Uskosta

tiedoksi, että koska te elätte kokonaan eri ulottuvuudessa, kuin me Jeesuksen omat, ei teillä ole mitään mahdollisuutta käsittää meitä, ettekä te voi meitä tutkia. Siksi on aivan turhaa teidän tulla kirjoitukinenne tänne halventamaan sitä Jumalaa, jonka me tunnemme ja joka todistettavasti on kanssamme.

Jumala muuten ilmoittaa Raamatussa, että yksikään uskosta osaton ei voi tutkiskella uskovaisia, mutta uskovainen voi tutkiskella kaikkea. Kannattaa tutustua ainakin Raamattuun, ennen kuin rupeaa meitä arvostelemaan, ehkäpä sieltä tulee ymmärrys siihen, että on aivan turha pyrkiä uskovaisen uskoa sammuttamaan, sillä se on täysin mahdotonta, sillä emme me elä todisteettomassa uskossa, vaan meille on usko todistettu ja meihin on Jumalan Henki annettu ja mitään voimaa ei ole olemassa, joka saa meidät tästä Hengestä eroamaan, sillä ei ole mitään, joka voittaisi Jumalan rakkauden ja VOIMAN.
4195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

että ketään ei pidä arvostella mutta eri mieltä toki saa olla.

On myös hyvä että itsekritiikin tarpeen omaksuisi kaikki kirjoittajat ja sen että myös itselle voi nauraa.

Itse pyrin etsimään tietoa tieteen näkökulmasta kristinuskoon halventamatta muita kuin itseäni.

Äänestä
  • Olisi erittäin hyvä synnyttää keskustelua aiheesta kuin aiheesta, ilman riittaa ja "väkivaltaa".

    Olen ollut hyvin pitkään Jeesuksen opetuksessa ja Hän on opettanut sen, että itseä pitää ehdottomasti kunnioittaa, rakastaa ja kunnioittaa. Jos ei kykene sitä tekemään, ei kykene rakastamaan ja kunnioittamaan lähimmäistäkään.

    Itselle toki voi nauraakin ja tuleekin nauraa, mutta hyvällä.

    Jeesuksella on muuten valtavan hyvä huumorintaju ja Jumala on luonut meillekin huumorintajun, sillä se pelastaa jopa monesta kiperästä ja hankalasta tilanteesta, kun kykenee lyömään leikiksi vaikeatkin asiat sopivaisuussääntöjen puitteissa.

    Äänestä

  • kirjoitus sinulta. kirjoitti:

    Olisi erittäin hyvä synnyttää keskustelua aiheesta kuin aiheesta, ilman riittaa ja "väkivaltaa".

    Sanoit tutkivasi tieteen avulla uskoa. Se on kyllä aivan turhaa, sillä yksikään tiedemies ei saa selville tukimuksillaan Jumalan valtakunnan salaisuuksia. Vain me, jotka uskomme Jeesukseen näemme totuuden ja elämme Jumalan valtakunnassa.

    Älä tuhlaa kallista aikaa väärästä päästä aloittamaasi tutkimukseen, vaan pyydä Jeesukselta uskonlahjaa, vasta sitten voit tutkiskella Jumalan asoita. Muuten se on täysin mahdotonta, sillä ei ole mitään mittareita tai koeita, millä pääsee uskosta osaton punnitsemaan Jumalan salaisuuksia.

    Äänestä

  • kirjoitus sinulta. kirjoitti:

    Olisi erittäin hyvä synnyttää keskustelua aiheesta kuin aiheesta, ilman riittaa ja "väkivaltaa".

    Olen ollut hyvin pitkään Jeesuksen opetuksessa ja Hän on opettanut sen, että itseä pitää ehdottomasti kunnioittaa, rakastaa ja kunnioittaa. Jos ei kykene sitä tekemään, ei kykene rakastamaan ja kunnioittamaan lähimmäistäkään.

    Itselle toki voi nauraakin ja tuleekin nauraa, mutta hyvällä.

    Jeesuksella on muuten valtavan hyvä huumorintaju ja Jumala on luonut meillekin huumorintajun, sillä se pelastaa jopa monesta kiperästä ja hankalasta tilanteesta, kun kykenee lyömään leikiksi vaikeatkin asiat sopivaisuussääntöjen puitteissa.

    Totta kai myös itseään pitää kunnioittaa.
    Ajattelin kyllä sanoa viestissäni että tuon kirjoituksillani itseni halveksituksi mutta sormet liikkui näppäimillä etuajassa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

osattomille kirjoitti:

tiedoksi, että koska te elätte kokonaan eri ulottuvuudessa, kuin me Jeesuksen omat, ei teillä ole mitään mahdollisuutta käsittää meitä, ettekä te voi meitä tutkia. Siksi on aivan turhaa teidän tulla kirjoitukinenne tänne halventamaan sitä Jumalaa, jonka me tunnemme ja joka todistettavasti on kanssamme.

Jumala muuten ilmoittaa Raamatussa, että yksikään uskosta osaton ei voi tutkiskella uskovaisia, mutta uskovainen voi tutkiskella kaikkea. Kannattaa tutustua ainakin Raamattuun, ennen kuin rupeaa meitä arvostelemaan, ehkäpä sieltä tulee ymmärrys siihen, että on aivan turha pyrkiä uskovaisen uskoa sammuttamaan, sillä se on täysin mahdotonta, sillä emme me elä todisteettomassa uskossa, vaan meille on usko todistettu ja meihin on Jumalan Henki annettu ja mitään voimaa ei ole olemassa, joka saa meidät tästä Hengestä eroamaan, sillä ei ole mitään, joka voittaisi Jumalan rakkauden ja VOIMAN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu