Kirkosta vieraantuneen ihmisen tuntomerkit eivät ole mitenkään yksiselitteiset. Luterilaisen käsityksen mukaan rajaa ”vieraantumisen” ja ”uskosta osallisuuden” suhteen ei voi piirtää ainoastaan eri ihmisten ja ihmisryhmien välille, vaan sama raja kulkee myös jokaisen kristityn sisimmässä.
Jokaisessa ihmisessä on ”uusi ihminen” (Kristus meissä), mutta myös ”vanha ihminen”, joka on ”vieraantunut” ja pyrkii omille teilleen, eroon Jumalasta. Keskeinen piirre luterilaisessa kirkko-opissa on joka tapauksessa kastettujen kirkon jäsenten osallisuus sanasta ja sakramenteista.
Niinpä jokaista kirkon jäsentä, jonka yhteys jumalanpalveluselämään on katkennut, tulee kutsua seurakunnan yhteyteen.
Jos seurataan apostoli Paavalia, Jumalasta ei oikeastaan edes voi vieraantua (Apt. 17:27–28). Mutta Jumalan sanasta ja sakramenteista, siis jumalanpalveluksesta ja seurakuntayhteydestä voi.
Luterilaisuudessa ajatellaan, että vain Jumala näkee ihmisen sieluntilan. Muut eivät pääse sitä tutkimaan. Mutta jos ihmisen yhteys sanaan ja sakramentteihin on käytännössä kadonnut, se on kuitenkin asia johon voidaan kiinnittää huomiota.
Jos kirkko Tunnustuskirjojen mukaan on perimmältään näkymätön todellisuus, miten voimme nähdä siinä muita rajoja kuin kaste ja kirjattu jäsenyys?
Luterilaiseen perinteeseen ei kuulu se, että ruvettaisiin ”kyttäämään” onko ihminen uskossa, vaikka tällaista saattaa joissakin herätysliikkeissä silti esiintyä.
Luterilaisittain ajateltuna Jumalan sanaa on saarnattava erotuksetta kaikille ihmisille. Ei pidä yrittää etsiä kohteeksi jonkinlaista ryhmää, ”joka varmasti ei olisi uskovaisia”. Jokaista on kutsuttava samaan jokapäiväiseen parannukseen.
Ratkaisukristillisyyden huono puoli on, että siinä korostuu tietty tapa, tietty ”mankelin” kaltainen armonjärjestys, jolla uskoon tullaan.
Tämä ajattelu voi johtaa epäluterilaiseen joukkojen jakamiseen, jossa on jo ratkaisunsa tehnyt joukko ja toinen joukko, jota koetetaan siihen ”mankeliin” työntää.
Luther lähtee siitä, että kaikki syntiset ovat samalla viivalla. Jokaisessa ihmisessä on se vanha ihminen, joka ei ole kovin suostuvainen Jumala-yhteyteen.
Jokaisessa ihmisessä on ”uusi ihminen” (Kristus meissä), mutta myös ”vanha ihminen”, joka on ”vieraantunut” ja pyrkii omille teilleen, eroon Jumalasta. Keskeinen piirre luterilaisessa kirkko-opissa on joka tapauksessa kastettujen kirkon jäsenten osallisuus sanasta ja sakramenteista.
Niinpä jokaista kirkon jäsentä, jonka yhteys jumalanpalveluselämään on katkennut, tulee kutsua seurakunnan yhteyteen.
Jos seurataan apostoli Paavalia, Jumalasta ei oikeastaan edes voi vieraantua (Apt. 17:27–28). Mutta Jumalan sanasta ja sakramenteista, siis jumalanpalveluksesta ja seurakuntayhteydestä voi.
Luterilaisuudessa ajatellaan, että vain Jumala näkee ihmisen sieluntilan. Muut eivät pääse sitä tutkimaan. Mutta jos ihmisen yhteys sanaan ja sakramentteihin on käytännössä kadonnut, se on kuitenkin asia johon voidaan kiinnittää huomiota.
Jos kirkko Tunnustuskirjojen mukaan on perimmältään näkymätön todellisuus, miten voimme nähdä siinä muita rajoja kuin kaste ja kirjattu jäsenyys?
Luterilaiseen perinteeseen ei kuulu se, että ruvettaisiin ”kyttäämään” onko ihminen uskossa, vaikka tällaista saattaa joissakin herätysliikkeissä silti esiintyä.
Luterilaisittain ajateltuna Jumalan sanaa on saarnattava erotuksetta kaikille ihmisille. Ei pidä yrittää etsiä kohteeksi jonkinlaista ryhmää, ”joka varmasti ei olisi uskovaisia”. Jokaista on kutsuttava samaan jokapäiväiseen parannukseen.
Ratkaisukristillisyyden huono puoli on, että siinä korostuu tietty tapa, tietty ”mankelin” kaltainen armonjärjestys, jolla uskoon tullaan.
Tämä ajattelu voi johtaa epäluterilaiseen joukkojen jakamiseen, jossa on jo ratkaisunsa tehnyt joukko ja toinen joukko, jota koetetaan siihen ”mankeliin” työntää.
Luther lähtee siitä, että kaikki syntiset ovat samalla viivalla. Jokaisessa ihmisessä on se vanha ihminen, joka ei ole kovin suostuvainen Jumala-yhteyteen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minä ja moni muu, emme ole kirkosta vieraantuneita. Kuinka voi vieraantua jostain mihin ei ole koskaan "kotiutunut".
"uusi ihminen"-vrt.neuvostoihminen.
"Jos seurataan apostoli Paavalia, Jumalasta ei oikeastaan edes voi vieraantua (Apt. 17:27–28). Mutta Jumalan sanasta ja sakramenteista, siis jumalanpalveluksesta ja seurakuntayhteydestä voi."
Mulle jumalalla, kirkolla tai jollain sakrametoilla ei ole mitään eroa. Sama kuin haistelisi pierua jonka joskus unissaan päästänyt.
"Tämä ajattelu voi johtaa epäluterilaiseen joukkojen jakamiseen, jossa on jo ratkaisunsa tehnyt joukko ja toinen joukko, jota koetetaan siihen ”mankeliin” työntää."
Joukkojen jakaminen alkaa jo siitä ettei kaikki voi olla samaa mieltä.Ja ehdottomuus kasvattaa juopaa ehdottomasti.Kaikki uskonnot ovat automaattisesti itsestään rasistisia.Jos on uskonto, joka sitä ei vielä ole, on sen hävittävä tai jakauduttava ja alettava rasistiseksi.
"Luther lähtee siitä, että kaikki syntiset ovat samalla viivalla. Jokaisessa ihmisessä on se vanha ihminen, joka ei ole kovin suostuvainen Jumala-yhteyteen."
Kivaa. Itse en tunnista edes uskonnon esittämää synti-käsitettä, puhumattakaan jumalasta joten miten tämää merkitsisi minulle yhtään mitään.