plastikmaailmassa, mikä kaiken sallii ja tulee sallimaan vielä sellaisiakin, mitä tällä hetkellä pidetään jyrkästi vääränä. Sitten tämän ajan nuoria haukutaan ahdasmielisiksi. Joten kaikkein suurin kapinallinen on uskovainen, joka ei halua lähteä kaiken maailman haihattelijoiden mukaan. Johan raamatussakin sanotaan, että kristityille koittaa vielä loppuaikoina kovat ajat, heitä tullaan vainoamaan jne.
vähän tuntuu
nykyisessä
2267
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen sentään omalla esimerkilläni opettanut naimaan mahdollisimman nuoria lapsia.(pojat käy myös).
Nainhan päälle 60:nä 6 vuotiaan NAISEN. Aijaijai, kun oli hyvä pillu.
OLI VIIMEINEN VIESTI TÄHÄN OLE KUIN HALUAT???!!