Hes. 33:12
Ja sinä, ihmislapsi! Sano kansasi lapsille: Vanhurskasta ei pelasta hänen vanhurskautensa sinä päivänä, jona hän rikkoo, ja jumalaton pääsee suistumasta turmioon jumalattomuutensa tähden sinä päivänä, jona hän kääntyy pois jumalattomuudestaan, ja vanhurskas ei voi elää vanhurskautensa turvin sinä päivänä, jona hän syntiä tekee.
Syntiä on:1. Joh. 3:4
Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus.
eli Jumalan antaman dekalogin yhdenkin käskyn rikkominen.
Synti tuhoaa vanhurskauden
15
271
Vastaukset
Voi kun tulisit uskoon, niin lopettaisit nuo Raamatun jakeilla spekuloimiset ja niillä harhaoppia, väärää profeettaa ja omaa luopumustasi tukemiset.
- tuon syyttelyn!
Alkaisit nähdä kaikki Jeesuksen lunastukseen uskovat sisarinasi ja veljinäsi! Jeesus rakastaa sinuakin!
Kenellä on varaa jumaloida lakia?
Lakia joka tuomitsee aivan jokaisen helvettiin?
Vai oletko täyttänyt sen pienenkin piirron?
Mutta minä olen raamatullisesti irti laista
Kristuksen vapaudessa - lahjavanhurskauden alla
siksi rukoilen sodoman puolesta kuin Aabraham- meidän puolestamme
joten älä sinä kaiken aikaa selittele että lakia ei ole. Minkä lain Jeesus sitten muka täytti jos ei sitä edes ole?
- kun keskustellaan
lain olemisesta tai ei olemisesta. eikö raamattu kerro meille oikean suhtautumisen Jumalan tahtoon (lakiin). lakia ei voi nähdä minään muuna kuin Jumalan tahtona. laki ei ole mikään Jumalan ulkopuolella oleva sääntökirja jota Jumala noudattaa jos tahtoo. laki on Jumalan tahto ja ehdottoman välttämätön iankaikkiselle elämälle. jo sekin että Jeesus tuli maan päälle ja täytti lain meidän puolestamme osoittaa, että iankaikkinen elämä laittomuudessa ei ole mahdollista. siis mitä sanomme onko laki paha, pois se laki on hyvä...
meidän puolestamme kirjoitti:
joten älä sinä kaiken aikaa selittele että lakia ei ole. Minkä lain Jeesus sitten muka täytti jos ei sitä edes ole?
Jeesus täytti lain
meidän puolestamme 30.3.2007 klo 01.15
joten älä sinä kaiken aikaa selittele että lakia ei ole. Minkä lain Jeesus sitten muka täytti jos ei sitä edes ole?
=====================
Sinäpä sen sanoit!
"Se on täytetty!" - huusi Ihmisen Poika ristiltä, koko maailmalle. Hänellä oli VALTUUDET tuo vapaus ilmoille kailottaa. Sillä hän täytti sen meidän puolestamme ja oli hetkeä aikaisemmin vakuuttanut, että se on loppu nyt. Että Kristus on lain loppu jokaiselle, joka uskoo.
Jumala ja Ihminen sanoi: "Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti. Siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin". Luuk 16:16. Vapauden tie oli avattu, täytetty se, mikä oli este. TÄYTTÄMÄLLÄ POISTSETTU.
Miksi synkistyt; miksi et iloitse yhdessä Totuuden kanssa? Oletko mieluummin naimisissa ihanan lain kanssa kuin verrattomasti ihanamman Kristuksen kanssa?
Roomalaiskirje:
7:3 Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.
7:4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.
Paavali on Jeesuksen kanssa samaa mieltä: se on täytetty, SE ON PIDETTY !!! Paavali sanoo sen siinä samassa hengessä - älä sinäkään sano sitä muussa hengessä.
Galatalaiskirje:
5:12 Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!
5:13 Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.kun keskustellaan kirjoitti:
lain olemisesta tai ei olemisesta. eikö raamattu kerro meille oikean suhtautumisen Jumalan tahtoon (lakiin). lakia ei voi nähdä minään muuna kuin Jumalan tahtona. laki ei ole mikään Jumalan ulkopuolella oleva sääntökirja jota Jumala noudattaa jos tahtoo. laki on Jumalan tahto ja ehdottoman välttämätön iankaikkiselle elämälle. jo sekin että Jeesus tuli maan päälle ja täytti lain meidän puolestamme osoittaa, että iankaikkinen elämä laittomuudessa ei ole mahdollista. siis mitä sanomme onko laki paha, pois se laki on hyvä...
Silti Sana on tosi, vaikka kuinka jumalattomat vänkäisivät.
Tässä entisen täydellisen lainnoudattajan toteamus:
Apostolien teot:
26:14 ja me kaaduimme kaikki maahan, ja minä kuulin äänen sanovan minulle hebreankielellä: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua? Työläs on sinun potkia TUTKAINTA VASTAAN.'
JEESUS VOITTI PAAVALIN OMAKSEEN - LAINNOUDATTAJAT MENETTIVÄT PAAVALIN
Roomalaiskirje:
7:3 Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.
7:4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.
7:6 mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
Galatalaiskirje:
4:4 Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
4:5 lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
4:6 Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"
_AnttiVKantola_- .....
”Kenellä on varaa jumaloida lakia? ”
Ainoastaan Jumalalla! Uskova ihminen tosiaan nöyrtyy Jumalan edessä. Jumalan on laki ja kaikki.
Hyväksyn Jumalan elämääni. Mikä tarkoittaa sitä, että kunnioitan Jumalaa ja myös hänen lakiaan (käskyt 10). Kiitollisena otan Kristuksen sovituksen vastaan, koska tiedän siinä olevan ainoan pelastuksen lähteen. Laki ei sitä tee, mutta siitäkään huolimatta ei sitä saa lähteä ihminen muuttelemaan tai kumoamaan tai vähättelemään.
Usko ei tosiaan johda ihmistä laittomuuteen, vaan Jeesuksen luo. Lain tahallinen rikkominen on aina syntiä ja synti ei ole vapautta. Jeesus voi ainoastaan vapauttaa synnistä.
JES 45.24. Ainoastaan Herrassa - niin pitää minusta sanottaman - on vanhurskaus ja voima. Hänen tykönsä tulevat häveten kaikki, jotka ovat palaneet vihasta häntä vastaan.
”Abraham uskoi Jumalaa ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi``Room
4:3
Abraham osoitti uskonsa nöyrästi tottelemalla, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi.”
Totteleminen, kuuliaisuus. Uskon kautta vanhurskauttamisen.
Jaak: 2:20-26
21. Eikö Abraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi, teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille? 22. Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi; 23. ja niin toteutui Raamatun sana; “Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi”, ja teoista usko tuli täydelliseksi; ..... kirjoitti:
”Kenellä on varaa jumaloida lakia? ”
Ainoastaan Jumalalla! Uskova ihminen tosiaan nöyrtyy Jumalan edessä. Jumalan on laki ja kaikki.
Hyväksyn Jumalan elämääni. Mikä tarkoittaa sitä, että kunnioitan Jumalaa ja myös hänen lakiaan (käskyt 10). Kiitollisena otan Kristuksen sovituksen vastaan, koska tiedän siinä olevan ainoan pelastuksen lähteen. Laki ei sitä tee, mutta siitäkään huolimatta ei sitä saa lähteä ihminen muuttelemaan tai kumoamaan tai vähättelemään.
Usko ei tosiaan johda ihmistä laittomuuteen, vaan Jeesuksen luo. Lain tahallinen rikkominen on aina syntiä ja synti ei ole vapautta. Jeesus voi ainoastaan vapauttaa synnistä.
JES 45.24. Ainoastaan Herrassa - niin pitää minusta sanottaman - on vanhurskaus ja voima. Hänen tykönsä tulevat häveten kaikki, jotka ovat palaneet vihasta häntä vastaan.
”Abraham uskoi Jumalaa ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi``Room
4:3
Abraham osoitti uskonsa nöyrästi tottelemalla, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi.”
Totteleminen, kuuliaisuus. Uskon kautta vanhurskauttamisen.
Jaak: 2:20-26
21. Eikö Abraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi, teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille? 22. Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi; 23. ja niin toteutui Raamatun sana; “Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi”, ja teoista usko tuli täydelliseksi;USKON TEOT JA LAIN TEOT
JAAK 2:21-23
21. Eikö Abraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi, teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille? 22. Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi; 23. ja niin toteutui Raamatun sana; “Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi”, ja teoista usko tuli täydelliseksi.
Taas hämäräperäinen ja irrallinen viittaus lainvaatimiseen. Mutta lakia ei edes ollut Aabrahamin aikaan. Ei Jaakob lain tekoja tarkoita, vaan jotain aivan muuta. Nimittäin, että Aabraham uskoi Jumalan henkilökohtaista puhetta hänelle.
Älkää ihmeessä yleistäkö tuota lain teoiksi ja ala uskonkuuliaisesti uhrata lapsianne jumalille! Älkää olko NIIN tottelevaisia.
"Aabraham uskoi Jumalaa" ja niin hän uskalsi tehdä sellaista, minkä jo mikä tahansa maallinenkin laki tuomitsisi saati sitten omatunto.
Lainnoudattaminen ei mitenkään kasvata omaksumaan tuon kaltaista uskoa. Laki ei yllytä tuollaisiin uskon uhreihin. Tässä mitattiin sitä, onko Aabrahamin sydän kiinni Jumalassa enemmän kuin missään muussa. Sen mukaisia tekoja ei saa aikaan laki tai lainkuuliaisuus.- joka tulee......
AnttiVKantola kirjoitti:
USKON TEOT JA LAIN TEOT
JAAK 2:21-23
21. Eikö Abraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi, teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille? 22. Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi; 23. ja niin toteutui Raamatun sana; “Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi”, ja teoista usko tuli täydelliseksi.
Taas hämäräperäinen ja irrallinen viittaus lainvaatimiseen. Mutta lakia ei edes ollut Aabrahamin aikaan. Ei Jaakob lain tekoja tarkoita, vaan jotain aivan muuta. Nimittäin, että Aabraham uskoi Jumalan henkilökohtaista puhetta hänelle.
Älkää ihmeessä yleistäkö tuota lain teoiksi ja ala uskonkuuliaisesti uhrata lapsianne jumalille! Älkää olko NIIN tottelevaisia.
"Aabraham uskoi Jumalaa" ja niin hän uskalsi tehdä sellaista, minkä jo mikä tahansa maallinenkin laki tuomitsisi saati sitten omatunto.
Lainnoudattaminen ei mitenkään kasvata omaksumaan tuon kaltaista uskoa. Laki ei yllytä tuollaisiin uskon uhreihin. Tässä mitattiin sitä, onko Aabrahamin sydän kiinni Jumalassa enemmän kuin missään muussa. Sen mukaisia tekoja ei saa aikaan laki tai lainkuuliaisuus.”Mutta lakia ei edes ollut Aabrahamin aikaan.”
Oliko laki piilotettu Abrahamilta? Eikö Abraham tiennyt mikä on oikeaa tai väärää? Eihän Jumala kuitenkaan kokoaikaa puhunut Aabrahamillekaan. Entäpä muut ihmiset joille Jumala ei suoraan puhunut?
