todistaja

Eilen tv 1 sarja "kyläsairaala" noin klo 19.15.

Sairaalassa oli verensiirtotarve vauvalle ja tarvittiin huostaanottopäätös todistajavanhempien kieltäessä verensiirron.

Tuolloin todistaja-isä sanoi vauvalle hyvästi.

Miksi meitä rakastava rakkauden Jumala Jehova tahtoisi pahaa vauvalle, joka ei itse ole mitään syntiä tehnyt ? Niin että vauva ei saisi pelastusta kuten isä lahkon oppeja selitti.

Miksi jehovantodistajat kuitenkin saapuvat aikanaan pelastetun vauvan ovelle ja kaupittelevat hänelle vartiotorneja luvaten pelastusta eivätkä mainitse mitään, mitä heidän edustamansa lahko olisi ollut valmis hänelle suomaan hänen ollessaan vauvaikäinen.

Miksi
4336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kulkeeko sellainen ihminen muka psyykkisesti täysillä joka lähtee kaupittelemaan jotakin kuolemasta pelastusta ovelta ovelle tai ottaa vastuun jättää hoitamatta sairaan tai onnettomuuden uhrin jos on olemassa elvytyskonstit?

Etenkin alaikäisten kohdalla terveydestä pitää huolehtia lapsen puolesta valiten aina se elvytys.

Muistan itse erään sairaalareissuni. Olin tullut raskaaksi mutta kyseessä oli kohdun ulkopuolinen raskaus. Munatorvi oli revennyt ja vatsaonteloon oli vuotanut verta. Oli hiuskarvan varassa etten kuollut.
Siinä kävi vielä niin että alkuvaiheessa kun tuli hirmu rajuja tuskaoireita niin sairaalan raskaustesti oli vanhentunut ja minua ei sit hoidettu mitenkään.

Raskaus oli jo edennyt toista kuukautta ja niitten kipujen tullessa menetin tajuntani. onneksi oli auttavaisia ihmisiä paikalla, ambulanssi tuli ja selvisin.

Mutta.. Kun aamulla heräilin leikkauksen jäljiltä niin mitä ihmettä.
Mun äitini istuu sänkyni jalkopäässä ja itkeä tillittää. Että kun "näin kävi".

Eipä ollut ennen itkua tullut vaikka mun lapsen isä mua pahoinpiteli henkihieveriin, vaikka mitä kurjaa oli ehtinyt tapahtua jo tuota ennen.

Äiti se vaan itki sitä kun siitos ei ollut tapahtunut aviossa, kun olin saanut verta, kun.. ties mitä.

Siinä nukutusainehuuruissani, joo, en olis pistänyt pahitteeksi sitä että joku olis jotenkin mukavasti myötäelänyt.. tosin kyllähän niitä omia ystäviäni alkoi lappaa päivän mittaan, mutta muorin käskin painua hevon vittuun siltä istumalta.
Tyhmää käytöstä häneltä.
Kieltämättä itseltänikin mutta aika säyseää sillä mulla on niinpaljon hampaankolossa jehovasekoiluja vastaan että ne riittäis syyksi ankarampiinkin toimiin.
Mut, mä en kosta.
Koitan ymmärtää äitiäni mielenvikaisena.

Äänestä

Olen uutisoinut tapauksesta, jossa jehovantodistaja-pariskunta ei suostunut ottamaan enää takaisin lasta, jolle oli annettu verta oikeuden päätöksellä.

Äänestä
  • Entä onko lahkolla sitten lista tämmöisistä lahkoperheiden hylkäämistä lapsista, joita ei sen vuoksi saisi lahkolaiset käydä värväämässä ?

    Olen kuullut, että heillä on muutoin listat niistä, jotka ovat kirjoituttaneet itsensä taivaaseen meneviksi ihmisiksi

    ja listat niistä, jotka ovat lahkon omia pedofiileja, ja sen vuoksi lahkon erityissuojeluksessa viranomaisia vastaan.

    Äänestä

  • listat kanssa kirjoitti:

    Entä onko lahkolla sitten lista tämmöisistä lahkoperheiden hylkäämistä lapsista, joita ei sen vuoksi saisi lahkolaiset käydä värväämässä ?

    Olen kuullut, että heillä on muutoin listat niistä, jotka ovat kirjoituttaneet itsensä taivaaseen meneviksi ihmisiksi

    ja listat niistä, jotka ovat lahkon omia pedofiileja, ja sen vuoksi lahkon erityissuojeluksessa viranomaisia vastaan.

    "Entä onko lahkolla sitten lista tämmöisistä lahkoperheiden hylkäämistä lapsista, joita ei sen vuoksi saisi lahkolaiset käydä värväämässä ?"

    --- Eipä taida olla erikseen lapsista. Mutta kasteella käyneistä ja sitten erotetuista/eronneista on ainakin ennen ollut haaratoimistossa listat.

    "Olen kuullut, että heillä on muutoin listat niistä, jotka ovat kirjoituttaneet itsensä taivaaseen meneviksi ihmisiksi"

    --- 8000 ja rapiat päälle koko maailmassa. Nyt tosin "voidelluksi" ns. hyväksytään kuka vain... Maanantaina se nähdään, kun JT:lla on "muistonvietto", jossa erotellaan taivaaseen menijät maan päälle jäävistä. En tosin tiedä, onko "voidelluista" tehty koottua nimilistaa, en ole koskaan kuullut sellaisesta.

    "ja listat niistä, jotka ovat lahkon omia pedofiileja, ja sen vuoksi lahkon erityissuojeluksessa viranomaisia vastaan."

    --- Reilut 20 000 nimeä Yhdysvalloista, Kanadasta ja Länsi-Euroopasta. Kun arvioidaan, että pedofiililla on keskimäärin sata uhria, jos he saavat temmeltää vapaasti, niin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyläsasiraalassa kirjoitti:

Eilen tv 1 sarja "kyläsairaala" noin klo 19.15.

Sairaalassa oli verensiirtotarve vauvalle ja tarvittiin huostaanottopäätös todistajavanhempien kieltäessä verensiirron.

Tuolloin todistaja-isä sanoi vauvalle hyvästi.

Miksi meitä rakastava rakkauden Jumala Jehova tahtoisi pahaa vauvalle, joka ei itse ole mitään syntiä tehnyt ? Niin että vauva ei saisi pelastusta kuten isä lahkon oppeja selitti.

Miksi jehovantodistajat kuitenkin saapuvat aikanaan pelastetun vauvan ovelle ja kaupittelevat hänelle vartiotorneja luvaten pelastusta eivätkä mainitse mitään, mitä heidän edustamansa lahko olisi ollut valmis hänelle suomaan hänen ollessaan vauvaikäinen.

Miksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu