KRISTIINA KOKO KISAN VOITTOON!!!
OLETTEKO MUKA OLLEET JONKUN AMMATTILAISEN LIVE-KEIKALLA JOKA EI OLISI OLLUT EPÄVIREINEN????
KRISSESSÄ ON ENITEN POTENTIAALIA KEHITTYÄ!!! JA SE ÄÄNI ON VAAN NIIN PERSOONALLINEN!
OLETTEKO MUKA OLLEET JONKUN AMMATTILAISEN LIVE-KEIKALLA JOKA EI OLISI OLLUT EPÄVIREINEN????
KRISSESSÄ ON ENITEN POTENTIAALIA KEHITTYÄ!!! JA SE ÄÄNI ON VAAN NIIN PERSOONALLINEN!
Vastaukset 4
Vanhimmat
tasolla nuotin vierestä.
Ikävä kyllä ei saa minun sympatioita puolelleen honottamalla.
Olen ollut vaikka kuinka monella keikalla ja ammattilaiset laulaa livenä oikein, osaavat kuunnella ääntään kontrollista ja pysyvät rytmissä täysin.Kristiina ei.
eiköhän vireessä pysyminen kuitenkin ole yksi perusasia, jos meinaa laulajaksi. Joskus voi siinäkin tulla mokia, mutta jatkuva epävireisyys kertoo jotakin. Laulajana Kristiina kolmikon huonoin eli ulos vain! Plussaa persoonallisesta äänestä, mutta eipä se riitä. Arillakin on persoonallinen ääni ja taito pysyä sävelessä. Ari ja Anna jatkoon-kiitos!
Kristiina ehdottomasti jatkoon. Anna oli kyllä huonoin tänään enkä muutenkaan pidä sen äänestä. Kristiina tekee melkeen koko ajan vaan parempia ja parempia suorituksia ja onnistui tänään hienosti. Äänestän ainakin Kristiinaa, Ari menee varmasti finaaliin.