Kehen Luotat

Maailman politiikassa alkoi uusi kiihkeä käymisvaihe syyskuun 11. 2001. Pahan akselit saivat määrityksensä, ja Presidentti Bush sanoi, ”olet puolesta tai vastaan”, sitten muodostettiin näkyviä ja hiljaisia koalitioita, kostamaan kauhistuttavat terrori-iskut.

Nämä kauhistuttavat terrori-iskut ovat jälkeenpäin osoittautuneet vieläkin kauhistuttavammaksi, kysymyksessä oli nimittäin maailman yleisin sodanaloituskeino, ammutaan vähän omiin ja pannaan kaverin syyksi.
Eurooppa valitsi puolensa, ja se näkyy, hiljaiset ovat pysyneet hiljaa,. kuten Suomen valtiovalta ja media.
Juontuuko hiljaisuus täällä pelosta vai myötäilystä, tai molemmista porkkanan ja kepin kera, siinä pohdiskeltavaa?

Usa on kiistatta tämän hetken suurin sotilasmahti, ja voisi siten teoriassa olla uhka myös Euroopalle ja Suomelle?
Historiaa tarkastellessa voi todeta, ettei yksikään toinen valtio, Yhdysvaltojen rinnalla, ole koskaan sekaantunut yhtä paljon vieraan vallan asioihin, ja aiheuttaen niissä miljoonien ihmisten kuoleman, puhumattakaan haavoittuneista tai aineellisesta vahingosta..

Usaan luottamisesta on lähihistoriassa kavala esimerkki.
Saddam Hussein oli Irakin johtaja, ja Usan entinen liittolainen, joka yritti aikanaan kaataa Usan tuella Irania.
Hussein uhrasi sodassa satojatuhansia kansalaisiaan, kuitenkaan onnistumatta kaataa Irania, luottamus maksettiin hiljattain Saddamin kannalta epämieluttavalla tavalla, hänet hirtettiin pilkaten kännykkäkameroiden suristessa, ei varmaan Saddam mikään pulmunen ollut, mutta jos oikeus olisi sama kaikille, voisi köysikaupassa olla vilskettä.

Tällä perussteella ei siis ole kovin turvallista luottaa Usan ystävyyteen.
Usa aikoo rakentaa eurooppaan ohjustukikohtia, lähinnä terroristivaltioita Irania ja Pohjois Koreaa vastaan.
Suhdanteet muuttuu, aseet ja ohjukset voidaan ohjelmoida mihin tahansa muuhunkin kohteeseen, kannattaa muistella kuinka Saddamin kävi, ennen kuin tuodaan Usan ohjustukihohtia euroopan takapihoille.

Häkellyttävävin paljastus on viime aikoina ollut se että Usa voi olla, ja on jo tällä hetkellä täysi diktatuuri.
Usan senaatti, sekä monet korkeaarvoiset ministerit, ulko ja puolustusministerit haluaivat sulkea Kuuban kidutusvankilan, mutta Presidentti Bush ei kuuntele .
Myös senaatti on vaatinut aikataulua Iranista vetäytymiselle , mutta ei, Bush uhkaa jatkaa sotimista, Bush voi ilmeisesti tehdä mitä haluaa, tai ainakaan ei tiedetä ketä herra Bush kuuntelee.
Usan diktaattorilla on käsissään maailman mahtavin asekalusto ydinaseineen, mitä jos Stanley Kubricin elokuva ”Tohtori Outolempi ” toteutuu, vain sillä pikku erolla että hullu tiedemies onkin hullu Presidentti. olisiko kukaan turvassa?
Uhka voi vaania muuallakin, sinivalkoiset lentokoneemme tekevät matkoja Usaan. Mitä jos koneen kapteenit saavat yhtäaikaisen sairauskohtauksen Usan ilmatilassa ja kuolevat,
viimeisenä henkitoreena kapteeni työntää ohjaussauan eteen ja kone lähtee syöksyyn, sillä seurauksella että törmää vahingossa johonkin arvovaltaiseen kohteeseen Yhdysvalloissa, tai pahassa tapauksessa pelkkä vehnäpeltokin riittäisi.
Johdonmukaista tällaisessa tapauksessa olisi, että muutaman kuukauden kuluttua 600000 tuhatta Suomalaista olisi kuollut, ja Usan armeijan sotilaat pitäisivät päämajaa Stogalla koska eduskuntatalo olisi jo maan tasalla, ja Suomalaiset joutuisivat pakenemaan lappiin. .

