Naiset valittavat siitä, että he eivät ylene ja että syy siihen on miesten hyvä veli -järjestelmä tai jokin muu syrjinnän alalaji. Olen kuitenkin itse tullut siihen tulokseen, että naisten ylenemättömyys on suurimmaksi osaksi naisten omaa syytä.
Syy siihen on tapa, jolla naiset käyttävät valtaa. Olen usein omassa ammatissani tehnyt yhteistyötä keski-ikäisten naisten kanssa ja melken yhtä usein joutunut huomaamaan, että useat naiset nauttivat päästessään käyttämään valtaansa. Lisäksi looginen ajattelu ei aina ole näissä tilanteissa ollut päällimmäinen asia vaan se, että naisen on pakko saada käyttää valtaansa.
Asia ei ole näin nuorten naisten kanssa eikä tietenkään myös kaikkien keski-ikäisten naisten kanssa, mutta valitettavan monen. En osaa asiaa tarkemmin selittää, mutta minusta se on hyvin outoa, että vallankäyttö sumentaa kaiken järkevän ajattelun ammattitilanteessa. Lisäksi on vielä huomautettava, että miesten kanssa sellainen on harvinaisempaa. Ehkä miehet ottavat työelämän monet asiat rennommin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse puolestani ihmettelen, mikseivät naiset perusta yrityksiä ja suosi niissä naisia. Jos väite lasikatoista pitää tai pitäisi paikkansa, tarkoittaa väite, että miehet suosivat epäpätevämpiä miehiä pätevämpien naisten kustannuksella.
Koska liike-elämässä pätevyys lienee mitattavissa taloudellisen tuloksen tekemisellä, olisi loogista, että yritys, joka palkkaa nämä pätevämmät naiset, tekisi paremman tuloksen ja näin ollen menestyisi paremmin.
Olisi mukava tietää, miksi näin ei käy...