Mitä kirkon ja valtion erottaminen merkitsee

KÄYTÄNNÖSSÄ

MITÄ KIRKON JA VALTION EROTTAMINEN MERKITSEE KÄYTÄNNÖSSÄ?


1. Kirkon verotusoikeus (eli ns. kirkollisvero) poistuu ja se korvataan vapaaehtoisella jäsenmaksulla. Myös kirkon yhteisövero-osuus poistuu.

2. Ev.lut. ja ort. suuntausten eritysasema poistetaan perusopetuslaista. Kouluissa voidaan opettaa kristinuskon ja muidenkin uskontojen historiaa ja niiden opinkappaleita oppiaineena, mutta tämän on tapahduttava puolueettomasti, ilman että ev.lut. ja ort. kirkko saavat sanella opetusohjelman sisällön mukailemaan omaa teologiaansa ja näkemystä. Aito kirkon ja valtion erottaminen merkitsee että maailmankatsomuksellinen ja vakaumuksellinen kasvatus katsotaan huoltajien omavalintaiseksi oikeudeksi. Vapaassa yhteiskunnassa vanhemmat/huoltajat päättävät mitä haluavat lapselleen opetettavan.

3. Kun kirkko erotetaan valtiosta kirkkolaki ei enää kuulu säädöskokoelmaan vaan kirkkoa hallinnoidaan kuten muitakin pienempiä uskonnollisia yhteisöjä. Kirkon julkisoikeudellinen asema muuttuu tällöin muutenkin, esim. oikeus ei enää voi erottaa pappia.

4. Luterilaisen kirkon erityisasema sielunhoitotyössä puolustusvoimissa ja vankiloissa poistetaan. Kaikkien kristillisten suuntausten, uskontojen ja maailmankatsomuksellisten ryhmien
edustajilla tulee periaatteessa olla yhtäläiset mahdollisuudet sielunhoitotyöhön vankiloissa
ja sotilasosastoissa. Lain tulee olla puolueeton.

5. Hautausmaiden ylläpitovelvollisuus poistuu ja siirtyy luontevimmin kunnalle. Kaikki ihmiset on uskosta ja vakaumuksesta riippumatta voitava haudata kunniallisesti.


Ja joukko muitakin muutoksia. Esimerkiksi siviilipalveluslaki ei enää rinnasta valtionkirkkoa kuntiin ja valtioon, vaan seurakunnat hakeutuvat siviilipalveluspaikoiksi halutessaan, kuten muutkin yhteisöt. Kirkkohallitus ei saa enää käyttää valtiolippua kuten valtion virastot.


Evankelis-luterilaisen kirkon valtionkirkkostatus on sikäli selvempi, että tämä kirkko mainitaan perustuslaissa. Ortodoksinen kirkko kuitenkin käytännössä on yhtä lailla valtionkirkko.

Kumpaakin säätelee oma lakinsa, kirkkolaki ja laki ortodoksisesta kirkkokunnasta. Nämä kirkot ja niiden seurakunnat rinnastuvat kuntiin ja valtioon. Papit (ja eräät muut työntekijät) ovat virkamiehiä; valtionkirkkoja koskee mm. laki julkisista hankinnoista; kirkollisvaalissa huijaamisesta saa samat rapsut kuin eduskunta- ja kunnallisvaaleissa; sotatilaa varten kirkolla on varattu joukko työntekijöitä jotka eivät mene rintamalle ihan kuten valtion ja kunnan hallinnollakin; esimerkiksi siviilipalveluslaki luettelee palveluspaikat muodossa a) valtio, b) kunnat, c) seurakunnat ja d) muut joille erikseen myönnetään; esimerkkilistaa voisi jatkaakin.

Valtiopäiväjumalanpalvelus on ekumeeninen, eli pikemminkin viittaisi valtionuskontoon kuin valtionkirkkoon. Eduskunnan työjärjestys ei enää määrää että sen on oltava tuomiokirkossa

2

237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mmm.

      kaikenmaailman helppoheikeille ja huijareille. Kävisi kuten Amerikoissa, missä ei ole uskontomonopolia. Kyllä se on parempi, että uskisgeeni on tiukasti valtion kontrollissa.

      • Porvariduunari

        Valtiohan nää jutut päättää. Amerikka on maailman johtaja. Siellä on uskonnonvapaus, mutta politiikka on just suurvallan touhua. Kun muslimit lisääntyy täällä ja pääsee eduskuntaankin kohta enemmän, niin loppuu valtiokirkon menot, kun minareetit on tasarvoset. Valtio ei muuten jatkossa pysty kirkkoja johtamaan.Ei minkän sortin. Saas nähdä, miten käy. Ite kannatan eri uskosten ja eri näkösten vapautta täällä.

        Jottei jää epäselväksi niin hyvä vaan että Neukkula hävis ja USA voitti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6294
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3140
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1696
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1388
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      870
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      849
    Aihe