Suomen historia!

Kunnia heille...

Historiassa ärsyttää se, että ennen ennenkuin ruotsalaiset tulivat miekalla ja tulella tekemään ristiretkiä Suomeen niin suomalaiset kuvataan maakuopassa eläneiksi.

Kuitenkin idän kristin usko oli täällä pappeineen ja kirkkoineen. Ruotsalaiset vain tuhosivat kaiken oman kirkkonsa kiihkossa.

19

1136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lallin apostoli

      Tarinan mukaan Lalli niminen turpeenpuskija kalautti piispa Henrikin kylmäksi Köyliönjärven jäällä kauan sitten.
      Tämä tarinahan on tietysti totta, lähdetään siitä.
      Saman jutun mukaan Henrikiltä kirveshipassa irtileikkautunut sormi, jossa oli sinettisormus, ajautui myöhemmin jäälautalla rannalle ja eräs sokea ja köyhä (siis demari) kulkija löysi sormen, nosti sen silmiinsä ja sai näkönsä takaisin.

      Lalli veti juhlan kunniaksi piispan hiipan harvakarvaiseen päähänsä ja tallusteli kotiinsa.
      Kotiin tullessaan Lalli kiskaisi hiipan päästään ja mukaan lähti sekä tukka että päänahka. Mutta ei Lalli tähän vielä henkeään heittänyt.

      Nyt se päivän pähkinä.
      Mikä oli se kammottava kohtalo, joka oli piispan kolkkaaja-Lallin osa!

      Tuotakoon esille, että kohtalo oli kovempi kuin TPS:n lätkäremmin kohtalo tällä "tynkä"kaudella.

    • mies..

      Se että, jos Suomi hyökkäis urakalla Ruotsiin, niin se voittais ruotsin aika helposti!

      Olisin jopa valmis lyömään veikkaa tästä!

    • arvoitus?

      Ruotsin ristiretki Suomeen alkoi 1100-luvulla mutta millainen Suomi oli ennen ruotsalaisten hyökkäystä?

      Oliko Novogrod tuonut idän kristinuskon Suomeen? Millainen yhteiskunta tuolloin oli?

      • Jan Stark

        1100-luvun lopulla ja 1200-luvun alussa oli hilkulla, ettei Suomesta tullutkin tanskalaisten käännyttämää.

        Tanskalaiset tekivät Lundin arkkipiispan johdolla useita ristiretkiä Suomeen. Ruotsin kunniakasta gööttiläistä historiaa pönkittävät historiankirjamme vaikenevat systemaattisesti tanskalaisten osuudesta.

        Histoariamme mukaan Ruotsin alamaisuudelle ei ollut vaihtoehtoja.

      • Epeh
        Jan Stark kirjoitti:

        Arkeologiset tutkimukset Suomessa osoittavat että kristinusko tuli maahamme vähitellen. Uskonnollinen sanasto viittaa ortodoksisen uskon saapumisen ensiksi. Sen jälkeen katolinen, jota seurasi ortodoksien ja katolisten väliset uskon sodat joihin haettiin ruotsalaisten apua. Kun Ortod. oli ajettu pois, ottivat katol. ruots. täällä vallan. Reilua ja kristillistä.

      • Forn.Jotr
        Epeh kirjoitti:

        "seurasi ortodoksien ja katolisten väliset uskon sodat joihin haettiin ruotsalaisten apua."

        Avunpyynnöstä ei ole mitään tietoa. Kuuluu varmaan samaan sarjaan kuin kuuluisat NL:n saamat useta avunpyynnöt.

        Apua taisi pyytää Paavi, joka sai sveat alistamaan suomalaiset kristityt Rooman kirkon alle.

      • Dannebrog
        Epeh kirjoitti:

        Arkeologiset tutkimukset Suomessa osoittavat että kristinusko tuli maahamme vähitellen. Uskonnollinen sanasto viittaa ortodoksisen uskon saapumisen ensiksi. Sen jälkeen katolinen, jota seurasi ortodoksien ja katolisten väliset uskon sodat joihin haettiin ruotsalaisten apua. Kun Ortod. oli ajettu pois, ottivat katol. ruots. täällä vallan. Reilua ja kristillistä.

        Katolailaista maailmaa edustivat tuohon aikaan muutkin kuin ruotsalaiset.

        Läntisiä kristillisiä vaikutteita toivat Suomeen myös saksalaiset ja tanskalaiset kauppiaat.

        Vaikuttaa siltä, että ensimmäinen mielenkiinto Suomen käännyttämiseen tuli Hampuri-Bremenin arkkipiispalta Adalbertiltä 1053 Adam Bremeniläisen mukaan 1060 nimettiin munkki Hiltinus Baltian meren saarten piispaksi Tanskalle kuuluvaan Gotlantiin alueenaan Suomi ja Viro (Findia ja Histia).

        1209 Innocentius III kehui Lundin Andreas-arkkipiispaa lähetystyön menestyksestä Suomessa (1191 ja 1202 retket?) Paavin delegaatiksi alueena Pohjoismaat, nimetään Lundissa piispa vastuualueenaan Suomi.

        Inkooseen alettiin 1200-luvulla rakentaa Nikolain kirkkoa – tämä on ainoa noin vanha Nikolaille (merenkulkijoiden suojeluspyhimykselle) omistettu kirkko Suomessa. Tanskassa Nikolai taas suosituin kirkkopyhimys ja tavallinen erisnimissäkin.

        Vuonna 1210 Tanskan kuningas Valdemar Sejr teki eräiden tietojen mukaan hyökkäysretken Suomeen? Ehkä ruotsalaisalueita vastaan?

        1215 on maininta suomalaisesta papista nimeltä Peter Kakuwalde virolaisia käännyttämässä. Lienikö Kakuwalde suomalainen?

        1219 Tanska onnistui valtaamaan Viron ja asettumaan Tallinnaan. Tämän jälkeen kiinnostus Suomeen korvautui satsauksilla Viroon?

      • Freak Himself
        Dannebrog kirjoitti:

        Kakovalde on Pietari Kaukovalta, suomalainen krist. käännyttäjä.

    • Forn.Jotr

      "Historiassa ärsyttää se, että ennen ennenkuin ruotsalaiset tulivat miekalla ja tulella tekemään ristiretkiä Suomeen niin suomalaiset kuvataan maakuopassa eläneiksi."

      Kouluhistoria taitaa olla syyllinen väärän käsityksen syntyyn. Ruotsalaisilla oli motiivi hävittää suomalainen historia oman asemansa varmentamisen vuoksi. Myös mahdollisuus siihen oli. Ainakin kaksi rikostutkinnan kriteeriä täyttyy.

      • Freak Himself

        Tacitus tarkoitti saamelaisia puhuessaa maakuopissa asuvista porukoista

      • no joo
        Freak Himself kirjoitti:

        Tacitus tarkoitti saamelaisia puhuessaa maakuopissa asuvista porukoista

        Tacitus mainitsi, että tiedot maakuopissa asuvista porukoista ovat pelkkiä huhuja eikä niitä kannata ottaa vakavasti.

      • Fenni?
        Freak Himself kirjoitti:

        Tacitus tarkoitti saamelaisia puhuessaa maakuopissa asuvista porukoista

        Tacituksen "Germania", lähes 2000 vuotta vanha historiateos, mainitsee "fennit" viimeisenä kirjoittajansa tuntemana kansanheimona pohjoisessa. Näiden jälkeen hän mainitsee nimeltä enää oksionit ja helluusit, joista hän ei tiedä sitäkään vähää.

    • Anonyymi

      Eläköön O.W.Kuusinen - suuri suomalainen internationalisti!

      • Anonyymi

        TUNNETTU NEUKKU KANSALAINEN JA MAAN PETTURI! KEHUMATTA PARAS!

      • Anonyymi

        ELÄKÖÖN Toivo ”Toiska” Antikainen! Suomen vallankumouksen ja K-SSNT: n sankari.

    • Anonyymi

      Kukaan ei ole asunut maakuopissa vaan maan pinnalla erilaisissa kota-asumuksissa. Ei silloin ollut lapioita eikä rautakankia kuoppien kaivamiseen mutta oli eläinten nahkoja ja riukuja kodan tekemiseen.

      • Anonyymi

        Kyllä hiekkamaahan on helppo kaivaa puunpalallakin, turvekammit oli usein osittain maan alla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä hiekkamaahan on helppo kaivaa puunpalallakin, turvekammit oli usein osittain maan alla.

        Ei olleet, niihin olisi tullut vesi. Kukaan ei sen takia voi asua maakuopassa muualla kuin kuivilla kankailla.

    • Anonyymi

      Sivun aloitus on vuodelta 2007, nyt kun eletään vuoden 2024 loppuja niin voidaan todeta että ko. ristiretkiä Ruotsista nykyisen Suomen alueelle pidetään yhä epätodennäköisimpinä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Häiriköinti

      Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as
      Ähtäri
      60
      3186
    2. Askanmäessä Huippu esitys

      Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna
      Puolanka
      23
      2974
    3. rakastan sinua!

      Tule ja ota, kasvetaan yhdessä paremmiksi ❤️❤️❤️❤️ kaikki anteeksi ❤️❤️❤️
      Ikävä
      51
      2862
    4. Näin lähellä

      Se on näin 🤏 lähellä että heitän hanskat tiskiin sun kanssasi.
      Ikävä
      56
      2668
    5. Mä sanon tän suoraan.

      Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.
      Ikävä
      58
      2558
    6. Kerro jotakin hauskaa. :)

      Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)
      Ikävä
      48
      2540
    7. On olemassa tiettyjä sääntöjä!

      Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle
      Ikävä
      53
      2301
    8. Pohdinttavaksi

      No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      78
      2188
    9. Siis hetkonen

      Rakastetaankohan me kummatkin toisiamme, ja aletaan tajuamaan se pikkuhiljaa 🤯
      Ikävä
      45
      2082
    10. Mulla ei oo anteeksi pyydettävää

      Muista se! Mieheltä yhdelle naisellE
      Ikävä
      69
      2078
    Aihe