Parantamiskokousten

Hiukan otsikon sivusta. Näitä sielunhoitajina esiityjiä puskareita on pilvin pimein. Osa oikeita, mutta osa tyhjäntoimittajia, luullen jotain olevansa. Eräs herätyksen voimahahmo sanoikin minulle, että juuri noiden puoskareiden jälkiä hän joutuu paikkailemaan.

Mutta joku laki noille lupailijoillekin täytyisi olla. Se että kaatuu ei osoita parantumista.

Jumalalle ainakin on tilivelvollisia nuo valheelliset "parantajat". Jumalan edessä he eivät voi koskaan paeta vastuutaan. Se on paikka jossa ei luikerrella.

Enpä ainakaan minä muuta osaa sinulle vastata.

Itse neuvon välttämään "parantumiskokouksia", joissa tavanomainen "kaava" on seuraavanlainen: kokouksen aluksi toistetaan kymmeniä minuutteja ylistyslauluja ja kuulijoiden päästyä "oikeaan vireeseen" saapuu lavalle puhuja, joka etukäteen kertoo, millaisia parantumisia kokouksessa tulee tapahtumaan.

Tämän kaltaisissa kokouksissa parantumista odottava, tarvitseva ja kaipaava ihminen, joka ei parantumista sitten koekaan, syyllistetään usein itse siihen, ettei parantunut. "Sinulla ei ollut uskoa" tms. Vastakysymys voisi olla: "Eikö lupauksia antaneella ja sairaan puolesta rukoilleella puhujalla itsellään ollut uskoa?"

Jokaisella julistajalla on henkilökohtainen vastuu sanoistaan ja toimistaan. Hänen edesvastuuseen saattamisensa maallisessa tuomioistuimessa lienee kuitenkin vaikeaa tai peräti mahdotonta. Eikä uskovaisten, vaikka jäisivätkin julistajan lupauksista osattomiksi, tulekaan edetä asiassa maallisen tuomioistuimen eteen, vaan rukoilla julistajan puolesta ja jättää asia Herran hoidettavaksi.

Jumala parantaa sairaita kokouksissa, kodeissa ja sairaaloissa. Hän on itse luvannut niin tehdä ja aina toisinaan saamme tällaisista tapauksista kuulla. Päivinämme se on ilmeisen harvinaista, mutta parantumisia tapahtuu. Itsekin paranin synnynnäisestä sydänviasta 6.5.1988 ja olen siitä lähtien ollut terve vaivastani siitäkin huolimatta, että en voinut mitenkään uskoa parantumista todeksi. Toukokuussa 1990 sydämeni tutkittiin perusteellisesti HYKS:n Marian sairaalassa. Olin kaksi päivää osastolla eikä minusta löydetty enää merkkejäkään synnynnäisestä sydänviastani. Parantuminen tapahtui tuttavaperheeni luona aivan yllättäen emmekä edes rukoilleet vaan juttelimme aivan tavallisia asioita.

Itse en ole ollut kokouksessa, jossa joku tuntemani sairas olisi parantunut, mutta ikävä kyllä mukana kokouksissa, joissa joku on kertonut parantuneensa, mutta muutaman päivän tai viikon kuluttua parantuminen on osoittautunutkin pelkäksi hetken kestäväksi tunnekuohuksi. Tällaiset kokemukset ovat hyvin ikäviä ja sairaan sieluntilaa ahdistavia ja rasittavia. Varsinkin psyykeongelmaisien ihmisten ollessa kysymyksessä.

C.T.Studd lähti aikoinaan Afrikkaan lähetystyöhön hyvin sairaana. Jo muutaman sadan metrin käveleminen vei häneltä voimat ja sekä hänen perheensä, ystävänsä ja lääkärinsä vastustivat jyrkästi matkaan lähtemistä. C.T kuitenkin koki voimakkaana Jumalan kutsun ja noudatti sitä purjehtien Englannista Egyptiin. Mukanaan hänellä oli 20-vuotias nuori uskovainen mies. Matkalla Egyptiin C.T koki laivalla parantumisen ja kulki savannien ja viidakoitten läpi 4000 kilometriä ja teki lähetystyötä Afrikassa yli 20 vuoden ajan. Hänen elämänkertansa nimi on muistaakseni "C.T.Studd, Jumalan hullu". Useita tuhansia afrikkalaisia tuli eri heimoista uskoon ja hän sai keskenään sotineiden heimojen keskuudessa arvonimen "suuri pällikkö", jota kunnioitettiin ja jonka kautta monet heimosodat päättyivät rauhaan.

Parantumisia siis tapahtuu, mutta hänenkään elämänkerrassa ei ole juurikaan kertomuksia sairaiden paranemisista, mutta muutama sentään reilun 20 vuoden ajalta (C.T oli nuoruudessaan hyvin rikas, joka uskoon tultuaan lahjoitti koko omaisuutensa lähetystyölle ja lastenkotien perustamiseksi orvoille; kirjassa on kuva hänen omistamastaan palatsista nuoruudessaan ja siitä bambumajasta, jossa hän rutiköyhänä kuoli Afrikassa monia hengellisesti rikkaiksi tehtyään). Kirja on lukemisen arvoinen.

Rukoukseni on, että ihmiset etsisivät enemmän Lahjojen Antajaa kuin lahjoja Häneltä. Sairas kehomme voi kokea tervehtymisen tässä ajassa, mutta kuitenkin kuolemme useinmiten johonkin sairauteen ellemme sitten jossakin onnettomuudessa. Tämä on tosiasia. Mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa ja vaikka perintömme odottaakin meitä vasta ajan rajan tuolla puolen niin saamme jo tässä ajassa "nostaa perintömme korkoja". Ne ovat rikas ja yltäkylläinen elämä Jumalan lapsena ja suurinta siinä on Herran Jeesuksen henkilökohtainen tunteminen. Se on verrattomasti enemmän kuin ruumiin terveys, mutta koska Jeesus on sama tänään niin kuin 2000 vuotta sitten, niin voimme kokea myös tervehtymisen vaivoistamme.

Toivon, ettei kukaan ole lähtenyt taivastielle ensisijaisena tavoitteenaan saada Jeesukselta vain lahjoja ja terveyden; minä lähdin matkalle päämääränäni taivas. Se on myös Jumalan hyvä tahto kaikkia ihmisiä kohtaan, sillä Hän lähetti maailmaan Poikansa saattaakseen Hänen kauttaan "paljon lapsia kirkkauteen".

Toivotan Sinulle ja jokaiselle lukijalle turvallista ja siunattua perjantaipäivää sekä hyvää viikonloppua.

ehdottomasti saarnaajalla joka parantumiset lupaa, mutta eivät he sitä itselleen ota, vaan delekoivat sen ,joko sairaalle eri verukkein, tai sitten vaan, "ei Jumala kaikkia paranna" tyliin, vaikka uhovat koko illan ja ovat määrärilemässä Pyhää Henkeä tekemään sitä ja tätä, pompottaen yleisöään moneen malliin, milloin naurattaen kuset housuun, milloin käsikäteen , milloin noustaan, milloin tapuetaan, milloin hoetaan jotain lorun tavoin, suggestio metodeja on monenlaisia.
-Kannttaa lähteä kokouksesta, josssa, nikuin jo jukka.finland sanoi, ylistetään alussa ensimmäinen tunti, ja jos sitten tulee pastori lavalle ja lupaa parnataa sinut siellä toisen tuolla, sinä paranet siitä ja siitä sairaudesta.
-Tässä vaiheessa kanttaa olla itseään suojeleva ja häippäistä koko tilaisuudesta, paremman siinä pitää, ei tule pettymään!
-Kukaan ei ota noissa tilaisuuksissa mitään vastuuta, täysin holtitonta menoa!

NO TIETENKIN SAATANA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!