerodyynamisesta nosteesta, ja toinen hengen voimasta, niin eikö kyseessä ole levitaatio?"

    Joo joo. Mutta alun perin tarkoitit levitaatiolla ihmisen leijuntaa ilman mitään apuvälineitä (vrt. oma tekstisi alempana).

    "Milloin olen sanonut että minulla olisi ollut hallussa sellainen kuva?"

    Tästähän se taisi lähteä liikkeelle:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=3000000000276939
    "Enpä sanoisi urbaaneiksi legendoiksi ennenkuin on sellaisiksi todistettu. Miten on muuten levitaatio selitetty?"

    Ja tässä mainitsit ne kuvat:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=3000000000277003
    "Levitaatioista olen nähnyt kuvia, mutta sehän ei poista manipuloinnin mahdollisuutta."

    Lisäksi (tätä en muistanutkaan) sanoit jopa itse nähneesi levitaatiota:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=3000000000277657
    "Levitaatio on kovin yksinkertainen asia! Jos joku ilman mitään apuvälinettä leijuu, niin kai nyt sen pystyy näkemään!"

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=3000000000279618
    "Minä olen nähnyt sitä tapahtuvan, ja lukenutkin siitä"

    Yritän vain tökkäillä viestiä näkyviin.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    jos kaksi objektia leijuvat, toinen esim. aerodyynamisesta nosteesta, ja toinen hengen voimasta, niin eikö kyseessä ole levitaatio?

    Milloin olen sanonut että minulla olisi ollut hallussa sellainen kuva?

    "jos kaksi objektia leijuvat, toinen esim. aerodyynamisesta nosteesta, ja toinen hengen voimasta, niin eikö kyseessä ole levitaatio?"

    Joo, joo. Mutta alun perin tarkoitit levitaatiolla ihmisen leijuntaa ilman mitään apuvälineitä (vrt. oma tekstisi alempana).

    "Milloin olen sanonut että minulla olisi ollut hallussa sellainen kuva?"

    Tästähän se taisi lähteä liikkeelle:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=3000000000276939
    "Enpä sanoisi urbaaneiksi legendoiksi ennenkuin on sellaisiksi todistettu. Miten on muuten levitaatio selitetty?"

    Ja tässä mainitsit ne kuvat:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=3000000000277003
    "Levitaatioista olen nähnyt kuvia, mutta sehän ei poista manipuloinnin mahdollisuutta."

    Lisäksi (tätä en muistanutkaan) sanoit jopa itse nähneesi levitaatiota:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=3000000000277657
    "Levitaatio on kovin yksinkertainen asia! Jos joku ilman mitään apuvälinettä leijuu, niin kai nyt sen pystyy näkemään!"

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=3000000000279618
    "Minä olen nähnyt sitä tapahtuvan, ja lukenutkin siitä"

    Äänestä

  • ,.pp., kirjoitti:

    idiootti käyttää sanoja ja väitteitä joista sillä ei ole hajuakaan,saati jotain tietämystä.

    jonka tarkoituksen ymmärtää jokainen tavatessaan sinut. "idiootti"

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Ei se ole mitään levitaatiota, jos objekti pysyy ilmassa fysikaalisen ilmiön vuoksi. Vai levitoiko helikopteri? Ei varmasti!

    Muuten, edelleenkään et käsitä mitä diamagnetismi on.

    ai että sinä määrittelet ilmiöihin liittyvän terminologian? Siinä tapaukseksessa keskustelu on turhaa, sillä minä käytän hieman yleisempiä nimityksiä.
    Helikopterikin levitoi, tosin aerodynaamisen nosteen avulla, mutta silti sitä voidaan kutsua levitoinniksi.

    Sinun kannattaisi todellakin ottaa selvää mitä levitaatio ja diamagnetismi käsittää.
    Sinun logiikalla voidaan sanoa että ihminen ei voi uida, sillä kala ui.

    Sen sijaan järkesi voidaan pitää eräänlaisena objektina, joka on sinulta erittäin hukassa.
    Tosin, se vaikutelma tuli jo silloin kun aloit kieltämään tieteellisyyteen liittyvän ilmiön.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Ei se ole mitään levitaatiota, jos objekti pysyy ilmassa fysikaalisen ilmiön vuoksi. Vai levitoiko helikopteri? Ei varmasti!

    Muuten, edelleenkään et käsitä mitä diamagnetismi on.

    ai että sinä määrittelet ilmiöihin liittyvän terminologian? Siinä tapaukseksessa keskustelu on turhaa, sillä minä käytän hieman yleisempiä nimityksiä.
    Helikopterikin levitoi, tosin aerodynaamisen nosteen avulla, mutta silti sitä voidaan kutsua levitoinniksi.

    Sinun kannattaisi todellakin ottaa selvää mitä levitaatio ja diamagnetismi käsittää.
    Sinun logiikalla voidaan sanoa että ihminen ei voi uida, sillä kala ui.

    Sen sijaan järkesi voidaan pitää eräänlaisena objektina, joka on sinulta erittäin hukassa.
    Tosin, se vaikutelma tuli jo silloin kun aloit kieltämään tieteellisyyteen liittyvän ilmiön.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    jos kaksi objektia leijuvat, toinen esim. aerodyynamisesta nosteesta, ja toinen hengen voimasta, niin eikö kyseessä ole levitaatio?

    Milloin olen sanonut että minulla olisi ollut hallussa sellainen kuva?

    Ei meinaa tekstit millään näkyä. Taas yksi yritys.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    jonka tarkoituksen ymmärtää jokainen tavatessaan sinut. "idiootti"

    tarvitse edes tavata tietääkseen kyseessä olevan palstan typerinmän ihmisen,riittää kun näkee nimimerkin.

    Äänestä

  • Hmmm kirjoitti:

    "jos kaksi objektia leijuvat, toinen esim. aerodyynamisesta nosteesta, ja toinen hengen voimasta, niin eikö kyseessä ole levitaatio?"

    Joo joo. Mutta alun perin tarkoitit levitaatiolla ihmisen leijuntaa ilman mitään apuvälineitä (vrt. oma tekstisi alempana).

    "Milloin olen sanonut että minulla olisi ollut hallussa sellainen kuva?"

    Tästähän se taisi lähteä liikkeelle:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=3000000000276939
    "Enpä sanoisi urbaaneiksi legendoiksi ennenkuin on sellaisiksi todistettu. Miten on muuten levitaatio selitetty?"

    Ja tässä mainitsit ne kuvat:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=3000000000277003
    "Levitaatioista olen nähnyt kuvia, mutta sehän ei poista manipuloinnin mahdollisuutta."

    Lisäksi (tätä en muistanutkaan) sanoit jopa itse nähneesi levitaatiota:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=3000000000277657
    "Levitaatio on kovin yksinkertainen asia! Jos joku ilman mitään apuvälinettä leijuu, niin kai nyt sen pystyy näkemään!"

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=3000000000279618
    "Minä olen nähnyt sitä tapahtuvan, ja lukenutkin siitä"

    no jopas olet nähnyt vuokseni vaivaa. :)

    "Joo joo. Mutta alun perin tarkoitit levitaatiolla ihmisen leijuntaa ilman mitään apuvälineitä (vrt. oma tekstisi alempana)."

    En sanoisi noinkaan, sillä levitaatiota on monenlaista. Jos puhun yhdenlaisesta, sen ei tarvitse pois-sulkea muita, vai?
    Tietysti apuvälineenä voi pitää henkeä, olenko kieltänyt sen?

    Sanoin ja sanon edelleen:

    Joskin jälkimmäisestä osiosta on kertynyt enempi tietoa.

    Jeesh, ja olen nähnyt kyllä kuvia, mutta en sellaisia omista.

    Tuon skeptikon käsikirja-osion perun, sillä myöhemmin löysin ko. kohdan.
    Mutta kuten sanoin kuvista, niin sen suhteen olen nähnyt levitaatiota. Mutta muista myöskin että mihin perustan tuon väitteen:
    "mutta oppositiota jonka pitäisi sitä todistaa falskiksi en ole kuullut, eli anna tulla?"
    Myöskin helikopteri tekee levitaatiota.

    EclipsE on kova poika peittelemään valheita uusilla valheilla, mutta tuosta ei kyllä jää enää minkäänlaista selittelyn varaa ;-D

    Äänestä

  • ,pp,, kirjoitti:

    tarvitse edes tavata tietääkseen kyseessä olevan palstan typerinmän ihmisen,riittää kun näkee nimimerkin.

    on varmasti ensimmäinen asia mitä tulee mieleen kun näkee kirjotustesi yhteydessä nimimerkkisi.

  • HBK kirjoitti:

    EclipsE on kova poika peittelemään valheita uusilla valheilla, mutta tuosta ei kyllä jää enää minkäänlaista selittelyn varaa ;-D

    palstan uudelta ymmärrys-&totuusrajoitteiselta kakolta.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    no jopas olet nähnyt vuokseni vaivaa. :)

    "Joo joo. Mutta alun perin tarkoitit levitaatiolla ihmisen leijuntaa ilman mitään apuvälineitä (vrt. oma tekstisi alempana)."

    En sanoisi noinkaan, sillä levitaatiota on monenlaista. Jos puhun yhdenlaisesta, sen ei tarvitse pois-sulkea muita, vai?
    Tietysti apuvälineenä voi pitää henkeä, olenko kieltänyt sen?

    Sanoin ja sanon edelleen:
    "Enpä sanoisi urbaaneiksi legendoiksi ennenkuin on sellaisiksi todistettu. Miten on muuten levitaatio selitetty?"
    Joskin jälkimmäisestä osiosta on kertynyt enempi tietoa.

    Jeesh, ja olen nähnyt kyllä kuvia, mutta en sellaisia omista.

    Tuon skeptikon käsikirja-osion perun, sillä myöhemmin löysin ko. kohdan.
    Mutta kuten sanoin kuvista, niin sen suhteen olen nähnyt levitaatiota. Mutta muista myöskin että mihin perustan tuon väitteen:
    "mutta oppositiota jonka pitäisi sitä todistaa falskiksi en ole kuullut, eli anna tulla?"
    Myöskin helikopteri tekee levitaatiota.

    Eclipse nillittää:
    "Mutta kuten sanoin kuvista, niin sen suhteen olen nähnyt levitaatiota."

    Tekstiä aiemmin esitetyn linkin takaa:
    "Minä olen nähnyt sitä tapahtuvan, ja lukenutkin siitä, mutta oppositiota jonka pitäisi sitä todistaa falskiksi en ole kuullut, eli anna tulla?"

    Tuossa vanhassa viestissäsi et MISSÄÄN VAIHEESSA väitä, että kyse olisi ollut kuvista... Päin vastoin, väität että olet "nähnyt sitä (levitaatiota) tapahtuvan"

    Todella säälittävä yritys peitellä valhetta, josta olet jäänyt kiinni, mutta juuri tuollaista jokainen Eclipsen tapoja todistamaan joutunut osaakin odottaa.

    Kristinusko = moninkertaisten valheiden oppi...

    vai pidätkö ihmisiä vain niin tyhminä etteivät voi tarkistaa, mm. sitä että puhuin kuvista 29. päivä, ja sen näkemisestä 30. päivä?

    "Tuossa vanhassa viestissäsi et MISSÄÄN VAIHEESSA väitä, että kyse olisi ollut kuvista... Päin vastoin, väität että olet "nähnyt sitä (levitaatiota) tapahtuvan"

    Heh, sinä olet säälittävä paskan jauhaja.

    "Kristinusko = moninkertaisten valheiden oppi..."

    Edellämainitun perusteella varsin odotettava kommentti, miksi osasin sitä odottaa?

    "Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä."

    Saatana siis vastustaa kristusta, ja vieläpä valehtelee sen vuoksi.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    on varmasti ensimmäinen asia mitä tulee mieleen kun näkee kirjotustesi yhteydessä nimimerkkisi.

    varo nyt vähän,ettei "jumala" tule ja tukista tuollaista uskovaista,taidat olla "pirun"riivaama.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    ai että sinä määrittelet ilmiöihin liittyvän terminologian? Siinä tapaukseksessa keskustelu on turhaa, sillä minä käytän hieman yleisempiä nimityksiä.
    Helikopterikin levitoi, tosin aerodynaamisen nosteen avulla, mutta silti sitä voidaan kutsua levitoinniksi.

    Sinun kannattaisi todellakin ottaa selvää mitä levitaatio ja diamagnetismi käsittää.
    Sinun logiikalla voidaan sanoa että ihminen ei voi uida, sillä kala ui.

    Sen sijaan järkesi voidaan pitää eräänlaisena objektina, joka on sinulta erittäin hukassa.
    Tosin, se vaikutelma tuli jo silloin kun aloit kieltämään tieteellisyyteen liittyvän ilmiön.

    Levitoiminen on nimenomaan normaaleilla luonnonlaeilla selittämätöntä leijumista. Ja diamagnetismi ei ole mitään leijumista tms.

  • ,,pp,, kirjoitti:

    varo nyt vähän,ettei "jumala" tule ja tukista tuollaista uskovaista,taidat olla "pirun"riivaama.

    ihmeessä?

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Levitoiminen on nimenomaan normaaleilla luonnonlaeilla selittämätöntä leijumista. Ja diamagnetismi ei ole mitään leijumista tms.

    niin, sinun "logiisella päättelykyvyllä" ihminen ei voi uida, sillä kala ui.

    Ihmehän se olisikin.

    Äänestä

tuli taas kehiin.

Ou bois!

Äänestä
  • ...opinut keskustelemaan järjellisesti. Etkä edelleenkään kommentoi myöskään tunnistettavalla nimellä Juristi hyvä.

    Äänestä

viesti näin liikkeelle?

Äänestä

viesti näin liikkeelle?

Äänestä

Täten lupaan maksaa 100000 euroa käteen sille,
joka levitoi eli uhmaa painovoimaa todistajien
nähden. Rajat maksetaan pankkisiirtona tai shekkinä.

Kiinnostaa kuulla selityksiä, miksei ilmainen raha
kelpaa !!!

Äänestä
  • että miten ilmoitat jostain tapauksesta jota et voi itse päättää, tai jos olet vihkiytynyt esim. asketismiin, että miten kyseinen henkilö innostuu ko. syötistä, josta ei todennäköisesti ole edes kuullut?

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    että miten ilmoitat jostain tapauksesta jota et voi itse päättää, tai jos olet vihkiytynyt esim. asketismiin, että miten kyseinen henkilö innostuu ko. syötistä, josta ei todennäköisesti ole edes kuullut?

    Selitys numero 1 !

    Lisää ?

    Äänestä

  • kroisos kirjoitti:

    Selitys numero 1 !

    Lisää ?

    sen että et tiedä levitaatiosta muuta kuin D. Copperfieldin taikurishown pohjalta. Noh, moukalta ymmärryksen odottaminen onkin turhaa.

    Äänestä

  • se köyhä kirkonrotta puhuu taas läpiä päähänsä.

    Äänestä

  • EclipsE kirjoitti:

    sen että et tiedä levitaatiosta muuta kuin D. Copperfieldin taikurishown pohjalta. Noh, moukalta ymmärryksen odottaminen onkin turhaa.

    Lisää kuolemattomia lausuntoja!!!

    Eikö raha kelpaa ?

    Vai joko suoni katkeaa päässä?

    HAAHHAAHHAAHHAA !!! Levitoijat, älkää tappako
    ihmisiä nauruun !!!

    Lisää upeita todisteita painovoiman kumoamisesta !
    Tietelliinen läpimurto !
    Nasan avaruussukkulat tarpeettomina museoon !
    Levitoitko usein kuussa asti? Vai leijutko peräti kauemmas ?

    Eikö riihikuiva raha kelpaa, vai missä mättää ?

    Vai joko päässä naksahtaa kun on jäänyt näköjään
    lääkkeet ottamatta ?

    HAAHHAAHHAAHHAA !!! Levitoijat, älkää tappako
    ihmisiä nauruun !!!

    Äänestä

  • Roope Ankka kirjoitti:

    se köyhä kirkonrotta puhuu taas läpiä päähänsä.

    Levitoippas sitten kuittaamaan rahat,
    niin hymyt hyytyy !!!

    Vai onko bensa lopussa ?

    Äänestä

  • kroisos kirjoitti:

    Lisää kuolemattomia lausuntoja!!!

    Eikö raha kelpaa ?

    Vai joko suoni katkeaa päässä?

    HAAHHAAHHAAHHAA !!! Levitoijat, älkää tappako
    ihmisiä nauruun !!!

    ei ihmekkään kun ei raha kelpaa, kun osakseen saa jo nyt vain pelkkää pilkkaa ja ivaa, enpä usko ketään kiinnostavvan esiintyä laisillesi.

    nähtävästi jälleen avohoitopaikkoja on lisätty.

  • Der Thrish kirjoitti:

    ei ihmekkään kun ei raha kelpaa, kun osakseen saa jo nyt vain pelkkää pilkkaa ja ivaa, enpä usko ketään kiinnostavvan esiintyä laisillesi.

    olen jopa nähnyt tälläisen esiintymisen Nepalissa.
    Tosin minua nauratti ja moni muukin paikalla ollut hymyili itsekseen sille touhulle.
    Nämä niinsanotut "munkit" hyppelivät muutaman sentin ilmaan "perselihaksillaan" temppu sinänsä,mutta tosi koomista,eiköhän tuo "levitointi" onnistu useimmilta jos jaksaa reenata vatsa ja takapuolilihaksiaan kyseiseen temppuun.

    Äänestä

bbb

Äänestä

bbb

Äänestä

Kommentoi aloitusta

theos kirjoitti:

Levitaatiohan merkitsee ihmisen kykyä leijua ilmassa. Muistan sinun joskus kertoneen omaavan moisen kyvyn. Kertoisitko siitä lisää, mistä ja miten sen kyvyn sait, miksi et ole kyvyilläsi kohahduttanut tiedemaailmaa ja miten tuo hämmästyttävä kykysi liittyy uskoosi ja Raamatun opetuksiin.
Mikäli muistan väärin, eli ettet itse omaa kykyä mutta uskot siihen, niin vastaa siltä pohjalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu