loukkaavaa

että täälläkin on ihmisiä, jotka eivät kunnioita toisten vakaumusta. Jokaisella on oikeus olla vaikka islamilainen, vaikken itse sitä "hyväksykään" mutta ei ole minun asiani mennä sanomaa, että minun mielestäni jonkun toisen usko on väärin. Väkisin yritetään käännyttää, en pidä semmoisesta. Vois eräät mennä hieman itseensä ja miettiä miten kohtelee lähimmäisiä ja muita ihmisiä.Syntiä se on sekin, että panettelee toista vastaan.
3793
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meillä on maassamme uskonnonvapaus. Laki tuli voimaan 1923. Jokaisella on oikeus tunnustaa sitä ukontoa, jonka hän omantuntonsa mukaan katsoo oikeaksi. Kenenkään ei ole pakko kuulua mihinkään uskontokuntaa, jos hän ei itse halua kuulua. Puhdas oppikaan ei riitä viimeisellä tuomiolla Jumalan edessä. Tärkeintä on se, miten me olemme eläneet uskoamme tämän elämän aikana. Kristuksen vähäisin veli tulee tuomitsemaan rakkaudettomuutemme, jota olemme hänelle osoittaneet (Matt. 25:31-46). Parempi on osoittaa rakkautta veljelle, kuin moittia häntä eriävästä mielipiteestä.

Äänestä

tulla "kotikeskustelupalstalle" riekkumaan toisen vakaumusta. Se riekkuminen, jos mikä, osoittaa kirjoittajasta älyn vähyyttä.

On jokaisen - siis todellakin jokaisen - ihmisen oma asia mihin poppooseen kuuluu. Oli se hopon poppoo, ortodoksinen kirkko, helluntailaiset, scientologit tms.

Surku on tietysti tietyissä tapauksissa. Mutta. Muistakaatten, että ihmisille on Jumala antanut vapaan valinna mahdollisuuden. JOkainen käyttää sitä - aivan itse.

Äänestä
  • on kreikkalaiskatolinen. Vielä 60-luvulla en kuullut kenenkään puhuvan ortodokseista vaan "kreikanuskoisista" tai kreikkalaiskatolisista.
    Ainakaan täällä maalla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


on se kirjoitti:

että täälläkin on ihmisiä, jotka eivät kunnioita toisten vakaumusta. Jokaisella on oikeus olla vaikka islamilainen, vaikken itse sitä "hyväksykään" mutta ei ole minun asiani mennä sanomaa, että minun mielestäni jonkun toisen usko on väärin. Väkisin yritetään käännyttää, en pidä semmoisesta. Vois eräät mennä hieman itseensä ja miettiä miten kohtelee lähimmäisiä ja muita ihmisiä.Syntiä se on sekin, että panettelee toista vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu