kun ei osaa esiintymisen jälkeen edes kiittää yleisöä.
Ei Annasta
idoliksi
2180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Annalla on kaunis ääni, mutta eilen kyllä möhli sen Juicen sanoittaman biisin totaalisesti.
Käyttäytyminen oli kuin puupökkelöllä varmasti vain jännittämisestä johtuen.
Silti olen sitä mieltä, että Kristiinan putoaminen oli oikea ratkaisu.
Uskon kovahermoisemman Arin voittavan ja se on myös ihan ok, koska Kride jo putosi.
Jos kerran Anna hermoilee, jännittää ja lähes lamaantuu lavalla jo nyt, niin miten käy jäähallissa? Puhumattakaan siitä jos hän voittaisi ja pitäisi esiintyä milloin missäkin todella isolle yleisölle? Anna oli eilen surkeana kuin uitettu koira, vaikutti kauhun jäykistämältä, lannistuneelta ja luovuttaneelta jo. Sellaisena EI saa näyttäytyä jos aikoo idoliksi!! Silloin pitää ennen kaikkea uskoa itseensä eikä välittää yhtään esim. siitä mitä muut kommentoi ulkonäöstä tms. Naistenkin on oltava sopivassa määrin kovia jätkiä, jos haluavat menestyä. Annalla on syvä, hieno ääni, mutta jotain radikaalia hänessä on tapahtunut Idolsin alun jälkeen. Missä on se rohkea ja iloinen tyttö, joka säteili lavalla?
Anna on yksinkertaisesti aivan liian nuori ja kokematon, hän tarvitsisi paljon tukea ja psyykkausta pärjätäkseen kovassa julkisuusmaailmassa. Äänen ja tyylin puolesta valmis mimmi maailmalle, mutta miten pää kestäisi jos hänet jostain syystä valittaisiin idoliksi?
Ari on valmis tähti, juuri niin rohkea, rento ja joviaali tyyppi kun pitääkin. Häntä katsoessa tulee hyvä olo. Ja ääni on upea, aivan ainutlaatuinen. Jopa niin hieno, että Idols-kisa on vasta ala-asteen musiikkitunti verrattuna siihen, mihin Ari voi vielä yltää (jos pelaa korttinsa oikein)!