Haaskalinnut.

Tuore Helsingin Sanomien Kuukausiliite tarjoaa useamman aukean jutun variksista. Ne ovat kuulemma hyvin sympaattisia ja älykkäitä lintuja. Ne mm. erottavat paikallisjunankin kaukojunasta, keskustelevat keskenään mitä moninaisimmin tavoin ja laskevat mäkeä. Erityisesti iloitaan siitä, että pikkupojat eivät enää hävitä varisten pesiä, vaan istuvat tietokoneella.

On luonnollista, että haaskalinnut tuntevat sympatiaa toisiaan kohtaan jopa yli lajirajojen. Minun kokemukseni variksista eivät ole aivan yhtä positiivisia kuin Kuukausiliitteen toimittajien. Kauan sitten löysin nääntyneen oravan joka oli jäänyt syvennykseen josta se ei päässyt pois. Otin sen varovasti ylös, laitoin sen eteen kuppiin vettä ja jätin sen pihamaalle. Hetken kuluttua palasin. Oravan kimpussa oli lauma variksia, jotka olivat nokkineet siltä puoli päätä pois. Ei ollut tehtävissä muuta kuin hätistää haaskansyöjät tiehensä ja haudata oravaparka niin syvälle etteivät ne sitä enää sieltä saaneet.

Variksilla ja minulla on myös muita yhteisiä elämyksiä. Olen ampunut niitä menestyksellisesti haulikolla ja pienoiskiväärillä ja hävittänyt muutaman niiden pesänkin. Enkä kadu.

Ai että mitä järkeä tässä kirjoituksessani on? Vastaan sitten, kun minulle kerrotaan mitä järkeä Kuukausiliitteen kirjoituksessa on.