Kannattaisi tähyillä sillä taivaalle yöaikaan..
pikkuisen porukaa suomenkin ilmatilassa..
Rauno Leena luukkanen ei taidakkaan olla saatanan kätyreitä ihan siinälaajuudessa missä on annettu olettaa.
UMJ pitää häntä peräti uhkana, Vapaamuurariuden ja muiden vastaavien järjestöjen lisäksi.
Pahin skenaario ufoilmiöstä tapahtui USAssa kun ufo neutralisoi kokonaisen siilokomplesin kaikken ydinohjusten ydinmateriaalit tasolle josta ei aseen sytys pysty ajamaan kriittiseen massan ja fissiota ei tapahdu.
yli 20 mannetenvälistä ydinohjusta oli tuhottu toimimattomiksi! oransilla säteellä pyyhkäisten.
Myös Israelissa oltiin havaittu että ydinaseiden räjähteen koostumus muutoksia, mutta siinä yhteydessä ei mainita ufoa. Lähinnä israel syytää venäjää ja sen skalaariase kokeita.
Joka tapauksessa maan läheisyydessä leijuu valtava määrä ufoja joita ei näe kuin energiapurkausen ilmentymänä. kevytkin arvio oli että niitä on miljoonia.
Jos ne olisi vihamielisiä, olisi ne vallanut maan jo aikoja sitten.
On erittäin todennäköistä että ufot esittäytyvät ihan julkisesti ihan pian!
Bush julistaisi sodan niillekkin, mutta ...
Hallituksilla mailmassa on ollut ufoyhteyksiä ja esim. Reaganin aikaan usa yritti varastaa niiltä teknologiaa ja siittä lähtien usa on ollut ulkona Ufo-yhteksistä.
http://video.google.com/videoplay?docid=4234425471367323464

Vastaukset 2
Vanhimmat
valitettavasti tuo on pelkkään manipulointia, täytyyhän uusi skalaaritekniikka ja sen seuraukset peitota jollain tarinalla ja ofothan ovat siihen tekniikkaan mitä mainioin kulissi.
Ja olinpa vielä löytävinäni tuosta tyypillisen tutun kaavan, jossa USA jälleen kerran on tarinassa laitettu uhrin rooliin.
Uskokoon ken haluaa. Vakavaa on skalaariaseiden teho ja seuraukset, sillä tuhotaan maapallolta elämä kevyesti. Hetkessä 300 kuollutta valasta, jotka nousivat pintaan, valaiden ajautuminen rantaan jne.
teille on ihan oma palsta.
Uskonnot & uskomukset > Rajatieto > Ufot
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&subcat=1876