Millä perusteella ihmiset hukutettiin Nooan aikaan? Ihan huvittelun vuoksiko Jumala vaan hukutti rakkaudestaan ihmiset? Nooalle Jumala puhui, mutta ei muille. Epäreilua! Mistä ne ihmiset voivat erottaa oikean väärästä, jos ei lakiakaan ole ollut Nooan aikaan?
Onko rakkautta hukuttaa ihmiset? Eikö siinä ihminen yhtään kärsi, kun näkee veden tulevan, eikä edes vuoret voi pelastaa. Tämmöinenkö on rakkauden laki?
Miten se toimii sinun kohdalla rakkauden laki? Autatko, jos pyydän sinua? Vai autatko ihan pyytämättä? Etsitkö lapsia, jotka tarvitsevat ruokaa tai rakkautta. Vai kuljetko ohi?
Miten se rakkaus toimii sinulla? Vai onko se ihan rajoittunutta? Kuljetko ohi, jos lapsella on tupakka suussa tai pullo kädessä? Vai kartatko ihan niitä pakkoja, jossa voit törmätä tämmöisiin lapsiin, nälkäkin saattaa olla, eikä kotia? Vai ajatteletko, kun eivät pyydä apua niin antaa olla huolehtikoon ne, jotka ovat maailmaan saattaneet?
Onko rakkaus vaan sinun huulilla? Että tehkää te toiset niitä rakkauden tekoja?
Millä tavalla Jumalan käskyt 10. sotii rakkauden lakia vastaan?
Onko Jumala ihan kaheli, että umpimähkään tuomitsee uskomattomat? Rakkauttako sekin on tuomio, joka perustuu rakkauteen tai rakastamatta jättämiseen? Mistä tiedät, että olet rakastanut riittävästi? Vai onko se niin, että Jeesus on sovittanut sen vajavaisuuden, että voi jättää rakkaudenkin väliin?
Täytyyhän se olla perustus!!!
Perustus oli Lutherillakin ja luja niin, että olisi omenapuunkin istuttanut, vaikka olisi tienyt Jeesuksen olevan huomenna tulossa ja opetti (Lutherin Vähä-Katekismus).
________________________
""Älkää ihmeessä yleistäkö tuota lain teoiksi ja ala uskonkuuliaisesti uhrata lapsianne jumalille! Älkää olko NIIN tottelevaisia.""
Kyllähän se rakkaus vaatii, että on Jumalle kuuliainen, mutta uhri on annettu, eikä muuta uhria enää tarvita.
Mitkä on niitä sinun mainostamia lain tekoja? joka tulee...... kirjoitti:
”Mutta lakia ei edes ollut Aabrahamin aikaan.”

Mitkä on niitä sinun mainostamia lain tekoja?Aabraham jos kuka tiesi, mikä on oikein ja mikä väärin. Ilman lakia. Väliaikaisen lain avulla Jumala sai osoitetuksi, että kaikki ovat väärintekijöitä. Eihän laki ole hyviä varten vaan pahoja. Uskon teoista Aabraham vanhurskautettiin ja Roomalaiskirje sanoo, että "se on uskosta, että se olisi armosta".
Aabraham ei palvellut järjestöjä vaan Jumalaa. Lain teot eivät ole uskosta, huomauttaa Sana. Helvetinpelko vie lain tekihin, mutta Jeesusta rakastava ajattelee lähimmäistä enemmän kuin itseään. Jos pelkäät lakia niin se merkitsee sit, että sinulla todella on pelättävää - rikkomuksia.
Se että puolustat lainnoudattamsita, osoittaa että et tahdo tehdä yhtään enempää kuin vain nuo säädetyt KIELLOT noudattaa. Rakkauden laki on sinulle kaiketi liian vaativa laki. Siksi jänkäät lain puolesta.
MUTTA TIEDÄ, ETTTÄ LAKI ON PAHOJA VARTEN.
1.Timoteuksen kirje:
1:9 ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
1:10 haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan -
1:11 autuaan Jumalan kirkkauden evankeliumin mukaisesti, joka on minulle uskottu.- niin.....
AnttiVKantola kirjoitti:
Aabraham jos kuka tiesi, mikä on oikein ja mikä väärin. Ilman lakia. Väliaikaisen lain avulla Jumala sai osoitetuksi, että kaikki ovat väärintekijöitä. Eihän laki ole hyviä varten vaan pahoja. Uskon teoista Aabraham vanhurskautettiin ja Roomalaiskirje sanoo, että "se on uskosta, että se olisi armosta".
Aabraham ei palvellut järjestöjä vaan Jumalaa. Lain teot eivät ole uskosta, huomauttaa Sana. Helvetinpelko vie lain tekihin, mutta Jeesusta rakastava ajattelee lähimmäistä enemmän kuin itseään. Jos pelkäät lakia niin se merkitsee sit, että sinulla todella on pelättävää - rikkomuksia.
Se että puolustat lainnoudattamsita, osoittaa että et tahdo tehdä yhtään enempää kuin vain nuo säädetyt KIELLOT noudattaa. Rakkauden laki on sinulle kaiketi liian vaativa laki. Siksi jänkäät lain puolesta.
MUTTA TIEDÄ, ETTTÄ LAKI ON PAHOJA VARTEN.
1.Timoteuksen kirje:
1:9 ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
1:10 haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan -
1:11 autuaan Jumalan kirkkauden evankeliumin mukaisesti, joka on minulle uskottu.””MUTTA TIEDÄ, ETTTÄ LAKI ON PAHOJA VARTEN.
1.Timoteuksen kirje:
1:9 ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
1:10 haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan -
1:11 autuaan Jumalan kirkkauden evankeliumin mukaisesti, joka on minulle uskottu.””
NÄIN ON ASIA, NIIN KUIN SANA OPETTAA!!!
Eihän se, joka on uudistunut sydämestään enää tee tahallisesti laittomuutta. Uusi on sijaan tullut. Niin, muutos on uskovassa tapahtunut.
En pelkää lakia, MUTTA JUMALAA KYLLÄKIN. Se on sitä, että ei lähde muuttelemaan Jumalan lakia oman mielen mukaan tai poistamaan. Tai vääntämään muutenkaan Jumalan sanaa vääräksi, että voisi puolustaa omia virheitään sillä.
Väitätkö minua järjestöjen palvelijaksi? Tosiaankin minulla on oma tie kuljettavana ja se kulkee tällä hetkellä kirkkojen ulkopuolella! Sisäpuolella olen vaan kerennyt käväistä. Jokaiselle uskovalle on Jumala valmistanut tien, josta ei tulisi poiketa.
Lähimmäinen on minulle se joka annetaan ja sitä en heitä pois tai valikoi. Vajavaisuudessa teen sen minkä annettujen voimavarojen puitteissa pystyn.
Se täytyy myöntää, että joka suhteessa olen vajavainen ja siksipä Jeesus on minulle rakas.
Tosiaan se olet Antti sinä, joka jänkäät lakia vastaan.
Hyvä on, jos itse olet täydellinen lähimmäisen rakkaudessa, kun jo Jumalan lain 10. käskyn sijaan valitset omia tulkintoja. Johdatat lähimmäistäsi jo sillä harhaan. niin..... kirjoitti:
””MUTTA TIEDÄ, ETTTÄ LAKI ON PAHOJA VARTEN.
1.Timoteuksen kirje:
1:9 ja tiedetään, että lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
1:10 haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan -
1:11 autuaan Jumalan kirkkauden evankeliumin mukaisesti, joka on minulle uskottu.””
NÄIN ON ASIA, NIIN KUIN SANA OPETTAA!!!
Eihän se, joka on uudistunut sydämestään enää tee tahallisesti laittomuutta. Uusi on sijaan tullut. Niin, muutos on uskovassa tapahtunut.
En pelkää lakia, MUTTA JUMALAA KYLLÄKIN. Se on sitä, että ei lähde muuttelemaan Jumalan lakia oman mielen mukaan tai poistamaan. Tai vääntämään muutenkaan Jumalan sanaa vääräksi, että voisi puolustaa omia virheitään sillä.
Väitätkö minua järjestöjen palvelijaksi? Tosiaankin minulla on oma tie kuljettavana ja se kulkee tällä hetkellä kirkkojen ulkopuolella! Sisäpuolella olen vaan kerennyt käväistä. Jokaiselle uskovalle on Jumala valmistanut tien, josta ei tulisi poiketa.
Lähimmäinen on minulle se joka annetaan ja sitä en heitä pois tai valikoi. Vajavaisuudessa teen sen minkä annettujen voimavarojen puitteissa pystyn.
Se täytyy myöntää, että joka suhteessa olen vajavainen ja siksipä Jeesus on minulle rakas.
Tosiaan se olet Antti sinä, joka jänkäät lakia vastaan.
Hyvä on, jos itse olet täydellinen lähimmäisen rakkaudessa, kun jo Jumalan lain 10. käskyn sijaan valitset omia tulkintoja. Johdatat lähimmäistäsi jo sillä harhaan."Väitätkö minua järjestöjen palvelijaksi?"
"Tosiaankin minulla on oma tie kuljettavana ja se kulkee tällä hetkellä kirkkojen ulkopuolella!"
=======================
Hyvä, jos et ole minkään järjestön orja. Mutta irrallisena ei kukaan pysy hengissä - Hengessä. Pyhä Henki on annettu YHTÄ OLEVILLE - ei irrallisille oman tien kulkijoille. Armolahjat toimivat seurakuntayhteydessä, mm. 1.Kor.12. ja Room.12. mukaan.
Kun pelastusrengas heitetään ja pelastetaan, TÄYTYY pelastetun päästä vielä aina emälaivalle asti turvaan. Yhteiseen seurakuntalaivaan, kuten " *** " viisaasti asiaa kuvaa toisaalla tällä foorumilla.
Apostolien teot:
4:32 Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä.
Hesekiel:
11:19 Ja minä annan heille yhden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne, ja minä poistan kivisydämen heidän ruumiistansa ja annan heille lihasydämen.
Apostolien teot:
1:14 Nämä kaikki pysyivät yksimielisesti rukouksessa vaimojen kanssa ja Marian, Jeesuksen äidin, kanssa ja Jeesuksen veljien kanssa.
------------------------------------------------------------------
"Tosiaan se olet Antti sinä, joka jänkäät lakia vastaan.
Hyvä on, jos itse olet täydellinen lähimmäisen rakkaudessa, kun jo Jumalan lain 10. käskyn sijaan valitset omia tulkintoja. Johdatat lähimmäistäsi jo sillä harhaan."
V a s t a a n väärään syytökseen:
On totta, että vänkään lakia vastaan - mutta yhdessä Herrani Uuden Testamentin ja Paavalin ja Pyhän Hengen kanssa.
Niinpä en ole YKSINÄINEN OMAN TIEN KULKIJA, kuten sinä omankin todistuksesi mukaan olet, vaan lukeudun siihen piskuiseen laumaan, jonka on sallittu nähdä totuus laista.
Hebrealaiskirje:
7:18 Täten kyllä entinen säädös kumotaan, koska se oli voimaton ja hyödytön
7:19 - sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.
_AnttiVKantola_- .....
AnttiVKantola kirjoitti:
"Väitätkö minua järjestöjen palvelijaksi?"

_AnttiVKantola_”On totta, että vänkään lakia vastaan - mutta yhdessä Herrani Uuden Testamentin ja Paavalin ja Pyhän Hengen kanssa.”
Pyhä Henki ei sodi Jumalaa vastaan, eikä myöskään Paavali. Vaan se sotia olet sinä Antti.
Et näköjään tunne edes Jumalan voimaa! Jumala jakaa Henkeään kenelle tahtoo. Sille Antti et mahda mitään. Jeesus myös löytää omansa ja kokoaa ne, kun aika tulee.
Paetkaa pois baabelista.
Siinä Iisabelin hengessä, joka tänä päivänä valitsee seurakuntia ei kaikki voi olla. Näin on käynyt, että Jumalan lapsia on yhdessä tai hajallaan seurakunnan ulkopuolella. Jeesus kyllä kokoaa omansa vaikka maailman ääristä.
Totuus ja valhe eivät kulje käsikädessä. Jeesus ja Jumala ovat yhtä totuudessa, eivät valheessa.
Jeesus sanoo: ”Niin kauan, kun taivas ja maa on laista ei katoa pieninkään piirto, ei ainokaan kirjain.
Room. 1:18. Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
19. sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
20. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
Room 3:31. Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.
19. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. ..... kirjoitti:
”On totta, että vänkään lakia vastaan - mutta yhdessä Herrani Uuden Testamentin ja Paavalin ja Pyhän Hengen kanssa.”
Pyhä Henki ei sodi Jumalaa vastaan, eikä myöskään Paavali. Vaan se sotia olet sinä Antti.
Et näköjään tunne edes Jumalan voimaa! Jumala jakaa Henkeään kenelle tahtoo. Sille Antti et mahda mitään. Jeesus myös löytää omansa ja kokoaa ne, kun aika tulee.
Paetkaa pois baabelista.
Siinä Iisabelin hengessä, joka tänä päivänä valitsee seurakuntia ei kaikki voi olla. Näin on käynyt, että Jumalan lapsia on yhdessä tai hajallaan seurakunnan ulkopuolella. Jeesus kyllä kokoaa omansa vaikka maailman ääristä.
Totuus ja valhe eivät kulje käsikädessä. Jeesus ja Jumala ovat yhtä totuudessa, eivät valheessa.
Jeesus sanoo: ”Niin kauan, kun taivas ja maa on laista ei katoa pieninkään piirto, ei ainokaan kirjain.
Room. 1:18. Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,
19. sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.
20. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa,
Room 3:31. Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.
19. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus."Pyhä Henki ei sodi Jumalaa vastaan, eikä myöskään Paavali. Vaan se sotia olet sinä Antti.
Jeesus sanoo: ”Niin kauan, kun taivas ja maa on laista ei katoa pieninkään piirto, ei ainokaan kirjain."
=======================
EI KATOA, EI. Paratiisista asti on synnin laki ollut. Ja omatunto on ilmoittanut virheistä. Syyttäjäkin on alati hereillä.
Mitä minuun tulee, niin vapauden laki on minut tuomitseva, ei sapattilaki. Jos Herra suo, saan aikanaan nähdä Isäni kasvot.
Kun tiedostan olevani armon varassa, niin sehän jo todistaa, että ymmärrän tuolla jossain ulkopuolellani vallitsevan synnin lain.
Synti asuu minussa so. jäsenissäni ja ainoa keino sitä vastaan on, että annan Hengen vallita minua.
Puhun ja teen kristityn vastuullisen vapauden perustalta.Ei ainoastaan minua, vaan kaikkia jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat, tuomitsee vapauden laki - ei synnin ja kuoleman laki.
Jaakobin kirje:
2:12 Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva.
VAPAUDEN LAKI
Jaakobin kirje:
2:8 Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;
2:9 mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä, ja laki näyttää teille, että olette lainrikkojia.
2:10 Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.
2:11 Sillä hän, joka on sanonut: "Älä tee huorin", on myös sanonut: "Älä tapa"; jos et teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja.
2:12 Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka vapauden laki on tuomitseva.
2:13 Sillä tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt; laupeudelle tuomio koituu kerskaukseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad911487- 541033
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että384877- 156859
- 56733
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124727- 51668
- 57641
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76632