Onhan meillä paljon makeaa vettä ja vhreää kultaa metsät täys, siinä olisi kyllä vähän vaivan palkaksi, eihän suuren armeijan ylläpito nyt ihan halpaa ole.
No tämä on onneksi tällä hetkellä kuvitelmaa, ja Stokkalle voi mennä ihan normaalisti vielä ostoksille.
Asia on todellisuudessa kuitenkin vakava ja pohdintaa aiheuttava, olemmeko turvassa Usan sotilasmahdilta tulevaisuudessa?.
Palstan suurin Usa dikkari asiantuntia ja virallisen salaliittoteorian puolustaja älykkö Tohtori Jones, tai joku muu, voisiko vähän valistaa meitä kertomalla mistä onkaan kysymys Lähi-idän sota alueella, ja ylipäätään Usan imperiumin selvästä maailmanvalloitus pyrkimyksestä, siitä kun on esitetty niin monia skenaarioita, ja voimmeko me koskaan edes teoriassa joutua samaan liemeen kun esim. Irakin kansa tällä hetkellä omassa maassaan on.



.
1140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Meidän eurooppalaisten tulisi ajatella ainoastaan Euroopan etua maailmassa, jossa emme enää ole johtavassa asemassa. USA, Venäjä, Kiina, islam, juutalaiset - meidän ei tule luottaa mihinkään näistä mahdeista, joiden voitto on aina meidän tappiomme. Mutta ei meidän eurooppalaisten patrioottien tule luottaa myöskään EU:hun, joka on Euroopan hyväksikäyttämiseksi ja viime kädessä tuhoamiseksi perustettu eurooppalaisvastainen järjestö.

Suurvallat, uskonnot ja ideologiat käyvät maailmassa taistelua elämästä ja kuolemasta. Euroopan säilyminen ei ole varmaa. Löytyykö johtajia, jotka pelastavat eurooppalaisen sivilisaation?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voimala kirjoitti:

Maailman politiikassa alkoi uusi kiihkeä käymisvaihe syyskuun 11. 2001. Pahan akselit saivat määrityksensä, ja Presidentti Bush sanoi, ”olet puolesta tai vastaan”, sitten muodostettiin näkyviä ja hiljaisia koalitioita, kostamaan kauhistuttavat terrori-iskut.

Nämä kauhistuttavat terrori-iskut ovat jälkeenpäin osoittautuneet vieläkin kauhistuttavammaksi, kysymyksessä oli nimittäin maailman yleisin sodanaloituskeino, ammutaan vähän omiin ja pannaan kaverin syyksi.
Eurooppa valitsi puolensa, ja se näkyy, hiljaiset ovat pysyneet hiljaa,. kuten Suomen valtiovalta ja media.
Juontuuko hiljaisuus täällä pelosta vai myötäilystä, tai molemmista porkkanan ja kepin kera, siinä pohdiskeltavaa?

Usa on kiistatta tämän hetken suurin sotilasmahti, ja voisi siten teoriassa olla uhka myös Euroopalle ja Suomelle?
Historiaa tarkastellessa voi todeta, ettei yksikään toinen valtio, Yhdysvaltojen rinnalla, ole koskaan sekaantunut yhtä paljon vieraan vallan asioihin, ja aiheuttaen niissä miljoonien ihmisten kuoleman, puhumattakaan haavoittuneista tai aineellisesta vahingosta..

Usaan luottamisesta on lähihistoriassa kavala esimerkki.
Saddam Hussein oli Irakin johtaja, ja Usan entinen liittolainen, joka yritti aikanaan kaataa Usan tuella Irania.
Hussein uhrasi sodassa satojatuhansia kansalaisiaan, kuitenkaan onnistumatta kaataa Irania, luottamus maksettiin hiljattain Saddamin kannalta epämieluttavalla tavalla, hänet hirtettiin pilkaten kännykkäkameroiden suristessa, ei varmaan Saddam mikään pulmunen ollut, mutta jos oikeus olisi sama kaikille, voisi köysikaupassa olla vilskettä.

Tällä perussteella ei siis ole kovin turvallista luottaa Usan ystävyyteen.
Usa aikoo rakentaa eurooppaan ohjustukikohtia, lähinnä terroristivaltioita Irania ja Pohjois Koreaa vastaan.
Suhdanteet muuttuu, aseet ja ohjukset voidaan ohjelmoida mihin tahansa muuhunkin kohteeseen, kannattaa muistella kuinka Saddamin kävi, ennen kuin tuodaan Usan ohjustukihohtia euroopan takapihoille.

Häkellyttävävin paljastus on viime aikoina ollut se että Usa voi olla, ja on jo tällä hetkellä täysi diktatuuri.
Usan senaatti, sekä monet korkeaarvoiset ministerit, ulko ja puolustusministerit haluaivat sulkea Kuuban kidutusvankilan, mutta Presidentti Bush ei kuuntele .
Myös senaatti on vaatinut aikataulua Iranista vetäytymiselle , mutta ei, Bush uhkaa jatkaa sotimista, Bush voi ilmeisesti tehdä mitä haluaa, tai ainakaan ei tiedetä ketä herra Bush kuuntelee.
Usan diktaattorilla on käsissään maailman mahtavin asekalusto ydinaseineen, mitä jos Stanley Kubricin elokuva ”Tohtori Outolempi ” toteutuu, vain sillä pikku erolla että hullu tiedemies onkin hullu Presidentti. olisiko kukaan turvassa?
Uhka voi vaania muuallakin, sinivalkoiset lentokoneemme tekevät matkoja Usaan. Mitä jos koneen kapteenit saavat yhtäaikaisen sairauskohtauksen Usan ilmatilassa ja kuolevat,
viimeisenä henkitoreena kapteeni työntää ohjaussauan eteen ja kone lähtee syöksyyn, sillä seurauksella että törmää vahingossa johonkin arvovaltaiseen kohteeseen Yhdysvalloissa, tai pahassa tapauksessa pelkkä vehnäpeltokin riittäisi.
Johdonmukaista tällaisessa tapauksessa olisi, että muutaman kuukauden kuluttua 600000 tuhatta Suomalaista olisi kuollut, ja Usan armeijan sotilaat pitäisivät päämajaa Stogalla koska eduskuntatalo olisi jo maan tasalla, ja Suomalaiset joutuisivat pakenemaan lappiin. .

Onhan meillä paljon makeaa vettä ja vhreää kultaa metsät täys, siinä olisi kyllä vähän vaivan palkaksi, eihän suuren armeijan ylläpito nyt ihan halpaa ole.
No tämä on onneksi tällä hetkellä kuvitelmaa, ja Stokkalle voi mennä ihan normaalisti vielä ostoksille.
Asia on todellisuudessa kuitenkin vakava ja pohdintaa aiheuttava, olemmeko turvassa Usan sotilasmahdilta tulevaisuudessa?.
Palstan suurin Usa dikkari asiantuntia ja virallisen salaliittoteorian puolustaja älykkö Tohtori Jones, tai joku muu, voisiko vähän valistaa meitä kertomalla mistä onkaan kysymys Lähi-idän sota alueella, ja ylipäätään Usan imperiumin selvästä maailmanvalloitus pyrkimyksestä, siitä kun on esitetty niin monia skenaarioita, ja voimmeko me koskaan edes teoriassa joutua samaan liemeen kun esim. Irakin kansa tällä hetkellä omassa maassaan on.



.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu